Etelä-Karjalan kuntaliitos selvitys.

2017

Hyvä, että järki voittaa. Etelä-Karjalaan siis ehdotetaan selvitysmiehen mukaan kahden kunnan mallia. Vielä kun tämä 5-vuoden kuntasuojatyöpaikkojen tuki(irtisanomissuoja-aika) päättyisi. Koko maapallolla tai ainakin läntisessä maailmassa pyritään suurempiin yksiköihin, niin miksi Luumäen pitäisi olla joku ihmeen vastarannan kiiski?

Väki vähenee ja vanhenaa koko ajan. Kuntaan kun tulee tai joku kuntalaisista jos joutuu pitkäaikaiseen erikoishoitoa vaativaan sairaala hoitoon, niin äkkiä lähti kunnallisvero nousuun. Siinä vaiheessa kun liittyminen on pakko, on myös neuvottelu mahdollisuudet menneet. Silloin otetaan vastaan ne mitä saadaan.

Ei voi ajatella itsekkäästi, että nyt kun vielä menee kohtuu hyvin, ei osallistuta talkoisiin. Liitytään vasta sitten kun itse hyödytään siitä.

4

313

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suu säkkiä myöten

      Voi, kun nuo jäljet pelottavat. Joutsenon ja Ylämään kohtelu ja kehitys on ollut todella masentavia. Eikä tuo Lappeenrannan oma taloudenpitokaan herätä luottamusta. Mitenköhän ne kustannukset kaupungissa pienesivät? Kaupunkikulutus on ainakin suurempi.

    • Daavetti12345

      Järki siis lopulta voittaa. Elinkeino,rakentamis, lupa, sote asiat vaan alkaa olla tänä päivänä kaikki verkossa ja sähköisessä muodossa. Ei siis tarvita pikkupaikka kunnilla ihmisiä sanomassa jollakin luukulla, että tässä on nettiosoite...tee sinne hakemus. Ihan turhaa työtä tuollainen.

      • ssm...

        Täytyy myöntää, että kunta on monen luottamusmiehen tai heidän lähisukkulaisensa suojatyöpaikka, mutta silti olen kunnan itsenäisyyden (osittaisenkin) säilyttämisen kannalla. Toivottavasti turhia kustannuksia voi karsia kunnan sisälläkin.


    • kysyvä ei eksy

      Ehkä bonehilliä peloittaa esimerkki jota e-karjalan Kreml on tehnyt Joutsenoa ja Ylämaata kohtaan, tietysi oma suu on lähinnä mutta kuntapalvelujen osalta tämän kaupungin duuma liikkuu harmaalla alueella mm.

      http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/asiakkaanoikeudet/hoitoon_paasy

      Eli miten tämä toteutuu vaikkapa syrjäkylillä josta saatta olla matkaa useitakin kymmeniä kilometrejä ja kyseessä henkilö jolla ei mahdollisuutta omaan kyytiin ja taksiinkan ei rahaa lähtö 6€ km taksa 1,5€.

      On helppo todeta muuttaa lähemmäksi mutta sitä helpotusta ei valtion laki anna kuntapalvelun tuottajalle joten ehkäpä lääkäriltä sitten lappu jolla Kela maksaa sen olikohan päälle 10€ menevän osion ja halvaksi tulee ;)

      Tämä nyt oli vaan se yksi esimerkki eiköhän näitä osaavalle vaatijalle tule lisää esiin joten nähtäväksi jää noudattaako uusi uljas kaupunki voimasa olevia lakeja vai laatii itse omansa :D

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1592
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      712
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe