Amerikan Paska

Miksi te suomalaiset pakanat apinoitte kaikkea angloamerikkalaista p*****? Eikö Suomesta muka löydy hienoja, ikivanhoja pakanaperinteitä?

Moni väittää, että mm. Brittein saarilla perinteet olisivat elävämpiä. Tähän en usko. Suomesta aivan varmasti löytyy paljon rikkaampi ja elävämpi pakanallinen perinne kuin UK:sta ikinä! Katsokaa huviksenne omaa kansanperinnettänne! Hyödyntäkää sitä!
4436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Wicca todellakin on lähtöisin Britanniasta (eikä siis Amerikasta). Itse olen wicca en siksi, että se olisi jotenkin "hienompaa pakanuutta" vaan siksi, että sen maailmankatsomus vastasi omaani jo ennekuin mitään "wiccaa" tiesin olevan olemassakaan. Enkä ole kenenkään kuullut väittävän (paitsi sinun nyt), että britteinsaarilla olis jotenkin "elävämpiä perinteitä".

Itse olen tutkinut jonkin verran myös muinaissuomalaista kulttuuria ja uskomuksia ja mitä enemmän olen lukenut sitä enemmän näen yhteneväisyyksiä Suomen muinaiskulttuurialueen ja muun euroopan vanhan pakanuuden välillä. Nillää on samat peruskivet, vaikka piirteistä löytyy tietenkin eroja.

Ammennan molemmista lähteistä.

Niin ja wiccahan tosiaan on 50-luvulla syntynyt uskonto, eikä suinkaan mitään muinaista jatkumoa jostain alkuperäisestä britteinsaarten pakanuudesta.

Äänestä
  • Olen tietysti taas ihan hakoteillä, mutta itse olen ymmärtänyt, että suomalaiset wiccat voivat liittää uskontoonsa muinaissuomalaisia pakanallisia uskomuksia, tai jopa palvoa/ uskoa tämän alueen vanhoihin jumaliin.

    Meninkö metsään? ;)

    Äänestä

  • Auratar kirjoitti:

    Olen tietysti taas ihan hakoteillä, mutta itse olen ymmärtänyt, että suomalaiset wiccat voivat liittää uskontoonsa muinaissuomalaisia pakanallisia uskomuksia, tai jopa palvoa/ uskoa tämän alueen vanhoihin jumaliin.

    Meninkö metsään? ;)

    "Olen tietysti taas ihan hakoteillä, mutta itse olen ymmärtänyt, että suomalaiset wiccat voivat liittää uskontoonsa muinaissuomalaisia pakanallisia uskomuksia, tai jopa palvoa/ uskoa tämän alueen vanhoihin jumaliin.

    Meninkö metsään? ;)"

    Ei mennyt :). Viimeisestä lauseesta sen verran, että wiccahan uskoo joka tapauksessa jokaisen maan jumaliin, uudempiin ja vanhempiin. Jätän nyt rauhaan traddut ja kerron omasta opistani, jonka olen kuullut myös muiden allekirjoittavan suurinpiirtein. Wiccassahan on yksi, joka jakaantuu kahdeksi (unohdetaan diaaniset heti alkuunsa), jumalattareksi ja jumalaksi. Kaikki maailman jumaluudet ovat näiden kahden eri ilmentymiä ja eri kasvoja. Niin antiikin kreikan jumaluudet kuin vanahan suamen jumaluuvvet.

    Jotenkin noin, ilmoittakaa jos kössin jotain.

    Äänestä

  • UPDATE_6391556 kirjoitti:

    Näin juuri olen ymmärtänyt. :)

    Eli periaatteessa wicca uskoo eri uskontojen kuvaavan samaa asiaa? Tämä vastaa omaa näkemystäni maailmasta, vaikken olekaan wicca. Niin kauan kuin mitään hyisen kylmää faktaa uskon oikeudesta ei ole, kaikki ovat samalla linjalla.

    Mutta traddut ilmeisesti eivät usko muihin jumaliin/ palvo niitä, vaan ainoastaan jumalaan ja jumalattareen?

    Tunnetko muuten ketään wiccaa, joka palvoisi esim. Kalevalan jumalia, Ukkoa tai metsän jumalaa (jonka alkuperäinen nimi on ilmeisesti jäänyt historian hämärään, Agricolan keksimän Tapion syrjäyttämäksi). Minusta muuten muinaissuomalaiset jumalat ovat hyvin mielenkiintoisia, ja meillä täällä Pohjolassa on harvinaisen rikas ja upea taruperinne, vaikka Lönnroth varmaan on keksinyt paljon omiaan. ;) Olisi hieman sääli, jos pakanat eivät keksisi hyödyntää sitä. :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

KukahanMinä kirjoitti:

Miksi te suomalaiset pakanat apinoitte kaikkea angloamerikkalaista p*****? Eikö Suomesta muka löydy hienoja, ikivanhoja pakanaperinteitä?

Moni väittää, että mm. Brittein saarilla perinteet olisivat elävämpiä. Tähän en usko. Suomesta aivan varmasti löytyy paljon rikkaampi ja elävämpi pakanallinen perinne kuin UK:sta ikinä! Katsokaa huviksenne omaa kansanperinnettänne! Hyödyntäkää sitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu