Veri vetää (Suolistotarina)

Hyvältä vaikuttaa, jatkoa! ☺

Koska minun tarina ei kelvannut, sinut piti pistää paremmaks?

(Jatkuu)

”Minne Raippari ja Nappula lähtivät?” kysyin.
”Ei tietoa. Sanoivat vain häipyvänsä. Noh, mitä väliä?” Jokutyyppi vastasi.
Silloin Assassinkin tuli paikalle.
”Mikäs Biologilla on?” hän kysyi.
”Ei tässä mikään”, vastasin, ”mietin vain, minne Raippari ja Nappula ovat menneet.”
”Eivät kuulemma halua enää tuhlata aikaansa meidän sairaiden ihmisten seurassa. Jospa ne löytävät jonkun paremman paikan, missä ei ole tällaista roskasakkia”, Assassin hymähti.

Toisaalta uskoin, että he pärjäisivät ja mielessäni kyti ajatus, että joskus he ehkä tulisivat takaisin, mutta toisaalta minua mietitytti, missä he mahtoivat olla. Raipparia en liiemmin kaivannutkaan, hyvä vain, että se riiviö oli nyt muualla. Nappulaa kuitenkin kaipasin. Olihan tietenkin Herra X, Sinisiipinen ja VeH, mutta he eivät olleet yhtä aktiivisia luontoharrastajia kuin Nappula eikä heillä riittänyt aina puheenaiheita. Nappulalla oli kamerahankintakin edessä, ja olisin mieluusti häntä auttanut. Jospa hän löytäisi uuden elämän ja uudet ystävät jostain.

Sillä välin läheisessä metsässä käytiin neuvonpitoa.
”Meillä on teltta ja retkikeitin ja makuupussit, mutta ruoka ei riitä loputtomiin”, Raippari tiuskaisi.
”Mennäänkö vain takaisin?” Nappula sopersi.
”Ei, me emme mene takaisin. Me vain käymme varkaissa sitten, kun ruoka alkaa loppua!” Raippari ärähti.
”Öh, tuota…”, Nappula sanoi.
”Niin mitä?”
”Öh… Niin… Siinä kiiressä, kun lähdimme, niin eväät jäivät kaappiin.Pitääkö meidän tosiaan heti lähteä varkaisiin?”
”Syököön Norski ne sitten, onhan meillä rahaa. Ei vielä jaksa lähteä varkaisiin.”
”Öh, nekin rahat jäivät sinne…”
”Saatanan saatanan saataana!!!”
”No, mitä nyt Raippari? Mitä me teemme?”
”Minä perustan vastaanoton”, Raippari sanoi ja nousi seisomaan, ”minulla on psykologin kykyjä.”

Kuulostaa mielenkiintoiselta. Jatkoa.

Milloin viimeksi kirjoitit tarinoita? Tämä ainakin vaikuttaa lupaavalta ja odotan seuraavaa osiota innolla.

(Jatkoa)

Heräsin kahdeksan maissa. Menin keittiöön laittamaan teevettä lämpenemään, mutta siinä samassa vedenkeittimestä jo kuuluikin naksahdus merkkinä siitä, että vesi oli kiehahtanut. Empty oli laittanut veden lämpenemään ja kaatoi sitä nyt oman kuppinsa lisäksi myös minun kuppiini. Panin yrttiteepussin hautumaan veteen ja menin olohuoneeseen. Ocean räpläsi siellä kännykkää.
”Mitäs teet kännykällä?” kysyin Oceanilta.
”En mithään.” (kirjoittajan huomautus: En osaa Peräpohjolan murretta, joten ”h” saattoi tulla väärään paikkaan.)
”Kai sinä jotain”, utelin.
”No, mulla on ollu vähän psykologisia ongelmia.”
”Oletko löytänyt apua niihin?”
”Kylällä oli joku psykologi, joka tarjosi edullista sähköpostiviestihoitoa.”
”Vai että kylällä joku psykologi. Haiskahtaa huuhaalta”, tokaisin ja menin katsomaan, olisiko yrttiteeni jo hautunut tarpeeksi.

Raipparin ja Nappulan lähdöstä oli jo kulunut pari viikkoa. Aloin jo tottua siihen, etten voinut keskustella Nappulan kanssa eikä Raippari ollut jatkuvasti pommittamassa toinen toistaan älyttömämmillä keskusteluilla. Kaikki alkoivat jo silmin nähden tottua tilanteeseen. Raipparista ei enää paljoa puhuttukaan. Edes VeH tai Ocean eivät puhuneet Raipparista. Tiesin kuitenkin, että useimmat uskoivat Raipparin palaavan vielä joskus. Niin uskoin minäkin. Kyllä veri vetää takaisin kotiin. Varmasti Raippari halusi vielä päästä tekemisiin meidän kanssamme.

Olin pannut ikkunan eteen lintulaudan ja talipalloja tiaisille, vaikka lumesta ei vielä ollut tietoakaan. Hyvähän se on auttaa talveen valmistautuvia lintuja kerryttämään rasvakerrosta. Tarkkailin ruokintapaikkaa kirjan lukemisen ja internetin selailun lomassa. Pian kuitenkin alkoi jo hämärtää. Päivä oli selvästi lyhentynyt, ja syksyn pimeät illat saapuneet.

Silloin Siiliö ryntäsi ulko-ovesta.
”Älä paukauta ovea”, Nasse ärähti, ”tai muuten Setä on hyvin, hyvin vihainen!”
”Minä näin Raipparin, ihan näillä kulmilla!”
Kaikki vakkarit kääntyivät katsomaan Siiliötä.
”Missä? Onko se tulossa takaisin?” Assassin kysyi.
”En tiedä. Juoksi vain karkuun. Mutta jos olikin tulossa takaisin, niin takaisin ei päästetä.”

Tosi hyvä, jatka! Kai mäkin pääsen mukaaaaaannn...... ;)))

Atm:
http://www.youtube.com/watch?v=U7mPqycQ0tQ

(Jatkuu)

”Ajetaan Rape sinne, missä pippuri kasvaa!” julisti HeKeKee’d.
”Kannatetaan!” huusi Siiliö.
”Mitä, aiotteko te lähteä häätämän Rapen? Kannattaakohan kuitenkaan?”Alice epäröi.
”Rape häädetään nyt lopullisesti.” Siiliö ärähti.
”Ketkä ovat ovat mukana?” Jokutyyppi kuulutti.
Vain pari kättä jäi nousematta. Minä en oikein tiennyt, pitäisikö nostaa käsi ja lähteä joukon mukana häätämään Raippari vai jäädä lukemaan vain kirjaa. Nostinkin käteni vain puoliksi. Raipparin mukanahan menisi myös Nappula, ellei heitä saisi jotenkin erotetuksi. Niin, siinäpä se! Miksemme voisi häätää Raipparin ja ottaa Nappulan joukkoomme? Ei, ei se ehkä onnistuisikaan niin helposti. He olivat saman persoonan eri ruumiillistumia, aina yhdessä mutta silti niin erilaisia. Voisinko kestää Raipparia, jos Nappula olisi seurassamme? Päätös oli vaikea. Raipparin vihamiehet olivat jo heittäneet takin niskaansa ja lähdössä taskulamppujen kanssa jäljittämään pikku pirulaistaan. Emmin vielä vähän aikaa, mutta sitten lähdin heidän peräänsä.

Kävelimme rintamassa eteenpäin ja yritimme tavoittaa katseellamme Raipparin. Taivas oli selkeä ja ilma alkoi kylmentyä nopeasti. Hengitys huurusi – etenkin Siiliöllä ja HeKekeellä, jotka kävelivät etummaisina suorastaan vihaa puhkuen. Me muut kävelimme vähän heidän jäljessään. Läntisestä taivaanrannasta kajasti vielä valoa, jonka turvin yritimme nähdä Raipparin ja Nappulan, jos he olisivat lähistöllä. Pimeimpiin sopukoihin osoitimme hieman taskulampulla valoa. Mitään ei kuitenkaan näkynyt lukuun ottamatta paria rusakkoa, jotka pakenivat edestämme.

Aloimme tulla kylälle. Tähyilimme paikallisen ruokakaupan katokseen, kyyhöttäisikö Raippari kenties siellä Nappula vierellään ja kylmissään järsien heidän kaupan roskiksesta löytämiään nahistuneita porkkanoita.
”Lähdimmeköhän edes oikeaan suuntaan etsimään sitä paskiaista?” Jokutyyppi epäili.
”Tännepäin se lähti juoksemaan”, Siiliö sanoi.
”Palataan takaisin” Empty sanoi, ”koska sehän on voinut livataa piiloon ihan minne vain.”
Palasimme Suolistotalolle. Loppuillan aikana kukaan ei tehnyt minkäänlaista havaintoa Raipparista.

Nahistuneita porkkanoita??

Jatka jatka! ¤ u ¤

(Tässä vielä jatkoa.)

Aamulla heräsimme taas uuteen päivään.
”Oletko ollut vielä yhteydessä siihen pykologiin?” kysyin Oceanilta.
”Se ei vastaa viesteihin! Lupasi kyllä vastata, mutta ei vaan vastaa”, Ocean sadatteli.
”Hyvä niin, ei kannata uskoa huuhaa-psykologeihin. Unohda vain se ja mene oikealle psykologille”, yritin tolkuttaa Oceanille.

Siilö ja Jokutyyppi istuivat pöydän ääressä ja selvästi suunnittelivat, mitä tekisivät, jos näkisivät vielä Raipparin näillä tiluksilla. Israelin Tukija ja pari muutakin vakkaria liittyi heidän seuraansa. Alice, Kurpizza, Fnfn ja Oceankin istuutuivat pian pöydän ääreen, vaikka olivat eilisiltana jääneet Suolistotalolle Raipparin metsästyksen sijaan. Ocean pyysi puheenvuoroa ja yleisen puheensorinan hiljennyttyä alkoi puhua:
”Monet teistä arvelevat Raipparin pyrkivän takaisin, ja eilinen tapaus vielä vahvisti näitä luuloja. Näyttää siltä, että Raippari on syvästi juurtunut joukkoomme. Siksi olemmekin, minä, Alice…”
”Mitä, aiotteko päästää Raipparin takaisin?” Jokutyyppi keskeytti ja nousi seisomaan niin, että hänen tuolinsa kaatui rymisten.
”Anna hänen puhua”, Alice tokaisi.
Jokutyyppi seisoi hetken katsoen Oceania suoraan silmiin ja puristaen huuliaan yhteen. Sitten hän kuitenkin nosti tuolinsa ja istuutui.
Ocean jatkoi: ”Niin, siis eilen, kun olitte siellä etsimässä Raipparia, minä, Kurpizza, Alice ja Fnfn mietimme, olisiko tehtävissä jotain muutakin kuin Raipparin pois ajaminen. Jos alamme Raipparin vihollisiksi, hänkin on meille aina vihollinen…”
”Raippari on vihollisemme eikä hänestä ystävää saa, lässyn lässyn”, Siiliö sanoi.
”Älä keskeytä!” Alice huusi.
”Antakaa Oceanin nyt puhua”, Kurpizzakin vaati.
”Mihin minä nyt taas jäinkään”, Ocean aloitti ja pienen hetken mietittyään jatkoi: ”Jos antaisimme Raipparille toisen mahdollisuuden, yrittäisimme olla hänen ystäviään. Hän on nyt tajunnut, mitä on meille tehnyt, ja pyytänyt anteeksi.”
”Milloin muka pyytänyt anteeksi?” HeKekee’d kysyi.
”No siis…”, Kurpizza aloitti katsoen Oceaniin päin.
”Niin mitä?” HeKeKee’d, Jokutyyppi ja Assassin kysyivät melkein yhdestä suusta.
Kurpizza jatkoi: ”Kun olitte poissa eilen illalla, niin Raippari ja Nappula kolkuttivat takaoveen. He olivat kylmissään ja märkiä, joten päätimme ottaa heidät sisälle. Annoimme heille ruokaa ja kuumaa kaakaota ja teimme heille ullakolle makuusijan.”

Seurasi lyhyt hiljainen hetki, ja sitten Siiliö nousi rivakasti. Aavistin, mitä hän aikoi tehdä, ja otin häntä käsivarresta kiinni.
”Sinä et mene vielä minnekään”, sanoin, mutta Siiliö vain yritti tempoa itseään irti.
Jokutyyppi otti minua paidan selkämyksestä kiinni. Kurpizza tarttui Jokutyypin käteen ja riuhtaisi sen irti minusta, mutta siinä samassa Assassin tönäisi Kurpizzan kumoon. Siilö pääsi irti ottestani, mutta onneksi Ocean tarttui häneen.
”Ketä lyön tällä!” Nasse huusi ja riuhtasi pöydältä viinapullonsa.
”Lopettakaa heti!” Santiny huusi.
”Jollekin käy vielä pahasti! Ettekö te ymmärrä, että jollekin käy vielä pahasti? Nyt kaikki rauhoittuvat ja heti. Tämä asia hoidetaan puhumalla”, Fnfn jatkoi siitä, mihin Santiny jäi.
”Raipparille käy pahasti!” Siiliö huusi.
”Nyt, ihan oikeasti, haluatteko te, että täällä syntyy joukkotappelu ja veri lentää?” Fnfn sanoi.
”Kuunnelkaa Fnfn:ää”, Halfelf sanoi.
Empty yhtyi hänen sanomiseensa: ”Niin, aivan älytöntä hommaa.”

Pikkuhiljaa Siiliökin rauhoittui, ja istuimme pöydän ääreen. Pikkuhiljaa kaikki alkoivat varmaan tajuta, ettei tuollainen vihoittelu johtaisi mihinkään hyvään. Kurpizza lähti nousemaan ullakolle vieviä portaita. Noustessaan hän vielä pysähtyi ja katsahti taakseen. Kaikki istuivat rauhassa paikoillaan, joten hän jatkoi matkaa. Pian hän tuli alas Raipparin ja Nappulan kanssa. Pojat katsoivat maahan, koska eivät uskaltaneet katsoa ketään. Nappula kuitenkin vilkaisi nopeasti minua otsalle valuvien hiustensa takaa.
”Anteeksi”, kuului vieno ääni Raipparin suusta.
Kaikki olivat hiljaa. Sitten minä nousin seisomaan ja kävelin Nappulan luokse.
”No, mitä kaveri?” kysyin ja laskin käteni hänen olkapäälleen.
”Onko tullut hyviä havaintoja?” kysäisin.
Nappula kohotti katseensa ja vienosti hymyillen vastasi: ”Ei nyt niin erityisiä.”

”Raippari, saat jäädä, mutta et sitten ärsytä muita. Onko selvä?” Jokutyyppi kohotti ääntään.
”Niin, jos parannat tapasi, saat jäädä”, Siiliö sanoi, ”mutta vain siinä tapauksessa.”
”Lupaan parantaa tapani”, Raippari vakuutti ja meni sen jälkeen huoneeseensa muiden vakkareiden aloittaessa tavalliset askareensa ehkä hieman normaalia hiljaisempina ja miettiväisempinä.

Kuten melkein arvata saattoi, Raipparin lupaus ei kuitenkaan kestänyt pitkään, mutta olimmehan me häneen tottuneet. Ehkä jossain mielessä hän myös toi lisää elämää Pulinoihin.

(Loppu)

Hyvä tarina oli! :) *perinteinen taptaptap*

Unohdin tuossa lopussa muuten VeHin. Lisätkäämme mielikuvituksessa myös VeH puolustamaan Raipparia.

Hyvä tarina. Repesin Nasselle.