PERUNKIRJOITUS KUKA TIETÄÄ

Mitä tapahtuu jos perunkirjoitusta ei tehdä?
7372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Verottaja voi toimittaa arvioverotuksen eli määrätä perillisille perintöverot maksuun arvioskaupalla. Ja verothan ovat suoraan ulosottokelpoisia eli tuomioistuimen päätöstä niiden perimiseksi ei tarvita. Toki päätöksestä voi valittaa, mutta helpommalla pääsee kun hoitaa sen perunkirjoituksen.

Äänestä

Perintökaari 21 luku 2 §:
"Osakas ei vastaa henkilökohtaisesti vainajan velasta.

Poiketen siitä, mitä 1 momentissa säädetään, perunkirjoitusvelvollinen osakas vastaa henkilökohtaisesti vainajan velasta, jos hän laiminlyö perunkirjoituksen toimituttamisen määräajassa. "

Äänestä
Aloittaja

Kiitos kommenteista. Nyt tuli ilmi, että yksi perillinen oli luvannut hoitaa perunkirjoituksen, mutta perunut sen. Hän on luvatta nostanut vainajan tililtä rahaa, vaikka hänellä ei ollut tilinkäyttö oikeutta, oli käyttänyt vainajan pankkikorttia. Vainajalla ei jäänyt omaisuutta. Kannattaisiko tähän hakea ulkopuolinen selvittäjä, kun on noita epäselvyyksiä. Kukaan heistä ei vaan halua maksaa mitään.

Äänestä
  • Sama vastuu kaikilla perillisillä eli ei kannata koskaan luottaa siihen, että "joku muu" hoitaa asiat joista on itsekin vastuussa.

    Ilmaiseksi ei kukaan ala teidän kuolinpesällenne töitä tekemään, mutta jos haluatte maksaa niin voihan sen selvittäjänkin hankkia. Tuskin kyse on kuitenkaan mistään sadoista tuhansista joten kannattanee unohtaa.

    Äänestä

  • €€€€€ kirjoitti:

    Sama vastuu kaikilla perillisillä eli ei kannata koskaan luottaa siihen, että "joku muu" hoitaa asiat joista on itsekin vastuussa.

    Ilmaiseksi ei kukaan ala teidän kuolinpesällenne töitä tekemään, mutta jos haluatte maksaa niin voihan sen selvittäjänkin hankkia. Tuskin kyse on kuitenkaan mistään sadoista tuhansista joten kannattanee unohtaa.

    Samaa vastuuta ei ole kaikilla perillisillä vain sillä perusteella, että he ovat kuolinpesän osakkaita. Vastuu kohtaa vain sellaista osakasta, joka on perunkirjoitusvelvollinen. Kaikki eivät ole.

    PK 21:2.1-2
    "Osakas ei vastaa henkilökohtaisesti vainajan velasta.

    Poiketen siitä, mitä 1 momentissa säädetään, perunkirjoitusvelvollinen osakas vastaa henkilökohtaisesti vainajan velasta, jos hän laiminlyö perunkirjoituksen toimituttamisen määräajassa. /.../"

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/4833573#comment-25692689

    Äänestä

  • old_profile_45359 kirjoitti:

    Tai sitten kaikki ovat tai kukaan ei ole.
    Parempi tosiaan hoitaa homma kuin ajatella että ei kuulu mulle.

    Äänestä

  • 11+16 kirjoitti:

    Tai sitten kaikki ovat tai kukaan ei ole.
    Parempi tosiaan hoitaa homma kuin ajatella että ei kuulu mulle.

    >>Tai sitten kaikki ovat tai kukaan ei ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

inkeri1980 kirjoitti:

Mitä tapahtuu jos perunkirjoitusta ei tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu