Pohjalainen 1.10.2014 sivu 7
Lainaus
Mies huijasi kelalta yli 12000 euroa
VAASA Maahanmuuttajataustainen mies nosti kansaneläkelaitokselta kahden vuoden aikana perusteettomasti yli 12000 euron edestä työmarkkina- ja muita tukirahoja. Syyttäjä vaatii miehelle miehelle Pohjanmaan käräjäoikeudessa ehdollista vankeutta.
Syyttäjän mukaan 50 vuotias vaasalaismies on syyllistynyt vuosina 2009-2011 törkeään petokseen. Afrikasta pakolaisena tulleelle miehelle on maksettu viime vuosikymmenen puolivälistä saakka työmarkkin-, kotouttamis- ja asumistukea. Viisi vuotta sitten hän sai osa-aikaisen työpaikan.
Sen seurauksena tukea olisi maksettu vähemmän. Mies jätti ilmoittamatta työllistymisestään kelalle, jolloin tuet pysyivät entisellään. Asia paljastui kelalle kaksi vuotta myöhemmin verovalvonnassa. Siinä ilmeni miehen saaneen veronalaista palkkatuloa ajalta, jolloin hän oman ilmoituksensa mukaan oli ollut työttömänä.
Syyttäjä muistutti että mies oli kuukausittain tukia hakiessaan ilmoittaunut olevansa työtön ja vakuuttanut joka kerta allekirjoituksellaan tiedot oikeiksi. Syyttäjä pitää petosta törkeänä, koska siinä on tavoiteltu suurta hyötyä.
Mies oikeusavustajineen myönsi ilmoitukset virheellisiksi ja myönsi saaneensa sen takia liikaa tukea. Petos kiistettiin koska mies kertoi tehneensä kaiken tietämättömyyttään. Syynä on ollut huono suomen kielen taito ja kelan kaavakkeiden vaikeaselkoisuus.
maahnamuutto rikastuttaa. ei kaikkia, mutta jotkut siitä hyötyvät

Vastaukset 24
Vanhimmat
muistakaa KULTTUURI. Sietäminen kannattaa aina, eiku suvaitsevaisuus.
tästä tapauksesta ei voi sanoa, että mamut joko elää sosiaalitorvalla tai vie työpaikat. Tässä tapauksessa on tehty molemmat
Mikä on sosiaalitorva?
:DDDD
Samalla tavalla persut huijaa kelaa ja jokunen vihertäväkin, mikäs siinä on notkua torilla ja netissä.
Kyllä!
Kuka persu notkuu torilla? Palkkaan puoluetoverini heti töihin.
Viherhipit takaisin DDR, jossa stasi loi heidän "aatteensa", tarkoituksena murentaa läns-Saksan kilpailukyky.
Menkää Persut töihin!
Sä maksat niin huonosti, pullonkeräyksellä tienaa paremmin.
Persuillahan kaljapulloja riittää.
Joo, ei tainnut löytyä työttömiä Psn jäseniä. Vain mielisairas vasuri, joka ei kelpaa kuin Jupiteriiin.
Jos haluat maksimoida saadun rahamäärän, sun pitää plankata naamasi ennen sossun menoa, sillä jopa Tarja Lehto, Lieksan johtava sosiaalityöntekijä, on myöntänyt kirjeessään Oikeuskanslerille 9.1.2014 mamujen erilaisen kohtelun:
http://1.bp.blogspot.com/-WDhYMVw-WJU/U0-gd6p1m8I/AAAAAAAAAKA/uZksO3wc0Yo/s1600/tornio_0004.jpg
"Lisäksi ns. kotoutumisvaiheessa olevia maahanmuuttajia koskee osaksi ERILAINEN säännöstö kuin muuta väestöä tai kotoutumisajan ohittanutta väestöä."
Mitä on maahnamuutto?
Samat vähälahjaiset mannetko täällä yhä mesoavat?
Toisaalta vasta 73 lasta on hakattu tänä syksynä. Monikulttuuri ei ole ilmaista. Fifty siksty tilanne.
..Ja nämä 73 vain itä-Helsingissä.
Miksei mamuja asuteta alueelle, jossa asuu heidän hyysääjänsä? Vaasassakin Sundom olisi sopiva paikka pakolaiskeskukselle.
Mihin asuttaisimme Persut? Onko ehdotuksia?
Tuollahan niitä asuu omistuskämpissä ympäri vaasaa. Yksi myy omakotitaloaan Bölessä. Haluatko ostaa?
Ai niin, ei Jupiterin liksoilla osteta yli 300 000 euron kämppää...
4000 venäläistä asuu jo Vaasassa! Ainakin Soinin tietotoimiston mukaan!
Muista lääkityksesi.
On se vaan niin persumaista että itse peukutaa.
Taitavat omat lääkkeesi olla ottamatta!
persumaista että itse peukuttaa.
Taitavat omat lääkkeesi olla ottamatta!
Skitsofrenia? Teet kaiken kahteen kertaan?
Ottakaa selvää kuka tuo yuuuuuup on , ....
Se puhuu itsekseen. Käy jossus Jupiterissa kahvilla, niin voit kuulla kuka se on. Tosin sitä ei ole näkynyt siellä vähään aikaan.