Eli aamulla 6.30 heräsin , kävin syömässä , takaisin nukkumaan 6.40 .
Tämän jälkeen tuntui kuin olisin ollut hereillä pyörinyt sängyssä pidempään , mutta nyt kun hereillä ajattelee niin pöytälamppuni oli eripaikassa , joten olinkin jo silloin unessa.
Menee jo nyt niin sekavaksi tämä tarina.
No viimein kun kuvittelin nukahtavani , vaikka olinkin kokoajan ollut "unessa".
Makoilin sängyssä selkä ylöspäin ja oikein tunsin kuinka uni vetää mukaansa , semmoinen pieni pöhinä päässä ja ajatusten hidastuminen.
Tämä " uni " alkoikin hienosti sillä , että herään uudelleen sängystä , tällä kertaa oli erona , että raajat ei liiku , enkä pystynyt puhumaan , myös näkö oli vähän nornaalia sumeampi , siis silmät auki.
Tässä vaiheessa ajattelin , että ei helvetti onko tämä unihalvaus , tunnistin merkit , koska muutaman kerran ollut jo unihalvaus aikaisemmin.
Tähän sitten se aivan helvetillinen pakokauhu , kun mikään ei liiku ja olet ihan omillasi mitä vastaan tuleekaan.
Yritin hätääntyneenä huutaa : " herättäkää minut ennenkuin unihalvaus alkaa" , samalla kun yritin potkia seinää ja tehdä ääntä , mutta olin jo täysin halvaantunut , enkä saanut mitään ääniä aikaan.
Paniikissa aloin ajattelemaan , mitä kaikkea unihalvaukseen kuuluu , muistin että : varjoja , painovoimattomuutta yms.
Lähes samalla hetkellä , kun ajattelin alkoi kropassa tuntua jotain yliluonnollista aura pulssia , kuin kehoni sisältä tulisi jotain voimakkaita aaltoja.
Tässä vaiheessa sain lopulta lyötyä äänen seinään ja joku rymisteli herättämään minua.
Hän vatkasi minua todella kauan ja kovaa, mutta olin kokoajan ns. vangittuna uneen ja tämä ravistajakin tajusi sen ja lähti paikalta.
Ajattelin että ei tämä vielä loppunut , hän ei voi jättää minua tänne unen pahoinpideltäväksi.
Sitten tunsin kuinka aloin irtautumaan sängystä lopulta painauduinkin jo kattoa vasten , ja se todella sattui , sitten tipahdan alas huoneeni lattialle .
Alan halvaantuneena itkemään lattialla , siis tunsin kuinka mielessäni itken , mutta makoilen vain huoneeni lattialla , ilemttäkään väräyttämättä, sitten tämä musta varjo lipuaa huoneeni ohitse ja yritän huutaa hänelle , että tule nyt herättämään minut , mutta olen edelleen halvaantunut ja suustani vain kuuluu pientä muminaa , tähän musta varjo vain katsoo minua halventavasti ja jatkaa matkaansa.
Eikä aikaakaan , kun halvaus loppuu ja herään lautalta kesäisenä päivänä , tässä vaiheessa tunsin lautalla todella kovaa onnellisuutta ilmeisesti , koska jotenkin piilotajuisesti tajusin halvauksen olevan ohi.
Ilmeisesti jo tässä vaiheessa alkoi lucid dreaming valmistelu .
Hetken päästä lauta kippaa , en vielä välittänyt siitä , koska osaan uida eikä minulla ole hätää.
No tässä vaiheessa halvaannuin taas , aloin vajoamaan kohti pohjaa. Ensin yritin pyristellä vastaan jotain , mutta olin taas halvaantunut ja tajusin , että ei tästä ole mitään apua.
Pohjassa aloin laskemaan sekunteja kauanko voin olla pidättämättä , 30sekunnin kohdalla tajusin , että tämähän ei tunnu missään , voin olla hengittämättä , oikeassa elämässä tarvitaan happea , tämän täytyy olla unta.
Lucid dreamin voimin lähes liidin järven pohjasta takaisi pinnalle.
Sitten heräsin omasta sängystä tällä kertaa vatsa ylöspäin, olin melko onnellinen , kun tajusin että onko tämä viimein ohi , mutta sitten huomasin taas halvaantumisen merkkejä , tässä vaiheessa muistin lucid dream tilan ja jouduin käytännössä taistelemaan pahoja ajatuksia vastaan.
Niitä nyt jaksa tähän tarkemmin kirjottaa.
Tämän jälkeen herään taas sängystä , kävelen keittiiöön , huomaan erään tuttuni laittavan kahvia , mietin mitä hän täällä tekee ja hänenhän pitäisi olla töissä ja TAAS takaisin heräämään sängystä , tällä kertaa oikeasti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Auttakaa nyt joku pelkään , että unihalvaus tai painajainen toistuu taas.
Äsken kun vähän ummistin silmiäni tunsin ,kuinka päässä hurisi ja vasen käteni alkoi puutua , tästä kun säpsähdin ja avasin silmäni huoneen perällä välähti muumion näköinen hahmo.
Toista samanlaista helvettiä en enää kestä pelottaa aivan liikaa.
Hirveän vainoharhainen olo , tälläkin hetkellä pelottaa , että enkai ole nukahtanut pakko tehdä realitycheckejä vähän väliä.