Ritaluoma on Etelä Amerikassa hoitamassa asiaa kuntoon. Kaksi ja puoli viikkoa hän käski odotella, siitä on nyt puoli viikkoa kulunut eli 17.10. olemme viisaampia. Mutta ilman rahaa emme keskustele kuin neljä vuotta.
Scc tulee vielä
Kaupungin jallitus
485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikö tuon SCC geissin voisi jo unohtaa ,on päivän selvää että se ei valitettavasti toteudu ja varmasti siinä mukana olleet ovat myös virheitä tehneet ja yhtä varmasti he myös niistä ovat opiksi ottaneet joten antakaa jo nyt asian olla ja luottavvaisin miellin katse eteen päin .
Milloin oikein opitte virheistänne? Ei koko ikäänsä voi tehdä pelkästään virheitä? Silloin voi kaupunki alkaa velkaantua ja veroprosentti nousta järjettömyyksiin asti.
Liiikemies Gary Pers pelastaa.
Tontin hintaa olisi alennettava noin 7- mijoonaa, silä yli 8 miljoonaa on täysin idioottimainen hinta, jota mikään taho ei maksa omilla rahoillaan. Ritaluoma lupasi ostaa tontin muitten, eli SCC:hen sijoittaneitten mm. Pohjantähden rahoilla, joten olisi maksanut varmaan vielä enemmänkin.