Olemme vaimoni kanssa olleet kytännössä erossa vuodesta 2006, jolloin olin töissä ulkomailla. Meillä on 6 v. tyttä ja 14 v. poika, jotka ovat elmänäni tarkoitus. Tosin kävin pari kertaa kuukaudessa kotona. Vuodesta 2012 olemme asuneet asumuserossa, mutta emme ole eronneet. Tilanne tuntuu minusta vähän väliaikaiselta, kun asuntonikin on mikä on. Ei tänne 26 neliöön vieraita voi kutsua.
Olen miettinyt avioeroa, mutta tarkaisisiko se yhtään mitään? Lapsia en varmasti näkisi niin paljoa kuin nyt, lähes joka päivä. Asumme 2 kilometrin etäisyydellä. Minulla ei ole sitä joka toisen viikon tapaamisoikeutta asuntoni takia eikä oikein muutekenaan onnistu 26m2:n asunnossa. En polta enkä juo. Pidän itsestäni huolta, mutta tämä ei riitä heille. Omasta mielestäni minussakin on puutteita, mutta ei niin mahdottoman suuria, että joka kerta, kun siellä käyn, joudun piikittelyn kohteeksi. Poika huutaa päin naamaa, että painu h-vettiin. Mitä sinä täällä teet. Tarkkailee joka liikettäni ja kommentoi ne kaikki. En osaa olla oma itseni siellä. Tähän osallistuu myös vaimoni. Ainut valopilkku on tyttäreni, joka on minulle kaikki kaikessa. Ei koskaan kiukuttele ja aina hyvällä tuulella!
Vaimooni en saa mitään yhteyttä. Seksiä meillä ei ole ollut kolmeen vuoteen. Puhumme/riitelemme vain rahasta ja kaiken maailman lasten kouluun liittyvistä ongelmista. Jota ihmettelen. Lasteni koulut sujuvat molemmilta loistavasti. Poika murkkuikäisenä tuo välillä kepposia mukanaan, joita vaimoni sitten käy hänen kanssaan läpi. Minuun poikani ei usko. Hänelle en ole auktoriteetti ja se tuntuu pahalta. Koetan olla niin hyvä kuin osaan. Rahaa minulla ei ole paljoa, eikä se asioita ratkaisisikaan. Onneksi vaimollani on työ, kuten minulla, joten heidän toimeentulonsa on taattu. Palkat tosin pieniä, joten rahaa osaa arvostaa.
Niin, mitä mieltä olette tilanteestani. Pitääkö minun sietää toisten nälvimiset ja loukkaukset, jotka todella vetävät mielen maahan, kun parhaansa on yrittäånyt. Vai kylmästi erota. Erossa pelkään menettäväni lapseni. Puolisoni menettäminen ei suoraan sanoen tunnu juuri miltään. Näin voisin kuvitella. Kun hänen kanssaan ei voi puhua aikuisten normaaleja asioita. Hän on minulle kuin ilmaa, niin hän osoittaa käytöksellään.
Olen miettinyt avioeroa, mutta tarkaisisiko se yhtään mitään? Lapsia en varmasti näkisi niin paljoa kuin nyt, lähes joka päivä. Asumme 2 kilometrin etäisyydellä. Minulla ei ole sitä joka toisen viikon tapaamisoikeutta asuntoni takia eikä oikein muutekenaan onnistu 26m2:n asunnossa. En polta enkä juo. Pidän itsestäni huolta, mutta tämä ei riitä heille. Omasta mielestäni minussakin on puutteita, mutta ei niin mahdottoman suuria, että joka kerta, kun siellä käyn, joudun piikittelyn kohteeksi. Poika huutaa päin naamaa, että painu h-vettiin. Mitä sinä täällä teet. Tarkkailee joka liikettäni ja kommentoi ne kaikki. En osaa olla oma itseni siellä. Tähän osallistuu myös vaimoni. Ainut valopilkku on tyttäreni, joka on minulle kaikki kaikessa. Ei koskaan kiukuttele ja aina hyvällä tuulella!
Vaimooni en saa mitään yhteyttä. Seksiä meillä ei ole ollut kolmeen vuoteen. Puhumme/riitelemme vain rahasta ja kaiken maailman lasten kouluun liittyvistä ongelmista. Jota ihmettelen. Lasteni koulut sujuvat molemmilta loistavasti. Poika murkkuikäisenä tuo välillä kepposia mukanaan, joita vaimoni sitten käy hänen kanssaan läpi. Minuun poikani ei usko. Hänelle en ole auktoriteetti ja se tuntuu pahalta. Koetan olla niin hyvä kuin osaan. Rahaa minulla ei ole paljoa, eikä se asioita ratkaisisikaan. Onneksi vaimollani on työ, kuten minulla, joten heidän toimeentulonsa on taattu. Palkat tosin pieniä, joten rahaa osaa arvostaa.
Niin, mitä mieltä olette tilanteestani. Pitääkö minun sietää toisten nälvimiset ja loukkaukset, jotka todella vetävät mielen maahan, kun parhaansa on yrittäånyt. Vai kylmästi erota. Erossa pelkään menettäväni lapseni. Puolisoni menettäminen ei suoraan sanoen tunnu juuri miltään. Näin voisin kuvitella. Kun hänen kanssaan ei voi puhua aikuisten normaaleja asioita. Hän on minulle kuin ilmaa, niin hän osoittaa käytöksellään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Työsi on vaimon katkeroittanut ja purkaa stä pahaaoloa. Vieraantunut ja kai joku ihastus mielessä? Ymmärrän tosi vaikea ratkoa.
Ei nyt ole siitä kyse. Kyse on kulttuurierostakin vielä kaiken lisäksi. Hän on ulkomaalainen. Emme ole löytäneet samaa säveltä. Hän tuijottaa ongelmiin ja murheisiin ja on niihin väsynyt. Minä haluan olla positiivinen ja reippaan oloinen. Keskustelunaiheita aikuisten välillä meillä ei ole ja se on vakava suhteen tappaja.
Olette jo käytännössä eronneet. Ei ihme, että poikasi reagoi kuten reagoi. Tai vaimosi. Tytär ihailee tuossa iässä aina isäänsä (ellei tämä nyt ihan mahdoton ole). Murrosiässä tyyli varmasti muuttuu. Minusta rehellinen ero olisi kuitenkin parempi kuin tuollainen ihme välitila. Sanot pelkääväsi menettäväsi lapset erossa. Menetät heidät kuitenkin, ellet yritä luoda heihin OMIA yhteyksiä.
"Hän tuijottaa ongelmiin ja murheisiin ja on niihin väsynyt. Minä haluan olla positiivinen ja reippaan oloinen"
Mitä jos vaihtaisitte roolejanne? Kertoisit rehellisesti mitä pelkäät ja miltä tuntuu? Mikä sinun mielestäsi on ongelma? Äläkä yritä olla vähäänkään positiivinen ja reipas. Ei sinun tarvitse, ellet ole.