Onko kenelläkään vastaavaa tuntemusta? :
Minulla ollut jo pienestä pitäen oikealla puolella kehoa tuntemus, kun joku halaa tai itse halaan, niin sellainen lievä sähkö kulkee oikean puolen pakaraa ja jalkaa pitkin. Sitten kun halaus tapahtuu siten, että vasen puoli kaulasta koskettaa toista niin mitään sähkötuntemusta ei ole. Lisäksi oikea puoleni kutiaa herkemmin. Jännä juttu.
sähköinen tuntemus
4
1308
Vastaukset
- lekurioi
Mielestäni sinulla on selvä kilpirauhasen virhetoiminto,
joko kiihtynyt tai hidastunut. Sinun tulisi tilata aika lääkäriin
ja pyytää mittauttamaan arvot. Myöhemmällä iällä tuo tullee
vaan pahenemaan ja nyt on oikea aika mennä tarkastukseen. - tiikatak
Tää on varmaan eräänlainen aistiyliherkkyys. Mulla on ollut nuoresta saakka, tai varmaan jo lapsestakin, mutta joskus murrosiässä tiedostin tämän ensimmäisen kerran kunnolla. Oikea puoli kehosta jostain kainalon alapuolelta aina pakaraan asti on niin herkkä, että siihen ei saisi kukaan ulkopuolinen koskettaa. Aina en kestä omaakaan kosketusta. Herkkyys on myös oikeanpuoleisessa rinnassa ja selässä lapaluun kärjessä.
Tästä olen sitten poikaystävien kanssa kärsinyt koko ikäni. Kun eivät ole ikinä voineet tätä ymmärtää. Sellainen voimakas tylppä painallus ei ole hankala, mutta kaikki herkkä sively ja koskettelu on kauheaa. Tuntuu kuin sähköiskuja satelisi jostain sisältäpäin. En voi olla kiemurtelematta.
Aviomies on sentään jotenkin jo oppinut, mutta edelleen hänenkin kanssaan saan tästä kiistellä joskus. Hän kun ei voi ymmärtää tätä eikä aina muista. Rakastellessa joudun koko ajan olemaan varuillani ja varjelemaan oikeaa kylkeäni ja rintaani ja se vie aika paljon energiaa itse asiasta.
Saattaa liittyä aspergerin oireyhtymään, joka ilmeisesti minulla on. Tämä diagnosoitiin osittaisena lapsenlapsellani ja kun sen perinnöllisyydestä tuli kyse, olen joutunut toteamaan, että luultavasti on myös minulla. Lapsena käyttäydyin hyvin tyypillisesti ja aikuisenakin minulla on tiettyjä piirteitä.
Ja näillä mennään. - Anonyymi
Ihmisissä on sähkövaraustakin, saan välillä tosi herkästi sähköiskuja, kipinät vaan lentelee kun koskettaa metallia. Lämpötilaerot jaloissa aiheuttaa hermoärsytystä ja esim langatonta näppäimistöä en pysty pitämän sylissä kun alkaa jalat tuntua levottomilta, etenkin oikea jalka. Magnesium auttaa aika paljon.
- Anonyymi
Hermorafoista ja luuston magneetista kannattaa varmaan aloittaa tutkimus. ( Lääkäriin tutkittavaksi, askel 1)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2619215- 696175
- 265808
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni765672Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv425527Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h995414- 624873
- 434547
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on573876- 493515