Missä iässä kollikissat leikkautetaan?
Leikkaus
Hyny
6414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
voit periaatteessa leikkuuttaa ihan milloin vaan, mutta odottele siihen asti kunnes kissasi paino on siinä 2,5kg. tai sen jälkeen kun ensimmäiset merkit kolliintumisesta alkavat tulla. yleisin ikä varmaan on siinä 8kk. mutta esim. meillä pojat leikattiin vasta 1v3kk.
Meillä kolli leikattiin 5kk iässä, kun alkoi ilmaantua noita miehistymisen merkkejä. Kissa oli toki tuolloin jo aika kookaskin ja sopi senkin puolesta leikattavaksi.
6-10 kk iässä on hyvä ikä leikkauttaa. Jotkut leikkauttavat vasta vuoden ikäisenä, mutta kollikissa on sitä ennen voinut oppia kollimaisille tavoille: eli liruttelemaan ympäriinsä sekä karkailemaan kotoa.
Meillä on urokset leikkautettu 5kk, 9kk ja 11kk iässä. Kahdella kissalla esiintyi jo pientä kollimaista käytöstä ennen leikkausta mutta myöhäisimpään leikkautettu ei ollut mitään vielä saavuttanut (on hieman hitaammin kehittyvää rotua). Kukaan näistä ei onneksi ehtinyt keksiä sisälle merkkailua, joskus merkkailu 'jää päälle' jos uros leikkautetaan liian myöhäisellä iällä.
ennenkuin viet leikattavaksi. Voi olla etteivät ole laskeutuneet.Jos kivekset jäävät laskeutumatta
on tehtävä isompi leikkaus ja siihen on varattava pitempi leikkaus-ja nukutusaika.N.alle 1v yleensä kivekset ovat jo laskeutuneet.
..laskeutumattomat kivekset? Omasta mielestä meidän Lennin, 6kk 1vrk, palleroiset näyttää ihan normaaleilta :o
ystävä käytti just 3 kk ikäisen kollipentunsa eläinlääkärissä (syntynyt heinäkuussa) ja eläinlääkäri sanoi että kannattaa leikata "ennen joulua". kissan elämästä tulee kuulemma paljon mukavampi kun ei tarvitse kokea niitä ensimmäisiä hormonityrskyjä, ja kissa kasvaa myös vähän normaalia suuremmaksi kun leikkaa aikaisin.