Törsä halusi EU:hun

Törsäke sai sieltä hyvät ehdot valittamalla ja halusi lopulta EU:hun. Törsien "suuri vastustus EU:ta kohtaan" on Laanisen, Laatikaisen ja muiden kuspäiden keksimää ropagandaa.
463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Historian teokset kertovat aivan toista Jopa. Kyllä kokkarit ja ay väki oli sinne innokkaana menossa, kun siirtymäaika työväen vapaalle liikkuvuudelle saatiin. Viljelijät vastustivat ainoana ryhmänä ja näin jälikäteen ajateltuna ainoa älykäs ryhmä. Euro oli seurauksena ja se oli suurin kokkareiden ja ay liikkeen aikaansaama moka. Maksaa suomelle maltaita siihen asti kun Euro ja Eu kaatuu.

Äänestä
  • Hokkasen, Laatikaisen ja Laanisen kirjoittamat paska paperit toki kertovatkin. Mitään totuutta niissä ei silti ole. Vatustus johtui pitkälti lisäksi siitä, että törsien kurittaja Lipponen oli sitä Suomea sinne EU:n ytimeen viemässä. Junteille riittä Lipposen henkilöllisyys syyksi vastustaa EMUA ja muita EU-hankkeita.

    Äänestä

  • juupa jaapa kirjoitti:

    Hokkasen, Laatikaisen ja Laanisen kirjoittamat paska paperit toki kertovatkin. Mitään totuutta niissä ei silti ole. Vatustus johtui pitkälti lisäksi siitä, että törsien kurittaja Lipponen oli sitä Suomea sinne EU:n ytimeen viemässä. Junteille riittä Lipposen henkilöllisyys syyksi vastustaa EMUA ja muita EU-hankkeita.

    Samanlainen ääliöhän se Lipponenkin oli jatkaessaan "lähialueyhteistyötä" Venäjän kanssa ja lobatessaan virolaisten EU-jäsenyyttä. Ei paljon järki täällä paina, eihän törsä muuten saisi joka vuosi kahta miljardia euroa vastiikkeetonta rahaa.

    Äänestä

  • mutta toisaalta kirjoitti:

    Samanlainen ääliöhän se Lipponenkin oli jatkaessaan "lähialueyhteistyötä" Venäjän kanssa ja lobatessaan virolaisten EU-jäsenyyttä. Ei paljon järki täällä paina, eihän törsä muuten saisi joka vuosi kahta miljardia euroa vastiikkeetonta rahaa.

    Mutta maataloustuet ovat täysin vastikkeellisia, verollisia, julkisia, enemmistön päättämiä ja suurituloisten maksamia ja menevät pienituloisten kuluttajien hyväksi noin puoleen halventuneiden maataloustuotteiden muodossa. Välillinen hyöty yhteiskunnalle on vielä paljon suurempi, mm elintarviketeollisuudessa kaikkine sivujuonteineen n 300 000 työpaikan antajana.
    Sosiaalituet sensijaan ovat vastikkeettomia, suurelta osin verottomia, salaisia ja menevät saajan henkilökohtaiseen käyttöön.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suotta valehdella kirjoitti:

Törsäke sai sieltä hyvät ehdot valittamalla ja halusi lopulta EU:hun. Törsien "suuri vastustus EU:ta kohtaan" on Laanisen, Laatikaisen ja muiden kuspäiden keksimää ropagandaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu