Maanviljelijät, oletteko huolissanne?

eeva

isovanhempani, joiden luona asuin lapsuuteni, olivat pienviljelijöitä. Jälkeenpäin olen tajunnut millaista gourmetruokaa söin mukulana, aina oli omat juurekset, vihannekset, lehmän ja vuohenmaidot, kananmunat, kalkkunan- ja sianlihat. Kalakauppias toi siikaa kotiovelle ja ohraleipää leivottiin. Mitä ei itse kasvatettu ostettiin naapurilta.
Suosin yhä lähiruokaa, ja nyt teen ostosmatkoja lähialueen tilakaupoille (Länsi-Uusimaa). Onneksi myös Prismoista löytyy paikallisten tuottajien tuotteita.
Kuitenkin pistää miettimään kotimaisen maatalouden tulevaisuus, kun esim. 'virallisesti päätetään' ettei Suomessa kannata viljellä sokerijuurikasta. maatilojen määrä vähenee koko ajan (toisaalta jäljelle jäävien tilojen koko kasvaa). Minua kauhistuttaa ajatus, että Suomi olisi täysin riippuvainen ulkomaisesta ruoasta, vaikka onkin kiva joskus syödä ananasta.
Maanviljelijät, mitä mieltä olette ja millaisena näette tulevaisuuden?

5

799

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maaherra

      Tavoitteena on saada Suomeen yksi iso kannattava maatila.
      Muut maajussit ovat valtiolle paljon kannattavampia työttömyyskortistossa.

      Näin ovat viisaat laskeneet ja näin se asia varmaan sitten on.

      p.s.
      Tuo ei ollut oma mielipiteeni, vaan ainoastaan totesin mihin nyt päättäjien taholta pyritään.

      • Puistosetä

        Korjataas hiukkasen tuota fantasiaasi. Kainuun etelä puolella on siellä täällä todella isoja tiloja (1-10 / lääni), jotka tuottaa ne vähät elintarvikkeet joita Suomessa tuotetaan. Loput toimivat maatilat tuottavat pelloillaan energiakasveja tai ympäristötuilla pitävät maaseutua sen näköisenä, kuin siellä jotain tehtäisiin oikeasti.


      • Maaherra
        Puistosetä kirjoitti:

        Korjataas hiukkasen tuota fantasiaasi. Kainuun etelä puolella on siellä täällä todella isoja tiloja (1-10 / lääni), jotka tuottaa ne vähät elintarvikkeet joita Suomessa tuotetaan. Loput toimivat maatilat tuottavat pelloillaan energiakasveja tai ympäristötuilla pitävät maaseutua sen näköisenä, kuin siellä jotain tehtäisiin oikeasti.

        Mikäs korjaus tuo nyt oli?
        Enkös mä juur samaa sanonut että tohon pyritään??

        Esittämästäsi asiasta on myös muita näkemyksiä:
        Isot tilat pitävät omistajaperheen elossa pelkillä hehtaaripohjaisilla tukiaisilla joten harjoitetaan vain näennäisviljelyä.

        Sitävastoin pienten tilojen hehtaarituki EI riitä perheen ylläpitoon joten pelloilta tuotettava tulos vaatii myös panostusta. Myös aikaa tähän jää enemmän kun peltopinta-ala on pienempi.

        Mitenkäs on ????? Kumpi nyt sitten pätee?


      • emäntä
        Puistosetä kirjoitti:

        Korjataas hiukkasen tuota fantasiaasi. Kainuun etelä puolella on siellä täällä todella isoja tiloja (1-10 / lääni), jotka tuottaa ne vähät elintarvikkeet joita Suomessa tuotetaan. Loput toimivat maatilat tuottavat pelloillaan energiakasveja tai ympäristötuilla pitävät maaseutua sen näköisenä, kuin siellä jotain tehtäisiin oikeasti.

        ...jos tuollaiseksi menee! Tosiasiassa puoli Suomea on jo pimeänä. Tähän liittyy hirveästi erilaisia ongelmia eikä maaseutu pysy asutun näköisenä ellei siellä ole kunnon maataloutta, karjataloutta.
        Kun tilat suurenee ja väki vähenee, joudutaan kysymään monta kysymystä: mikä on inhimillistä, mikä on eettisesti oikein, mikä on kohtuullista, mikä on ekologista, missä on ihmisoikeudet, missä eläinten oikeudet???? Vastaus, jos rehellisiä ollaan, on ei missään.

        Mutta vastaus aloittajan kysymykseen, ollaanko huolissaan...ollaan! Täällä on monta masentunutta ja loppuun palanutta isäntää ja emäntää, jotka etsivät sitä valoa ja voimaa, että miten jaksetaan eteenpäin tässä epävarmuudessa ja hullunpyörityksessä.


    • Hyvät lukijat!

      En ole viljelíjä, mutta olen huolissani suomalaisen viljelijän (ja elintarviketeollisuuden, myös -työläisen) tulevaisuudesta.

      Siksi kirjoitin otsikon mukaisen nettikirjan.

      Menkäähän lukemaan nettikirjani Suomen EU-neuvotteluissa tehdyista maataloushuijaussopimukista.

      Nettikirja-keskustelu on osoitteesta

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000 000000024&conference=4500000000000713&posting=220000000 04966237

      Jos linkki ei toimi, on osoite poikki ?-merkin ja c-kirjaimen välistä.

      Kirjoitukset löytyvät myös klikkialemalla
      Suomi24:stä:

      > Keskustelu
      > Maatila & metsä
      > Maataloustuki
      > löysin Tukikirjoit...



      Totuutta ja avoimuutta viljelijöiden oikeuksien puolesta peräten

      Jorma Jaakkola
      [email protected]

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe