Valtion metsät lapissa

Kävin taas valtion mailla lapissa metsästämässä ja en voi kuin ihmetellä metsien surkeaa kuntoa. Aukkoja, läpipääsemättömiä riukuuntuvia taimikoita jne.
Toisekseen miksi valtio ylipäätään kehtaa hakata aukeaksi noita lapin hitaasti kasvavia metsiä? Tuottoa hehtaarille ei juurikaan edes ole kun kynttiläkuusi ja käkkärä mänty kasvaa kymmenen metrin välein. Ei näitä harvoja puita voi olla edes järkevää taloudellisesti hakata. Lapin vanhat metsät tulisi suojella nyt mitä pikimmiten sillä niiden suurin rahallinen arvo on pystyssä ollessaan jolloin tarjoavat luonnossa liikkujille marjaa, sieniä, riistaa ja muita arvokkaita luontoelämyksiä. Kun alue hakataan paljaaksi ei kohde kiinnosta enään niin ihmistä kuin lintuja ja nisäkkäitäkään kymmeniin vuosiin.

Valtion pitäisi ehdottomasti panostaa seuraavaksi täysillä taimikoiden hoitoon palkkaamalla alueille paikallisia metsureita kortistoista sillä näiden työllistäminen tulee pidemmän päälle myös alueen kunnan hyväksi rahan tulona muille palveluille. Halvemmaksi valtiolle tulee työllistää kuin pitää työttömänä.
Pitäisi tulla ehdoton kielto hakata enään lapin metsiä paljaaksi ja keskittyä täysillä vanhojen jälkien siistimiseen. Taimikonhoidot ja ennakkoraivuut ensiharvennus kohteilla joita sitten koneella harvennetaan. Hakataan nyt niitä talousmetsiä ei vanhoja.
Reissullani näin vaikka kuinka paljon riukuuntuvia männiköitä joista saisi jo ensiharvennus tuloja jos valtio olisi viitsinyt hoidattaa taimikoitaan ajallaan ja ylipäätään ollenkaan. Surukseni en viikon retkellä nähnyt ainoatakaan valtion hoidattamaa taimikkoa. Ainoastaan yksityisten metsissä paikalliset pitivät myös nuorista metsistään huolen.
Alue jossa kuljin on sodankylässä ja on aika suurelta osaltaan jo hakkuiden pilaama. Kaikki tämä surku on tapahtunut alle kahdessakymmenessä vuodessa jolloin enemmän kun puolet vanhoista metsistä alueella jossa olen metsästänyt ovat kadonneet. Tätä mukaa myös kanalinnut ja niiden mukana metsästäjät metsähallitukselle tuomineen tuloineen.
Se pelkkä "kaikki mulle heti motolla ja ei muille eikä tuleville mitään" ajattelu malli pitäisi nyt haudata ja tosissaan tehdä niistä nuorista metsistä niitä arvokkaita tulevaisuuden metsiä!!
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No se nimenomaan on sitä kaikki mulle heti nyt! Ylempien käskystä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mehturis mies kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu