Ei mitään lapsia teille vielö

Aaianajajasi

Vauvakuume nuorena alle 35 vuotiaana on hulluin ja väärää syy hankkia lapsia. Vuosikymmeniä on nähty tässäkin maassa, kuinka lapsia on hankittu liian nuorena vastatakseen rooliodotuksiin, ja sitten kotiutetaan kyrbä otsassaan huonossa suhteessa tai erotaan. Kärsijöinä lapset, mutta kyllä se vanhempia ja lähipiiriäkin koettelee.

Hankkikaa siis lapset 35v iässä! Silloin etuotsalohkoon on kehittyneet ja parisuhde siinä ohessa, ja tiedätte mitä oikeasti elämä on ja mitä haluatte.

51

141

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äläkä hanki lapsia

      Tosi paljon kirjoitusvirheitä. Käy tutkituttamassa etuotsalohkosi.

      • Olet ruma

        Tutkituta sinä possu aivosi ja tajua se, että kirjoitusvirheet eivät ole merkki kirjoitustaidottomuudesta.

      • 12/32:kö siellä hauk
        Olet ruma kirjoitti:

        Tutkituta sinä possu aivosi ja tajua se, että kirjoitusvirheet eivät ole merkki kirjoitustaidottomuudesta.

        Rumuus ei ole väärin, se että on narsisti, joka luulee olevansa aina oikeassa on.
        Toisten haukkuminen possuksi taas osoittaa, että sinussa on oikeastikin jotain vikaa, ja lasten hankkiminen tilanteeseesi ei ole järkevää.

      • Totuusko satuttaa?
        12/32:kö siellä hauk kirjoitti:

        Rumuus ei ole väärin, se että on narsisti, joka luulee olevansa aina oikeassa on.
        Toisten haukkuminen possuksi taas osoittaa, että sinussa on oikeastikin jotain vikaa, ja lasten hankkiminen tilanteeseesi ei ole järkevää.

        Entä jos käskee tutkituttaa päänsä, niin eikö se ole toisen haukkumista?

      • sinne vaan ;)
        Totuusko satuttaa? kirjoitti:

        Entä jos käskee tutkituttaa päänsä, niin eikö se ole toisen haukkumista?

        Sua ainakin....

      • Olet tampio!
        sinne vaan ;) kirjoitti:

        Sua ainakin....

        "Sua ainakin" - onko sulla yritetty hoitaa tuota lukihöiriötä?

      • et muuten vinkuis ai
        Olet tampio! kirjoitti:

        "Sua ainakin" - onko sulla yritetty hoitaa tuota lukihöiriötä?

        Entä sua tuosta narsismista ja huomionhakuisesta persoonallisuushäiriöstä.

    • Päiväkotitäti

      Ei millään pahalla, mutta jos kykenette/haluatte kirjoittaa toisille ihmisille tosi epäkohteliaasti, niin silloin kannattaa miettiä, kykenettekö olemaan lapselle kunnollinen äiti tai isä - hyvä esimerkki myös käytöksen tasolla.

      Ja niin kunnollinen ja henkisesti ja fyysisesti terve, että pystytte tukemaan, hoitamaan, lohduttamaan ja kannustamaan lasta kaikissa niissä haastavissa tilanteissa, joita elämä väistämättä lapsellesi tuo?

      Joillekin lapsille elämä on tosi kova ja kurja, eli he saattavat joutua kokemaan pienestä asti paljon kipua sairauksien vuoksi ja vähän vanhempana koulu- tai nettikiusaamista, ehkä väkivaltaakin ja näitä kaikkia he voivat joutua kokemaan, vaikka olisitkin kunnon äiti tai isä. On surullista, ettei tässä maailmassa voi suojella lasta tai nuorta riittävästi

      On ollut hyvin raskasta nähdä työnsä puolesta kuinka kärsimyksentäyteinen elämän alku monilla 1-6 -vuotiailla lapsilla on ollut ja kuinka vastuuttomia vanhempiakin joillain lapsia on. Heistä osa on tullut hakemaan lasta humalassa, osa ei ole tullut hakemaan ollenkaan, osa on jo päiväkodissa retuuttanut tai moittinut lasta tai lapsella ei ole ollut riittävän lämpimiä vaatteita tms. Näilläkin vanhemmilla on ollut joskus kova vauvakuume ja ilmeisesti kuvitelma siitä, että he osaavat olla hyviä vanhempia.

      • Päivitetty fakta

        Alle 35v lapsia hankkineet ovat levottomia sieluja ja painostettuja rooliinsa, ja se vaikuttaa vanhemmuuteen. Lapsuus, nuoruus ja elämä kokematta, niinpä se näkyy perhe-elämässä. Mieli halajaa koko ajan kokemuksiin, pois perhe-elämästä. Elämätön elämä kolkuttelee ja levottomuus on läsnä.

        Kokemukset ensin ja lapset sitten. Oikea ikä hankkia lapsia on 35v ja periaate 15/35, mikään 12/32 ei riitä!

      • sinä se selität
        Päivitetty fakta kirjoitti:

        Alle 35v lapsia hankkineet ovat levottomia sieluja ja painostettuja rooliinsa, ja se vaikuttaa vanhemmuuteen. Lapsuus, nuoruus ja elämä kokematta, niinpä se näkyy perhe-elämässä. Mieli halajaa koko ajan kokemuksiin, pois perhe-elämästä. Elämätön elämä kolkuttelee ja levottomuus on läsnä.

        Kokemukset ensin ja lapset sitten. Oikea ikä hankkia lapsia on 35v ja periaate 15/35, mikään 12/32 ei riitä!

        Sanoo isä, joka istuu netissä, eikä välitä lapsistaan, (ja haukkuu aina kaikkia muitakin, ei vain lapsiaan).

    • Päiväkotitäti

      En ihan allekirjoita tuota, että pitäisi olla 35v ennen kuin voi lapsia hankkia, sillä olen nähnyt pitkän päiväkotiurani aikana hyvinkin nuoria vanhempia, jotka ovat huolehtineet lapsistaan esimerkillisen hyvin ja olen nähnyt myös yli 35-vuotiaita vanhempia, joiden ei olisi suonut koskaan lapsia saavan, niin huonosti he lapsiaan kohtelivat.

      Eli ihmisten kypsyys asioihin ei ole kiinni fyysisestä iästä, vaan ihan jostain muusta.

      • Ikä on nro vaan!

        Niinpä, ikä yksistään ei kerro hyvästä vanhemmuudesta. Sitäpaitsi 35-vuotiaana osalle voi tehdä jo vaikeeta tulla raskaaksi kun hedelmällisyys alkaa laskea siinä iässä. Mikähän pakkomielle aloittajalla on 35 vuoden ikä?

      • Maailmaa nähnyt
        Ikä on nro vaan! kirjoitti:

        Niinpä, ikä yksistään ei kerro hyvästä vanhemmuudesta. Sitäpaitsi 35-vuotiaana osalle voi tehdä jo vaikeeta tulla raskaaksi kun hedelmällisyys alkaa laskea siinä iässä. Mikähän pakkomielle aloittajalla on 35 vuoden ikä?

        Mahdollinen ja harvinainen raskaaksi tulemisen vaikeus ei vaikuta millään tavalla hyvään ikää tulla vanhemmaksi. Ikä kyllä vaikuttaa. Myöskään yhden itseään päiväkotitädiksi väittävän henkilön mielipide ei ole mitään muu kuin jonkun muuten tytön, tukityöllistetyn mielipide. Tilastot ja elämänkokemus sensijaan kertoo faktaa – 35v on paras ikä esikoiselle. Siihen sitten vakaa vähintään 10v suhde, niin kyllä ei pienet tuisku suhdetta ja perhettä kaada.

      • ja höpö höpö pikkuin
        Maailmaa nähnyt kirjoitti:

        Mahdollinen ja harvinainen raskaaksi tulemisen vaikeus ei vaikuta millään tavalla hyvään ikää tulla vanhemmaksi. Ikä kyllä vaikuttaa. Myöskään yhden itseään päiväkotitädiksi väittävän henkilön mielipide ei ole mitään muu kuin jonkun muuten tytön, tukityöllistetyn mielipide. Tilastot ja elämänkokemus sensijaan kertoo faktaa – 35v on paras ikä esikoiselle. Siihen sitten vakaa vähintään 10v suhde, niin kyllä ei pienet tuisku suhdetta ja perhettä kaada.

        Se ei ole erityisen harvinaista, että 35 vuoden iässä on ongelmia tulla raskaaksi. Laitatko linkin valheisiisi, että 35 olisi oikea ikä. JOs noin innokkaasti vingut asiasta, sinulla pitäisi olla faktaa taustalla. Siis ihan oikeaa faktaa, ei mutu-höpöä.

      • Päivitä tietosi
        ja höpö höpö pikkuin kirjoitti:

        Se ei ole erityisen harvinaista, että 35 vuoden iässä on ongelmia tulla raskaaksi. Laitatko linkin valheisiisi, että 35 olisi oikea ikä. JOs noin innokkaasti vingut asiasta, sinulla pitäisi olla faktaa taustalla. Siis ihan oikeaa faktaa, ei mutu-höpöä.

        Sillähän on faktaa taustalla – kokemus. Sinä vain kiistät tosiasioita itsesi tiedostamisesta ja muilta. Onko sinulla muuta kuin se vanha tieto, että jollakin yksittäisellä henkilöllä voi olla hankalampi tulla raskaaksi tuolloin 35v iässä kuin nuorempana? Se on todellakin vanhaa tietoa. Naisen menopaussi tulee 15 - 25v ensimmäisestä synnytyksestä ja se on ihan järkeenkäypä asia. Ja vaikka lapsia saisi alulle helpommin ja paremmin nuorena, se onkin se juttu muksi niitä ei kannata silloin hankkia. Kokonaisuus ja kokemus huomioiden 35v on oikea ikä.

        Itse tiedän yhden parin, joilla oli lapsettomuusongelma 20 vuotta, ja 39 vuotiaana se loppui luomuraskaudella.

      • todista väittesi
        Päivitä tietosi kirjoitti:

        Kokemus ei ole faktaa.
        Laita linkki tutkimukseen, jossa sanotaan noin.

        Sä tunnet yhden parin...Siinäpä kattava "tutkimus"

      • ARMjjjghgxfg
        todista väittesi kirjoitti:

        Kokemus ei ole faktaa.
        Laita linkki tutkimukseen, jossa sanotaan noin.

        Sä tunnet yhden parin...Siinäpä kattava "tutkimus"

        Lue tilastoja ja etsi tietoa.

        Lue myöskin denialismistä!

      • hei 12/32
        ARMjjjghgxfg kirjoitti:

        Lue tilastoja ja etsi tietoa.

        Lue myöskin denialismistä!

        Luin, mutta ei löytynyt sinun höpinääsi tukevia juttuja. Ei olisi iso asia sinulta laittaa linkki, jos haluat muiden uskovan.

        Mitä syytä minulla olisi olla denialisti?

        Lue sinä narsismista. Sopii hyvin sinuun.

    • baby_rules

      EIKÖHÄN JOKAINEN TIEDÄ ITSE KOSKA SEN LAPSEN HALUAA TEHDÄ! SIIHEN EI MUILLA OLE PÄÄTÖSVALTAA JA VARAA HAUKKUA! SUOMI ON VAPAA MAA! VAUVAT RULES!

      • Roustaaja

        Niinhän ne luulee tietävänsä. Halu ja järki tai vaatuu ei korreloi.

      • katsoppas
        Roustaaja kirjoitti:

        Niinhän ne luulee tietävänsä. Halu ja järki tai vaatuu ei korreloi.

        Niinkuin teille kävi.

        Mutta me ei olla te.

      • Ei denialisti
        katsoppas kirjoitti:

        Niinkuin teille kävi.

        Mutta me ei olla te.

        Ettekö te ole he. Tilastot kertoo totuuden.

        Mene töihin!

      • narsistille ei 12/32
        Ei denialisti kirjoitti:

        Ettekö te ole he. Tilastot kertoo totuuden.

        Mene töihin!

        Me ei olla tilastot.

        Mene töihin. Minä olen jo.

    • Olet denialisti

      Sinä makaat kotona sosiaalietuuksien turvin ja synnytät. Olet lehmä. Karjaa.

      Lue aiheesta: denialismi

      • sinä olet

        Kyllä minä makaan kotona joka ikinen yö, sitä sanotaan nukkumiseksi. Sosiaalietuuksia en saa ja en ole kertaakaan synnyttänyt, että se siitä.

        Voisitko kerrankin kertoa miksi haukut muita. Onko normaali puhuminen sinulle liian vaikeaa, vai onko lehmäksi ym. haukkuminen sinusta normaalia. Kai ymmärrät, että lapsesi kärsivät tuollaisesta isästä. He ansaitsisivat jonkun, jolle he ovat tärkeitä, eikä sellaista joka solvaa kaikkia, eikä halua olla heidän kanssaan. Toivottavasti vaimosi kasvattaa selkärangan ja lähtee. Silloin lapsillasi on toivoa saada uusi ja parempi isä.

    • tulevaisuudessa äiti

      MINÄ OLEN 21 VUOTIAS JA AION PIAN TEHDÄ LAPSEN/LAPSIA!! HAHHAHHAA MINKÄS TE 12/35 KANNATTAJAT SILLE TEETTE? OLEN VAKIDUUSSA OLLUT JO KOLME VUOTTA, HETI VALMISTUTTUANI, EN OLE SOSIAALIPUMMI ETTÄS TIEDÄTTE! JÄRKENI KESTÄÄ JA VOIMANI RIITTÄÄ LAPSEN HOIVAAMISEEN JA RAHAT KYLLÄ TULEE RIITTÄMÄÄN! TIENAANHAN KUUKAUDESSA KÄTEEN N. 2200 EUROA!

      • Oletko amis

        Vastaan kahteen alimpaan. Tuo ylsi ennen kuutta koneelle myllertävä kärkipäähän täällä muita haukkuu. Toiset puhuu totta josta hän ei tykkää, ja ei se denialisti voi muuta kuin puolustautua lapsellisesti. Voisitko lopettaa ihmisten totuudenkertomisten terrorisoinnin.

        Alempaan vastaan: Omapa on ongelmasi. Onnea yksinhuoltajana. 2200€ tulot oikeuttaa 1400€ äitiyspäivärahaan ja siitä menee vähintään 20% veroa. Tulet siis kuppaamaan yhteiskuntaa jotta selviät. Työpaikkasikin voi mennä .

      • Olet se oululainen?
        Oletko amis kirjoitti:

        Millä lailla hän haukkuu sinua? En löytänyt sellaista kohtaa.
        Sinä et myöskään todista sinun väitteitä, joten miksi kenenkään pitäisi kuunnella sinua?
        Voisitko sinä lopettaa ihmisten haukkumisen? Ylempänä sanoit kirjoittajaa lehmäksi...

        Ja toisten pärjääminen ei sinulle kuulu. Jos haluat asua suomessa maksat veroja, joilla rahoitetaan äitiyspäivärahoja ja muita sosiaalietuuksia. Se on selvä.

      • manueladerodriques

        Ai sä et hauku ;););)
        Toihan on niin tuttuu. Kun sun kans ei ole samaa mieltä sä alat tosi loukkaavaks.
        Jos ihan yrittäisit olla parempi isä ja välillä keskittyy ihan niihinkin. Vie ne vaik johonkin kivaan paikkaan. Siis ihan vaan sä ja ne. En tiiä onko sun lapset oikeest huostas, mut eihän se estä. Mun tietojen mukaan huostas saa myös tavata omii vanhempii, ellet sit oo joku pedari tai semmonen.

      • että semmoista
        Oletko amis kirjoitti:

        Vastaan kahteen alimpaan. Tuo ylsi ennen kuutta koneelle myllertävä kärkipäähän täällä muita haukkuu. Toiset puhuu totta josta hän ei tykkää, ja ei se denialisti voi muuta kuin puolustautua lapsellisesti. Voisitko lopettaa ihmisten totuudenkertomisten terrorisoinnin.

        Alempaan vastaan: Omapa on ongelmasi. Onnea yksinhuoltajana. 2200€ tulot oikeuttaa 1400€ äitiyspäivärahaan ja siitä menee vähintään 20% veroa. Tulet siis kuppaamaan yhteiskuntaa jotta selviät. Työpaikkasikin voi mennä .

        Seli seli.

        Sulla ei ole totuutta.

      • 35v on hyvä ikä
        Olet se oululainen? kirjoitti:

        Millä lailla hän haukkuu sinua? En löytänyt sellaista kohtaa.
        Sinä et myöskään todista sinun väitteitä, joten miksi kenenkään pitäisi kuunnella sinua?
        Voisitko sinä lopettaa ihmisten haukkumisen? Ylempänä sanoit kirjoittajaa lehmäksi...

        Ja toisten pärjääminen ei sinulle kuulu. Jos haluat asua suomessa maksat veroja, joilla rahoitetaan äitiyspäivärahoja ja muita sosiaalietuuksia. Se on selvä.

        Suomessakin leikataan lapsilisiä ja lakkautetaan synnytyssairaaloita, joka on viesti siitä, että älkää rupusakki lisääntykö. Syntyvyys pitää puolittaa ja alle 35- vuotiaiden synnytykset kriminalisoidaan ja tullaan pyrkimään asiassa nollatoleranssin. Yleinen ilmiö on, että pahimmat vötkylät jakaa huonoja geenejään eniten.

    • huhhuh sanon minä

      Lainattu: Alempaan vastaan: Omapa on ongelmasi. Onnea yksinhuoltajana. 2200€ tulot oikeuttaa 1400€ äitiyspäivärahaan ja siitä menee vähintään 20% veroa. Tulet siis kuppaamaan yhteiskuntaa jotta selviät. Työpaikkasikin voi mennä .

      Huhhuh.. Se on hyvä palkka jos käteen jää kuukausittain 2200eur. Parempaa voi ettiä. Jos tuo tule ei kirjoittajan mielestä riitä, niin mikä sitten. Harva "tavallinen" työntekijä tienaa 3000eur käteen kuukaudessa. Ja kirjoitit onnea yksinhuoltajana, missähän hän kertoo, että on yksinhuoltaja. Sinulla on huonoja neuvoja, vastauksia ja olet muutenkin yhteiskunnalle taakka.

      • Että doda nuinniin

        Täällähän voi sanoa tienaavansa vaikka millin kuussa ja olevansa vaikka gynekologian erikoisarkkiatri. Fakta nyt on se, että jos ihmisen nettotulot olisi 2200€/kk, niin brutto on n. 2750€. Äitiyspäiväraha olisi tässäkin tapauksessa vain 1500€/kk 9kk ajan, ja sitten tippuu. Äitiyspivärahassa on kuitenkin joku katto, niinpä äitiyspäivärahs on korkeintaan 1400€ käteen ja 9kk ajan.

        No mutta kohta poistavat koko äitiyspäivärahan, synnytyssairaalat loppuu liki kaikki ja laisilisät leikataan. Halutaan ihmisten lisääntyminen kuriin, ja se on hyvä.

      • muuta et osaa
        Että doda nuinniin kirjoitti:

        Seliseliseliseliseliseliseliseliseliseli

      • Hirvimies
        muuta et osaa kirjoitti:

        Seliseliseliseliseliseliseliseliseliseli

        Osas se sentään laskea ja päätellä, sinä et osaa...

      • seliseliseli 12/32
        Hirvimies kirjoitti:

        Osas se sentään laskea ja päätellä, sinä et osaa...

        Sä taas oot täys typerys, jos et tule tuolla rahalla toimeen.

      • Et sillee
        seliseliseli 12/32 kirjoitti:

        Sä taas oot täys typerys, jos et tule tuolla rahalla toimeen.

        Kylläpä 1400 eurolla toimeen tulee, mutta se menee veronmaksajien pussista.

      • oikeestihan
        Et sillee kirjoitti:

        Kylläpä 1400 eurolla toimeen tulee, mutta se menee veronmaksajien pussista.

        Niin menee sinunkin lasten lapsilisät ja vaimosi työkyvyttömyyseläke, samaten sun toimeentulotuki.

      • Niin se on
        oikeestihan kirjoitti:

        Niin menee sinunkin lasten lapsilisät ja vaimosi työkyvyttömyyseläke, samaten sun toimeentulotuki.

        Niin menisi, mutta siksi justiinsa ei muiden kannata tehdä samoin..

    • huhhuh mitä touhua

      Siis miksi teitä ihmiset kiinnostaa kuka tekee lapsia ja koska ja minkäikäisenä ja onko hyvä palkka jne jne..... so whaaaat???? ite maksan veroa 550eur kuukaudessa eikö se riitä teille lapsenvihaajat??

      • Realiteetit tässä

        Kyllä se vähän kiinnostaa veronmaksajaa ja perheellistä ihmistä. Lisäksi tulevaisuus ei näytä oikein hyvältä lapsia ajatellen, niinpä ihmisten määrää pitäisi vähentää synnytyksiä vähentämällä.

      • sun realiteetit on p
        Realiteetit tässä kirjoitti:

        Kyllä se vähän kiinnostaa veronmaksajaa ja perheellistä ihmistä. Lisäksi tulevaisuus ei näytä oikein hyvältä lapsia ajatellen, niinpä ihmisten määrää pitäisi vähentää synnytyksiä vähentämällä.

        Vähennä itsesi. Mitenkään muuten et voi vaikuttaa asiaan.

      • so whattttt
        Realiteetit tässä kirjoitti:

        Kyllä se vähän kiinnostaa veronmaksajaa ja perheellistä ihmistä. Lisäksi tulevaisuus ei näytä oikein hyvältä lapsia ajatellen, niinpä ihmisten määrää pitäisi vähentää synnytyksiä vähentämällä.

        "Kyllä se vähän kiinnostaa veronmaksajaa ja perheellistä ihmistä."

        Niin kyllähän minä käyn töissä ja maksan paljokin veroa, koska tienaan hyvin. Ja miten perheellistä ihmistä?
        Niin ja tulevaisuus ei ehkä mielestäsi ja monen muunkaan mielestä näytä hyvältä, mutta miten ihmiset täällä palstoilla luulee vaikuttavansa siihen, että tekeekö ihmiset lapsia vai ei.. Hirveesti haukutaankin. Kaikki kuitenkin on jonkun lapsia jne, haukkuvat siinä sitten samalla omia äitejään. En siis tarkoita sinua.
        Parempi olla miettimättä turhaa mihin ne verorahat menee, sillä se näköjään luo paineita joillekin. Veroa täällä kuiteni kaikki maksavat.

      • Kunnia kritiikille
        so whattttt kirjoitti:

        Veroja maksamalla et maailmaa pelasta.

        Kyllä vain nämä kirjoitukset vaikuttavat ihmisten päätöksiin.

      • sorry vaan
        Kunnia kritiikille kirjoitti:

        Veroja maksamalla et maailmaa pelasta.

        Kyllä vain nämä kirjoitukset vaikuttavat ihmisten päätöksiin.

        Aikuiset ihmiset eivät tottele jotain höyrähtänyttä nettihaukkujaa, joka väittää tosin vain kritisoivansa..

        Sinulla on vain pakkomielle siitä, että luulet olevasi tärkeä muille..Et ole. Olet nobody.

      • Maailma on muuttunut
        sorry vaan kirjoitti:

        Aikuiset ihmiset eivät tottele jotain höyrähtänyttä nettihaukkujaa, joka väittää tosin vain kritisoivansa..

        Sinulla on vain pakkomielle siitä, että luulet olevasi tärkeä muille..Et ole. Olet nobody.

        Ei kyse ole tottelusta, vaan siiä, että ajatellaan asiaa. Tottelu -termi sopii enempikin tapauksessa: sosiaalisten paineiden alla hankittu lapsi.

      • Someone dude ;)
        sorry vaan kirjoitti:

        Aikuiset ihmiset eivät tottele jotain höyrähtänyttä nettihaukkujaa, joka väittää tosin vain kritisoivansa..

        Sinulla on vain pakkomielle siitä, että luulet olevasi tärkeä muille..Et ole. Olet nobody.

        Niin ja mitä tulee termiin novody, niin kaikki me ollaan niitä. Mitta mitä enemmön lapsia ja mitä nuorempana, sen enempi on nobody. Jos ihminen on "someone", niin hän ei jouda lapsia hankkia ja ei hanki.

      • sulla ei väliä :)
        Someone dude ;) kirjoitti:

        Niin ja mitä tulee termiin novody, niin kaikki me ollaan niitä. Mitta mitä enemmön lapsia ja mitä nuorempana, sen enempi on nobody. Jos ihminen on "someone", niin hän ei jouda lapsia hankkia ja ei hanki.

        Säkin olet nobody ihan molemmilla viesteillä :)

    • Tyttönen

      Tiesitkö että 16-vuotias on paras ikä synnyttää !? Silloin iho palautuu normaaliksi eikä jää roikkumaan... Ja eiköhän se ole kaikkien omasta valmiudesta kiinni milloin sen lapsen hankkii !

      • huolestunut äiti

        Tyttäreni terveydentiedon opettaja sanoo ihan samaa... Ja itse ihmettelen sitä suuresti että 15-vuotiaita KANNUSTETAAN koulussa ensinnäkin seksii ja toiseksekin raskauteen !

      • Olet väärässä

        Niin minäkin tuollaisena penikkana luulin, että on omista valmiuksista kiinni, mutta ei se ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Beata Papp gold digger (Leppilampi)

      Kivasti nuori nainen turvasi toimeentulonsa kun antoi setämihelle. Naiset!!! Kyllä niitä setämiehiä löytyy aina vaikka naama ois kuin petolinnun perse
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      3796
    2. Venäjän ydinisku lähestyy hitaasti mutta satavarmasti...

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/eac44407-e77d-418b-ae21-1db8a0104309 Venäläisten ärsyttäminen jatkuu, milloin menee kuppi nurin ja "uusi aurinko"
      Maailman menoa
      584
      3211
    3. Ernan pahoinpitely

      Erna pahoinpidelty. Törkeää Seiskalta nimittää tuota kissatappeluksi. Erna kertoo tässä lehtijutussa että hänellä on turvamies aina yöelämässä. Missä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      2493
    4. Huumekohussa marinoitu Redrama Vain elämää -kuvauksista: "...valehtelevan, jos sanoo, ettei..."

      Juhannuksen jälkeen Redrama oli aiheuttanut lähipiirissään huolta kuukauden mittaisella katoamistempullaan. Vain elämää -leiri pidettiin toukokuun lop
      Suomalaiset julkkikset
      3
      2370
    5. Mikä hän on ammatiltaan?

      Mitäs sun ikävän kohde tekee työkseen?
      Ikävä
      131
      1895
    6. Paras muistosi hänestä?

      Mitä muistoa muistelet mieluiten ikävöimästäsi ja miksi?
      Ikävä
      104
      1787
    7. Kun mennään...

      yhdessä petiin... Otathan mut peiton alle? Hyvää yötä toivottaa sun nalle. Oot mun oma hehkulamppu, Kauniimpi kuin nätein kukkakimppu. https://you
      Ikävä
      172
      949
    8. Taitaa olla viimeinen talvi.

      Jos sähkön hinta talvella on 4-5 kertaa suurempi, kuin edellisenä talvena, niin mulla ei ole varaa lääkkeisiin, ei ruokaan, muita laskuja en voi maksa
      Pori
      82
      853
    9. Selvitetään syyt kalliiseen sähköön!

      Sähkön hinta pysyy hirmukalliina riippumatta kulutuksesta. Nytkin keskellä kesää sunnuntaina yli 30 snt/kWh. Mitä onkaan tulossa talvella? https://ww
      Maailman menoa
      233
      729
    10. Rölli, tänään aiheena psyykkiset ongelmat

      ja suhdesekoilut. Tasapainoisella ihmisellä on tunteet ja järki sopusoinnussa. Tämä johtaa siihen että, myös parisuhdeasioissa ja rakkauselämän puol
      Ikävä
      149
      702
    Aihe