joko varattu

kuinkas moni on jo varannu tai suunnittelee ensikesän turkin matkaa? meillä täällä viisihenkinen perhe, joka lomaa suunnittelee parhaillaan.
18245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Toukokuussa on varaus, syyskuun alkupuoli oltiin tänä syksynä.
Ja älä säkähdä tämän palstan raivopäätä, joka haukkuu paikkaa ja mollaa kenties Sinua, jun olet menossa hänen hirveäksi kadotusmaiseksi sodomaksi, huume/väkivaltapesäksi ja siveettömyyden tyyssijaksi kokemaansa paikkaan.
Kaikkien ei tarvitse paikasta tykätä, mutta hänenkirjoittelunsa on täysin traumaattista höpinää.
Se on todellakin perheelle hieno paikka, ainakin kerran vuodessa vaimon kanssa käydään. Ja usein toinen reissu muualle turistikohteisiin, näin olemme hyvin kartalla mikä on taso missäkin. Alanya on hinta/laatu suhteeltaan oikein hyvä, kiitetävä arvosana.

Äänestä
  • Meillä varattuna kolmen naisen kokoonpanolla huhtikuulle kaksi viikkoa ja kesä-heinäkuulle kolme viikkoa. Ensi vuoden syksyksi ajankohta vielä auki, mutta menossa ollaan silloinkin!

    Äänestä

Meillä oli varattuna lähisuvulle 30 paikkaa isännän 50-vuotisjuhlien viettoon. Peruimme matkat ja menemmekin Kreetalle. Sitä ei sentään ole vielä vallattu ja valjastettu suomalaisämmien seksimatkakohteeksi. Hyvästi Alanya, entinen lempimatkakohteemme!

Äänestä
  • Minkä hotelln varasitte? Kuulostaa hienoilta juhlilta...
    Mutta tuo lähisukusi hieman ihmetyttää, jos he haluavat olla samassa paikassa kanssasi?
    Tarkastahan vielä varauksesi, ettei vaan ollut siellä takaperälän työväen- vai oliko nuorisoseurantalolla?

    Äänestä

  • haaskanpitoon kirjoitti:

    Minkä hotelln varasitte? Kuulostaa hienoilta juhlilta...
    Mutta tuo lähisukusi hieman ihmetyttää, jos he haluavat olla samassa paikassa kanssasi?
    Tarkastahan vielä varauksesi, ettei vaan ollut siellä takaperälän työväen- vai oliko nuorisoseurantalolla?

    Taitaa mummo, äiti, anoppi pistää omiaan, ilmiselvästi provo.

    Äänestä

  • Olisi mielenkiintoista tietää, perustuuko matkakohteen vaihtonne itse nähtyyn/ koettuun?
    Kun en usko, että kaikki Alanyan matkaajat näkevät / kokevat kyseistä valtausta ja valjastusta.

    Äänestä

  • On Matkoja & matkoja kirjoitti:

    Olisi mielenkiintoista tietää, perustuuko matkakohteen vaihtonne itse nähtyyn/ koettuun?
    Kun en usko, että kaikki Alanyan matkaajat näkevät / kokevat kyseistä valtausta ja valjastusta.

    Olen kuullut monelta taholta ja täällä on siitä uskottavasti kirjoitettu. Myös työkavereitani, joita tiedän huoriksi, niin matkaavat Alanyaan pyllistämään niille, jotka huutelevat kaikille naisohikulkijoille perään ikuista ja ainutlaatuista rakkauttaan.

    Äänestä

  • Mummo. äiti, anoppi kirjoitti:

    nuo horot pilaavat kaikkien maineen.

    Muslimit eivät ajattele asioista samalla tavalla kuin me, Naiset ovat heille toisen luokan kansalaisia ja varsinkin "likainen länsinainen."

    Äänestä

  • Mummo. äiti, anoppi kirjoitti:

    Olen kuullut monelta taholta ja täällä on siitä uskottavasti kirjoitettu. Myös työkavereitani, joita tiedän huoriksi, niin matkaavat Alanyaan pyllistämään niille, jotka huutelevat kaikille naisohikulkijoille perään ikuista ja ainutlaatuista rakkauttaan.

    Pidättehän sitten Kreetalla silmät visusti kiinni. Voi olla, että sielläkin moista valtausta ja valjastusta tulee eteenne. Kreikan valtauskonto kylläkin on ortodoksisuus.

    Äänestä

  • On Matkoja & matkoja kirjoitti:

    Pidättehän sitten Kreetalla silmät visusti kiinni. Voi olla, että sielläkin moista valtausta ja valjastusta tulee eteenne. Kreikan valtauskonto kylläkin on ortodoksisuus.

    Sama peli siellä on menossa, mutta pariskunnat ovat sopusuhtaisia. Ei hinteliä lammaspaimenia kulkemassa käsikädessä äitinsä tai mummonsa ikäisen kanssa.

    Äänestä

  • asdas kirjoitti:

    Sama peli siellä on menossa, mutta pariskunnat ovat sopusuhtaisia. Ei hinteliä lammaspaimenia kulkemassa käsikädessä äitinsä tai mummonsa ikäisen kanssa.

    Tottta ei Kreetalla näy näitä äiti ja poika pareja.

    Äänestä

  • Hieno homma! Olette tehneet viisaan valinnan!!! Mekin matkasimme aikoinaan Turkissa mutta ei enää muutamaan vuoteen. Nyt lempikohteenamme on Kreeta. Siellä käydään kaksi kertaa vuodessa, ensin toukokuussa ja sitten syyskuussa tai aivan lokakuun alussa. Hyvää matkaa. Varmasti viihdytte.

    Äänestä

  • Tää on siis niin trolli! Oisko vielä jotain tyhmempää!

    Äänestä

  • Tää on siis niin trolli! Oisko vielä jotain tyhmempää!

    Äänestä

  • ei siellä kirjoitti:

    Tottta ei Kreetalla näy näitä äiti ja poika pareja.

    Voi olla, että Kreetakin menee pilalle kun nämä 30 lähisukulaista pilaavat suomalaisten maineen siellä. Turkkiin matkaan siis minä.

    Vakavasti puhuen, ei kukaan usko, että tuon suvusta löytyy 30, jotka lähtisi sen kanssa.

    Äänestä

  • Perhe on pah! kirjoitti:

    Voi olla, että Kreetakin menee pilalle kun nämä 30 lähisukulaista pilaavat suomalaisten maineen siellä. Turkkiin matkaan siis minä.

    Vakavasti puhuen, ei kukaan usko, että tuon suvusta löytyy 30, jotka lähtisi sen kanssa.

    Perhe on pah , taidat olla pelkä lapsi ,ainakin kirjoituksesta päätellen .

    Äänestä

Kylläpä vaan, vappuviikko on varattuna ja viimeviikon lumisateetkin vaihdoin Alanyan lämpöön!

Äänestä

Kyllä on hienoa olla luotaan karkoittavan asiallisen näköinen. Asiallisesti käyttäytyvä suomalainen keski-ikäinen nainen Turkissa yksin matkalla jo viisi kertaa. Ja aina olen saanut kulkea, ruokailla ja nukua yksinäni. Ei ole koskaan Turkin mies puhutellut saati seuraani yrittänyt. Kyllä on ollut helppoa ja turvallista nauttia kulttuurista, ruuasta...
Näkökykyni on Suomessa optikolla tutkittu: Kaiki kunnossa.
Turkissa olen aina kohdannut asiallista kohtelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kopjkolpk kirjoitti:

kuinkas moni on jo varannu tai suunnittelee ensikesän turkin matkaa? meillä täällä viisihenkinen perhe, joka lomaa suunnittelee parhaillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu