Karpo 23.10.2004

DeLarge

Karpossa oli viikonloppuna juttu jostakin onnettomuudesta, jonka toisena osapuolena oli ilmeisesti paikallisen poliisin tuttu, joka lopulta selvisi tapahtuneesta huomautuksella, siitäkin huolimatta, että oli syyllinen onnettomuuteen eikä vähiten juopumuksen takia. Juttu pääsi menemään hieman ohi ja haluaisinkin tietää, että onko kenelläkään tästä tapauksesta enemmän tietoa?

8

1689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mulla

      Joo minä tiedän tämän tapauksen. Lopputuloksen kannalta ei ollut mitään merkitystä sillä, että oliko kolarin toinen osapuoli poliisin tuttu vai ei sillä kyseinen huomautusmenettely on varsin yleinen kyseisissä kolaritapauksissa. Siihen, että annetaanko huomautus vai sakko vaikuutavat monet asiat ja paljon on myös kihlakuntakohtaisia eroja, mutta huomautuksen käyttäminen ei todellakaan ole harvinaista. Vahingthan korvaa syyllisen osapuolen liikennevakuutus.

      Se miksi jutussa mainittiin se, että toinen osapuoli oli joku poliisin tuttu, johtui siitä että Karpo sai sillä tapansa mukaan jutusta sensaatiohakuisemman.

      • DeLarge

        Kaipaisin hieman tapauksen yksityiskohtia, mitä tapahtui, missä ja milloin, pystyisitko sinä valaisemaan asiaa?

        Mitä huomautusmenettelyyn tulee niin rattijuopumustapauksissa käsittääkseni _ei_ ole tavallista, että tapauksesta selviää huomautuksella, varsinkaan kun aiheuttaa onnettomuuden jossa toinen osapuoli luokkaantuu/vammautuu. Itse en muista koskaan kuulleenikaan, ennen tätä tapausta, rattijuopumuksesta selvittävän pelkällä huomautuksella. Poliisin sivuilla kerrotaan seuraavaa:

        "Rattijuopumukseen syyllistynyt kuljettaja tuomitaan sakkoon tai enintään kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Törkeästä rattijuopumuksesta rangaistus on vähintään 60 päiväsakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Mahdolliset vamman- tai kuolemantuottamukset lisäävät rangaistuksen kokonaismäärää.

        Rattijuopumukseen syyllistynyt määrätään myös ajokieltoon. Ajokielto voi olla enintään viiden vuoden pituinen."

        Itse ymmärrän tuon kyllä siten, että rattijuopumuksesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen, _aina_.

        Rattijuopumuksen lisäksi tapauksessa oli kaiketikin myös (törkeä) liikenteen vaarantaminen kyseessä, jos kuulin oikein niin huomautuksen saanut oli ajanut vastakarvaan ja aiheuttanut tällä onnettomuuden...?

        Edelleenkin kaipaan lisätietoa kyseisestä tapauksesta ja erityisesti siitä, mitä oikein tapahtui.

      • mulla
        DeLarge kirjoitti:

        Mikäli puhumme samasta asiasta kyseessä ei ollut rattijuopumus, vaan liikenneturvallisuuden vaarantaminen (peltikolari), jossa ei tullut henkilövahinkoja. Tällaisissa tapauksissa, jossa syyllisyys on selvä, poliisi voi antaa huomautuksen syylliselle osapuolelle.

        Mielestäni ohjelmassa haastateltu poliisipäällikkö selitti asian varsin selvästi.

      • DeLarge
        mulla kirjoitti:

        Ilmeisesti olen siis ymmärtänyt/kuullut tapauksen hieman väärin, koska luulin, että tapauksessa onnettomuuden aiheuttaja olisi ollut päissään. Mikäli näin ei ollut, niin sittenhän asiassa ei liene aihetta kohuun. :-)

        Omasta lähipiiristäni tutut harvat peltikolarit ovat kuitenkin poikkeuksetta päätyneet sakkoihin, siis ne jotka poliisille on ilmoitettu, eikä näistä tapauksista ole huomautuksella selvitty, että ei se huomautuskäsittely ainakaan kaikkialla yleinen käytäntö ole ollut.

        Mahdammekohan kuitenkaan puhua samasta tapauksesta, koska muistan syypään rattijuopumuksen lisäksi vastapuolen loukanneen jalkansa tilanteessa...?

        Poliisipäällikön haastattelua en kuullut lainkaan, joten sitä en voi kommentoida.

        Mutta mitä tilanteessa oikein tapahtui? Tämä kiinnostaa edelleenkin, koska se jäi hyvin epäselväksi.

      • Jopas

        "Vahingthan korvaa syyllisen osapuolen liikennevakuutus. "

        Ensinnäkin kolareissa annetaan melkein järjestäen sakko, usein myös syyttömälle osapuolelle. Lisäksi syyllisen auto ei ollut katsastettu, joten siitä pitäisi seurata _aina_ tuntuva sakko ja lisäksi en olisi ollenkaan varma, että vakuutukset ovat silloin voimassa.

        Hommanhan pitäisi olla päivän selvä, eli sakot ja korvaukset kuljettajan maksettavaksi, mutta nyt kun paikalle sattui perhetuttu, niin hommaa katsotaan sormien läpi.

        Tarkemmin en enää tapahtumien kulkua muista, mutta mielestäni tässä tapauksessa (jos puhumme samasta tapauksesta) oli tosiaan kysymys pelkästä peltikolarista, jossa ei ollut henkilövahinkoja.

        Tuo pitää tosiaan jonkun sisäministeriön työryhmänkin mukaan paikkansa, että kihlakunta kohtaisia eroja tosiaan on ainakin aiemmin ollut tuossa sakon ja huomautuksen käyttämisessä.

      • nimimerkki
        Jopas kirjoitti:

        "Vahingthan korvaa syyllisen osapuolen liikennevakuutus. "

        Ensinnäkin kolareissa annetaan melkein järjestäen sakko, usein myös syyttömälle osapuolelle. Lisäksi syyllisen auto ei ollut katsastettu, joten siitä pitäisi seurata _aina_ tuntuva sakko ja lisäksi en olisi ollenkaan varma, että vakuutukset ovat silloin voimassa.

        Hommanhan pitäisi olla päivän selvä, eli sakot ja korvaukset kuljettajan maksettavaksi, mutta nyt kun paikalle sattui perhetuttu, niin hommaa katsotaan sormien läpi.

        Ei välttämättä tarvitse olla katsatettu auto, voihan aina väittää että on viemässä autoa katsastukseen. Minäkin olen ajanut useamman kerran katsastomattomalla autolla laillisesti, MUTTA kannatta silti soittaa ensin katsastusasemalle ja varata aika. Poliisi ei just välttämättä usko väitettä autonkatsastusreissusta.

        Mutta en katso Karpoa niin en tod. tiedä ohjelmassa esitetyistä väitteistä mitään.

      • Evp.
        Jopas kirjoitti:

        "Vahingthan korvaa syyllisen osapuolen liikennevakuutus. "

        Ensinnäkin kolareissa annetaan melkein järjestäen sakko, usein myös syyttömälle osapuolelle. Lisäksi syyllisen auto ei ollut katsastettu, joten siitä pitäisi seurata _aina_ tuntuva sakko ja lisäksi en olisi ollenkaan varma, että vakuutukset ovat silloin voimassa.

        Hommanhan pitäisi olla päivän selvä, eli sakot ja korvaukset kuljettajan maksettavaksi, mutta nyt kun paikalle sattui perhetuttu, niin hommaa katsotaan sormien läpi.

        Muutaman tuhannen sakkoa kirjoittaneena ja muu-
        taman sadan kolarin tutkineena en voi ymmärtää
        edellistä. Sakko annetaan kolarissa myös syyttö-
        mälle ? Suomalainen autoilijahan oli aina omasta
        mielestään syytön osapuoli. Harvassa olivat ne
        kolarisakot, joissa sakon saanut myönsi syylli-
        syytensä. Jostain kumman syystä sakko harvoin
        muuttui, vaikka siitä valitettiin aina hoviin
        saakka. Kenttämiehiltä tosin kuulin, että jos
        kolarissa myönnettiin syyllisyys jo paikan pääl-
        lä, niin he yleensä antoivat huomautuksen. Vain
        jästipäiden kolarit siirrettiin rikostutkintaan.
        Jästipäille myös tiedoksi, että poliisi ja tuo-
        mioistuin käsittelee vain syyllisyyttä. Ei
        korvauksia, sillä ne kuuluvat vakuutusyhtiöille.
        Ja syylliseksi todetun vakuutusyhtiö maksaa
        viulut, ei syyllinen autoilija.
        Tuo sanonta, että oli poliisin tuttu tuntuu
        taas jästipäiden ja Hannu Karpon jankkaamiselta.
        Jos Suomessa on 8000 poliisia ja jokaisella
        vaikka sata tuttavaa, niin poliisin tuttuja löy-
        tyy Suomesta 800.000 Voi, voi -on niillä kestä-
        mistä - ovat poliisin tuttuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      149
      11191
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4256
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2684
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      104
      1613
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      82
      1459
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe