Kummitustarina

Oltiin viime viikolla viettämässä iltaa kun yhtäkkiä tapahtui hämmentävä sattumus.
Nimittäin aivan samaan aikaan kun Toveri Paavo Lipponen puhui televisiossa meillä tuli Lipposen puheeseen linkki youtubessa vaikka hakusana oli sosialistilaulut.

Ollaan demariporukalla mietitty että Toveri Iisakin johdolla Sunny Car Centerille on annettu isku joka taltuttaa kapitalismia ja työntekoa hämeenlinnassa.
Näin sen pitää mennäkin, saastuttavia autoja ei myydä täällä ja kaupunkimme nitkahtaa aimo askeleen kohti vihreää Arjen Sosialismia. Ihmisten ei tarvitse tehdä raskasta työtä vaan rahaa saadaan kansallispalkalla 3000 euroa käteen jokaiselle kansalaiselle.

Toveri Iisakin vaalikampis lähtee kohta käyntiin ja Hän tulee johtamaan eduskunnassa vähäjärkistä kansaamme rankalla mutta armeliaalla kädellään. Aivan kuten Hän on johtanut kaupunkiamme kohti Parempaa Arjen Sosialismia. Näinhän kaupunkimme iskulausekin kuuluu. Toverivoimaa!!!

Terveisin,

Iloinen vasemmisto
62442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Mitäs teillä vasureilla on heittää kehiin, koko Katuman iloinen vasemmistoko?

Mitenkä tuo jauhamasi kansalaispalkka on tarkoitus rahoittaa, painamalla
lisää rahaako?
No teidän puoluejohtajanne Arhinmäki on kyllä erinomaisesti lihonnut teke-
mättä koskaan päivääkään työtä. Hänellekin raha on siis tullut aina vaan seinästä.

Äänestä
  • Uraa sullekin.

    Äänestä

  • Kultakausi kirjoitti:

    Uraa sullekin.

    Kiitos, sitä tässä on on yrittäjänä koetettu luoda jo 38 vuotta.

    Niin en missään tapauksessa halua olla rahoittamassa ihailemaasi
    elintapaa.

    Älä sinäkään menetä toivorikkauttasi. Uneksiminenkin on oivallista terapiaa.

    Äänestä

  • Kyllä, rahaa voidaan periaatteessa painaa miten paljon tahansa. Pelkkää paperiahan sen on. Aivan järjetöntä että rahaa annetaan vain työssä käyville ja muille kapitalistipiruille. Toveri Arhinmäki on muuten kaikkien vasemmistolaisten sankari, häntä ei kannata pilkata.

    Äänestä

  • iloinen vasemmisto kirjoitti:

    Kyllä, rahaa voidaan periaatteessa painaa miten paljon tahansa. Pelkkää paperiahan sen on. Aivan järjetöntä että rahaa annetaan vain työssä käyville ja muille kapitalistipiruille. Toveri Arhinmäki on muuten kaikkien vasemmistolaisten sankari, häntä ei kannata pilkata.

    Uraa!

    Äänestä

  • Leppoisa oikeisto kirjoitti:

    Kiitos, sitä tässä on on yrittäjänä koetettu luoda jo 38 vuotta.

    Niin en missään tapauksessa halua olla rahoittamassa ihailemaasi
    elintapaa.

    Älä sinäkään menetä toivorikkauttasi. Uneksiminenkin on oivallista terapiaa.

    En taida menettää. Yrityksesi muistetaan kyllä holding-yhtiön kautta hallinnoidessa.

    Äänestä

  • Kultakausi kirjoitti:

    Uraa!

    Tuossa rahan painamisessa voi kuitenkin ja valitettavasti niin käykin että raha
    menettää kokonaan arvonsa. Tästä on esimerkkejä -20 luvun Saksassa sekä
    -70 Ugandasta. Nollat vaan lisääntyy hinnoissa. Sitä kutsutaan inflaatioksi.
    Sitten lopuksi arvoa on vain kiinteällä omaisuudella. Miten silloin Kansalaispal-
    kkalaisten käy? Näin se vain on että se köyhempi kansanosa kärsii aina tälläi-
    sissä kikkailuissa eniten.

    Ei Arhinmäellä ainoa työtä koskaan tekemätön politiikko ole. Samaan katego-
    riaan kuuluvat niin Stub kuin Haglundkin. Mutta Stubilla on varsin mittava kou-
    lutus sekä kokemus tukenaan. Lisäksi hän on avoin ja erittäin sosiaalinen.

    Äänestäkää tekin vain reilusti porvaria!

    Tuo varmaan kannattaisi kyllä, kun katsoo miten demarit ovat kurjistaneet vähätuloisia.

    Äänestä

  • Leppoisa oikeisto kirjoitti:

    Tuossa rahan painamisessa voi kuitenkin ja valitettavasti niin käykin että raha
    menettää kokonaan arvonsa. Tästä on esimerkkejä -20 luvun Saksassa sekä
    -70 Ugandasta. Nollat vaan lisääntyy hinnoissa. Sitä kutsutaan inflaatioksi.
    Sitten lopuksi arvoa on vain kiinteällä omaisuudella. Miten silloin Kansalaispal-
    kkalaisten käy? Näin se vain on että se köyhempi kansanosa kärsii aina tälläi-
    sissä kikkailuissa eniten.

    Ei Arhinmäellä ainoa työtä koskaan tekemätön politiikko ole. Samaan katego-
    riaan kuuluvat niin Stub kuin Haglundkin. Mutta Stubilla on varsin mittava kou-
    lutus sekä kokemus tukenaan. Lisäksi hän on avoin ja erittäin sosiaalinen.

    Äänestäkää tekin vain reilusti porvaria!

    Nuorena ja ymmärtämättömänä äänestin kerran sekoomuslaista, aika noloa.

    Äänestä

  • Kultakausi kirjoitti:

    Nuorena ja ymmärtämättömänä äänestin kerran sekoomuslaista, aika noloa.

    Niinpä, kaikilla puolueilla kuten tältäkin kanavalta olet voinut todeta on ainakin
    kunnallispolitiikassa omat peikkonsa.
    Kunnallispolitiikka on väylä mistä pyritään valtakunnanpolitiikkaan. Hämeen-
    linnastakin tulevissa eduskuntavaaleissa on sinne pyrkimässä toivorikkain-
    mielin moninainen joukko ehdokkaita. Saas nähdä keitä onnistaa.
    Valitettavasti pahoja ylilyöntejä on muutamien kohdalla tullut. No kansahan sen
    sitten päättää.

    Lisään tuohon vielä sen että Keskusta ja Kristilliset ovat myös porvaripuolueita.

    Jos et kerro kellekkään niin Kepu pettää aina ja uskovaisia täytyy vähän pitää
    muuten silmällä! ;)

    Äänestä

  • Leppoisa oikeisto kirjoitti:

    Niinpä, kaikilla puolueilla kuten tältäkin kanavalta olet voinut todeta on ainakin
    kunnallispolitiikassa omat peikkonsa.
    Kunnallispolitiikka on väylä mistä pyritään valtakunnanpolitiikkaan. Hämeen-
    linnastakin tulevissa eduskuntavaaleissa on sinne pyrkimässä toivorikkain-
    mielin moninainen joukko ehdokkaita. Saas nähdä keitä onnistaa.
    Valitettavasti pahoja ylilyöntejä on muutamien kohdalla tullut. No kansahan sen
    sitten päättää.

    pahin ylilyönti vuosi sitten, kun yksi niistä kiksautti ukkonsa alaista ja ukko suuttui ja siirtyi

    muille maille, mutta onneksi palkka maksettii sopimuksen mukaan vuodeksi

    eteenpäin

    Äänestä

  • brusali kirjoitti:

    Tämä olikin uutinen.

    Syntyikö uusia kansalaisia?

    Kummallista, etten lukenut tätä KU:sta tai muista Pravda-konsernin mulkaisuista.

    Äänestä

  • Miksi vuoden liksat? kirjoitti:

    Kummallista, etten lukenut tätä KU:sta tai muista Pravda-konsernin mulkaisuista.

    Mikäs tämä juttu on?

    Äänestä

  • hujhgubfggxtvvhfg kirjoitti:

    Mikäs tämä juttu on?

    Se on olennaisesti taustoittava uutinen, joka koetaan ilmeisen kiusalliseksi.

    Äänestä

  • Selittää aika paljon kirjoitti:

    Tämä olikin uutinen.

    hämeen parasta kiekkoa..vai eukkoa

    Äänestä

  • uutinen kerrakseen kirjoitti:

    hämeen parasta kiekkoa..vai eukkoa

    Kumpihan teki aloitteen?

    Äänestä

  • Villi buuma,arvaisin kirjoitti:

    Kumpihan teki aloitteen?

    kalliiks tuli

    Äänestä

  • Liksat vaalityöhön? kirjoitti:

    Se on olennaisesti taustoittava uutinen, joka koetaan ilmeisen kiusalliseksi.

    niin makaa kuin petaa

    Äänestä

  • fillaristiko kirjoitti:

    niin makaa kuin petaa

    Luultiin pitkään niin.

    Äänestä

  • Lähtöpassit kuitenki kirjoitti:

    Luultiin pitkään niin.

    yleensä minkä taakse luulee jättäneensä, sen edestään löytää

    Äänestä

  • kuumapuumakin kirjoitti:

    Sellaista elimet on.

    Äänestä

  • Käkikö siellä kukkui kirjoitti:

    Sellaista elimet on.

    ei syksyllä käet kuku...ainakaa viime syksynä

    Äänestä

  • 1+18 kirjoitti:

    Harvinaisempaa talvikäköstä kuviteltiin.

    Äänestä

  • 4+8=12 kirjoitti:

    Harvinaisempaa talvikäköstä kuviteltiin.

    Veikkaan puumaa.

    Äänestä

  • 3+8=11 kirjoitti:

    Veikkaan puumaa.

    Fillaristin kaa siis.

    Äänestä

  • 1+13=14 kirjoitti:

    Fillaristin kaa siis.

    fillaristipuuma

    Äänestä

  • 8+15=23 kirjoitti:

    fillaristipuuma

    Häntä en tunnekaan.

    Äänestä

  • kuumapuumakin kirjoitti:

    yleensä minkä taakse luulee jättäneensä, sen edestään löytää

    Onko jatkoaika tulossa?

    Äänestä

  • Jos paluu pitkittyis kirjoitti:

    Onko jatkoaika tulossa?

    Omituisia vihjeitä täällä, no Iisakki varmaan tutkii ja tuomitsee.

    Äänestä

  • ahsyatttataaa kirjoitti:

    SE hänellä verissä.

    Äänestä

  • ahsyatttataaa kirjoitti:

    Omituisia vihjeitä täällä, no Iisakki varmaan tutkii ja tuomitsee.

    ei taida tietää iisakki, kun ei ollut se kolmas osapuoli

    Äänestä

  • asdpfojuoreiut kirjoitti:

    Äkkiäkös tuo tuomitsee.

    Äänestä

  • Luurankoja kaapissak kirjoitti:

    Äkkiäkös tuo tuomitsee.

    Kyllä, kops vaan ja nuija pöytään.

    Äänestä

  • kop kooopp kirjoitti:

    Kyllä, kops vaan ja nuija pöytään.

    Tai vaikka tatti.

    Äänestä

  • 18+20=38 kirjoitti:

    Häntä en tunnekaan.

    Aukesiko Levillä nappi??

    Äänestä

  • Vai oliko onni myötä kirjoitti:

    Syntyikö uusia kansalaisia?

    Ikä pelasti sellaiselta.

    Äänestä

  • Hehku vielä tallella kirjoitti:

    Ikä pelasti sellaiselta.

    niin daamin ikä :)

    Äänestä

  • Todistusaineistoksi kirjoitti:

    Tai vaikka tatti.

    Tatti on hyvä myös.

    Äänestä

  • Luurankoja kaapissak kirjoitti:

    Äkkiäkös tuo tuomitsee.

    Tanakampaa tavaraa tarjoille.

    Äänestä

  • 18+13=31 kirjoitti:

    Tanakampaa tavaraa tarjoille.

    Finkelmannilla osuuskaupalla oma kassa mihin köyhät ei pääse.

    Äänestä

  • 1+13=14 kirjoitti:

    Fillaristin kaa siis.

    Kuka tämä fillaristi???

    Äänestä

  • maakaapeli kirjoitti:

    Tatti on hyvä myös.

    Tarjoilla tänään tattia

    Äänestä

  • auwyttt2222 kirjoitti:

    Kuka tämä fillaristi???

    Tunnetuin fillaristimme.

    Äänestä

  • ahagsgaf kirjoitti:

    Finkelmannilla osuuskaupalla oma kassa mihin köyhät ei pääse.

    Perzuikeille hallintoalennuksella.

    Äänestä

  • Maggaradarja kirjoitti:

    Perzuikeille hallintoalennuksella.

    Finkelmannin Tarja on osuuskaupan herttuatar.

    Äänestä

  • shampanjasosialisti kirjoitti:

    Perzukki Tarja hoitaa hallintoalennuksella.

    Äänestä

  • asdpfojuoreiut kirjoitti:

    ei taida tietää iisakki, kun ei ollut se kolmas osapuoli

    Toisin kuin luultiin?

    Äänestä

  • Miksi rikosilmoitus? kirjoitti:

    Toisin kuin luultiin?

    Perzuikit pitää rikosilmotuksista.

    Äänestä

  • shampanjasosialisti kirjoitti:

    Finkelmannin Tarja on osuuskaupan herttuatar.

    Kaavoituksella heltiää herraskaisuutta.

    Äänestä

  • Orjatyöläisiä jakaen kirjoitti:

    Kaavoituksella heltiää herraskaisuutta.

    Perzuikit osaa.

    Äänestä

  • 1+18 kirjoitti:

    ei syksyllä käet kuku...ainakaa viime syksynä

    Silkoisilla kumeilla ajelee?

    Äänestä

  • Vasemmiston edustajan voivat pulskeasti, ja kyykyttävät pienituloisia aina kun se on mahdollista.

    Äänestä

  • Kultakausi kirjoitti:

    Nuorena ja ymmärtämättömänä äänestin kerran sekoomuslaista, aika noloa.

    Kerran äänestin demaria, anteeksi suomen kansa.

    Äänestä

  • herra yytyyy kirjoitti:

    Nyt äänestät persuja ja ihan sama. Puolueet kuin kaksi marjaa ja miksei olisi kun persut on entisiä demareita.

    Anteeksi et saa sillä valinnastasi kärsii koko Suomen kansa.

    sellainen on anteeksiantamatonta.

    Äänestä

  • Sekoomus seuraavaksi kirjoitti:

    sellainen on anteeksiantamatonta.

    Perzuikkipäivystäjä ole huolellinen.

    Äänestä

  • 563hju8 kirjoitti:

    Nyt äänestät persuja ja ihan sama. Puolueet kuin kaksi marjaa ja miksei olisi kun persut on entisiä demareita.

    Anteeksi et saa sillä valinnastasi kärsii koko Suomen kansa.

    Älä kysy kun et tiedä mutta ei demaria kannata äänestää, ei entistä eikä nykyistä.

    Äänestä

  • filatooffin tare kirjoitti:

    Älä kysy kun et tiedä mutta ei demaria kannata äänestää, ei entistä eikä nykyistä.

    Entinen demari äänestää nykyisin perzuikkeja. Puolueet kuin kaksoset.

    Äänestä

Hämeenlinnasta ei kannata äänestää ketään! Täällä ei ole yhtään kelvollista, oman pesänsä siistinä pitänyttä edustajaa!!!
Katse ympäristökuntiin!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huh hei, mikä sattumus kirjoitti:

Oltiin viime viikolla viettämässä iltaa kun yhtäkkiä tapahtui hämmentävä sattumus.
Nimittäin aivan samaan aikaan kun Toveri Paavo Lipponen puhui televisiossa meillä tuli Lipposen puheeseen linkki youtubessa vaikka hakusana oli sosialistilaulut.

Ollaan demariporukalla mietitty että Toveri Iisakin johdolla Sunny Car Centerille on annettu isku joka taltuttaa kapitalismia ja työntekoa hämeenlinnassa.
Näin sen pitää mennäkin, saastuttavia autoja ei myydä täällä ja kaupunkimme nitkahtaa aimo askeleen kohti vihreää Arjen Sosialismia. Ihmisten ei tarvitse tehdä raskasta työtä vaan rahaa saadaan kansallispalkalla 3000 euroa käteen jokaiselle kansalaiselle.

Toveri Iisakin vaalikampis lähtee kohta käyntiin ja Hän tulee johtamaan eduskunnassa vähäjärkistä kansaamme rankalla mutta armeliaalla kädellään. Aivan kuten Hän on johtanut kaupunkiamme kohti Parempaa Arjen Sosialismia. Näinhän kaupunkimme iskulausekin kuuluu. Toverivoimaa!!!

Terveisin,

Iloinen vasemmisto

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu