pro evolution soccer 4

kertokaas pelaajat mitä uudistuksia on tullut pes4 verrattuna pes3:een?
91533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eli eipä oikeastaan yhtään mitään minkätakia nyt olisi taas täyttä reilu 60e:n hintaa kannattanut maksaa kun satunnaisesti pelailee kaveriporukassa eikä mitään liigoja ja sarjoja pahemmin tahkoa. Sama tapa vain kuin jollain muullakin tuossa kirjoitelleella että uudet versiot tulee tietyistä peleistä aina ostettua. Vaikka tosin tietääkin jo ostaessa että eipä sieltä uutta juuri löydy.

Jos nyt tosiaan on jo ihan loppuunkuluttanut edellisen version ja suurfani niin kaikkea pientä sieltä nyt tietenkin löytyy. Taas on entistä useammassa sarjassa tehty päivityksiä ja oikeita nimiä saatu joukkueisiin. Uusia harhautuksia ja sensellaisia löytyy mutta kun satunnaisesti pelatessa ei niitäkään jaksa alkaa opettelemaan ovat aika turhia.

Ehkä omaan silmään nyt suurin uudistus oli se myös että tuomari voi tulla näkymiin ja näitä tuomari-pelaaja keskusteludemoja voi tulla niin ettei saa korttia kuitenkaan. Eli taas hitunen enemmän jännitystä loppuunasti mikä on kortin väri vai tuleeko ollenlkaan. Tosi kosmeettinen juttu kuitenkin. Tuomari myös juoksee kentällä mukana ns. aidosti mutta ilmeisesti pallo ei voi muuttaa hänestä suuntaa...

Pientä grafiikan hiomista tietenkin tehtymutta jos mielipiteeni heitän niin pidin kolmosen värikkyydestä enemmän kuin nelosen taas hieman synkemmäksi muuttuneesta kenttäkuvasta kelillä kuin kelillä. Makuasia tietty josta ei voi kiistellä, nuo nyt äkkiseltään tein havaintoina noin 25-30 pelin muutaman illan peliputken aikana.

Äänestä
  • PRO evolution soccer 4 hakkaa kaikki muut jalkapallopelit iha suvereenisti.
    Pelattavuus (jos mahdollista)parempi,vedot ei enää mitään matrix potkuja,pallo pomppii aidommin ja tilaa pystyy tekemään itselleen ilman mitään sen kummempia harhautuksiakaan jos osaa käyttää päätään.Parhaimmillaan kaksin tai nelin pelissä mutta yksin pelikin on oivaa viihdettä.loistava peli.


    Loppuu ylistys sanat kesken.

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    PRO evolution soccer 4 hakkaa kaikki muut jalkapallopelit iha suvereenisti.
    Pelattavuus (jos mahdollista)parempi,vedot ei enää mitään matrix potkuja,pallo pomppii aidommin ja tilaa pystyy tekemään itselleen ilman mitään sen kummempia harhautuksiakaan jos osaa käyttää päätään.Parhaimmillaan kaksin tai nelin pelissä mutta yksin pelikin on oivaa viihdettä.loistava peli.


    Loppuu ylistys sanat kesken.

    siinäkin on vähän eroa että onko "tullut mukaan" proevo pelaajaksi myöhemmissä osissa vai onko ollut alusta asti. Itse hommasin proevo ykkösen ihan sattumalta heti kun ilmestyi aikanaan niin se ja vielä kakkonenkin olivat jotain niin ylivoimaista ja komeaa futista ettei ole vastaavia urheilupelejä koskaan nähnyt.

    Ja täysin ylivoimaisiahan proevolutionit ovat edelleen, jopa ykkönen menee omasta mielestäni ohitse valtaosasta muista olemassaolevista realistisuudellaan ym. mutta mitään aivan älyttömiä uudistuksia niissä ei ole kyllä tullut. Ainahan kaikki pallonpomppimiset ja muuta sellaista viilausta ja uutta niihin on kehitetty mutta kun jokaisen uuden on aina ostanut niin ei niissä älyttömiä eroja ole.

    Eriasia tietty jos on tullut mukaan kuvioihin jossain proevo kolmosen kohdalla tai saati vasta tämän uusimman nelosen jolloin varmaan kaikki näyttää niin upealta kuin olla ja voi. Koko sarjan suomessa oloajan kuitenkin kun seurannut niin oikeastaan viimeinen sellainen ihan uusi ja ihmeellinen proevo oli kakkonen.

    Äänestä

pro evolution soccer nelonen on tosi erillainen peli parempi graffa parempi tekoäly parempi masterlegue.Pelis on niin mont kikkaa ettei niitä kaikkii keri tekee se on kympin peli. PES4 RULES

Äänestä

Edellisen viikon Playssa oli jotain juttua jossain tarjolla olevasta mahdollisuudesta ladata omalle muistikortille päivitetyt pelaajatiedot ja joukkueiden asut. Multa vaan meni ohi että missä. Osaisiko joku kertoa?

Äänestä
  • Tommoinen mahdollisuus oli digiexpo-messuilla toissaviikonloppuna.

    Äänestä

On tullut aika hurjasti muutoksia...
Edellisenn verrattuna siis. Pelattavuus on parantunut huomattavasti.......

Äänestä
  • Onko pes4:ssa nettimahdollisuutta?

    Äänestä

  • please kirjoitti:

    Onko pes4:ssa nettimahdollisuutta?

    PES4 tukee XBOX live ominaisuutta eli verkkopelaaminen onnistuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


stump kirjoitti:

kertokaas pelaajat mitä uudistuksia on tullut pes4 verrattuna pes3:een?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu