Eli sama vanha meno jatkuu. Kylläpä lämmittää että tätä yhtä ryhmää puolustetaan päättäjiä myöten ja onpahan jopa tukilakossa istuttu vaikka emot eivät ole laittaneet tikkua ristiin muiden puolesta kun muita henkilöstöryhmiä irtisanottiin ja ulkoistettiin. Ei näkynyt puolustuspuheita tai otsikoita lehdissä ei. 6 kuukaudessa koulutettu tarjoilija on tärkeämpi ja oikea ilmailun ammattilainen toisin kuin ulkoistettu tai irtisanottu lekoinsinööri...Hyi rasvanäppi nyt pois westendin tyttöjen vierestä haisemasta.
SLSY Sopu!
44
211
Vastaukset
- Jetsetti
Harmi että sinua harmittaa. Ajamme tietysti kaikki omaa asiaamme. Nyt saatiin kuitenkin taas yksi hyvä tilivuosi kasaan jolla on merkitystä eläkkeiden osalta. Siinä mielessä viivytystaistelu olikin erittäin arvokas ja taktisesti oikea ratkaisu. SLSY on toki SAK: ssa mutta vain taktisista syistä. Lentoemännät eivät kuulu muussa mielessä työväenluokkaan. Tehtävä sisältää edustamista, kielitaitoa, päätöksentekoa ja viinien, ruokakulttuurien, muodin ja eri maiden tapojen laajaa tuntemista. Alalle pääsevät vain harvat koska halukkuutta on paljon, se näkyy sitten myös palkassa. Hyvä että taas voidaan palata työntekoon normaalisti.
- Cafe please!
Viinien ja ruokakulttuurien tuntemista! Onko lentokoneissa pitkätkin viini- ja a la cartelistat, joita emot esittelevät asiakkaille.
- 10+20
" Alalle pääsevät vain harvat koska halukkuutta on paljon, se näkyy sitten myös palkassa."
Yleensä se kysynnän ja tarjonnan laki pelaa niinpäin että jos on paljon tunkua niin voidaan palkata halvemmalla.
Ja tuo " viinien, ruokakulttuurien, muodin ja eri maiden tapojen laaja tunteminen" liittyy kai lähinnä vapaa-aikaan kääntöpaikassa. - niin varmaan XD
hehe, vaikea uskoa että olet oikeasti alalla töissä XD
"Hyvä tilivuosi kasaan" on läpinäkyvä provo. Trolli.
Edustaminen ei koneessa hapanta naamaa näyttäen onnistu. Päätöksenteko asiakkaan haitaksi ei auta. Viinien tuntemus?! Salli mun nauraa. "Saisinko sitä italialaista valkoviiniä." "Jaa niin siis ai tääkö eiku tää onkin kai punaista, no mitä siinä listassa lukee kumpi näistä nyt on se italialainen kun ei tää etiketti nyt oikein näy..."
Huono provo sinulta. Aika säälittävä.
- fdd4545
Lisäksi tehtävä sisältää vuorotyötä, humalaisten kanssa painimista, oksennusten ja ulosteiden siivoamista, tarjoilua ja tarjottimien keräilyä, tyhjien pullojen keräilyä, juoksupoikana olemista..Näistä unohdit mainita. Porvarihommia nääs.
Pitää toki mainita se iänikuinen turvallisuudesta huolehtiminen, eli muutaman tunnin sammutuskurssi pitää olla käytynä, ovet pitää osata armata/unarmata, eli kääntää yhtä vipua sekä olla sen verran älliä ettei hätätilanteessa evakuoida tulipalon puolelle. Nokalla ei tajuta turvallisuudesta yhtään mitään kun vertaillaan näihin ilmailun sankareihin.- Mummua paskattaa
Ei ne Tena-Ladyt mitään vessoja siivoa. Laittavat oven säppiin ja maapalvelu siivoaa.
- pois oikeista töistä
Niin ylimalkaista on emojen suorittama kabiinin lähtövarmistus, etten laskisi ollenkaan sen varaan. Kyllä kaikki on osaavien lentäjien käsissä.
Tietokoneita alas lasketuilla pöytätasoilla, matkustajat nukkuma-asennossa bisneksessä, vöitä roikkuu auki käytävän puolelle jne. ja emo kävelee päältä katsellen ohi eikä puutu mihinkään.
Jos työmotivaatio on tuota tasoa niin palkan pitäisi olla sen mukainen. Tai parasta kai siirtyä ahterin kanssa kotisohvalle.
- Righteous
Näin porvarina on pakko kuitenkin kiittää Paateroa, Kärnää ja Rinnettä. Ette oliisi voineet avata suutanne parempaan aikaan. Kiitos myös kuljetusliitot. :)
- FOEX762
Jetsetti voitko vastata miksi te ette ole ryhtyneet mielenilmaukseen ikinä muiden puolesta vaikka esim. IAU on tehnyt sen teidän puolesta useasti? Tehän olette perusduudareita.
- Jetsetti
Varmaankin samasta syystä kuin ei IAU:kaan ole koskaan tukenut esim. lentäjien palkkaneuvotteluita, vaan arvostellut heitä kohtuuttomuuksista. Emännät ovat vain taktisista syistä SAK:ssa, todellisuudessa heillä ei ole vasemmiston suuntaan sympatioita.
SAK ja sdp ministerit olivat ihan sivussa Pilottien ollessa kyseessä, emännät tajusivat liittyä muun kuljetusalan kanssa kimppaan, mutta ei rakkaudesta vaan rahasta. Emäntä osaa laskea...
- ileft
Äläpäs nyt puhu muuneltua totuutta, IAUlla ei ole ikinä ollut syytä istua koppimiehistön puolesta, ovat aina joustaneet ja saaneet sopparin aikaiseksi toisin kun putkipiiat.
- 1420
Ja nyt Finski ja SLSY riitelevät siitä mitä tuli sovittua.
- Slider
1420 kirjoitti:
Ja nyt Finski ja SLSY riitelevät siitä mitä tuli sovittua.
Juuri nyt Thelma tekee sitä mistä hänelle maksetaan ja miksi hänet on valittu paikalleen. Nuoremmat emännät eivät vain ole sitä aina osanneet arvostaa. Hiljaa hyvä tulee.....
- 18+19
Slider kirjoitti:
Juuri nyt Thelma tekee sitä mistä hänelle maksetaan ja miksi hänet on valittu paikalleen. Nuoremmat emännät eivät vain ole sitä aina osanneet arvostaa. Hiljaa hyvä tulee.....
Thelmalla iltalypsyn aika.
- Thai emännät kehiin
18+19 kirjoitti:
Thelmalla iltalypsyn aika.
Ei huono suunta.
Enemmän duunia ja vähemmän liksaa.
Thelmakin nyt tietää, että ahneella on paskanen loppu.
Vieläkin jäi liikaa liksaa. - Thai Airways
Thai emännät kehiin kirjoitti:
Ei huono suunta.
Enemmän duunia ja vähemmän liksaa.
Thelmakin nyt tietää, että ahneella on paskanen loppu.
Vieläkin jäi liikaa liksaa.Katkera Thaimaan lomamatkailija huutelee Thai emäntien perään.
Lennä Thai Airwaysilla,siellä on Thai lentoemäntiä. - Thai emännät kehiin
Thai Airways kirjoitti:
Katkera Thaimaan lomamatkailija huutelee Thai emäntien perään.
Lennä Thai Airwaysilla,siellä on Thai lentoemäntiä.Olen lentänyt Thai Airwaysilla ja nauttinut heidän sydämellisestä ja upeasta palvelusta, jossa kaikki ateriat ja juomat kuuluvat lipun hintaan.
Olisi hauska tietää, jos Thai lentäisi Hkk-Bkk, niin kuinkahan moni menisi finskin koneeseen. - Airbussi
Thai emännät kehiin kirjoitti:
Olen lentänyt Thai Airwaysilla ja nauttinut heidän sydämellisestä ja upeasta palvelusta, jossa kaikki ateriat ja juomat kuuluvat lipun hintaan.
Olisi hauska tietää, jos Thai lentäisi Hkk-Bkk, niin kuinkahan moni menisi finskin koneeseen.Kannattaa kyllä mielummin valita lentoyhtiö sen mukaan ketä siellä ohjaamossa istuu, mieluiten joku länsi-eurooppalainen tai pohjois-amerikkalinen miehistö.
Ihan sama kuka sitä kahvia kataa! - Thai B-747
Thai emännät kehiin kirjoitti:
Olen lentänyt Thai Airwaysilla ja nauttinut heidän sydämellisestä ja upeasta palvelusta, jossa kaikki ateriat ja juomat kuuluvat lipun hintaan.
Olisi hauska tietää, jos Thai lentäisi Hkk-Bkk, niin kuinkahan moni menisi finskin koneeseen.Thai on lentänyt BKK-HEL-BKK reittiä aikoinaan B-747 koneella.
- ihon alle
USKOoko joku että nyt kurssi lähtee nousuun ja voittoa firmalle alkaa syntyä?
Ei ala,ei ennenkuin johto ja organisaation yläpää saneerataan.- Jetsetti
Firman johtohan juuri saneerattiin. Lähes kaikki johtajat ovat vaihtuneet muutaman vuoden sisällä. Heitä on myös paljon vähemmän nykyisin. Kohta pitää saneerata matkustajat kun eivät maksa lipuistaan tarpeeksi.
- pusi pusi hali hali
Jetsetti kirjoitti:

Eipä se ollut saneeraus.
Ne johtajat jaksoivat odotta sen situttamisbonuksen,häipyivät sitten.
Se oli firman kuppaamista. - näperrellään
Jetsetti kirjoitti:
Firman johtohan juuri saneerattiin. Lähes kaikki johtajat ovat vaihtuneet muutaman vuoden sisällä. Heitä on myös paljon vähemmän nykyisin. Kohta pitää saneerata matkustajat kun eivät maksa lipuistaan tarpeeksi.
Johto haluaa eroon Euroopan liikenteestä.Aasiaa lisätään.
Tässä tuoretta dataa:
"Euroopan liikenne lisääntyi jopa 9,8 prosenttia, mutta Aasian liikenteen liikenne supistui viisi prosenttia."
Talouselämä 07.10.2014
Johto osaavissa käsissä? - Jujube
näperrellään kirjoitti:
Johto haluaa eroon Euroopan liikenteestä.Aasiaa lisätään.
Tässä tuoretta dataa:
"Euroopan liikenne lisääntyi jopa 9,8 prosenttia, mutta Aasian liikenteen liikenne supistui viisi prosenttia."
Talouselämä 07.10.2014
Johto osaavissa käsissä?Eroon on haluttu myös lomaliikenteestä, palveluista matkustajille, aterioista, huolloista.
- Thai emännät kehiin
Jujube kirjoitti:
Eroon on haluttu myös lomaliikenteestä, palveluista matkustajille, aterioista, huolloista.
Finnairin emännät palvelevat suomalaisia matkustajia niin hyvin, kuin suomalaiset lentoemännät pystyvät.
Niin, kerran Bkk-Hki lennolla pyysin lentoemännältä olutta. Hän kertoi, että koneessa ei ole olutta. Ihmettelin asiaa, koska aina ennen olutta oli löytynyt siis tietenkin maksua vastaan, finskillä kun mennään.
Emäntä vastasi minulle, et kumpaa sä haluuut, et konees ois olutta, tai et sä et ois mahtunu koneeseen, kato kun lähdetään kuumasta ilmanalasta!
Niin, siinäpä se, vastaa nyt jotain näille kaiken tietäville kurssin käyneille aina oikeassa oleville FINNAIRIN "lentoemännille". - Lämmin ilma
Thai emännät kehiin kirjoitti:
Finnairin emännät palvelevat suomalaisia matkustajia niin hyvin, kuin suomalaiset lentoemännät pystyvät.
Niin, kerran Bkk-Hki lennolla pyysin lentoemännältä olutta. Hän kertoi, että koneessa ei ole olutta. Ihmettelin asiaa, koska aina ennen olutta oli löytynyt siis tietenkin maksua vastaan, finskillä kun mennään.
Emäntä vastasi minulle, et kumpaa sä haluuut, et konees ois olutta, tai et sä et ois mahtunu koneeseen, kato kun lähdetään kuumasta ilmanalasta!
Niin, siinäpä se, vastaa nyt jotain näille kaiken tietäville kurssin käyneille aina oikeassa oleville FINNAIRIN "lentoemännille".Luuletko että sitä olutta olisi ollut tarjolla vaikka lentoemäntänä olisi ollut joku muu kuin suomalainen lentoemäntä?
Et tiedä paljoakaan lentämisestä,varsinkaan kun kone nousee kuumalla ilmalla.
Ota asioista selvää ja puhu vasta sitten tai ole hiljaa. - Thai emännät kehiin
Lämmin ilma kirjoitti:
Luuletko että sitä olutta olisi ollut tarjolla vaikka lentoemäntänä olisi ollut joku muu kuin suomalainen lentoemäntä?
Et tiedä paljoakaan lentämisestä,varsinkaan kun kone nousee kuumalla ilmalla.
Ota asioista selvää ja puhu vasta sitten tai ole hiljaa.No sattumoisin satuin lentämään samalla viikolla Bkk-Hongkong-Bkk Thailla.
Arvaappa oliko Singhaa koneessa.
Kyllä ja runsaasti ja tietenkin ilmaiseksi.
On se kumma, että Thai pystyy hyvin nousemaan kuumassa ilman alassa, mutta finski ei.
No kerroppas nyt, sinä lentämisestä kaiken tietävä, että miksi finski ei pysty, mutta Thai pystyy.
Jään mielenkiinnolla odottamaan tietävää selvitystäsi! - mietipä tätä
Thai emännät kehiin kirjoitti:
No sattumoisin satuin lentämään samalla viikolla Bkk-Hongkong-Bkk Thailla.
Arvaappa oliko Singhaa koneessa.
Kyllä ja runsaasti ja tietenkin ilmaiseksi.
On se kumma, että Thai pystyy hyvin nousemaan kuumassa ilman alassa, mutta finski ei.
No kerroppas nyt, sinä lentämisestä kaiken tietävä, että miksi finski ei pysty, mutta Thai pystyy.
Jään mielenkiinnolla odottamaan tietävää selvitystäsi!Kuinka paljon lähempänä Hongkong on Bangkokia kuin Helsinki? Mitä vaikutusta sillä mahtaa olla?
Viestisi on taas tyypillistä suoli24-paskanjauhantaa ihmiseltä, joka ei tiedä mitään eikä viitsi ottaa asioista selvää. - Thai emännät kehiin
mietipä tätä kirjoitti:
Kuinka paljon lähempänä Hongkong on Bangkokia kuin Helsinki? Mitä vaikutusta sillä mahtaa olla?
Viestisi on taas tyypillistä suoli24-paskanjauhantaa ihmiseltä, joka ei tiedä mitään eikä viitsi ottaa asioista selvää.No sinä kaikentietävä kerroppas nyt tietosi!
Asiakkaan ei todellakaan tarvitse tietää lentämisestä. Lentäjät hoitaa sen.
Asiakas haluaa miellyttävää ja osaavaa palvelua jopa finskinkin koneessa, joka tietenkin on turha toive.
Asiakas saa ynseätä, korskeata, ylimielistä ja täysin ala-arvoista palvelua, jota palveluksi ei voi edes sanoa. - lopeta jo
Thai emännät kehiin kirjoitti:
No sattumoisin satuin lentämään samalla viikolla Bkk-Hongkong-Bkk Thailla.
Arvaappa oliko Singhaa koneessa.
Kyllä ja runsaasti ja tietenkin ilmaiseksi.
On se kumma, että Thai pystyy hyvin nousemaan kuumassa ilman alassa, mutta finski ei.
No kerroppas nyt, sinä lentämisestä kaiken tietävä, että miksi finski ei pysty, mutta Thai pystyy.
Jään mielenkiinnolla odottamaan tietävää selvitystäsi!tärkein asia matkustamisessa...ilmaista kaljaa. voi jukoliste.
opettele wanker kirjoittamaan. sä et ansaitse mitään palvelua, etkä saa muutenkaan mitään paitsi maksullisilta portoilta. - mietipä tätä
Thai emännät kehiin kirjoitti:
No sinä kaikentietävä kerroppas nyt tietosi!
Asiakkaan ei todellakaan tarvitse tietää lentämisestä. Lentäjät hoitaa sen.
Asiakas haluaa miellyttävää ja osaavaa palvelua jopa finskinkin koneessa, joka tietenkin on turha toive.
Asiakas saa ynseätä, korskeata, ylimielistä ja täysin ala-arvoista palvelua, jota palveluksi ei voi edes sanoa.Lentomatkan pituus vaikuttaa tarvittavan polttoaineen määrään. Lentokoneen suurin lentoonlähtöpaino vaikuttaa siihen paljonko polttoaineen lisäksi voidaan ottaa matkustajia ja tavaraa.
Asiakkaan ei tosiaan tarvitse tietää lentämisestä. Siksi asiakkaalle ei tarvitse alkaa yksityiskohtaisesti selittää miksi olutta ei ole voitu ottaa mukaan. - 2+20
mietipä tätä kirjoitti:
Lentomatkan pituus vaikuttaa tarvittavan polttoaineen määrään. Lentokoneen suurin lentoonlähtöpaino vaikuttaa siihen paljonko polttoaineen lisäksi voidaan ottaa matkustajia ja tavaraa.
Asiakkaan ei tosiaan tarvitse tietää lentämisestä. Siksi asiakkaalle ei tarvitse alkaa yksityiskohtaisesti selittää miksi olutta ei ole voitu ottaa mukaan.Sata litraa kaljaa painaa suunnilleen yhtä paljon kuin yksi lentomatkustaja matkatavaroineen. Tuskin oli ratkaiseva tekijä. Veikkaan että ennemminkin tilantarve. Jos kaljakomero oli täynnä lentoemojen vaatturivaatteita ja muita ostoksia.
- Thai emännät kehiin
lopeta jo kirjoitti:
tärkein asia matkustamisessa...ilmaista kaljaa. voi jukoliste.
opettele wanker kirjoittamaan. sä et ansaitse mitään palvelua, etkä saa muutenkaan mitään paitsi maksullisilta portoilta.Finskin lentoemännät ovat tunnettuja töykeydestään. He ovat aina oikeassa ja asiakas aina väärässä. He osaavat ja haluavat kyykyttää asiakkaitaan, eli niitä, jotka heidänkin ökypalkkansa ja ylelliset vapaapäivänsä maksavat.
On siinä käsittämättömän korskeata porukkaa. Kuinka kuuden kuukauden kurssi voi saada pään niin sekaisin ja nostattaa luulot omasta mahtavuudestaan niin korkealle? - metsän vastaus
Thai emännät kehiin kirjoitti:
Finskin lentoemännät ovat tunnettuja töykeydestään. He ovat aina oikeassa ja asiakas aina väärässä. He osaavat ja haluavat kyykyttää asiakkaitaan, eli niitä, jotka heidänkin ökypalkkansa ja ylelliset vapaapäivänsä maksavat.
On siinä käsittämättömän korskeata porukkaa. Kuinka kuuden kuukauden kurssi voi saada pään niin sekaisin ja nostattaa luulot omasta mahtavuudestaan niin korkealle?En tiedä mistä johtuu, mutta saan hyvää palvelua aina.
- söövis pliis
metsän vastaus kirjoitti:
En tiedä mistä johtuu, mutta saan hyvää palvelua aina.
Riippuu tietysti mitä pitää hyvänä palveluna.
Bisnesruokalistaan merkityt ruoat olisi kiva saada erikseen pyytämättä. Jokseenkin harmillista hakea jälkkäreitä itse keittiöstä kaverin jalkojen yli hyppien. Olisi kiva, jos emot tietäisivät mikä on se "ranskalainen punaviini" joka on sen "italialalaisen punaviinin" vaihtoehto. Eli kun kärry tulee niin saisi ranskalaisen pyytämällä että "lasi ranskalaista punaviiniä, kiitos" eikä että vastaus on että no mikä-ihme-kumpi-se-näistä-nyt-on-mitä-kuule-siellä-paperissa-lukee, sitten tavataan ranskaa lukemattomana dö-nö-pöp-nöf... Kiva olisi kans että jos luvataan tuoda nousun jälkeen lootaan sullottu läppäri takas niin kans tuotais. EIkä että ensin odottaa ja odottaa, painaa summeria ja saa vastaukseks että me kyl just ollaan alottamassa tota ruokajuttua.
Keski-ikää lähestyvänä odottaisin myös bisneksessä muuta kuin "no mitä sulle sit, otaksä tosta tota kahvii vai jotain muuta". Jos on tärkätty pöytäliina edessä niin ihan normiasiallisuus olisi kiva, tuollaisella töksäyttelyllä ei kaupungin ravintoloissa pääsis töihin kun korkeintaan McDonaldsiin. Niin, osan teidän mielestä hyvä käytös ja sen odottaminen on vaan turhaa nipottamista. Ruma metalliputkihan vie vain paikasta A paikkaan B... - Suites vs bisnes
metsän vastaus kirjoitti:
En tiedä mistä johtuu, mutta saan hyvää palvelua aina.
Pari aivan ilmaista pointtia.
http://dereklow.co/what-its-like-to-fly-the-23000-singapore-airlines-suites-class/
Check-in: "Good evening sir, how may I help you?" vs. "Seuraava" tai pelkkä kyllästynyt tuijotus, suomeksi sujuisi ihan luontevasti "Iltaa, kuinka voin palvella?"
Koneessa: "Would you like a glass of XXXX, sir?" vs. "No mitä sulle". Miksei "Mitä teille saisi olla" tai jos haluaa jo olla tuttavallinen niin "Mitä saisi olla?"
Kahvin tuomisen jälkeen kerrottu kahvivalikoimasta. Kehuttu matkustajan tekemää valintaa. Kerrottu viineistä, annettu elokuvasuosituksia yms. Eikä kysytty matkustajalta mitä siellä menukortissa lukee.
Nämä muutamat esimerkit eivät maksa mitään. Jokainen voi niitä toteuttaa ilmaiseksi. Jos omaa duunia ei itse arvosta, niin se kyllä näkyy. Ja todella näkyy osalla. - osanotto
söövis pliis kirjoitti:
Riippuu tietysti mitä pitää hyvänä palveluna.
Bisnesruokalistaan merkityt ruoat olisi kiva saada erikseen pyytämättä. Jokseenkin harmillista hakea jälkkäreitä itse keittiöstä kaverin jalkojen yli hyppien. Olisi kiva, jos emot tietäisivät mikä on se "ranskalainen punaviini" joka on sen "italialalaisen punaviinin" vaihtoehto. Eli kun kärry tulee niin saisi ranskalaisen pyytämällä että "lasi ranskalaista punaviiniä, kiitos" eikä että vastaus on että no mikä-ihme-kumpi-se-näistä-nyt-on-mitä-kuule-siellä-paperissa-lukee, sitten tavataan ranskaa lukemattomana dö-nö-pöp-nöf... Kiva olisi kans että jos luvataan tuoda nousun jälkeen lootaan sullottu läppäri takas niin kans tuotais. EIkä että ensin odottaa ja odottaa, painaa summeria ja saa vastaukseks että me kyl just ollaan alottamassa tota ruokajuttua.
Keski-ikää lähestyvänä odottaisin myös bisneksessä muuta kuin "no mitä sulle sit, otaksä tosta tota kahvii vai jotain muuta". Jos on tärkätty pöytäliina edessä niin ihan normiasiallisuus olisi kiva, tuollaisella töksäyttelyllä ei kaupungin ravintoloissa pääsis töihin kun korkeintaan McDonaldsiin. Niin, osan teidän mielestä hyvä käytös ja sen odottaminen on vaan turhaa nipottamista. Ruma metalliputkihan vie vain paikasta A paikkaan B...Kauheeta, ei voi olla totta!!! Tuommoista kohtaloa ei soisi kenellekään ja vielä busines-luokassa!
- eka ilmoittautui
osanotto kirjoitti:
Kauheeta, ei voi olla totta!!! Tuommoista kohtaloa ei soisi kenellekään ja vielä busines-luokassa!
Tiesin. Teihin voi luottaa. XD
- A -> B
osanotto kirjoitti:
Kauheeta, ei voi olla totta!!! Tuommoista kohtaloa ei soisi kenellekään ja vielä busines-luokassa!
McD vs Savoy. What's the difference? Miksi maksaa turhasta.
- frfrf
No ei mitään muutaman kymmenen kilon kaljoja tai muutakaan cateringkamaa ei todellakaan jätetä rannalle painojen takia. Kyllä ne kilosäästöt haetaan ruuman puolelta. Sinulle yksinkertaisesti valehdeltiin päin naamaa.
- onneksi muitakin on
Ei ole pakko lentää paskalentoyhtiöllä nimeltä Valtion Läskiperseämmien Eläkkeellepääsynodottelu Suojatyöpaikka.
Maailman lihavimmat helttakaulat ja ynseimmät asiakaspalvelijat. Maksava asiakas on aina riesa, etenkin suomalainen. Sille voi oksentaa päälle kaikki katkeroitumisensa ja väsymyksensä ikävänä kokemaansa työhön.- ei ihan noin
Lentoyhtiö on hyvä. Suurin osa emoista hyviä. Joka neljäs mätä omena.
- 4+9
ei ihan noin kirjoitti:
Lentoyhtiö on hyvä. Suurin osa emoista hyviä. Joka neljäs mätä omena.
Ei lohduta kun ne joka neljännet kantturat osuu sun lennolle.
- joukkoon mahtuu...
4+9 kirjoitti:
Ei lohduta kun ne joka neljännet kantturat osuu sun lennolle.
Missään ei kaikki "omenat" ole hyviä, aina on joukossa huonoja, oli minkämaalaisia tahansa. Sama pätee myös matkustajiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä812820Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2961635Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461537- 871371
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011349Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21009Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254832