Takana kaksi keskenmenoa. Vauvakuume vain yltyy. Yritän olla jalat maassa, mutta elämä vain menee jaksoittain elämiseksi. Taas tuli pettymys, kun päivät alkoivat. Nyt taas odotan, että kierto menee tiettyyn vaiheeseen, niin sitten taas yritetään. Tiedän, että kuulostaa laskelmoidulta ja sen, että lapsia saadaan , ei tehdä, MUTTA silti...
En haluaisi stressata, ja välillä pystynkin olemaan ihan vaan, mutta sitten taas ajatukset alkaa menemään tiettyä rataa..Asiaa ei tietysti auta se, että olen töissä lasten parissa.
Pahin pelkoni on, etten saa lapsia..Turha pelko ehkäpä näin etukäteen. Onhan jo kaksi kertaa tärpännyt, mutta lopputulos ollut surullinen..
Yritän nauttia elämästä ja tehdä mukavia juttuja ja eiköhän se jossain vaiheessa..:)
En haluaisi stressata, ja välillä pystynkin olemaan ihan vaan, mutta sitten taas ajatukset alkaa menemään tiettyä rataa..Asiaa ei tietysti auta se, että olen töissä lasten parissa.
Pahin pelkoni on, etten saa lapsia..Turha pelko ehkäpä näin etukäteen. Onhan jo kaksi kertaa tärpännyt, mutta lopputulos ollut surullinen..
Yritän nauttia elämästä ja tehdä mukavia juttuja ja eiköhän se jossain vaiheessa..:)
Vastaukset 6
Vanhimmat
voi miten tutulta kirjoituksesi kuullosti, olen mieheni kanssa samassa tilanteessa takana kaksi keskenmenoa ja yritystä reilu vuosi...
Joka kuukausi vuodon alkaessa tuntuu, että maailma romahtaa ja millään ei ole mitään väliä!
Sitten parin päivän itkujen jälkeen sitä taas alkaa odottaa "sitä" ajankohtaa kierrossa et tärpääminen olis mahdollista...voi tätä ihmisen helvettiä, toisen on niin helppoa sanoa et lopettakaa yrittäminen niin sitten se tärppää, se ei ole niin yksinkertaista!!!
Nyt ollaan miettimässä josko siirryittäis keinohedelmöitykseen....
Toivon teille voimia, jaksamista ja uskoa tulevaan!!!
Kiitos viestistäsi ja voisin sanoa samoin sinulle, että kuulosti tutulta. Olisi kiva kuulla vähän taustaa, jos se ei ole liian tungettelevaa, toivottavasti ei.. Itse olen kohta 28 v. ja saanut siis parin vuoden sisällä 2 km:a. 1. raskaus lähti alulle n.puolen vuoden pillereiden lopettamisen jälk. 2. raskaus oli myös n. puoli vuotta km:n jälk. En tiedä olisiko tärpännyt aikaisemminkin, koska näiden kohdalla emme varsinaisesti yrittäneet. Mutta nyt se yrittäminen tuntuu olevan molempien mielissä, mikä ei tietystikään helpota stressiä. Ei todellakaan ole helppoa antaa olla, muiden on niin helppo sanoa. Oletko muuten käyttänyt ovulaatiotestiä? Itse käytin ennen 2.raskautta ja heti tärppäsi. Nytkin käytän, vaikka tuli pettymys( käytin testiä, oli actionia, mutta ei tärpänny).Vaikka se testi maksaa, niin en halua ajatella rahaa, olen käyttäny sitä myös oman mielenrauhan takia, vaikka luohan sekin tavallaan paineita..:)
Koskaanhan ei voi tietää mitä tapahtuu ja toivoa ei ole menetetty, niin kyllä keinohedelmöityskin on vilahtanu mielessä ja myös adoptio. Päivä kerrallaanhan on mentävä, mutta jotenkin sitä haluaa varautua. Juttua tulis vaikka paljonkin, mutta työt kutsuvat.
JOten, kiva jos huomasit viestini ja teille myös tulevaan tsemppiä!! Ja ehkäpä kirjoitellaan...
Minulla tuota ikääkin alkaa olla jo yli kriittisen rajan kohta 35..eli ei kauhean kauaa voi vaan yrittää ja odottaa...
Meillä eka tärppäs heti kun jätin pillerit pois ja voi sitä riemua ja odotusta, ei käynyt mielessä et meille vois käydä huonosti (sitä oli niin luottavainen) ja kun km tuli niin maa halkesi, mutta aika pian pääkoppa uskoi kaikkien sanoman et näitä on niin paljon...(mikä on tietty totta) ja sitä ajatteli, no täytyyhän meidänkin tilastoihin päästä....
Tämän jälkeen yritystä enemmän ja vähemmän vajaa puoli vuotta(mukana myös ovistikut) ja kun mitään ei tapahtunut, kävin gynellä joka kirjotti clomifenit ja niillä otti ja uppos heti seuraavasta kierrosta, mutta lohduton tieto tuli niskaturvotusultras...kehitys päättynyt rv9..tämän km:n jälkeen putosin aika syvälle ja voisin puhua jopa jonkin asteisesta masennuksesta....mutta mieheni tuella ja uskolla huomiseen sieltä nousin.
Viimeisestä km:stä on nyt reilu 5 kk ja nyt ollaan tosiaan menossa koeputkihedelmöitykseen, aloitan tässä kierrossa sumutteet....
Nyt mieli odottavainen ja toiveikas, mutta kuitenkin jalat maassa, koska eihän tuokaan mikään varma ole, mutta halutaan se nyt kokeilla!
Varmaan teidänkin kanattais miettiä hoitoihin menoa, turhaan näiden asioiden kanssa yksin painiskelee, osaavaa apua on saatavilla!
Mutta minäpä lähden nyt kotiin kullan kainaloon nukkumaan ja toivotan sinne aurinkoista tätä päivää ja mielen virkeyttä :)
Palaillaan!
Äkkiä kuulumisia.Tänne kuuluu ihan hyvää. Nyt sitte taas odottelen pari vkoa, että miten on käyny. Luultavasti pettymys, kun näin odottelen. Tosiaan pääkoppa uskoo sen, että olen vain yksi monista, näitä tapahtuu paljon, enhän voi kuulua siihen 1 prosenttiin, joka saa 3. km:n peräkkäin. Mutta miten jos niin käy?? Pelottava ajatus..
Ihan hyvä idea tuo hoitoihin meneminen, mutta täytyy myöntää etten jotenkin halua vielä mennä. Vaikka voishan se helpottaa, mutta haluan vielä kokeilla näillä ovistikuilla. Kaipa mun täytyy taas kokea kantapään kautta. Ajatukset on aika sekavia, myös siitä missä vaiheessa mitäkin.
MInunkin olo odottavainen ja toiveikas, mutta jalat maassa. Päivä kerrallaan..
Kerro miten on menny ja minkälaista on ollu...
Heippa...
Niin pelon-tunnetta on varmasti, mutta miehesi on varmasti sinulle tukena-ja turvana, jotenka etköhän onnistu viimein...toivotaan ainakin niin...jos luoja suo...
Heippa...
Niin pelon-tunnetta on varmasti, mutta miehesi on varmasti sinulle tukena-ja turvana, jotenka etköhän onnistu viimein...toivotaan ainakin niin...jos luoja suo...