Tarot lukija

Voi katsotko minulle myös mitä tulossa, Rakkaus, työ, rahaasiat. Kaikki niin vaikeaa.
5200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tervehdys Sinulle.

Saat tulkintasi maanantaina, jonon mukaan.

Oikein hyvää viikonloppua!

Terveisin,

tarot-lukija

Äänestä
  • Hei Tarot-lukija. Katsotko minulle vielä? Odotan niin.

    Äänestä

Pahoittelen että jouduit odottamaan kauemmin kuin olin ilmoittanut. Oli henkilökohtaisia asioita ja arvelin että ne saattaisivat vaikeuttaa korttien tulkintaan, joten jätin koko aiheen suosiolla myöhemmäksi.


Työasiat:

Kortin mukaan näytät olevasi tyytymätön työtilanteeseen.

- Oletko tyytymätön työpaikan työilmapiiriin vai onko työ käynyt puuduttavaksi?
Kenties lomiltapaluu ei ole sujunut odotetusti ja työ ei ole alkanut maistumaan.

Vai oletko itseasiassa edes töissä? Ehkä tyytymättömyys kumpuaa tältä alueelta.

Jälkimmäinen kortti näyttää, että on aivan ensimmäisenä tiedostettava elämän omat ylä- ja alamäet.

On aikoja jolloin tuntuu että joka päivä paistaa aurinko. Kaikki tuntuu menevän hyvin. Toisina aikoina taas on hankalampaa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asioihin pystyisi vaikuttamaan.
Ota ohjat omiin käsiin ja pyöräytä onnenpyörä jälleen Sinulle suotuisaksi.

Jälkimmäinen kortti, onnenpyörä, saattaa myös viitata että asioihin todella on tulossa muutos.

Millainen, sitä ei kortti tosin kerro.


Talous:

Rahaa näyttäisi virtaavan ainakin jokseenkin suuntaasi. Säästeliäisyys kuitenkin kannattaa.

Harkitse rahankäyttöäsi.


Rakkaus:

Mikäli olet sinkku, tarkkaile ympäristöäsi ja tilanteita. Mahdollisuus on tulossa Sinun suuntaasi.

Jos puolestaan olet jo yhdessä miehen kanssa, saattaa kuvioihin olla astumassa toinen mies. Kuinka tällaisessa tilanteessa toimit, on itse Sinun päätettävissäsi.

Toisaalta kortit saattavat kyllä myös viitata, että olet löytämässä uutta energiaa ja voimaa parisuhteeseenne.


Terveisin,

tarot-lukija

Äänestä
  • Kiitos tarot-lukija. Kyllä olen väsy töissä olen ja paljon töitä on loman jälkeen. Sinkku olen 2 miestä viestittelee tumma ja vaalea, voitko vielä katsoa nämä miehet? Onnenpyörä sais kyllä tulla minulle erosta niin monta vuotta ja talous huono.

    Äänestä

  • Rapu nainen kirjoitti:

    Kiitos tarot-lukija. Kyllä olen väsy töissä olen ja paljon töitä on loman jälkeen. Sinkku olen 2 miestä viestittelee tumma ja vaalea, voitko vielä katsoa nämä miehet? Onnenpyörä sais kyllä tulla minulle erosta niin monta vuotta ja talous huono.

    Joudun siirtymään jo eteenpäin tulkinnoissa.

    Suosittelen tutkimaan rohkeudella avautuvia mahdollisuuksiasi.

    Terveisin,

    tarot-lukija

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rapu nainen kirjoitti:

Voi katsotko minulle myös mitä tulossa, Rakkaus, työ, rahaasiat. Kaikki niin vaikeaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu