Meinattiin unohtaa miehen vanhoista panoista koituneen osamaksuerän tämän päivän maksu.
Huh! Miten pomsahtikin yhtäkkiä mieleeni.
Se on muutaman kerran niistä aiheettomasti ilmoittanut, ettei olisi maksettu. Hölmö, kun nettipankista saa tulostettua kuitit niin helposti ja 2 perättömästä ilmoituksesta saa vetää käräjäoikeuteen.
Ja nyt meinattiin unohtaa, siittä se olis saanu oikean syyn sitte riekkua, kerrankin! =)
Me ollaan vain kirjeen lähettäneeltä viranomaiselta kysytty, että kuinka pitkältä ajalta kuitit haluat, se kun ilmoittaa aina silloin tällöin, niin kuitit on jo monelta vuodelta tulostettu joka ikinen kuukausi. Viranomainen huokaisee vastaukseksi, eikä välttämättä edes kuitteja ole halunnut! =)
Osamaksuerä
20
132
Vastaukset
- Kalliit pelinappulat
Lapset olleet tällekin äidille pelinappuloita vain.
Eipä ajatellut lapsia, eli ei antanut tapaamisiin, vaikka itse allekirjoitti tapaamissopimuksen ja suostui (muka) niihin, vaan pelinappulat eivät ole olleet tapaamispaikalla sovitusti, joka on niin, että isä ajaa 400km ja äiti vain laittaisi pelinappulat oven ulkopuolelle. No, isä ajaa turhaan edestakaisin 800km.
Vaan eipä se lasten äitiä hetkauta, kunhan saa tehtyä kiusaa pelinappuloillaan lasten isälle. - liisinki....
Saatteko sitte omaksi, kun viimeinen erä on maksettu?
- kvitto
Niin pidä vaan kvitto tallessa.
- Finitos
Nämä ovat maksuja, joista ei toivottavasti enää koidu lisää maksuja.
Eli toivottavasti me emme saa niitä omaksi, kun kaikki erät on maksettu.
Jos tää on sellanen sakkomaksu ja se loppuis sitte lopullisesti .. toivottavasti? - peliä sekin
Finitos kirjoitti:
Nämä ovat maksuja, joista ei toivottavasti enää koidu lisää maksuja.
Eli toivottavasti me emme saa niitä omaksi, kun kaikki erät on maksettu.
Jos tää on sellanen sakkomaksu ja se loppuis sitte lopullisesti .. toivottavasti?Ei sitä tiedä jos korkolappu tulee myöhemmin. Joillekkin on käynyt näin. Vitsi, vitsi.
Tutuissa tapahtunut. Olivat eronneet ja kunpikin asui yksinään, vieläpä eri paikkakunnilla. Äitee kävi lastensa kassa e-miestä tapaamassa ja 9:sän kuukauden päästä mies oli jälleen pienen isä. - ei kysytty
peliä sekin kirjoitti:
Ei sitä tiedä jos korkolappu tulee myöhemmin. Joillekkin on käynyt näin. Vitsi, vitsi.
Tutuissa tapahtunut. Olivat eronneet ja kunpikin asui yksinään, vieläpä eri paikkakunnilla. Äitee kävi lastensa kassa e-miestä tapaamassa ja 9:sän kuukauden päästä mies oli jälleen pienen isä.Niin että tuli yllätyksenä isukille. Laput tuli sitten myöhemmin.
- Näpit irti
Eihän tuo asia kuulu sinulle yhtään mitään, eikö sen miehen itse pidä vastata panoistaan, mitä siihen työnnyt mielipiteitäsi laukomaan.
Minusta suorastaan hullua, että nämä uudet naiset ovat räkättämässä asiasta, joka ei yhtään heille kuulu. Se on miehen ja hänen ex:nsä kahdenkeskinen asia.
Mies maksakoon panoistaan ihan kiltisti ja älkää nyt hyvät uusikot alkako maksaa toisen uusien kumppaneiden vastuita.
Suosittelen pitämään raha-asiat aivan itsenäisinä asioina, tavallaan ne pitäisi pitää siinä ydinperheessäkin.
Vain yksi tili, minne kumpikin laittaa summan, joka on laskettu yhteisten asioiden hoitoon riittäväksi ja siitä ei sitten kumpikaan käytä senttiäkään omiin menoihinsa.
Jos tilin varat jostakin syystä eivät riitä, silloinkin täydennetään tiliä molempien kukkaroista saman verran.
Mutta entisen liiton lapsiin liittyviä varoja sille tilille ei laiteta, niitä varten pitää olla oma tilinsä, ja sinne tulevat mahdolliset lapsilisät, elatusmaksut HUOM! molemmilta vanhemmilta, kyllä sen lähivanhemman täytyy ymmärtää että hänen kuuluu suorittaa osansa lasten kustannuksista. Täältä sitten voi maksaa lasten kulut ja laskea summan joka on lapsen osuus ruuasta, ja ehkä vesimaksusta, sillä asunto pitäisi olla ilman lapsiakin, joten ei lasten tarvitse maksaa asunnon kuluja.
Etävanhempi voi laskea summan minkä lapsi kuluttaa ruuassa ja sen verran enempi maksaa sille yhteiselle tilille jos ruokakulu maksetaan sieltä.
Ja muistakaa, että ette varata lapsenne elämään tarkoitettuja varoja omana käyttöönne koskaan.
Mitä sitten kummit, isovanhemmat tai muut ovat lapsillenne laittaneet säästöön, niihin ette koske lainkaan, sillä usein ne on tarkoitettuja lapsen myöhempään opiskeluun esim. Ammattikoulussa, AMK:ssa tai yliopistossa, ellei teille ole ilmoitettu, että ne ovat jotain muuta tiettyä asiaa varten annettu.
Ne ovat lapsen varoja, ei teidän.- 659
Horulan akan puhetta. Ihan issekkö keksit.
- Se lähivanhempi
KIITOS SULLE KUN KATKAISIT ISÄN JA LASTEN VÄLIT.NAUTITKO SIITÄ?MIEHES ELI LASTENI ISÄ EI EHKÄ SANO MUTTA HÄN KOKEE SISÄLLÄÄN TUSKAA KUN EI NÄE OMIA LAPSIA.SINUN PILLUKO SE ON YKKÖNEN ELÄMÄSSÄ?ETTÄ SAAT UKON mulkkua SINNE VITTUUSI?
MIETIPPÄ HETKINEN. JOSSAIN VAIHEESSA SE MIES JÄTTÄÄ SINUT.KUN TAJUAA MIKÄ HIRVIÖ OLET.EI SE VITTUSI OLE MAAILMAN AINUIN vittu.- .........
Kuules lissu miehes jätti sinut hirviö narsisti akka ja sinä suutuspäissäs et laskenut lapsia isälleen... ...eli älä syytä toista siitä mitä itse teit lapsille ja ex miehelles
- juus nyt
Ei juma ton ämmän pitää päästä hoitoon, pakkohoitoon ja heti.
- kärsi ukko
Sadisti joka pistelee uhriaan nuppineuloilla on melko harvinainen.. Sellainen joka pistelee uhriaan sanoilla ei tarvitse kaukaa etsiä.
Olet niitä molempia.
Elämänmittainen tehtävä sinulla. Laittaa entinen miehes kärsimään ja siinä sivussa aiheuttaa tahallaan haittaa sivullisille.
Onhan se jonkinlainen tehtävä sekin. - minä luen
Niin siinä se kauniisti puhuva Lätty menetti hermonsa Oikein psykologian kirjoista oppia ottanut.
- nyy hermoon
minä luen kirjoitti:
Niin siinä se kauniisti puhuva Lätty menetti hermonsa Oikein psykologian kirjoista oppia ottanut.
edm. tarkoitettu Se lähivanhempi
- Dibbaduudaa! =)
Me eletään avioliitossa.
Meillä on aikalailla yhteinen rahatalous. Yhteispelillä se sujuu. Ja niin meidän raha-asiamme voivat hyvin.
Meillä on yhteisiä rahoja vähemmän käytettäväksi joka kuukausi elatusmaksujen verran. Onneksi yksi maksu jo tippui pois.
Lasten äiti ilmoitteli maksamattomista maksuista aiheettomasti muutaman kerran, niin viimeisen ilmoituksen jälkeen on saanut lukea tilillään minun nimeäni joka kuukausi maksajan paikalla. Kävihän se siitäkin tapansa mukaan valittamassa, mutta kun saa rahansa, niin ei voi valittaa! Kiäh kiäh!
Kyllähän ne K..........n viranomaiset jo tän sekopäisen lasten äidin jo siellä tunteekin, ei ne enää heti hyppää, kun äiti sinne ryntää pompottamaan. Viranomaisetkin ovat jo tajunneet, vaikka kyseinen ihminen osaakin olla vakuuttavan oloinen jonkin aikaa ensin.- €€€€€€€€€€€€
Kiusahan se on pinikin kiusa. Seuraavan kerran kun valittaa vie käräjille.
Mulla on ex-eukosta paljon isonpi vaiva mutta se jääköön sanomatta. Joskus se osuu omaan nilkkaan. - €€€€€€€€€
€€€€€€€€€€€€ kirjoitti:
Kiusahan se on pinikin kiusa. Seuraavan kerran kun valittaa vie käräjille.
Mulla on ex-eukosta paljon isonpi vaiva mutta se jääköön sanomatta. Joskus se osuu omaan nilkkaan.Sen exän nilkkaan siis. Rikas on se eukko kuin kroisos, mutta mikään ei riitä. Vie tuhkatkin pesästä. Ei enää elatusmaksuja ja silti jatkaa.
- (::(:(:(:(:):):):(:(
Ootko kuullut vitsin:
Äiti laittoi lapsensa maailmanpyörään ja sanoi että laittaa vahigon kiertämään.
Tää oli sit vitsi. Ei kannata tosissaan ottaa. - Kortsu halvempi!
Olleet kalliita panoja!
- Kalli oli ja on
Niin oli, kallis oli, se rikas ex eukko. Vielä vaatii vaikka aikuinen lapsi maailmalla jo. On samaa tyyppiä tuon Lissun kanssa. Aikaa on kulunut jo parikymmentä vuotta .
Ei pääse yli vaikka itse halusi erota.
Ett Runnebergin sanoin: Äl irti (yli) päästä perhanaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1087070
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h945183Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1143443Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333342Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352484Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191826Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961461Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391412Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311316- 481084