vanhemmuus

Tänään 1.10 MOT hyvä juttu vieraannuttaja vanhemmista...
... jokohan Lissu vihdoin ymmärtää tehneensä väärin
1688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei varmasti. Se kääntää taas jutun toisinpäin. Hänelle sopivaksi. Niinkuin narsistit tekevät.

Äänestä
  • Älkää surko: lissu elää lopun elämäänsä yksin, katkerana, mielisairaana, köyhänä, tyhmänä, ymmärtämättömänä, tuskaisena, yksin, rakkaudettomana jne. ja kuolee samanlaisena ja kaikki jotka lissun tuntevat muistavat hänet ainoastaan näistä asioista, varsinkin exä, lapset ja lapsenlapset. Me muut olemme vain sijaiskärsiöitä.

    Äänestä

Vaikken erityisemmin pidä Lissusta, niin eihän se ole vieraannuttanut ketään. Isä on saanut tavata lapsia miten on halunnut, mutta nämä mystiset "sutturat" eivät. Koska nämä sutturat, jotka myös olivat jotain lintuja hänen mielestään, eivät ole suoraa sukua lapsille ei heidän kohdallaan voi puhua vieraannuttamisesta. Lissu on myös jutuissaan kehunut anoppiaan, joten nähtävästi lapsilla on ollut hyvät välit myös isän puoleisiin isovanhempiin. Ainahan ei ole näin. Käsite "sutturat" on toki loukkaava, koska kyseessä on tavalliset ihmiset, mutta minua hieman mietityttää tuo monikkomuoto. Onko Lissun exällä ollut taipumus vaihtaa naista useinkin? Jos näitä naisystäviä on ollut paljon, on oikeastaan hyvä ettei jatkuvasti vaihtuva "äitipuoli" ole ollut kuvioissa.

Äänestä
  • Juu ja lössy on moness yhteydessä kehunut että samalla kun se mies erosi niin tuli ero myös miehelle hänen omasta suvustaan, ystävistään ynnä muusta. Monesti myös sanonut että pitäköön kipeenään kun lapsetkaan eivät pidä yhteyttä isään. Nyt ollaan taas kääntämässä suuntaa. Sinäkin taidat olla läpsy.Tulit vaan puolustaan ittees. Mut haitanneetko mittään. Pyöri, hyöri ihan mieles mukaan. Itteppä sen tuntea saat sielussais.

    Äänestä

  • 5h6h7h8h kirjoitti:

    Juu ja lössy on moness yhteydessä kehunut että samalla kun se mies erosi niin tuli ero myös miehelle hänen omasta suvustaan, ystävistään ynnä muusta. Monesti myös sanonut että pitäköön kipeenään kun lapsetkaan eivät pidä yhteyttä isään. Nyt ollaan taas kääntämässä suuntaa. Sinäkin taidat olla läpsy.Tulit vaan puolustaan ittees. Mut haitanneetko mittään. Pyöri, hyöri ihan mieles mukaan. Itteppä sen tuntea saat sielussais.

    Vielä että kenhän sen miehen välit sotki miehen sukulaisiin , kavereihin , ystäviin. Löpty itse. On oiken kehuskellut että kärsiköön nahoissaa. Nytkö jo saa tavata lapsia. Nytkö ne ovet aukes. Tuliko pelkoa peffaan. Niin ja hyöri ja pyöri vaan mieles mukkaan. Miksi puolustelet ja käännät suuntaa.

    Äänestä

  • Lissu ei antanut lapsia isän kotiin, koska siellä on isän uusi nainen. Se on vieraannuttamista.

    Äänestä

  • Mutta kun isä on täysivaltainen päättämään ketä lapset tapaa heidän ollessaan isällä.

    Äänestä

  • Täysin väärä käsitys. Isä nimenomaan EI OLE saanut tavata lapsiaan kuten olisi halunnut. Eli omassa kodissaan vaimonsa kanssa.
    Lissun olisi pitänyt myös olla aina mukana.

    Enkä usko noita tarinoita ex-anopin ja lissun suhteesta. Kukaan ei "hylkää" omaa poikaansa avioeron takia. Lissu valehtelee.

    Äänestä

  • Huonosti olet lukenu kirjoitti:

    Lissu ei antanut lapsia isän kotiin, koska siellä on isän uusi nainen. Se on vieraannuttamista.

    Tuolla etempänä lukee kyllä että lapsilla ja lapsenlapsilla ei ole isää kun huttura vei isän. Eli kärsiköön nahoissaan. Siellä on monta kertaa todettu että lapset ei näe isää.

    Äänestä

  • h6h7h8h5 kirjoitti:

    Vielä että kenhän sen miehen välit sotki miehen sukulaisiin , kavereihin , ystäviin. Löpty itse. On oiken kehuskellut että kärsiköön nahoissaa. Nytkö jo saa tavata lapsia. Nytkö ne ovet aukes. Tuliko pelkoa peffaan. Niin ja hyöri ja pyöri vaan mieles mukkaan. Miksi puolustelet ja käännät suuntaa.

    Lissulla ja hänen exällään oli sama suku, koska hän oli aviossa jonkun serkkunsa tai pikkuserkkunsa kanssa, näin hän on joskus kertonut.
    Sitä en usko, että hänen exänsä äiti ja isä olis eron takii poikas hylännyt, se on lissun valhetta.

    Äänestä

  • 5h6h7h8h kirjoitti:

    Juu ja lössy on moness yhteydessä kehunut että samalla kun se mies erosi niin tuli ero myös miehelle hänen omasta suvustaan, ystävistään ynnä muusta. Monesti myös sanonut että pitäköön kipeenään kun lapsetkaan eivät pidä yhteyttä isään. Nyt ollaan taas kääntämässä suuntaa. Sinäkin taidat olla läpsy.Tulit vaan puolustaan ittees. Mut haitanneetko mittään. Pyöri, hyöri ihan mieles mukaan. Itteppä sen tuntea saat sielussais.

    Kai sinä nyt tajuat, ettei se lissu päätä miehen suvun mielipiteestä. Ei hän aiheuttanut välien katkeamista miehen ja suvun välille. Ehkä miehen suku oli vanhoillista, eikä hyväksynyt eroa, tai sitten eivät pitäneet näistä ns. sutturoista. Kukapa tietää.
    Lissu ei myöskään pysty määräämään aikuisten lasten yhteydenpitoa.
    Minä en ole lissu. Tällä palstalla ollaan niin lissuvihan sokaisemiá, ettei muisteta mitä se on sanonut ja mitä ei.

    Äänestä

  • jaapassaapas kirjoitti:

    Tuolla etempänä lukee kyllä että lapsilla ja lapsenlapsilla ei ole isää kun huttura vei isän. Eli kärsiköön nahoissaan. Siellä on monta kertaa todettu että lapset ei näe isää.

    MIssä hän on sanonut, ettei isä olisi saanut olla lasten kanssa ollenkaan.
    Lissun lapset ovat jo aikuisia, joten tapaamattomuus ei voi olla lissun vika.

    Äänestä

  • vuosia palstaa luken kirjoitti:

    Kai sinä nyt tajuat, ettei se lissu päätä miehen suvun mielipiteestä. Ei hän aiheuttanut välien katkeamista miehen ja suvun välille. Ehkä miehen suku oli vanhoillista, eikä hyväksynyt eroa, tai sitten eivät pitäneet näistä ns. sutturoista. Kukapa tietää.
    Lissu ei myöskään pysty määräämään aikuisten lasten yhteydenpitoa.
    Minä en ole lissu. Tällä palstalla ollaan niin lissuvihan sokaisemiá, ettei muisteta mitä se on sanonut ja mitä ei.

    Niin lissu on omien tekstien perusteella narsisti ja omistus haluinen katkera ihmisen kuvatus !

    Äänestä

  • vuosia palstaa luken kirjoitti:

    MIssä hän on sanonut, ettei isä olisi saanut olla lasten kanssa ollenkaan.
    Lissun lapset ovat jo aikuisia, joten tapaamattomuus ei voi olla lissun vika.

    Ai jaa kun lapsesta saakka on manipuloitu .

    Äänestä

  • vuosia palstaa luken kirjoitti:

    Kai sinä nyt tajuat, ettei se lissu päätä miehen suvun mielipiteestä. Ei hän aiheuttanut välien katkeamista miehen ja suvun välille. Ehkä miehen suku oli vanhoillista, eikä hyväksynyt eroa, tai sitten eivät pitäneet näistä ns. sutturoista. Kukapa tietää.
    Lissu ei myöskään pysty määräämään aikuisten lasten yhteydenpitoa.
    Minä en ole lissu. Tällä palstalla ollaan niin lissuvihan sokaisemiá, ettei muisteta mitä se on sanonut ja mitä ei.

    Kyllä se on sellaista textiä suoltanut että kyllä hän on itse ollut sotkemassa ihmisten välejä. Jotkut pystyy sellaiseen, jos haluavat. Pitää otta huomioon myös että hän on tehdyt näistä "sutturoisyaan"kovin huonomaineisen oloisiajans. yleisiä. Mistä tietää miten tavallisistaon kysymys eikä miehen nielijöistä.

    Äänestä

En viitsi kopioida noita lässyn textejä mutta kyllä siellä lukee että eivät ole saaneet tavata isää. Nyt vaan yrittää olla taas nurinperin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


......... kirjoitti:

Tänään 1.10 MOT hyvä juttu vieraannuttaja vanhemmista...
... jokohan Lissu vihdoin ymmärtää tehneensä väärin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu