Kirjoitin tämän tekstin jokin aika sitten ja haluaisin saada siitä jotakin palautetta.
*************************************************
Hyvästit
Emma tuijotti vanhaa mahonkista yöpöytää, jonka päällä oli puoliksi juotu punaviiniviinilasi. Kello oli yhdeksän, ja aurinko oli juuri hitaasti laskemassa yöksi horisontin taakse, aivan kuin äiti, joka hiljaa hiipii pois lapsensa huoneesta tämän nukahdettua. Punaviini oli hiemas läikkynyt pöydälle. Tavallisesti sellainen olisi häirinnyt Emmaa, mutta ei tänään, sillä tänään oli ollut rauhallinen päivä.
Emma nosti katseensa punaviinitahrasta ja katseli huonetta. Hän ei nähnyt tauluja seinillä, vaikka hyvin tiesi niiden olevan. Eikä hän enää nähnyt puista vaatekaappia piilopaikkana. Se oli muuttunut joksikin muuksi. Koko huone oli seisahtunut, siellä ei koskaan aikaisemmin ollut ollut niin rauhallista. Emma hymyili hiljaa, käveli oven luokse, kääntyi ympäri ja hyvästeli mielessään auringon, joka ei aivan vielä ollut ehtinyt piiloon.
"Onko kaikki hyvin?" Anna kysyi Emmalta, joka nyökkäsi huokaisten ja luovutti ovenkahvan sisarelleen. Anna katsoi punaista taivaanrantaa ja laski sitten katseensa sängylle. Hän ei ollut ikinä ennen nähnyt mitään niin kuollutta. Koko huone henki lopun aikaa ja hyvästejä. Anna miltei näki kuinka sänky valtasi huoneen alaa syöden sieltä happea. Kohta huoneessa ei pystyisi enää hengittämään.
Kyynel vierähti Annan poskelle ja jatkoi matkaansa mustana valkoisen paidan kaulukselle. Hän astui varovasti lähemmäs ikkunaa, joka oli sängyn päädyssä, ja katsoi lohduttomana ulos taivasta, joka hetki hetkeltä muuttui sinisemmäksi. Hitaasti Anna laski kätensä valkoiselle peitolle yrittäen saada siihen joitakin elonmerkkejä samalla hiljaa toivoen, ettei niitä syntyisi.
Oven raosta tunki sisään valoa, ja varovasti naristen ovi aukesi. Anna havaitsi valon keskellä hahmon, kuin enkeli, joka oli tullut noutamaan sille kuuluvaa. Arja astui sisälle varovasti peläten rikkovansa tuon rauhan, joka huoneessa vallitsi, ja pyysi tytärtään jättämään vielä viimeiset hyvästit ennen lähtöä. "Kyllä tämä on meille kaikille paras vaihtoehto. Tekin olette jo niin vanhoja, että kohta lennätte pesästä." Arja yritti kuiskaten lohduttaa Annaa, jotta tämä voisi päästää irti siitä, mikä heille kaikille oli ollut hirveintä elämässä. Anna oli heistä kenties ainoa, joka oli nähnyt pahan keskellä muutakin. Ehkä turvaa, tai jotain sellaista, mitä ei ollut edes olemassa, mutta mitä hänen mielestään olisi kuulunut olla. Anna nosti viinilasin pöydältä, pyyhkäisi punaviinitahran nenäliinallaan pois ja sulki oven perässään Arjan kulkiessa edeltä.
Hämärä tukeutui ikkunatsa sisälle huoneeseen hiipien sen jokaiseen nurkkaan. Ennen niin pelottava olento makasi elottomana sängyllä kuin pieni lapsi, jonka pelokas äiti on hylännyt tähän julmaan maailmaan. Talon jokainen valo oli sammutettu. Ainoastaan peitto vainajan päällä huokui valoa, joka ennen pitkää sekin sammui ilman valon lähdettä. Kaunis mahonkinen yöpöytä kiilsi puhtauttaan kuun valossa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jotenkin kaunis ja koskettava tarina. Toiveikas. Elämän alku kuoleman lähellä.
Tasapainoinen teksti, vaikkakin osa 'rekvisiitasta' tuntui jotenkin päälle liimatulta ja falskilta (mahonki, punaviini, kuutamo...). Ehkä ne kuitenkin kuuluivat tuohon tilanteeseen ja sen tunnelmaan, enpä tiedä.
Tämä kiihotti mielikuvitusta kovin. Sai tarpeeksi aineksia, joista kehitellä teorioita. Ihan hyvä.