LAPINPÖLLÖ

Bongaajista tulee melkoinen riesa luonnolle. Monet luonnon eläimet aistivat ihmisen hyvin kaukaa. Minäkin jo nuorena tunsin metsämiehen, joka tupakoi hyvin kauka..
Tuolla Norjassa kuvatussa näkyi suuriakin ryhmiä.
Uutta lajia joukolla etsitään häiriten luonnonrauhaa.
Laitan linkin Ylen ohjelmaan.
http://areena.yle.fi/tv/1913650
855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

YNNÄMUU
oli käynyt Haapsalussa keväällä, kertoi.
Se liittyy muuten tähänkin keskusteluun kun lähellä on Hiidenmaa ja Saarenmaa, jotka tuttuja. Bussilastillisittain reissaavat "idän ihmeitä" katsomassa.
Muistan jo nuorena kun kaikkien piti käydä Kyllikki Saaren "haudalla".
Toki itsekin kävin Bodomjärvellä...hmm.
Suunnistajatkaan eivät kisaile lintujen ja eläinten pesimärauhaa häiriten.
- Tautinsa kullakin!?

Äänestä

Heinäsirkat ovat olleet riesana jo Raamatunkin Mooseksen kirjoista.
Eräs tuttu lähetystyöntekijä kertoi Namibiassa havainnollistaneensa Johannes Kastajasta, joka pukeutui taljaan ja söi vain hunajaa ja heinäsirkkoja.
- Saisinpa minäkin, olisin todella mielissäni;
vastasi pikkupoika luokan perältä.
Luin juuri mielenkiintoisen artikkelin heinäsirkoista eräässä lehdessä.
Kovin erilaisia ovat näkemyksemme luonnon ilmiöistä.

Äänestä

Lapin pöllö taitaa olla huuhkajan jälkeen kookkain pöllölintumme. En ole koskaan nähnyt, vaikka olen pohjoisessa töitäkin tehnyt ja matkustellut.
Kuukkeli tuli kahvitulien lähelle naakimaan makupaloja.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapinpöllö

Silloin työelämän aikana ei ollut kiinnostusta pohjoisen lintuja kohtaan. Luonnontilassa eläviä susia joskus pääsin näkemään.

Äänestä
  • Helmipöllön
    minä ainakin haluaisin rengastaa.
    Sillä olisi jo helmet kaulassaan tullessaan.

    Äänestä

  • Aidot Helmet kirjoitti:

    Helmipöllön
    minä ainakin haluaisin rengastaa.
    Sillä olisi jo helmet kaulassaan tullessaan.

    Katin Leijat
    rakkeineen pois metsäautoteiltä ja haaskoja kurkkimasta
    eestiläisine kameramiehineen.
    Minä tykkään aidosta leijasta ilman Katia leijoineen.

    Äänestä

Ralli metsäauto teillä on pahasta. Metsän eläimet olivat ennen näkymättömissä, mutta nykyään ne ovat tottuneet moottoriajoneuvoihin etteivät pelkää.
Sen vuoksi turha ajelu metsäteillä on hyvin vahingollista ja typerää.

Äänestä

Haaskat nettivideoina vuosikausia tännekin suviseksikatteineen.
UM saisi poistaa oitis, siis Ulkoministeriö.

Äänestä

Helmipöllö on melkoisen pieni lintu.
Kerran lensi ikkunaan, mednetti toisen silmänsä, mutta asui yksislmäisenä Korkeasaaressa häkissä, koska ei olisi luonnossa selvinnyt.

Iso Lapinpöllö istui kelopuulla Ivalon erämaassa, istui ja kallisteli päätänsä minut nähdessään. Emme kumpikan häirinneet toisiamme, mutta oli liian kaukana sen aikaisella kamerallani kuvattavaksi, joten jäi silmiini se komea lintu.

Pohjoisen lintuja oli kotiseudullani, riekkoja tuskin täällä etelässä näkeekään talvella, ainakin harvoin. Kotitilallani niitä näki usein, kun lensivät lumikieppiin, hankeen aika lähellä pirttiämme.

Nythän jo kaivataan jalan kulkeviametsiin, kun luontaiset polut ovat hävinneet.
Enää ei laidunneta karjaa metsissä, siitähän ne polut ja tiet ovat alun alkaen syntyneet, karjapolut joita me metsissä kulkijat olemme voineet käyttää.
Vain tuntureilla ja aroilla kallio peräisillä alueilla luonto on niinherkkää että pitäisi todella olla vain polut kulkijoille.

Perämeren saarella on maihinnousukielto lintujen pesimä aikana ja muutoinkin siellä kuljetaan enimmäkseen pitkospuilla.

Ihanaa kun joku ajattelee luonto kaikkien kannalta, säästäen, ei tuhoten ja häiriten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KaidePuu kirjoitti:

Bongaajista tulee melkoinen riesa luonnolle. Monet luonnon eläimet aistivat ihmisen hyvin kaukaa. Minäkin jo nuorena tunsin metsämiehen, joka tupakoi hyvin kauka..
Tuolla Norjassa kuvatussa näkyi suuriakin ryhmiä.
Uutta lajia joukolla etsitään häiriten luonnonrauhaa.
Laitan linkin Ylen ohjelmaan.
http://areena.yle.fi/tv/1913650

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu