Kontio Strong

Onko kenelläkään kokemuksia ko. saappaista? Jäi vielä hankkimatta, tuntuivat kyllä tukevilta mutta ehkä jopa liikaakin. Tuli ihan mieleen vanhat venäläiset kumisaappaat.
101647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei ole kokemusta, kun ei ole osunut missään kohdalle, että olisi tullut hankittua. Aikaisemmat Originaalit oli aika heikkoja, normaalissa maatalouskäytössä eivät kyllä kestäneet kovinkaan pitkään. Strong malli kuulostaa lupaavalta, jos kerran ovat selkeästi tukevammat kuin aikaisemmat. Venäläisiin vertaamista en kyllä ymmärrä, onhan Nokialaisten istuvuus suomalaiseen jalkaan aivan omaa luokkaansa. Ihmettelen kyllä suuresti, että esim. Agrimarketit kauppaavat niitä mitä lie kiinalaisia jäljitelmiä. Ei sellaisia kenenkään jalat pitemmän päälle kestä. Kun kerran kumisaappaita pitää työssään käyttää, niin silloin niiden pitää olla kunnolliset.

Äänestä
  • NJ valmistuttaa strongit jossain itä-euroopassa, tsekki oli mainittu jossain jutussa. Niitä on k-maatalouksissa ja joissain ns.halpamyymälöissä tullut vastaan. Ja ovat halvemmat kuin original-kontiot. Lähinnä vain alkoi mietityttää kova/karhea sisävuori, kuinka se hankaa. Eikä ne oikein mihinkään kyykkimistä vaativaan työhön sovi, sen verran jäykiltä tuntuivat.

    Äänestä

  • JiiPee kirjoitti:

    NJ valmistuttaa strongit jossain itä-euroopassa, tsekki oli mainittu jossain jutussa. Niitä on k-maatalouksissa ja joissain ns.halpamyymälöissä tullut vastaan. Ja ovat halvemmat kuin original-kontiot. Lähinnä vain alkoi mietityttää kova/karhea sisävuori, kuinka se hankaa. Eikä ne oikein mihinkään kyykkimistä vaativaan työhön sovi, sen verran jäykiltä tuntuivat.

    Näin sattumalta tänään tuollaiset Kontio Strongit. Ei oo kyllä epäilystäkään, etteivätkö nuo olisi ulkolaiset teelmykset. Ihmetyttää miten Nokian jalkineet lähtee riskeeraamaan tunnetuinta tuotettaan teettämällä siitä tosiaankin "venäläisen" oloisen kopion. Kiristysremmin solkea myöten tuote on tunnistettavissa halpamalliksi. Sitten pakkauksesta löytyy vielä harhauttavat maininnat "Nokian Finland". Jos kerran jalkineita lähdetään teettämään ulkomailla, niin silloin pitää tehdä se niin, etteivät Kontiot ala yhtäkkiä olemaan samanlaiset kuin "Kumiset". Toki uudet trendikkäät Hai saappaat ovat vielä itämaisemmat, pohjakin on samanlainen kuin 5 euron Säästöpörssi saappaissa.

    Äänestä

  • Vahva kirjoitti:

    Näin sattumalta tänään tuollaiset Kontio Strongit. Ei oo kyllä epäilystäkään, etteivätkö nuo olisi ulkolaiset teelmykset. Ihmetyttää miten Nokian jalkineet lähtee riskeeraamaan tunnetuinta tuotettaan teettämällä siitä tosiaankin "venäläisen" oloisen kopion. Kiristysremmin solkea myöten tuote on tunnistettavissa halpamalliksi. Sitten pakkauksesta löytyy vielä harhauttavat maininnat "Nokian Finland". Jos kerran jalkineita lähdetään teettämään ulkomailla, niin silloin pitää tehdä se niin, etteivät Kontiot ala yhtäkkiä olemaan samanlaiset kuin "Kumiset". Toki uudet trendikkäät Hai saappaat ovat vielä itämaisemmat, pohjakin on samanlainen kuin 5 euron Säästöpörssi saappaissa.

    jo aikaa sitten alkuperäisten Hai-saappaiden ym. pohjakuviot, ilmeisesti Säästöpörssien tilauksesta.

    Äänestä

Jos joku teistä saa joskus tietoon että mistä noita saa niin voisi ilmoitella :) niitä etsitään melkein kantojen alta :).

Äänestä
  • Näin niitä ensimmäisen kerran maatalousnäyttelyssä, taisi olla paikallisen k-maatalouden osasto. Robin Hood halpaketju on ainakin ottanut valikoimiin ja taisipa pirkanmaan osuuskauppakin niitä mainostaa. Nokian jalkineella on muuten nettikauppa, mutta siellä ei montaa tuotetta ole.

    Äänestä

  • JiiPee kirjoitti:

    Näin niitä ensimmäisen kerran maatalousnäyttelyssä, taisi olla paikallisen k-maatalouden osasto. Robin Hood halpaketju on ainakin ottanut valikoimiin ja taisipa pirkanmaan osuuskauppakin niitä mainostaa. Nokian jalkineella on muuten nettikauppa, mutta siellä ei montaa tuotetta ole.

    joo olen tietoinen tosta nettikaupasta ja kyselin jo nokialta asian perään mutta nettikauppaan ei tule kuin hyvin rajoitettu osa tuotevalikoimasta (joka kyl on erittäin huono homma)

    no kaippa se pitää alkaa ettimään ulkomailta tms noita saappaita... ja kmaataloudelta:D

    Äänestä

noin nyt on kimppatilaus noista saappaista että sais.

Äänestä

Kontio original taitaa olla yleissaappaista ainut joka valmistetaan Suomessa, muut jossain päin itä-eurooppaa. Jostain sain sen käsityksen, että sitä retro-haita markkinoitaisiin kotimaisena, muuta totuus taitaa olla toinen.
Katsotaan mitä tuleman pitää, nyt kun saappailla on uusi omistaja. On kuulemma jotain tuotantoa tarkoitus palauttaa Suomeen.

Äänestä
  • Hyvät jalassa kuten KOntiot aina ja vielä jämäkän ja hienon näköiset. Ah..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JiiPee kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemuksia ko. saappaista? Jäi vielä hankkimatta, tuntuivat kyllä tukevilta mutta ehkä jopa liikaakin. Tuli ihan mieleen vanhat venäläiset kumisaappaat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu