vanhuuden höperöt, elämään puuttujat

Hei! En haluisi olla kiittämätön omille vanhemmille, ovathan he antaneet mulle elämänlahjan. Nyt olen 40v äiti 80v isä hieman nuorempi. Ja alkaa jo ottamaan tämä touhu päähän! Asuvat ok talossa ja eläkepuolikin varmaan hyvä. Ovat vaan niin saakelin nuukia kaikessa. Varmaan toi sota-aika jättänyt jälkensä. Noh, mutta minä nuorimmaisena(3lasta), en koskaan ole saanut napanuoraa katkeamaan. Minullakin täysi-ikäiset lapset. Eronnut ja asun yksin. Mitä vanhemmaksi vanhemmat tulee, äiti varsinkin, käy hermoille jatkuvalla puuttumisella elämääni
Olen liian lihava, hiukset huonosti, vaatteet eivät ok, asun liian isossa huoneistossa,sänkykin pitäis pienempään vaihtaa, koska elänhän yksin( ovat uskovaisia..niin mitä elämää luulevat minun viettävän..haluan vaan yksinkertaisesti nukkua isossa ja muhkeassa sängyssä)Ei ole sellaista osa-aluetta, johon ei äiti puuttuisi! Nyt viimeaikoina kun muistinsa pätkii, alkanut syyttämään omista unohduksistaan minua. Muistaa sanomiset väärin, soittaa siskoille ja minun lapsille. Sotku valmiina!! Näitä tapahtuu tämän tästä. Sisaruksiin tämänkin takia huonot välit.Asuvat kauempana. Hän kuitenkin vaan kitisee ja narisee kun häntä ei huomioida perheessä ja suvussa tarpeeksi.Kattia kanssa! Hänhän pelkällä olemuksellaan vetää ilmat pois huoneesta! Aina ollut hallitseva persoona. Isää käy joskus sääliksi, oikeastaan aina. Äidillä on vaivoja, mutta jumalauta sitä passauttamista. Pysyis vaivatki vähemmällä, jos tekis jotain. Kyllä tekeekin mutta, tuloksena tulipalot,auton kolarointi yms. Mutta pienet hygianikin liittyvät vois tehdä ihan itse. Voi jsiisus minä sanon! Joo ja ajokorttia olen tuloksetta yrittänyt saada pois. Ei aina muista mitä vaikka kolmio tarkoittaa. Eli mitä tässä ajattelisi, tekisi? Joskus käy mielessä, että kuole jo pois, että muutkin saisivat elää normaalisti tai jotenkin omaa elämää.