Juttutupa

Tervetuloa uusittuun baariimme ,jonka aivan omavaltaisesti ,ristin Juttutuvaksi.
Otan myös vapauden pitää tervetuliaispuheen.

Elämä on vakava asia .

Vaikeuksia ja harmeja tulee varmaan jokaisen tielle.
Jaksaaksemme ,tarvitsemme myönteisiä kokemuksia,
ilon hetkiä.
Niitäkin jokaisen elämä ainakin jossakin määrin antaa ja niistä saa voimia,kestää vaikeuksia.

Olemme monissa ketjuissa olleet leikkimielisiä,huumorilla höystäneet juttujamme, saaden aikaan aivan oman mielikuvitusmaailman.
Sanottakoon mitä tahansa ,niin tämä on koettu hauskaksi ja todella olemme voineet huomata miten hyvän mielikuvituksen ja huumorin omistamme.
Arjen keskellä ,monien sairauksien ja vastoinkäymisien keskellä ,on voinut tulla tänne kuvittelemaan näitä juttuja ja joskus tuntuu,kuin aivan oikeasti olisimme mukana.

Paheksuntaakin on herättänyt vanhojen ihmisten haihattelu,mutta onko pakko aina olla järkevä,vanhojenkaan.
Mikä vielä on havaittava kivaksi on se,että myös nuorien kanssa leikinlasku/huulenheitto on ollut kivaa.
Täällä emme tunne ikärajoja ,kaikenikäiset ovat tervetulleita mukaan.

Edelleen toimii vanhat säännöt ,ei kinata,ei arvostella(pilkku voi olla vaikka missä)ei moitita,jos tälläistä tarvetta tulee,huumorilla kuorrutetaan.
Tiedän ,että pitkät puheet ovat rasite,minun on vain vaikea lopettaa ,kun alkuun pääsen.

Minusta vanhojen asioiden muistelu,voisi edelleen värittää keskusteluamme, musiikista voisimme vaihtaa mielipiteitä ,samoin teatteri ja kirja arvosteluja voisimme tuoda esiin.
Suositella ,lääkitä ,hoivata ja kuunnella.
eiköhän näistä löydy aiheita tähänkin ketjuun.

Lopuksi haluan sanoa,että Juttutupamme on viihtyisä ,vielä kun runonikkarit astuvat kehiin,tiskijukat ja portsarit ruotuun,yritän laittaa tuoretta kahvia kuppiin aamusta alkaen,apujoukkoja varmaan löytyy ,joka lähtöön.
Tervetuloa meidän kaikkien yhteiseen Juttutupaan,toivottaa SkillaN.
2038141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 203

Vanhimmat

Olenko aivan ensimmäisten joukossa täällä Juttutuvassa! Toivotan hyviä, viihtyisiä juttutuokioita kaikkien palstalaisten kesken.
Tarvitsemme tällaista paikkaa missä meidät hyväksytään sellaisina kuin olemme!

Äänestä

Ehdin tänne juuri kuulemaan sinun puheesi ja kämmenet ovat kipeinä aplodeeraamisesta.
Puhe oli niin kertakaikkisen tervetulleeksitoivottava.(pitkä sana)
Minullehan onkin tullut jo tavaksi poiketa työmatkallani baarissa, tai onko tämä nyt nimeltään Juttutupa?
Periaatteessa samanlaiset systeemit kuitenkin?
Ruokaa, kahviä, drinkkejä ja ennen kaikkea hyvää seuraa.
Minulla luullakseni on tässä uudessa paikassakin sama toimenkuva?
Sehän sisältää lähinnä portsarin kasvatusta.
Mukavaa kun tämä "uusi" paikka on sama kuin entinenkin. Eipähän tarvita enää talkoita, koska kaikki ikkunaverhoja myöten ovat entiset.

Äänestä
  • Skoolataan nyt tuvan kunniaksi SkillaN ja ellumari, odotellaan tässä porukoita illan mittaan!
    Voitaisiin pistää vaikka tanssit pystyyn! Minulla on menossa sellainen "lattari"-vaihe, eli salsa-ilta ei olisi ollenkaan hullumpi juttu, vai mitä?
    Siinä voitaisiin kiemurrella viinerit sulavasti alas ja suonikohjutkin saisivat kyytiä. Ehkä uusia ihmeitä tapahtuisi ja jostakin salsa-musiikintekijästä tulisi pyhimys!

    Äänestä

Soitteli syksyn tuuli.
Hymyyn levisi jokainen huuli
meille tilaa on täällä jokaiselle,
voi mukaan tulla Sirkku ja Ville.
Pahat mielestä pois on jokaisella,
täällä myöhempääkin voi istuskella
jos päivällä aikaa ei piipahtaa,
tule illalla, musikki kajahtaa.

Ota kahvi ja pulla,
tai voit syömäänkin tulla.
On ohjeita luvassa aterioihin
ja lääkettä muihinkin vaivoihin.
Joten poiketa voimmehan katsomaan
kuinka kukin on päässyt sanomaan,
omat ajatuksensa tuomaan
ja viihtyisää ilmapiiriä luomaan.

Vaikka asiallista asiaakin
täällä ilmenee useinkin,
niin leikinlaskukin piristää,
ilman iloa elämä on ikävää.
Yhden asian esiin vielä tuon,
Hajupojalle yhden kunniamerkin suon.
Hän se ehdotti, perustakaa..
Mummojen huone ja jutelkaa.

Siis, siitähän alkoi koko leikki
ja tämä ei ollut mikään feikki.

Äänestä
  • nostakaamme ja pohjaan saakka
    juokaamme kunniaksi Juttutuvan.
    Saahan tänne kaikki luvan
    tulla hetkeks` istumaan
    ja seurastanne nauttimaan.

    Kirjarilta luontuu mukavasti
    runoilta rattoisasti.
    Joku ilta humpataan
    ja vaikka sitten jatsataan.

    Miksei myöskin laulajaiset
    pystyyn pantais, hyvät naiset.
    Miehet rientäis riemuin mukaan
    eikä yksin oisi kukaan.

    Äänestä

  • Rituli kirjoitti:

    nostakaamme ja pohjaan saakka
    juokaamme kunniaksi Juttutuvan.
    Saahan tänne kaikki luvan
    tulla hetkeks` istumaan
    ja seurastanne nauttimaan.

    Kirjarilta luontuu mukavasti
    runoilta rattoisasti.
    Joku ilta humpataan
    ja vaikka sitten jatsataan.

    Miksei myöskin laulajaiset
    pystyyn pantais, hyvät naiset.
    Miehet rientäis riemuin mukaan
    eikä yksin oisi kukaan.

    Maljan nostan ja pohjaan juon!
    Vapaasti iloni ilmoille tuon.
    Piut' paut' huolille tänään sanon,
    unohdan saatavat, tilille panon,
    laulan ja nautin seurasta muiden
    iloitsen kanssa hymy suiden!

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_17089 kirjoitti:

    Maljan nostan ja pohjaan juon!
    Vapaasti iloni ilmoille tuon.
    Piut' paut' huolille tänään sanon,
    unohdan saatavat, tilille panon,
    laulan ja nautin seurasta muiden
    iloitsen kanssa hymy suiden!

    Nyt pohjaan minäkin maljan juon,
    ja itselleni hyvän mielen suon.
    Myös teille ystävät viestin tuon,
    ja ratkiriemukkaan illan suon.

    On mukava tulla seuraan tutuun,
    liittyä mukaan hauskaan juttuun.
    Kuunnella saan tarinat monet,
    opin taidot,tiedon lovet.

    Keitot keitän,kahvit laitan ,
    kukanoksan pöytään taitan.
    Kynttilänkin pöytään tuon,
    mukavamman iltahetken luon.

    Jalka kyllä polkee tahdin,
    kun vain kuulen soiton mahdin.
    Tanssi alkaa ,rytmi vie,
    meitä saattaa,mikä lie.

    Leikkiä jos onkin lasten,
    meille tehty ,vartta vasten.
    Naurattaa jo juttu tää,
    tulematta ethän jää.

    Äänestä

  • old_profile_17089 kirjoitti:

    Maljan nostan ja pohjaan juon!
    Vapaasti iloni ilmoille tuon.
    Piut' paut' huolille tänään sanon,
    unohdan saatavat, tilille panon,
    laulan ja nautin seurasta muiden
    iloitsen kanssa hymy suiden!

    Hauska on kanssanne yhdessä jatkaa
    paikasta toiseen mukavaa matkaa.

    Vaikka muuttuukin talo - ei tavat,
    Hyvin monet jo seuraamme haluavat.

    Tullaan ja mennään, istutaan hetki,
    tehdään myös muistojen maille retki.

    Jos kaikkien kanssa ei kemiat toimi,
    sanoin ei kukaan toistansa roimi.

    Kukaan ei mollaa, syytä ja soimaa, vaan
    toiselle ammentaa omastaan voimaa.

    Viesteihin vastaamme parhamme mukaan,
    et' sivulliseksi ei jäisi kukaan.

    Viihdymme baarissa vieraat ja tutut,
    kerromme kuulumiset ja jutut.

    Nauramme, surrakin täällä saa.
    Aina löytyy joku ken lohduttaa.

    Äänestä

En ole mikaan isanta mutta tuonsisaltoisen runon yritan kirjoittaa.

Nyt tulkaa kanssamme juttelemaan
tassa on teille juttutupa.
Tanne mummoja vaareja tapaamaan
ihan jokaisella on lupa.

Hetket iloisna yhdessa vietetaan
syodaan pullat ja kahvit keitetaan.
Ei paina tittelit ollenkaan
tanne tullaan vain iloitsemaan.

Äänestä
  • Iltakävelyllä poikkesin juttutupaan jossa oli menoa ja meininkiä. Hiukan palelee ja capuccino sopivasti lämmittää.
    Öisellä taivaalla keltainen juusto möllöttää, taitaapa tulla pikku pakkasyö. Nyt on hyvä mieli iloisen seuran jälkeen, painaa pää tyynyyn vaipua unten maille onnekkaille.

    Äänestä

Hieno puhe, oikein hieno !

Aloin jo miettiä mihin kaikki olivat (taas) kadonneet mutta täällähän sitä tuttuja nassuja näyttää olevan..

Ajattelin anoa hiukkasen lomaa "pomoltani" (tiedätte kyllä kuka), terveydellisistä syistä.
Kun ei henki oikein meinaa kulkea..

Hän varmaan hommaa sijaisen tilalleni.
Eihän se nyt käy että poke sattuisi pyörtymään kesken kaiken ollessaan duunissa (osaakohan tuo sirpsakka bossini suusta-suuhun elvytyksen ?...hmmm)

Anyway, onnea teille tänne tupaseen..
Smailataan kun kohdataan.

ZOZ

PS: Vihreässä teessä on flavonoideja, tekee hyvää sydämmelle.

Äänestä
  • vai mikä sinun sairaslomasi syynä on?
    Tälläisen "keittokirjalääkärin" kliininen giagnoosi olisi kyllä lorvikatarri.

    Joka tapauksessa sinähän nyt sitten pidät lomaa ja ymmärräthän, että juttutuvassa vieraillessasi kaljat eivät ole enää ilmaisia.

    Minä voin kyllä vanhojen hyvien aikojen muistoksi ja kunniaksi tarjota...

    Mitä tulee tähän sinun portsarin paikkaasi, niin siinä on se hyvä puoli, että sinun työehtosopimuksessasi sanotaan irtisanomisajan olevan 20 vuotta, niin, että työskentelemme vielä jonkin aikaa yhdessä.

    Sairaslomalle jäämisesi aiheuttaman haikeuden estämiseksi otetaankin vihreät teet...ja lorautetaan sekaan tilkka viskiä.
    Kippis!

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    vai mikä sinun sairaslomasi syynä on?

    Taisi poikaparka väsyä meihin vanhoihin mummeleihin
    Ei tullut mukaan ketään nuorta ja vielä rypytöntä nais'immeistä.

    Niin mutta, huomenta kaikille.
    Poikkesin vain ohimennen katsomaan,
    ketä täällä oikein kulisseissa häärää.
    Runoilu ei onnistu kun ei ole "muusaa",
    mutta onhan tänne jo ihan mukavia sellaisia
    kokoontunut.

    Kippis vaan, mä menen taas kiittäen ja kumarrellen.

    Äänestä

Minulla on savolaenen päevä, jonka meinasin ihan unneuttoo.
Käväs mielessä, että pitäs männä kukkakaappaan ostamaan tänne kukkanen tuohon tiskille.
On semmonen kukka jonka nimi on KANNA.
No minä kysyn että onko teillä kannoo.
- Ei myö kanoja myyvä, sano neiti.
- Vaen minä tarkotinnii sitä kukkoo...

Äänestä

Seuraan kuun pimennystä ja kuu on jo saanut osittaisen varjon. Kuinka moni katselee?

Pilvettömältä taivaalta ilmiötä on helppo seurata.
Heräättekö katsomaan?

Äänestä
  • Aloittaja

    näitä palstoja,en silti ärsyttääkseni.

    Komea oli kuu vielä 23.00 silloin loisti täytenä taivaalla,nukuin silloin ,kun oli pimennys.

    Ajatella,että en pahoittanut edes mieltäni tämän lintusen sanomasta,olenko kovettumassa.
    Hyvä vai paha.
    Tuleeko ihmisestä katkera kovettumisen myötä,osaako enää iloita lapsen lailla, loppuuko mielikuvitus,huumori,sitä en tahtoisi.

    Katselin noita aloitteita 60 kaksi aloitetta näkyvissä,täällä joku enemmän,pitääkö niitä harvemmin laittaa,ja eikö ihmiset kirjoita ja toivo vastauksia,,,no se siitä.
    Aloitettu on ja toivon ,että jatkossa en nostaisi ihmisille tuollaisia tuntoja.

    Jatkan kumminkin ,tietämättä ihmisten taustoja,voiko edes toivoa jonkun poistuvan,koska voihan olla ,että on vammainen,yksinäinen,jotekin muuten "seuraton"tämä kirjoittelu antaa hyvän tunteen siitä,että olen mukana.Nyt ei tästä.

    Kahvi on kuumaa ja karjalanpiirakat väsäsin,kaikki aamupalalle,munavoitakin laitoin.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    Eikös olekin se "palstantäyttöviesti" poistettu, vai erehdyinkö?

    Älä nyt kuitenkaan tykkää pahaa, mutta kun olin lukenut sen viestin,
    tuli mieleeni ajatus: jospa se johtui siitä,
    ettei kyseessä ollut nikin omistaja halunnut pistäytyä tässä paarissa,
    vaan olisi halunnut että muihinkin keskustelun aloituksiin osallistuttaisiin.

    Vaikka on ihan kiva tuollainen paikka
    jossa useimmat kokoontuvat,
    Mutta olisikohan mahdollista jos avattaisiin
    useammanlaisia kokoontumispaikkoja, ja osallistuttaisiin joukolla mukaan.
    Tietenkin jos saamme "turpiimme",
    silloin on parasta pysytellä sellaisiasta aiheen avauksista kokonaan loitolla.

    Kirjoittele Skillan , niin paljon kuin mielikuvituksesi antaa periksi,
    kaikilla sitä lahjaa ei satu olemaan, eikä innostustkaan.

    Olemmehan yrittäneet vastailla toisiinkin aiheisiin, mutta ainakaan minä ,
    en ole omasta mielestäni tietoinen kaikista maailman tapahtumista
    ja menneet tiedot ovat karistuneet jo nuistista.
    Vastaan ainoastaan sellaiseen johon luulen pystyväni.

    Lapsuuden aikaisia muistoja tulvahtelee mieleen
    aina silloin tällöin, kun joku kertoo omista kokemuksistaan.

    Äänestä

  • joten kuunpimennystä ei ole tullut seurattua.
    Mutta syyskuun täysikuu tuli filmattua parvekkeelta ja se oli todella upea.

    Äänestä

  • Aloittaja

    fiiuliN kirjoitti:

    Eikös olekin se "palstantäyttöviesti" poistettu, vai erehdyinkö?

    Älä nyt kuitenkaan tykkää pahaa, mutta kun olin lukenut sen viestin,
    tuli mieleeni ajatus: jospa se johtui siitä,
    ettei kyseessä ollut nikin omistaja halunnut pistäytyä tässä paarissa,
    vaan olisi halunnut että muihinkin keskustelun aloituksiin osallistuttaisiin.

    Vaikka on ihan kiva tuollainen paikka
    jossa useimmat kokoontuvat,
    Mutta olisikohan mahdollista jos avattaisiin
    useammanlaisia kokoontumispaikkoja, ja osallistuttaisiin joukolla mukaan.
    Tietenkin jos saamme "turpiimme",
    silloin on parasta pysytellä sellaisiasta aiheen avauksista kokonaan loitolla.

    Kirjoittele Skillan , niin paljon kuin mielikuvituksesi antaa periksi,
    kaikilla sitä lahjaa ei satu olemaan, eikä innostustkaan.

    Olemmehan yrittäneet vastailla toisiinkin aiheisiin, mutta ainakaan minä ,
    en ole omasta mielestäni tietoinen kaikista maailman tapahtumista
    ja menneet tiedot ovat karistuneet jo nuistista.
    Vastaan ainoastaan sellaiseen johon luulen pystyväni.

    Lapsuuden aikaisia muistoja tulvahtelee mieleen
    aina silloin tällöin, kun joku kertoo omista kokemuksistaan.

    mielipiteesi on aivan oikean suuntainen.

    Pohdin kyllä itsekin tuota aloitusta,mutta ajattelin,että vielä on voimia "hullutella".
    Aika sen näyttää ja tuolla toisaalla totesinkin että"väsymistä" varmaan tapahtuu.
    Tuliko tässä nyt tehtyä vahinkoa,loppuu niinkuin muutkin aiheet,jos ei kukaan kirjoita,niin yksinkertaista.

    Minusta aiheita alotuksia tulee pilvin pimein,lupa on aina laittaa parempia,näin olen ymmärtänyt.
    Aloituksia vain lisää,jospa sattuisi sellaisiakin mitkä vetävät.
    Toisaalta onko väliä "vetävätkö",jos tuntuu tarvetta sanoa jotakin,sanotaan,jos ei sivuutetaan.

    Minulle on monta aihetta/aloitusta mihin mieleni tekee ottaa kantaa ja niitä myös mihin en ymmärrä sanoa mitään ,lupahan on vastata ,jos haluan.
    Fiiulin ,ole mukana ,samoin olen minäkin,omien kykyjemme mukaan.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    näitä palstoja,en silti ärsyttääkseni.

    Komea oli kuu vielä 23.00 silloin loisti täytenä taivaalla,nukuin silloin ,kun oli pimennys.

    Ajatella,että en pahoittanut edes mieltäni tämän lintusen sanomasta,olenko kovettumassa.
    Hyvä vai paha.
    Tuleeko ihmisestä katkera kovettumisen myötä,osaako enää iloita lapsen lailla, loppuuko mielikuvitus,huumori,sitä en tahtoisi.

    Katselin noita aloitteita 60 kaksi aloitetta näkyvissä,täällä joku enemmän,pitääkö niitä harvemmin laittaa,ja eikö ihmiset kirjoita ja toivo vastauksia,,,no se siitä.
    Aloitettu on ja toivon ,että jatkossa en nostaisi ihmisille tuollaisia tuntoja.

    Jatkan kumminkin ,tietämättä ihmisten taustoja,voiko edes toivoa jonkun poistuvan,koska voihan olla ,että on vammainen,yksinäinen,jotekin muuten "seuraton"tämä kirjoittelu antaa hyvän tunteen siitä,että olen mukana.Nyt ei tästä.

    Kahvi on kuumaa ja karjalanpiirakat väsäsin,kaikki aamupalalle,munavoitakin laitoin.

    Kaunis on ilma, aurinkokin paistaa.
    Toivoisin kyllä omastapuolestani, että jaksaisit
    jatkaa vain näitä aloituksiasi.
    Vaikka en ole kovin ahkera kirjoittaja, olen
    hyvin mielelläni poikennut täällä baarissa tai
    juttutuvassa päivittäin. Hiljalleen käynyt
    sivupöydässä nauttimassa hyvästä kahvista ja
    mukavasta ilmapiiristä. Välillä iltaisinkin
    piipahtanut kuuntelemassa mukavaa tarinointia
    ja silloi on ollut hauskempi mennä nukkumaankin.
    Hyvää päivän jatkoa kaikille.

    Äänestä

  • Eikö kukaan seurannut kuun peittymistä maan varjoon?

    Alusta loppuun katselin luonnon näytelmää.

    Nyt on lounasaikakin ohi ja pitää kai kiireen keskellä tyytyä lämmittämään eilistä.

    Lintu lentää liihotteli yli palstan.
    Ainahan me lintuja ihailemme, miksi meni menojansa? Mielipiteille vapaa paikkahan tämä on.

    Kuppi teetä, kiitos ja menen taas.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    mielipiteesi on aivan oikean suuntainen.

    Pohdin kyllä itsekin tuota aloitusta,mutta ajattelin,että vielä on voimia "hullutella".
    Aika sen näyttää ja tuolla toisaalla totesinkin että"väsymistä" varmaan tapahtuu.
    Tuliko tässä nyt tehtyä vahinkoa,loppuu niinkuin muutkin aiheet,jos ei kukaan kirjoita,niin yksinkertaista.

    Minusta aiheita alotuksia tulee pilvin pimein,lupa on aina laittaa parempia,näin olen ymmärtänyt.
    Aloituksia vain lisää,jospa sattuisi sellaisiakin mitkä vetävät.
    Toisaalta onko väliä "vetävätkö",jos tuntuu tarvetta sanoa jotakin,sanotaan,jos ei sivuutetaan.

    Minulle on monta aihetta/aloitusta mihin mieleni tekee ottaa kantaa ja niitä myös mihin en ymmärrä sanoa mitään ,lupahan on vastata ,jos haluan.
    Fiiulin ,ole mukana ,samoin olen minäkin,omien kykyjemme mukaan.

    Hyvinhän sinä siitä tipusen kirjoituksesta
    selvisit.
    Niin sitä pitää.
    Sanoisin, että aika kiero ketjuilija on
    tämä kirjoittaja. Sanon suoraan, että
    kysymys ei ole satunnaisesta kävijästä.

    Kirjoituksen kärkevyydestä vähän päät-
    telin henkilökuvaa. Minäkin olen joskus
    saanut tuollaisen nuivan vastauksen.

    Seurataanhan näitä tapahtumia.

    Nämä sinun aloitukset ovat olleet suosittuja,
    joten turhaa sinun on pohtia niitä.
    Ne ovat juuri siiksi suosittuja, että siinä
    ei tarvita kirjaviisautta, vaan jokainen
    voi pistää mitä mieleen juolahtaa.
    Minäkin kirjoittelen iltamyöhään yleensä.
    Ei silloin jaksa hirveän viisaita haastella.

    Vastasin muuten siihen tipusen juttuun ja sekin oli poistettu.
    Pieni pirullisuus mielessään
    tämä tipunen näköjään vähän väläytti juttua ja
    poisti sen, kun ei saanut omantunnon rauhaa.
    Näin se ilkeys kostautuu.

    Tämäkin ilmeisesti olisi saanut jäädä
    kirjoittamatta, mutta vihaksi pistää
    tuollainen selkään puukottaminen, sillä
    sitähän se on, kun ei uskalla nikkiänsä
    julki tuoda.

    Äänestä

  • Ritulii kirjoitti:

    ainakaan pahempaan.

    Kaikkien rekkaamattomat, asiattomat, ilkeät viestit tsekataan ja jäljitetään.

    Mukavaa kun sinäkin olet noin pahoillasi Skillanin puolesta, vaikka hän itse osasikin ottaa sen aika rauhallisesti.

    Sanotaan vaan että koirat haukkuu, karavaani kulkee!

    Olemme sentään oppineet yhteiseltä
    "ystävältämme."

    Sikäli olin pahoillani SkillaNin puo-
    lesta, koska muistan hänen pahoittaneen
    mielensä tämän "ystävän" teksteistä.

    No, nythän ovat menneen talven lumia
    niinkuin tuo eilinenkin. Hämmästyin
    vain, koska SkillaN ei koskaan loukkaa
    ketään. On itse ystävällisyys.

    Sorry vaan, jos olin liikaa kantaa
    ottava.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Rituli kirjoitti:

    Olemme sentään oppineet yhteiseltä
    "ystävältämme."

    Sikäli olin pahoillani SkillaNin puo-
    lesta, koska muistan hänen pahoittaneen
    mielensä tämän "ystävän" teksteistä.

    No, nythän ovat menneen talven lumia
    niinkuin tuo eilinenkin. Hämmästyin
    vain, koska SkillaN ei koskaan loukkaa
    ketään. On itse ystävällisyys.

    Sorry vaan, jos olin liikaa kantaa
    ottava.

    ihana olit ja olet ,kun puolustit minua "lintua"
    vastaan.
    Yllättäin poistuikin "vaara" vieden meidän viestit mennessään,kai oli vain tarkoitus saada minulle paha mieli.
    Melkein tuli,mutta sitten ajattelin ei kannata, sinäkin aina jaksat piristää,kiitti siitä.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    ihana olit ja olet ,kun puolustit minua "lintua"
    vastaan.
    Yllättäin poistuikin "vaara" vieden meidän viestit mennessään,kai oli vain tarkoitus saada minulle paha mieli.
    Melkein tuli,mutta sitten ajattelin ei kannata, sinäkin aina jaksat piristää,kiitti siitä.

    Eikä se mikään outo lintu ollutkaan.

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    Eikä se mikään outo lintu ollutkaan.

    Kiitos SkillaN vastauksestasi.

    Ellumari, tutun "linnun" löysit, vai?
    Liekö tuolla enää väliä. Katumapäälle
    tuo nopeasti tuli ja taitaa olla
    entistäkin enemmän puheripulinen.

    Taitaisi tuo konjakki tehdä hyvää.
    Pientä lämpöä pitää ja poskionte-
    loista ei löytynyt mitään, vaikka
    niin luulin.
    Huomenna täytyy mennä selvittämään,
    mikä tuota lämpöä yllä pitää.

    Muuten, Halloween on tulossa!
    Aiotteko baarissa "naamiohuvitella?"
    Tänään oli englanninkielisessä koulussa
    Halloweenbileet.

    Lapsenlapseni oli aivan hirveän
    pelottavan näköinen peikko.

    On se vähän vieras huvittelumuoto
    luurankoineen ja pelottavine
    naamioineen. Luulisi lasten nä-
    kevän pahoja unia.

    Iloista iltaa kaikille Juttu-
    tupalaisille! HYVÄÄ YÖTÄ!

    Äänestä

  • Rituli kirjoitti:

    Kiitos SkillaN vastauksestasi.

    Ellumari, tutun "linnun" löysit, vai?
    Liekö tuolla enää väliä. Katumapäälle
    tuo nopeasti tuli ja taitaa olla
    entistäkin enemmän puheripulinen.

    Taitaisi tuo konjakki tehdä hyvää.
    Pientä lämpöä pitää ja poskionte-
    loista ei löytynyt mitään, vaikka
    niin luulin.
    Huomenna täytyy mennä selvittämään,
    mikä tuota lämpöä yllä pitää.

    Muuten, Halloween on tulossa!
    Aiotteko baarissa "naamiohuvitella?"
    Tänään oli englanninkielisessä koulussa
    Halloweenbileet.

    Lapsenlapseni oli aivan hirveän
    pelottavan näköinen peikko.

    On se vähän vieras huvittelumuoto
    luurankoineen ja pelottavine
    naamioineen. Luulisi lasten nä-
    kevän pahoja unia.

    Iloista iltaa kaikille Juttu-
    tupalaisille! HYVÄÄ YÖTÄ!

    Kauniita, levollisia unia ja vielä parempaa huomista päivää!

    Äänestä

  • Rituli kirjoitti:

    Kiitos SkillaN vastauksestasi.

    Ellumari, tutun "linnun" löysit, vai?
    Liekö tuolla enää väliä. Katumapäälle
    tuo nopeasti tuli ja taitaa olla
    entistäkin enemmän puheripulinen.

    Taitaisi tuo konjakki tehdä hyvää.
    Pientä lämpöä pitää ja poskionte-
    loista ei löytynyt mitään, vaikka
    niin luulin.
    Huomenna täytyy mennä selvittämään,
    mikä tuota lämpöä yllä pitää.

    Muuten, Halloween on tulossa!
    Aiotteko baarissa "naamiohuvitella?"
    Tänään oli englanninkielisessä koulussa
    Halloweenbileet.

    Lapsenlapseni oli aivan hirveän
    pelottavan näköinen peikko.

    On se vähän vieras huvittelumuoto
    luurankoineen ja pelottavine
    naamioineen. Luulisi lasten nä-
    kevän pahoja unia.

    Iloista iltaa kaikille Juttu-
    tupalaisille! HYVÄÄ YÖTÄ!

    Kysynkin kenestä sinä oikein vihjailet?
    Olen itseeni ottavainen kaikista mikä kohdistuu panetteluun, siksi nousi epäily minuako tarkoitetaan "linnulla"?
    Olen huomannut kuinka usein epäillään väärää nikkiä kirjoittajaksi joka esiintyy jollakin oudommalla nikillä, siksi olisi kai syytä mainita ketä tarkoitetaan.

    En ole aina kirjoittanut kovin myönteisesti, mutta en ainakaan ota syykseni jos tuosta linnusta minua syytetään.

    Se on kovin ikävää jos alamme epäillä toisiammekin.

    Minua on tosin ennekin epäilty milloin keneksikin, ei se nyttenkään mitkään ihme olisi jos näin olisi asia.

    Kuitenkin huomautan , en halua olla kirjoittamatta kenelle kulloinkin haluan.
    Enkä osaa tosiaankaan kirjoittaa muuten kuin niin miten milläkin hetkellä ajattelen

    Pyydän ettei kukaan loukkaannu tästä sillä en halua ketään loukattavan.... enää.

    kysyitkö multa,vastaan kumminkin.
    Voit jättää kaikki epäilyt,puhuimme siitä "poistetusta" viestistä,eilen illalta.

    En usko kenenkään täällä puhuvan pahaa selän takana,siis minä en usko,väärinkäsityksiä on ,jos sellasia tulee.

    Olen kyllä sinisilmäinen,mutta nämä vakitutut eivät puhu pahaa,jos sitten joku outo tulee,asia on toinen,mutta sittenkin ,ensin katsotaa,sitten hutkitaan.
    Uskothan fiiuulin.

    Äänestä

  • fiiuliN kirjoitti:

    Vihjailut ovatkin juri siksi ikäviä, että ne saavat hyvissäkin riveissä hajaannusta aikaan.
    Kyllä minäkin ajattelin kun Tämä Rituli mainitsi puheripulista esimerkiksi, että minuahan se nyt tarkoittaa. Laskin heti omat puheenvuoroni ja niitä oli kyllä enemmän kuin sinulla.

    Puhuttaisiin suoraan!
    Vihjailu on saman tyylistä kuin nuo kirjoitukset,minkä Skillankin sai eilen.Jää kysymyksiä ja arvailuja.

    Voisimmeko mitenkään sopia siitä, että sanottaisiin suoraan, jos mitä on mielessä.
    Koko palsta kärsii, jos aina pitää epäillä ja olla valppaana!

    Minä jo aamulla vastasin sinulle tähän viestiin mutta sekin poistettiin.
    Omasta mielestäni vain perustelin siinä miksi epäilin Ritulin minua tarkoittaneen tuolla puheripulin ja katumuksen tehneenä.

    Myös mainitsin hänen täytyvän olla myös rekisterissä koska rekisteröimättömänä ei voi kirjoittaa samalla nikillä kukaan muu kuin itse rekisteröitynyt.
    Olen tutkinut asian, minäkin.

    On se nyt ihmeellistä jos tämäkin viesti poistetaan, sillä kyllä meidän on hyvä olla asioista perillä, vai eikö?

    Toivotin sinullekin hyvät huomenet viestissä joka kiireenvilkkaa poistettiin.
    Minne mahtavat nämä huomenet kadota.

    Äänestä

  • Aloittaja

    fiiuliN kirjoitti:

    Minä jo aamulla vastasin sinulle tähän viestiin mutta sekin poistettiin.
    Omasta mielestäni vain perustelin siinä miksi epäilin Ritulin minua tarkoittaneen tuolla puheripulin ja katumuksen tehneenä.

    Myös mainitsin hänen täytyvän olla myös rekisterissä koska rekisteröimättömänä ei voi kirjoittaa samalla nikillä kukaan muu kuin itse rekisteröitynyt.
    Olen tutkinut asian, minäkin.

    On se nyt ihmeellistä jos tämäkin viesti poistetaan, sillä kyllä meidän on hyvä olla asioista perillä, vai eikö?

    totean,että olen ulkona noista nikki arvailuista.
    Minä en ole kertaakaan ottanut ylläpitoon yhteyttä,en poistanut viestejä,minä vain kirjoitan.
    Harmittelen ,jos nyt ilmenee jotakin epäselvää,
    ei ole kivaa ja uskon edelleen ,ettei Rituli tarkoittanut mitään ,sillä puheripulilla.
    Tai voisinhan se olla vaikka minulle,kun tunnetusti täytän ketjut puheillani.(hymyä)

    Annetaan ripulin riehua,kirjoitetaan ja kiva Maalaismies,että pysyt kanssamme.
    Iloa päiväänne ,Skillan

    Kumma muuten, että viestit nyt häviävät myötäänsä,
    voiko niitä poistaa kuka vaan ?

    Äänestä

  • Rituli kirjoitti:

    Kiitos SkillaN vastauksestasi.

    Ellumari, tutun "linnun" löysit, vai?
    Liekö tuolla enää väliä. Katumapäälle
    tuo nopeasti tuli ja taitaa olla
    entistäkin enemmän puheripulinen.

    Taitaisi tuo konjakki tehdä hyvää.
    Pientä lämpöä pitää ja poskionte-
    loista ei löytynyt mitään, vaikka
    niin luulin.
    Huomenna täytyy mennä selvittämään,
    mikä tuota lämpöä yllä pitää.

    Muuten, Halloween on tulossa!
    Aiotteko baarissa "naamiohuvitella?"
    Tänään oli englanninkielisessä koulussa
    Halloweenbileet.

    Lapsenlapseni oli aivan hirveän
    pelottavan näköinen peikko.

    On se vähän vieras huvittelumuoto
    luurankoineen ja pelottavine
    naamioineen. Luulisi lasten nä-
    kevän pahoja unia.

    Iloista iltaa kaikille Juttu-
    tupalaisille! HYVÄÄ YÖTÄ!

    Älä välitä minun vähän tylystä viestistäni, tule taas mukamme. Kaikki on OK:

    Äänestä

Joku muu on rekisteröitynyt Maalaismieheksi. Se voi olla tahaton sattuma tai sitten tahallinen teko. Joka tapauksessa minun on nyt tehtävä ZOZ:it, ts. häivyttävä joksikin aikaa. En halua virallisesti liittyä, ts rekisteröityä enää mihinkään. Kuljen pellon reunaa...

Äänestä
  • Aloittaja

    kun sinäkin poistut.
    Miksi kaikki kiva romutetaan.
    Miksi tämä lintusen viesti poistettiin,kuka sen teki hän itsekkö,miksi?
    Onhan lupa sanoa mikä mieltä kaivaa,eihän siinä mitään pahaa ole.
    Tule nyt sinä kumminkin takaisin,tai toivon ,että et poistukkaan,voithan kirjoitella ex:sänä.
    Ei ole oikein ,että ihmisiä tai kirjoittajia painostetaan poistumaan,ymmärrän kyllä,että mieli tekee häipyä,turhan saa pyytämätäkin.

    No nämä on näitä minun pohdiskeluja,mitäpä niistä.
    Kaikkea kivaa sinulle syksyysi,ex Maalaismies.

    Äänestä

  • Minäkään en enää saanut pelastettua MdK:ta, kun mokasin käyttäjätunnuksen vaihdossa.
    Sain vastauksen että MdK on jo rekattu toiselle...siis itselleni.
    Mutta kun laitoin AitoMdK niin meni läpihuutona.
    Laita sinäkin vaan jotakin lisuketta nikkiisi niin kyllä se siitä...

    Äänestä

  • AitoMdK kirjoitti:

    Minäkään en enää saanut pelastettua MdK:ta, kun mokasin käyttäjätunnuksen vaihdossa.
    Sain vastauksen että MdK on jo rekattu toiselle...siis itselleni.
    Mutta kun laitoin AitoMdK niin meni läpihuutona.
    Laita sinäkin vaan jotakin lisuketta nikkiisi niin kyllä se siitä...

    En voi käsittää toisen nikin rekisteröintiä muuksi kuin ilkivallaksi. Rekkaamalla vastustajan nikin, hänet saa pelattua pelistä pois. Löytyykö Aito MdK nyysioppaasta tämänsuuntaista neuvoa? Sattumoisin tämä on sattunut ensiksi sinulle ja nyt minulle. (Ei vain tule mieleen, kuka se voisi olla).

    Äänestä

  • ex_Maalaismies kirjoitti:

    Polliisit on kutsuttava tätä varkautta tukimaan ja paikalla! Tätä hämminkiä nyt tulin ihmettelemään, vaikka kahville en kerkeä istumaan.

    Tilatkaahan heti lomakkeita Virastolta, otsikolla NIKKIVARKAUS, ja se portsari pitäisi saada takaisin, ettehän te mitenkään muuten pärjää.

    Onnea vaan Juttutuvalle ja saanhan palailla rauhallisempiin tunnelmiin?

    Loogisessa jarjestyksessa olen mina seuraavana vuorossa!

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Loogisessa jarjestyksessa olen mina seuraavana vuorossa!

    Täytä nyt jo valmiiksi lomake, nopea toiminta se on kaiken ao.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Rauha kirjoitti:

    Polliisit on kutsuttava tätä varkautta tukimaan ja paikalla! Tätä hämminkiä nyt tulin ihmettelemään, vaikka kahville en kerkeä istumaan.

    Tilatkaahan heti lomakkeita Virastolta, otsikolla NIKKIVARKAUS, ja se portsari pitäisi saada takaisin, ettehän te mitenkään muuten pärjää.

    Onnea vaan Juttutuvalle ja saanhan palailla rauhallisempiin tunnelmiin?

    Rauha ,viihtymäänkin,ei täällä hyväksytä varastelua,yritämme selvittää tilanteen.
    Nuo sinun lomakkeet,voisiko ne tilata ja kaiken varalta tuoda Juttutuvan kaapin päälle.

    Portsari,on minun tietojen mukaan vapaalla,on kyllä ilmoittanut poissaolonsa. Tulee kyllä.(uskon)Ei hän mitenkään voi meitä jättää.

    Hei pojat,ei yksi nikin ryöstö maata kaada,annetaan olla akan järvessä.
    (mistähän sekin sanonta on peräisin ja mitä tarkoittanee)

    Äänestä

  • ex_Maalaismies kirjoitti:

    En voi käsittää toisen nikin rekisteröintiä muuksi kuin ilkivallaksi. Rekkaamalla vastustajan nikin, hänet saa pelattua pelistä pois. Löytyykö Aito MdK nyysioppaasta tämänsuuntaista neuvoa? Sattumoisin tämä on sattunut ensiksi sinulle ja nyt minulle. (Ei vain tule mieleen, kuka se voisi olla).

    Ylläpidon käyttäjätuki selitti minulle että jos vaihtaa käyttäjätunnusta niin ei enää voi rekata samaa nikkiä uudestaan, vaan on keksittävä uusi nikki joka muistuttaa mahdollisimman paljon entistä.

    Omat epäilykseni menivät tiettyyn suuntaan kun en ensin onnistunut rekisteröimään edes MdK:kaan.
    Mielessä kävi ajatus että mikä tilaisuus rekata kaikki nikit itselleen... Ajattelin että nikkini on kaapattu ja otin yhteyttä ylläpitoon.
    He järjestivät asian sillä kertaa, mutta eivät pystyneet (?) järjestämään toista kertaa kun pyysin apua.

    Tottapuhuen en usko tuohon selitykseen että käyttäjätunnuksen vaihto olisi esteenä jos kerran voi todistaa olevansa nikin haltija. Ehkä taidot puuttuvat.

    Äänestä

  • Rauha kirjoitti:

    Täytä nyt jo valmiiksi lomake, nopea toiminta se on kaiken ao.

    pitkästä aikaa.
    Aika ikäviä ovat nuo selkäänpuukottajat.
    Sinä, joka nimestäsikin päätellen olet rauhaa rakastava, saattaisit tietää jonkun pätevän keinon tuon laatuisten viestin kirjoittajien asettelemiseksi.
    Kannattaisi laittaa jotain vastapostia, mutta kuinka tietää kenelle ja mihin.
    Nehän luovat kuin käärme nahkansa, tai muuttavat kuin kameleontti väriään.

    Äänestä

  • ex_Maalaismies kirjoitti:

    En voi käsittää toisen nikin rekisteröintiä muuksi kuin ilkivallaksi. Rekkaamalla vastustajan nikin, hänet saa pelattua pelistä pois. Löytyykö Aito MdK nyysioppaasta tämänsuuntaista neuvoa? Sattumoisin tämä on sattunut ensiksi sinulle ja nyt minulle. (Ei vain tule mieleen, kuka se voisi olla).

    Muistathan kun erään aivan kauhean sekkavan iltayön jälkeen rekkasin nikkini ja sanoin tehneeni sen turvallisuussyistä.Tarkoitin, että kukaan muu ei voisi kirjoittaa ellumarina mitä tahansa.

    Joku hoksasi ilmeisesti siinä tilanteessa, että nythän voi alkaa sabotoida käyttäen jonkun toisen nimimerkkiä.

    Luulen kyllä, että tätä palstaa valvotaan ja mitä tahansa ei mennä kirjoittelemaan ja luulen myöskin, että mistä koneelta ilkeily lähtee, niin sekin tiedetään.

    Jospa sittenkin harkitsisit rekkaamista.
    Emme haluaisi millään menettää sinua näiltä palstoilta!

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    pitkästä aikaa.
    Aika ikäviä ovat nuo selkäänpuukottajat.
    Sinä, joka nimestäsikin päätellen olet rauhaa rakastava, saattaisit tietää jonkun pätevän keinon tuon laatuisten viestin kirjoittajien asettelemiseksi.
    Kannattaisi laittaa jotain vastapostia, mutta kuinka tietää kenelle ja mihin.
    Nehän luovat kuin käärme nahkansa, tai muuttavat kuin kameleontti väriään.

    Minä ainakin olen aivan järkyttynyt tuollaisesta nuljasta varkaasta. Eikö niitä nikkejä voisi kytkeä kiinni vaikka ketjulla housun- tai hameentaskuun?

    Sille portsarille pitää kyllä kerätä vaikka kolehti, että pysyy jonkin aikaa virkapaikallaan. Tai sitten perustaa Nikki-narikka.

    Onko täällä muuten mitään syötävää, minä kun olen vain ympäriinsä hoiperrellut aivan toistaitoisena. Jokunen eurokin löytyis kolehtihaaviin. Yhtään kunnon nikkiä mulla ei ole, tämä Rauhakin on niin huteraa lajia.

    ohjaillen eksyneitä.

    Kumpa jaksaisit vielä, sillä niitä harhailevia reppanoita on aina jonkun verran.

    Itsekin ajattelin kerran oppaan virkaa. Se oli nuorena ylioppilastyttönä, jolloin ei edes ollut matkailua siinä määrin kuin nyt.

    Mieli paloi vain muihin maisemiin.
    Pärjäile!

    Minä koetan laittaa pokellemme viestiä, että palailisi työpaikalleen, vaikka vain "pelokkeeksi."
    Kyllähän me tomerat tytöt juuri ja juuri pärjätään, mutta olisihan se mies portsari paikan imagonkin kannalta hyvä olla olemassa.

    Äänestä

  • AitoMdK kirjoitti:

    Ylläpidon käyttäjätuki selitti minulle että jos vaihtaa käyttäjätunnusta niin ei enää voi rekata samaa nikkiä uudestaan, vaan on keksittävä uusi nikki joka muistuttaa mahdollisimman paljon entistä.

    Omat epäilykseni menivät tiettyyn suuntaan kun en ensin onnistunut rekisteröimään edes MdK:kaan.
    Mielessä kävi ajatus että mikä tilaisuus rekata kaikki nikit itselleen... Ajattelin että nikkini on kaapattu ja otin yhteyttä ylläpitoon.
    He järjestivät asian sillä kertaa, mutta eivät pystyneet (?) järjestämään toista kertaa kun pyysin apua.

    Tottapuhuen en usko tuohon selitykseen että käyttäjätunnuksen vaihto olisi esteenä jos kerran voi todistaa olevansa nikin haltija. Ehkä taidot puuttuvat.

    Kun aamulla yritin lähettää viestiä Maalaismies nikillä, sanottiin, että se on rekisteröity. Minä en siis itse yrittänyt sitä rekata. Silloinhan jonkun muun on oltava rekisteröijä.

    Eriasia, jos ylläpidolla ei tekniikka pelaa. Hauskaa!

    Äänestä

  • AitoMdK kirjoitti:

    Ylläpidon käyttäjätuki selitti minulle että jos vaihtaa käyttäjätunnusta niin ei enää voi rekata samaa nikkiä uudestaan, vaan on keksittävä uusi nikki joka muistuttaa mahdollisimman paljon entistä.

    Omat epäilykseni menivät tiettyyn suuntaan kun en ensin onnistunut rekisteröimään edes MdK:kaan.
    Mielessä kävi ajatus että mikä tilaisuus rekata kaikki nikit itselleen... Ajattelin että nikkini on kaapattu ja otin yhteyttä ylläpitoon.
    He järjestivät asian sillä kertaa, mutta eivät pystyneet (?) järjestämään toista kertaa kun pyysin apua.

    Tottapuhuen en usko tuohon selitykseen että käyttäjätunnuksen vaihto olisi esteenä jos kerran voi todistaa olevansa nikin haltija. Ehkä taidot puuttuvat.

    Hei.
    Kokemusta on minullakin tuosta käyttäjätunnuksen poistamisen jälkeisestä tilanteesta.
    Minulla oli rekattuna "Liena" nikki ja viime vuoden puolella.
    Muistatkohan kun sain haukkumista varkaudesta, ja lisäksi sain sp:tiinikin niitä, niin menin ja poistin koko Lienan osoitteineen päivineen.
    Sitten kun tämä rekisteriöinti tuli yleisemmin käytäntöön, yritin saada Lienaa rekisteriin. Otin ylläpitoon yhteyttä, että miksei saa. Sain vastauksen niinkuin sinäkin ettei senjälkeen voi rekisteriin samaa nikkiä saada kun on käyttäjätunnuksen joskus poistanut.
    Tyydyin siihen, mutta kuten sinakin, epäilen ettei siellä oikein täydellisesti hallita osaamista, tai sitten eivät haluakaan koska pääsevät helpommalla kun ei tarvitse vaivautua.

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    Muistathan kun erään aivan kauhean sekkavan iltayön jälkeen rekkasin nikkini ja sanoin tehneeni sen turvallisuussyistä.Tarkoitin, että kukaan muu ei voisi kirjoittaa ellumarina mitä tahansa.

    Joku hoksasi ilmeisesti siinä tilanteessa, että nythän voi alkaa sabotoida käyttäen jonkun toisen nimimerkkiä.

    Luulen kyllä, että tätä palstaa valvotaan ja mitä tahansa ei mennä kirjoittelemaan ja luulen myöskin, että mistä koneelta ilkeily lähtee, niin sekin tiedetään.

    Jospa sittenkin harkitsisit rekkaamista.
    Emme haluaisi millään menettää sinua näiltä palstoilta!

    Oletteko huomanneet kuinka paljon uusia nikkejä rekisteröidään päivittäin, jopa tunneittan. Katsasti eilen tuolta sivustolta ettei kymmenen rekisterötyä pysynyt puolta tuntiakaan esillä kun vaihtui taas uudet nimet.
    Nykyisin on kaupunkilaisten lisäksi maaseutulaisiakin jotka täällä netissä surffailevat, ja jopa ulkomailla asuvia suomalaisia, niin ei ole mikään ihme jos joku on hoksannut tuon "maalaismiehen" hyväksi nikiksi ja rekisteriöinyt sen.
    Samoin voi aivan syyttämättä joku toinen rekisteriöidä minkä tahansa rekisteriöimättömän nikin.

    mutta olitko paikalla kun joku esiintyi Maalaismiehenä ja muka tanssitteli tyttöjä ja sanoikin yht'äkkiä, että "té olette ...nyt en sanatarkasti muista, mutta jotain pattipolvia se taisi olla.
    Tämä feikki onnistui "tanssittelemaan" Maalaismiehenä hyvän aikaa.
    Siitä arvelimme, että kysymyksessä olisi ilkeily ja kun tiedämme kuinka se on joillakin(ikeys)suorastaan elämäntapa niin...

    Toki muistan tuon tapauksen, enkä yhtään epäilekään ettei se olisi ollut joku nikin "lainaaja".
    Tarkoitinkin vain tuota kun joku toinen on sen nikin rekannut, niin eihän siitä voi ketään tuomita, vai voiko?

    Mutta mennäänpä paukuille ja ollaan tyytyväisiä kun meidän nikeillämme ei kukaan voi meitä kompuroiksi aiheetta syytellä.

    jonkun nikin, niin se on siinä.

    Maalaismies arveli vaan kerran, ettei sellainen "Kaurahatun" nikki kiinnostaisi ketään.
    Hän sanoi vielä niin hauskasti, että sama kuin Lada autoista ja nyt menee runolliseksi...
    Niitä tilanteita jolloin on saanut nauraa iloisesti.
    Mennään vaan drinkille, mutta vain yhdelle, sillä minulla on joka torstaiseen tapaan jumppatunti.

    Kunhan tarpeeksi otamme drinkkejä, niin kyllä sinä sitten olet notkea jumpatessasi.
    Poikkeapa illemmalla kertomaan kuin kävi.

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    Muistathan kun erään aivan kauhean sekkavan iltayön jälkeen rekkasin nikkini ja sanoin tehneeni sen turvallisuussyistä.Tarkoitin, että kukaan muu ei voisi kirjoittaa ellumarina mitä tahansa.

    Joku hoksasi ilmeisesti siinä tilanteessa, että nythän voi alkaa sabotoida käyttäen jonkun toisen nimimerkkiä.

    Luulen kyllä, että tätä palstaa valvotaan ja mitä tahansa ei mennä kirjoittelemaan ja luulen myöskin, että mistä koneelta ilkeily lähtee, niin sekin tiedetään.

    Jospa sittenkin harkitsisit rekkaamista.
    Emme haluaisi millään menettää sinua näiltä palstoilta!

    Katselin hausta olisiko "Maalaismies" kirjoittanut jossakin jotakin. En löytänyt, joten saattaa tässä olla kysymyksessä tekninen fiba. Sivuja on äskettäin uudistettu. Ehkä kaikki ei ole vielä kunnossa. Ts. ei kannata ruveta ketään syyttelemään.

    Sitäpaitsi ex Maalaismies minä olenkin. Eihän minua kaupunkilaisesta enää muu eroita kuin asuinpaikka. Tää mun kyläkin on niin moderni, että monet stadit jäävät toiseksi.

    Katsotaan nyt. Tätä ex_Maalaismiestä ei kyllä takuulla kukaan varasta. Maalaisliittokin muutti nimensä kepuksi. Kukaan ei halua tietää maalaisista mitään - paitsi että suomalaista ruokaa sen pitää olla.

    Sitä vain en suostu ymmärtämään, kuinka ilman maalaisia saadaan suomalaista ruokaa. Mutta se nyt on tässä hässäkässä ihan toinen juttu.

    Äänestä

  • fiiuliN kirjoitti:

    Kunhan tarpeeksi otamme drinkkejä, niin kyllä sinä sitten olet notkea jumpatessasi.
    Poikkeapa illemmalla kertomaan kuin kävi.

    45 minuuttia jumppaa ja saunaan,
    Tulin kertomaan, että olenkin aika notkea vielä.
    Koska mikään puheenaihe ei ole kielletty ja jos ei halua loukata ketään, niin minä kerron ,että olen onnellinen kun sain ne 10 kiloa häivytettyä,
    enkä halua niitä takaisin.
    Jututan vilä Maalaismiestä ja kerron kuinka iloinen olen kun hän ei häippäissytkään.

    Äänestä

  • ex_Maalaismies kirjoitti:

    Katselin hausta olisiko "Maalaismies" kirjoittanut jossakin jotakin. En löytänyt, joten saattaa tässä olla kysymyksessä tekninen fiba. Sivuja on äskettäin uudistettu. Ehkä kaikki ei ole vielä kunnossa. Ts. ei kannata ruveta ketään syyttelemään.

    Sitäpaitsi ex Maalaismies minä olenkin. Eihän minua kaupunkilaisesta enää muu eroita kuin asuinpaikka. Tää mun kyläkin on niin moderni, että monet stadit jäävät toiseksi.

    Katsotaan nyt. Tätä ex_Maalaismiestä ei kyllä takuulla kukaan varasta. Maalaisliittokin muutti nimensä kepuksi. Kukaan ei halua tietää maalaisista mitään - paitsi että suomalaista ruokaa sen pitää olla.

    Sitä vain en suostu ymmärtämään, kuinka ilman maalaisia saadaan suomalaista ruokaa. Mutta se nyt on tässä hässäkässä ihan toinen juttu.

    maalaisuudesta.
    Tuolla leikkimielisessä kirjainleikissämme kerroinkin, että minulla on "turvenuijatausta."
    Sitä olen pitänyt aina esillä, sillä koen olevani etuoikeutettu.
    Sillä tarkoitan sitä kaikkea mitä turvallinen maalaisympäristö tarjosi lapselle ja nuorelle siihen aikaan kun minäkin olin nuori.
    Itseni tuntien voin sanoa, että jos olisin asunut esimurrosikäisenä kaupungissa, niin minusta olisi saattanut tulla aika humu.
    Siellä kotikylässä energian sai purkaa urheiluun.
    Isä kannusti siinä, vaikka emme muuten kovin hyvin tulleetkaan toimeen keskenämme.

    Tuota...oletko sinä aivan oikeasti maalaismies?
    Siis maaseudulla asuva, tai edes asunut?

    Kun tämä palstojen elämä on yhtä nikittelyä, niin miksi en minäkin vaihtaisi? Maalaismies on siis tästä pitäen, mikäli leikissä pysyy mukana, vain roomalainen numerosarja LXX . Kun L=50 ja X=10, niin tämä valitsemani LXX tarkoittaa 70 . (Nerokasta,joo)

    Kyselit ellumari taustoistani (kiitos kysymästä!). Olen oikea maalaismies sillä tavalla, että asun todellakin maalla, varsin kaukana esim. Helsingistä. Olen asunut yli 30 vuotta maaseudulla. Olen syntynyt Viipurissa, evakkona ajautunut sitten aikanaan sinne tänne armaassa Suomessamme.

    Maalainen en ole sillä tavalla, että olisin viljelijä tai karjan kasvattaja jne. Jäätyäni työelämästä aloin harrastamaan näitä tietoteknisiä juttuja. Lueskelen paljon, kuten ellumari tarkkana tyttönä olet pannut merkille.

    Maalaismies nimimerkin tulin ottaneeksi sattumoisin, kun riensin Ruuneperin avuksi eräässä kaplakassa. Tarkoitukseni ei ollut jäädä kirjoittelemaan.

    Tein urbaania etä- ja pätkätyötä jo silloin, kun näitä nimikkeitä ei oltu vielä keksitty. Siksi saatoin asua kaukana keskuksista. Kuitenkin lähellä lentokenttää.

    Tuliko tässä nyt riittävästi riisutuksi naamiota?Hyväksyn tämän palstayhteisön täysin ja sellaisenaan siihen asti, kun voi heittää tarua ja totta riitelemättä - sanoo roomalainen numerosarja LXX , entinen Maalaismies.

    Äänestä

  • LXX+ kirjoitti:

    Kiinnostuin tuosta lentokentän lähellä asumisesta, asun itsekin nimittäin "linnunteitse" mitattuna noin km päässä lentokentästä.
    Asutko vieläkin, vai tarkoitatko joskus asuneesi?

    Muutenkin olen samat ympyrät pyörinyt, sillä minäkin olen tieni tänne löytänyt tuolta Viipurin suunnalta, mutta vielä etelämmästä.

    Moikka "evakko".

    Mehän ja vanhempamme tietävät, fiiuliN, mitä on olla evakkona mieron tiellä. Minullakin jäivät melkein kaikki leluni vihollisen sotasaaliiksi.

    Kyllä minä edelleen asun kotoisessa kylässä noin 5 km. lentokentästä. No, Suomessakin alkaa olla kenttiä sen verran ettei tämä tieto vielä taitaa paljastaa olinpaikkaani - eikä sinunkaan.

    Hyvä näin. Nimimerkkien varjossa paljastuu ihmisestä sen verran, kuin hän haluaa itsestään kertoa. Minä yritän nyt sopeutua uuteen "nimeeni". Katsotaan, mitä sieltä löytyy.

    Äänestä

  • fiiuliN kirjoitti:

    Kiinnostuin tuosta lentokentän lähellä asumisesta, asun itsekin nimittäin "linnunteitse" mitattuna noin km päässä lentokentästä.
    Asutko vieläkin, vai tarkoitatko joskus asuneesi?

    Muutenkin olen samat ympyrät pyörinyt, sillä minäkin olen tieni tänne löytänyt tuolta Viipurin suunnalta, mutta vielä etelämmästä.

    Moikka "evakko".

    Iha lyhyest kysäsisi, jot käypkö siult viel karjalamurre ennää, vai paikallisel tavalko sie ain haastelet tai ylleiskielel? Tunnet sie olevais kutekii viel karjalaine, niiku luonteiltais?
    Meit sieltpäi kotosii olevii sanotaa ussei herkiks, ilosiks ja joskus vähä herkkäuskosiks, mitäs sie tähä sanot? Vai sanot sie mittää? :)
    Kyssyy Viipurist etelää kottoisioleva Tintti1

    Äänestä

  • Rauha kirjoitti:

    Polliisit on kutsuttava tätä varkautta tukimaan ja paikalla! Tätä hämminkiä nyt tulin ihmettelemään, vaikka kahville en kerkeä istumaan.

    Tilatkaahan heti lomakkeita Virastolta, otsikolla NIKKIVARKAUS, ja se portsari pitäisi saada takaisin, ettehän te mitenkään muuten pärjää.

    Onnea vaan Juttutuvalle ja saanhan palailla rauhallisempiin tunnelmiin?

    nikinvaihdoissa

    Äänestä

  • Tintti1 kirjoitti:

    Iha lyhyest kysäsisi, jot käypkö siult viel karjalamurre ennää, vai paikallisel tavalko sie ain haastelet tai ylleiskielel? Tunnet sie olevais kutekii viel karjalaine, niiku luonteiltais?
    Meit sieltpäi kotosii olevii sanotaa ussei herkiks, ilosiks ja joskus vähä herkkäuskosiks, mitäs sie tähä sanot? Vai sanot sie mittää? :)
    Kyssyy Viipurist etelää kottoisioleva Tintti1

    Mäninks mie henkilökohtasuuksiin, anteeks vaa, mie otan takasii kaik utelut, minnuu vaa sattu kiinnostammaa tuo. Ollaa vaa niiku ei oltaskaa! Ja elämä se kulkee kulkujaa!

    Äänestä

  • aikoihin eletty kirjoitti:

    nikinvaihdoissa

    syrjähyppy?

    Äänestä

  • LXX+ kirjoitti:

    Kun tämä palstojen elämä on yhtä nikittelyä, niin miksi en minäkin vaihtaisi? Maalaismies on siis tästä pitäen, mikäli leikissä pysyy mukana, vain roomalainen numerosarja LXX . Kun L=50 ja X=10, niin tämä valitsemani LXX tarkoittaa 70 . (Nerokasta,joo)

    Kyselit ellumari taustoistani (kiitos kysymästä!). Olen oikea maalaismies sillä tavalla, että asun todellakin maalla, varsin kaukana esim. Helsingistä. Olen asunut yli 30 vuotta maaseudulla. Olen syntynyt Viipurissa, evakkona ajautunut sitten aikanaan sinne tänne armaassa Suomessamme.

    Maalainen en ole sillä tavalla, että olisin viljelijä tai karjan kasvattaja jne. Jäätyäni työelämästä aloin harrastamaan näitä tietoteknisiä juttuja. Lueskelen paljon, kuten ellumari tarkkana tyttönä olet pannut merkille.

    Maalaismies nimimerkin tulin ottaneeksi sattumoisin, kun riensin Ruuneperin avuksi eräässä kaplakassa. Tarkoitukseni ei ollut jäädä kirjoittelemaan.

    Tein urbaania etä- ja pätkätyötä jo silloin, kun näitä nimikkeitä ei oltu vielä keksitty. Siksi saatoin asua kaukana keskuksista. Kuitenkin lähellä lentokenttää.

    Tuliko tässä nyt riittävästi riisutuksi naamiota?Hyväksyn tämän palstayhteisön täysin ja sellaisenaan siihen asti, kun voi heittää tarua ja totta riitelemättä - sanoo roomalainen numerosarja LXX , entinen Maalaismies.

    että olet vielä mukanamme. Sillä emmehän yli päästä perhanaa?

    Maalaisuudesta puheenollen, eiköhän useimmilla meillä ole maalainen tausta? Itse olen ylpeä maalaisuudestani ja siitä että jalat ovat tukevasti todellisuudessa.
    Olen säälinyt ainoata lastani, ettei hänellä ole ollut samanlainen kasvuympäristö kuin itselläni oli.
    Vaikka olinkin kasvanut sodan jälkeisessä Suomessa, olivat virikkeet esim. leikeissä aivan toista luokkaa kuin tämän päivän lapsilla.
    Kuinka voi kuvitella että lepän lehdet esim. olisivat rahaa, kun on valmiita painettuja leikkirahoja? Kuinka voi kuvitella käpyjä lehmiksi ja lampaiksi kun on valmiita muovieläimiä? Kuinka voi pikkukivistä rakennella taloja kun on keksitty legot?

    Uskon että maalaistaustalla on ollut monia etuja joita ei ole voitu kuvitellakaan "eduiksi" silloin kun olemme olleet kasvuiässä.
    Olemme oppineet keksimään ratkaisuja ongelmiin, ajattelemaan luovasti ja myöskin luottamaan kykyihimme.
    Maalaiset kunniaan!

    Äänestä

  • Tintti1 kirjoitti:

    Mäninks mie henkilökohtasuuksiin, anteeks vaa, mie otan takasii kaik utelut, minnuu vaa sattu kiinnostammaa tuo. Ollaa vaa niiku ei oltaskaa! Ja elämä se kulkee kulkujaa!

    siu kanssais karjalamurretta.
    Miul on olt paljo ystävii sielt itärajalt päi.
    Tätä karjalamurrettakkii on mone sorttista.
    Hyö jotka assuut ja ovat ain asuneetkii tääl puolel haastaat pikkuse eri taval ko luovutetuilt alueilt kotosii olevat.
    Miu ystävii vanhemmat ossaavat iha sitä murretta mitä Viipurlaiset haastoit.
    Kyl mie oon lukemattomat kerrat saant kuulla muistoi Monrepoost.
    Oikei mukavii ihmisii kaik karjalaisetkii, sekä joka puolel Suomii asuvat, koha ihe ossaa olla ja soppeutuu kaikelaisii ihmisii kans.
    Kyl tuntu mulkavalt pitkäst aikaa haastaa karjalaa.

    Äänestä

  • tehtyä kirjoitti:

    syrjähyppy?

    Syrjähyppy......
    Miltähän tuntuisi tehdä sellainen?
    Sinä olet siinä varmaankin mestari, sellaisen kuvan itsestäsi ainakin annoit.

    Kiitos kun olet minun viesteistäni kiinnostunut.

    Äänestä

  • fiiuliN kirjoitti:

    Syrjähyppy......
    Miltähän tuntuisi tehdä sellainen?
    Sinä olet siinä varmaankin mestari, sellaisen kuvan itsestäsi ainakin annoit.

    Kiitos kun olet minun viesteistäni kiinnostunut.

    lukihäiriö?

    Äänestä

  • meillä molemmilla kirjoitti:

    lukihäiriö?

    Mutta sinulta ovat ainakin sanat loppuneet.
    Mahtaisitko jostain löytää kaupan josta voisit ostaa lisää sanoja.

    Äänestä

  • Tintti1 kirjoitti:

    Mäninks mie henkilökohtasuuksiin, anteeks vaa, mie otan takasii kaik utelut, minnuu vaa sattu kiinnostammaa tuo. Ollaa vaa niiku ei oltaskaa! Ja elämä se kulkee kulkujaa!

    Minä kun olen sellaista "hosuvaa" ja unohtelevaa sorttia, niin ei koskaan tiedä, mitä milloinkin teen.
    En nyt oikein osaa sanoa pidänkö itseäni karjalaisena vai minä, mutta suomalainen olen,
    Enkä enää muista paljonkaan karjalais'murretta , kyllä puhun ihan turkulaista rumaa möngerrystä.

    Enkä paljon viitsi kirjoitella murteilla, kun en tykkää niitä lukeakaan.
    En osallistu kuin joskus harvoin noihin murreketjuihin.

    Voin huoleti kertoa asuneeni Uudenkirkon Halilan kylässä. Isä oli Halilan työväentalon vahtimestari.
    Lähellä olivat nuo isot Halilan keuhkotauti parantolat, joista kaksi hävitettiin talvisodan aikaan. Samoin paloi minun kotini , tuo mainitsemani työväentalo.
    Että tällaista minulta.

    Mutta mistäpäin sieltä sinä olet? Kyllähän sen voi kertoa, ne ovat menneitä asioita joita emme takaisin saa, eikä kukaan meitä voi menneistä vahingoittaa.

    Äänestä

  • fiiuliN kirjoitti:

    Mutta sinulta ovat ainakin sanat loppuneet.
    Mahtaisitko jostain löytää kaupan josta voisit ostaa lisää sanoja.

    edes muutaman vokaalin?

    Äänestä

  • ostaa sinulta kirjoitti:

    edes muutaman vokaalin?

    kokonaan sinusta, mitä maksat.
    Minulla on melko kalliita kaikki sekä vokaalit että konsonantit.
    Ääntiöitä ja kerakkeita voisit saada hieman halvemmalla, nekun ovat jo alennustavaraa.

    Äänestä

  • fiiuliN kirjoitti:

    Minä kun olen sellaista "hosuvaa" ja unohtelevaa sorttia, niin ei koskaan tiedä, mitä milloinkin teen.
    En nyt oikein osaa sanoa pidänkö itseäni karjalaisena vai minä, mutta suomalainen olen,
    Enkä enää muista paljonkaan karjalais'murretta , kyllä puhun ihan turkulaista rumaa möngerrystä.

    Enkä paljon viitsi kirjoitella murteilla, kun en tykkää niitä lukeakaan.
    En osallistu kuin joskus harvoin noihin murreketjuihin.

    Voin huoleti kertoa asuneeni Uudenkirkon Halilan kylässä. Isä oli Halilan työväentalon vahtimestari.
    Lähellä olivat nuo isot Halilan keuhkotauti parantolat, joista kaksi hävitettiin talvisodan aikaan. Samoin paloi minun kotini , tuo mainitsemani työväentalo.
    Että tällaista minulta.

    Mutta mistäpäin sieltä sinä olet? Kyllähän sen voi kertoa, ne ovat menneitä asioita joita emme takaisin saa, eikä kukaan meitä voi menneistä vahingoittaa.

    johtuen varmaan iitä, kun en osannut lapsena ja nuorena oikein mitään murretta.
    Kotipitäjässäni puhuttiin suurinpiirtein samalla lailla kuin pääkaupunkiseudulla.
    Äitini käytti joskus lapin murteen joitakin sanoja, sillä hän oli hyvin pohjoisesta kotoisin.
    Murteet ovat mielestäni ihania, Turun murrekin.
    Ne ovat todella vaikeita lukea asiaan "vihkiytymättömälle."

    Äänestä

  • Aloittaja

    aikoihin eletty kirjoitti:

    nikinvaihdoissa

    nyt taas tarkoitetaan.
    Vastasitko minulle,en ymmärrä,minun nikki on tämä.
    Puhuin Maalaismiehen nikin vaihdosta,mikä sanasota tänne nyt tullut.
    En pysy kärryillä ,sori vaan.
    Tulkatkaa joku.

    Äänestä

  • fiiuliN kirjoitti:

    kokonaan sinusta, mitä maksat.
    Minulla on melko kalliita kaikki sekä vokaalit että konsonantit.
    Ääntiöitä ja kerakkeita voisit saada hieman halvemmalla, nekun ovat jo alennustavaraa.

    pyyntö ?

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    johtuen varmaan iitä, kun en osannut lapsena ja nuorena oikein mitään murretta.
    Kotipitäjässäni puhuttiin suurinpiirtein samalla lailla kuin pääkaupunkiseudulla.
    Äitini käytti joskus lapin murteen joitakin sanoja, sillä hän oli hyvin pohjoisesta kotoisin.
    Murteet ovat mielestäni ihania, Turun murrekin.
    Ne ovat todella vaikeita lukea asiaan "vihkiytymättömälle."

    Kyllä minäkin tykkään kuunnella murteella puhuvaa. Ja karjalan murre onkin tosi kaunista kuunneltavaa.
    Kuitenkaan en tykkää kirjoittaa enkä lukea muuta kuin selvää suomeeee.

    Ei se mitään , toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä ja makuasioistahan ei sovi kiistellä.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    nyt taas tarkoitetaan.
    Vastasitko minulle,en ymmärrä,minun nikki on tämä.
    Puhuin Maalaismiehen nikin vaihdosta,mikä sanasota tänne nyt tullut.
    En pysy kärryillä ,sori vaan.
    Tulkatkaa joku.

    vaan noita pikkupiruja!

    Äänestä

  • Aloittaja

    ne on kirjoitti:

    vaan noita pikkupiruja!

    Tuleehan ketju täyteen näinkin,olin kyllä toivonut rehtiä ja reilua,mutta kai se on mahdotonta,olemme arvailu iässä ja minä kun en viitsi arvailla.
    Pikku pirut tansikoot häntä sojossa,jospa ovat jopa iloisia.

    Minua ei naurata,kiitti vain.

    Äänestä

  • olisi kirjoitti:

    pyyntö ?

    No jos tuollaisen 1000euroa maksaisit kappaleesta, se olisi jo ihan kohtuullinen sopimus.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    Tuleehan ketju täyteen näinkin,olin kyllä toivonut rehtiä ja reilua,mutta kai se on mahdotonta,olemme arvailu iässä ja minä kun en viitsi arvailla.
    Pikku pirut tansikoot häntä sojossa,jospa ovat jopa iloisia.

    Minua ei naurata,kiitti vain.

    Etkö tykkää kun minä myyn vokaaleita ja konsonantteja yhdelle pikkupirulle?
    Kai sinä hymyilet kuitenkin hieman.
    lopetan kyllä jos et tykkää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    fiiuliN kirjoitti:

    Etkö tykkää kun minä myyn vokaaleita ja konsonantteja yhdelle pikkupirulle?
    Kai sinä hymyilet kuitenkin hieman.
    lopetan kyllä jos et tykkää.

    kunhan saan olla teidän kaupoista erillään,kun en käsittänyt mitään.
    Hymyilen ,aivan vapaasti saat myydä, ei minua haittaa;)))

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    Tuleehan ketju täyteen näinkin,olin kyllä toivonut rehtiä ja reilua,mutta kai se on mahdotonta,olemme arvailu iässä ja minä kun en viitsi arvailla.
    Pikku pirut tansikoot häntä sojossa,jospa ovat jopa iloisia.

    Minua ei naurata,kiitti vain.

    Enhän muistanutkaan että tämä oli sinun baarisi.
    On harmillista kun sinulla ei ole sitä portsaria, joka heittäisi meidät pellolle. Mutta älä huoli, kyllä ylläpito sen asian aamuun mennessä hoitaa.

    Vastasin näes erään tutun viestiin aamupäivällä tuolla 50 palstalla, nyt sitä siellä ei enää ole koko ketjua vaikka ihan nätisti kirjoitin.

    Niin että olen näköjään tarkkailussa ylläpidossa.

    miksi,tämä on meidän kaikkien baari.
    Näin minäkin täällä viestin,mikä oli illansuussa hävinnyt, pöh,olen täys uuno.
    Voiko noita viestejä noin vain viedä, kai sitten voi. Jännää.

    Äänestä

  • ex_Maalaismies kirjoitti:

    Katselin hausta olisiko "Maalaismies" kirjoittanut jossakin jotakin. En löytänyt, joten saattaa tässä olla kysymyksessä tekninen fiba. Sivuja on äskettäin uudistettu. Ehkä kaikki ei ole vielä kunnossa. Ts. ei kannata ruveta ketään syyttelemään.

    Sitäpaitsi ex Maalaismies minä olenkin. Eihän minua kaupunkilaisesta enää muu eroita kuin asuinpaikka. Tää mun kyläkin on niin moderni, että monet stadit jäävät toiseksi.

    Katsotaan nyt. Tätä ex_Maalaismiestä ei kyllä takuulla kukaan varasta. Maalaisliittokin muutti nimensä kepuksi. Kukaan ei halua tietää maalaisista mitään - paitsi että suomalaista ruokaa sen pitää olla.

    Sitä vain en suostu ymmärtämään, kuinka ilman maalaisia saadaan suomalaista ruokaa. Mutta se nyt on tässä hässäkässä ihan toinen juttu.

    No jos tykkäät siittä nikistä niin miksi et sitten rekisteröi sitä --Saat iha sisäänpääsylipunkin nimesi perään --ja kiva jos pääset eroon siittä pahasta mielestä -ONNEA !

    Äänestä

  • pullaulla kirjoitti:

    No jos tykkäät siittä nikistä niin miksi et sitten rekisteröi sitä --Saat iha sisäänpääsylipunkin nimesi perään --ja kiva jos pääset eroon siittä pahasta mielestä -ONNEA !

    Kas kun joku muu on rekisteröinyt sen Maalaismiehen. En minä nyt niin kauheasti halua landelaisuudella briljenteerata - ihmettelen vain, kenelle se kelpasi. Mieluiden kirjoittaisin omalla nimelläni, mutta se nyt ei kertakaikkiaan ole tapa täällä.

    Eiks muka tuo LXX ole hieno? Roomalaiset kirjaimet tarkoittavat 70 . Siinä on kansainvälistä meininkiä. Jos joku haluaa, minun puolestani voi nyysiä senkin.

    On se hieno LXX--kelpaa minulle --mutta olisi kiva nähdä sukupuoli ,ja sen näkee siittä heti kun on kirjautunut .Nyt en ole tullut lipun kanssa ,mutta tavallisesti käytän sitä.

    Äänestä

eikä mitään tarjolla.

Kahvia ja piirakoita, niin aamulla, mutta kun vatsaa kurnii nytkin eikä pelkällä kahvilla koko päivää.
Pitäiskö laittaa vihennesmunakas. Tulisi nopeasti ja nälkäkin kaikkoaisi. Eilen tulikin syötyä niin hyvin että tuo munakas riittää.

Noista nikeistä, minun on pitänyt toisaalla näillä Soneran/yhteistökumppaneiden sivuilla ottaa nimimerkin perään kirjaimia vaikka varmasti ei ole muita tällä nikillä kuin minä.
Ihmettelen moista, ohjelmointi ei kaikilta osin ole kai hallinnassa tuolla ylläpidossakaan.
Ja silti, joskus ei meinaa päästä sisään niillä numero lisilläkään.
Jos oikein hankalaksi menee Maalaismiehellä, ota numeroita perään!!!

Illanjatkoja kaikille.

Äänestä
  • Aloittaja

    olenko nyt aivan sekainen,kun en ruokaa hommaa.

    Tein tuossa riisirieskaa,makaroni laatikkoa(éi lihaa) ja kanann rintapaloja tein uunissa,maistuisiko.
    Riisirieska on nopea,
    kiehautin kupillisen riisiä,sekoitin piimaan/viiliin laitoin kauraryynejä ,sain sakeammamksi ja munan ,suolaa ja paistoin kauniin ruskeaksi. Minusta hyvää

    Nyt varmaan asiat on hyvin ,ruvetkaa toivomaan levyjä ja tansikaa,ja laulakaa.
    Elämä ilman iloa(taisi olla muuta) on teeskentekyä
    Skillanin miélestä.
    Tuosta nikistä,minulla se tulee aina ,kun vain jonkun aukaisen ,alkaa jo kyllästyttää.
    Jotenkin tuntuu ,että se on valtavan iso,vaikka on vain pieni vaatimaton kukka.

    Et ole koskaan vielä noin epäselvästi mitään tulkinnut. Nyt en kuitenkaan ymmärtänyt mitä ihmettä tarkoitit ison aukaisemisesta joka olikin pieni.
    Alkaako mulla jo "hämärtää".

    Aijai, kun laitat hyviä ruokia, minä kun yritän koko ajan pitää linjoistani kuria.
    Mutta vaikka kuinka yritän, silti maha senkun kasvaa.
    Olisikohan sattunut "vahinko"????--- ei kai sentään tällä iällä.

    että sekava on.
    Selvitän
    Aina kun kirjaudun sisään chattiin ,Galleriaan,tai tänne ketjuihin,tulee nikki SkillaN esiin ja jotenkin se tuntuu isolta,
    minua alkaa kyllästyttää,varsinkin kun Skilla on oikeasti ,vain pieni vaatimaton kukka.
    Tämä liittyi tuohon nikki keskusteluun,kun minulla pelaa hyvin,niin kerroin tuntemuksiani.

    No ei sinulle enää vahinkoa ,,,,
    Kuule ei niin vaarallista jos vähän masu kasvaa,nautintoja on ylen vähän ,nauttikaamme edes ruuasta.
    Kirjoitinkohan nytkin jotenkin sotkuisesti,ymmärtäkää kiltit.

    Äänestä

  • Aurinko metsän taa painuu
    saapuu hentoinen hämäryys.
    Melskeinen elämä tyyntyy
    jää jäljelle hiljaisuus.
    Minä pienoisen aatoksen laitan
    hämäryyteen lähetän sen
    Sen illassa liitävän toivon
    luo kohteelle kaipauksen.

    Taivas on pilvetön kuulas
    minun mietteeni sumentuneet.
    Jospa aamu taas olisi kirkas
    ja kaipuutkin sammuneet.
    Nyt yönsyliin murheeni kätken
    riennän uneeni rauhaisaan.
    Mietteeni kaihoisat heitän
    hiljaiseen hämärään.

    Äänestä

  • fiiuliN kirjoitti:

    Aurinko metsän taa painuu
    saapuu hentoinen hämäryys.
    Melskeinen elämä tyyntyy
    jää jäljelle hiljaisuus.
    Minä pienoisen aatoksen laitan
    hämäryyteen lähetän sen
    Sen illassa liitävän toivon
    luo kohteelle kaipauksen.

    Taivas on pilvetön kuulas
    minun mietteeni sumentuneet.
    Jospa aamu taas olisi kirkas
    ja kaipuutkin sammuneet.
    Nyt yönsyliin murheeni kätken
    riennän uneeni rauhaisaan.
    Mietteeni kaihoisat heitän
    hiljaiseen hämärään.

    Sanoit kauniisti.
    Kiitti runostasi.

    Äänestä

  • old_profile_17089 kirjoitti:

    Sanoit kauniisti.
    Kiitti runostasi.

    Kun pieni lintu lentää,
    sun akkunasi luo.
    niin muista että minulta,
    se tervehdyksen tuo.

    Noin kirjoiteltiin muistokirjoihin lapsena.
    Tulipahan vain mieleen kun kaksi talitiaista tuossa ikkunaani koputteli.
    Vanhemmat sanoivat että se tietää kylmien tuloa kun linnut ikkunaan koputtelevat
    ja niinhän se varmaan onkin, sillä ulkona on melko kylmä.

    Pari kertaa mennessäni parvekkeelle on siellä lennellyt talitintin näköinen tirppa sinne tänne. Luulin sen säntäävän saman tien muille maille, mutta tämäpä istuikin ikkunan kaiteelle, katsoi minuun päälaki pörhöllään, visersi jotain muuta kuin titityytä ja sitten meni menojaan.

    Äänestä

Aloittaja

aikaisin,pitää siivota,eilen oli porukkaa paljon
ja olin vähän uupahtanut koko päivän.
Nyt on uusi aamu ja elämä mallillaan.

Tuota ruokalistaa suunnittelin ja ajattelin laittaa kaalilaatikkoa, kurpitsakeittoa.
Jälkiruoka karpalokiisseli, kermavaahto kokkarein koristeltu.
Kurpitsa keiton ohjeen laitan,jos joku haluaa.
Pari kesäkurpitsaa,kuorin,siemenkota pois,viipaloin kasariin peitän vedellä,suola sekaan,kiehutan kypsäksi.
Soseutan sauvasekoittajalla,laitan esim. koskenlaskijajuustoa ,puolipak.(tietenkin oman maun mukaan ja keiton määrästä riippuen)kiehautan,lisään vettä,jos on liian sakeaa.
Lihapiirakat voisi paistaa keiton kanssa,on ihan ruokaisa homma.
Luulen että kaikille maistuu,juustoa voi käyttää eri makuina ja kerma käy myös juuston sijasta.

Kahvit ja omenapiirakka odottaa aamukävijöitä,perinteinen kaurapuurokin valmiina,
tarmokas ja virkeä SkillaN toivottaa, Hyvää huomenta!

Äänestä
  • Tulin, koska kaurapuuroakin tarjotaan. Sitä herkkua en ole aikoihin maistanut, hyvää se on voisilmän ja sokerin kanssa, maitoa en lisää.
    Puuroa inhosin lapsena niin, että jollakin leirillä jouduin jotsikoitten puhutteluun, kun en suostunut aamupalalle menemään.
    No, nöyränä tyttönä pyysin anteeksi ja nieleskelin puuroa ja kyyneleitä.

    Kiitos keittäjälle, hyvin hautunutta oli.

    Äänestä

  • Rauha kirjoitti:

    Tulin, koska kaurapuuroakin tarjotaan. Sitä herkkua en ole aikoihin maistanut, hyvää se on voisilmän ja sokerin kanssa, maitoa en lisää.
    Puuroa inhosin lapsena niin, että jollakin leirillä jouduin jotsikoitten puhutteluun, kun en suostunut aamupalalle menemään.
    No, nöyränä tyttönä pyysin anteeksi ja nieleskelin puuroa ja kyyneleitä.

    Kiitos keittäjälle, hyvin hautunutta oli.

    Aurinko on sumuverhon takana ja maassa kuuraa.

    Pesin eilen auton ja jätin paljaan taivaan alle, siellä se seisoi aamulla jäisin ikkunoin ja onnettoman näköisenä, lasinpyyhkijät kohti taivasta sojottaen.

    Raappimista ja käyntiin vaan, pitää päästä asioimaan. Otan vielä puuroa vaikka söinkin jo kaurapuuron aamutunteina. Jaksaahan sitten vaikka katsella kaupoissa uutuuksia.

    Anullekin huomenta, muita täällä jo näkyy käyneenkin.
    Onnittelut Maalaismiehelle, hyvä idea, joillakin leikkaa tuossa nimivalinnassakin. Poikkeava ja ytimekäs.

    Aion ennen kotiin menoani kiertää puiston kautta ja ihailla myöhäissyksyn kuulautta.
    Luonto on aivankuin pysähtynyt odottamaan talvea
    Kotonani aion siivota ja sen jälkeen ottaa pienet iltapäivätorkut.

    Raskas työviikko takana ja luulenpa, että lepään ja rentoudun tänään. Huomenna ystävättären kanssa leffaan ja sen jälkeen johonkin syömään.

    Kirjar, laitan sinulle postia lähiaikoina! On kiva jutella välillä aivan kahdestaankin.

    Nähdään illemmalla vielä täällä!

    Äänestä

  • se olitkin "mies 007" hameessa?

    Ahdistaako?

    Äänestä

ZOZ oli tehnyt kyltin ja jättänyt sen minun kiinnitettäväksi baarin oven yläpuolelle. Mutta siinä luki "SkillaNin baari" eikä "Juttutupa". Ihmeellistä näiden nimien kanssa. Minäkin, aito Maalaismies, yritän sovitella itseäni roomalaisiin numeroihin LXX .

SkillaN oli jättänyt nurkkakaappiin yhden olusen minua varten (kiitos). Otin sen, riittää mainiosti pieneen yksityiseen meditaatioon. Muistelen, kuinka lapsena naapuruston pojat pilkkasivat minua, kun leikin tyttöjen kanssa. Meidän pihapiirissä sattui olemaan vain tyttöjä. Tulin heidän kanssaan hyvin juttuun.

Jos ei Ruuneperi heitä silloin tällöin jollakin säkeellä, saanen leikkiä vanhanakin tyttöjen kanssa yksin tässä baarissa. Joku ohikulkija näkyi kiusotelleen fiiuliNia, siinä kaikki miehet tänäpänä. Miehet ovat hulluina naisiin, mutta eivät tule toimeen heidän kanssaan. Miehet eivät ymmärrä, mitä hienouksia naisen psyykessä piilee.

Äänestä
  • Ainut herrasmies, tai oikeastaan mies näissä maisemissa.
    Et kuitenkaan minua huomannut, vaikka olen ollut kampaajalla ja saanut uuden lookin tukkaani ja vaateostoksillakin piipahdin.
    Ystävättäreni oi saanut liput Kansallisteatteriin huomis illaksi ja menemme katsomaan Arthur Millerin "Näköala sillalta."
    Pari sinun viimeistä lausettasi osoittaa, että olet harvinainen poikkeus, joka vahvistaa sääntöjä.

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    Ainut herrasmies, tai oikeastaan mies näissä maisemissa.
    Et kuitenkaan minua huomannut, vaikka olen ollut kampaajalla ja saanut uuden lookin tukkaani ja vaateostoksillakin piipahdin.
    Ystävättäreni oi saanut liput Kansallisteatteriin huomis illaksi ja menemme katsomaan Arthur Millerin "Näköala sillalta."
    Pari sinun viimeistä lausettasi osoittaa, että olet harvinainen poikkeus, joka vahvistaa sääntöjä.

    Arthur yritti pelastaa Marilynin, mutta se ei onnistunut. Ei minun sitä sinulle tarvitse kertoa, kuinka vaikea pelastajan ja parantajan työ on. Mullakin joitakin ystäviä on lipunut itsarin kautta kuolemaan silmieni alla. Hupsista!

    Anteeksi, olisihan minun pitänyt sinut huomata. Ehkä ujouteni estää katsomasta hienoja naisia kovin tarkkaan. Minulla on kyllä paha tapa ajatella silmilläni.

    Joe DiMaggio yritti "pelastaa" Marilynin.
    Valitettavasti onnistumatta.
    Tämä näytelmäkirjailija ei ollut Marilynille hyväksi.
    Muuten ei ketään oikeastaan voi pelastaa. Auttaa ehkä jossain määrin voi, eikö niin?
    Minä en taida enää ollakaan Ellumari, sillä se äänestettiin palstojen keljuimmaksi nikiksi.
    Nyt on nikin vaihdon aika.
    Taidan alkaa kulkea "villinä", ilman rekkautumista.

    Äänestä

  • Eevamari kirjoitti:

    Voi kuinka kohtalosi lohduttaa. Minusta sinä olet palstojen hienoimpia, joistakin muista keljuin. Tuo hivelee itsetuntoani. Noin pitää olla. Hyvä ellumari/eevamari! Ants mennä vaan! Et ole ihan yksin vaikka oletkin, kaikki me olemme...

    Onkin mukavampi olla ilman mitään vaki nikkiä.
    Nyt menen tästä nukkumaan ja huomenna on mukava uusi päivä, jolloin tapahtuu toivoakseni kivoja asioita.
    Kiitos drinkistä ja hyvää yötä!

    Äänestä

  • Eevamari kirjoitti:

    Onkin mukavampi olla ilman mitään vaki nikkiä.
    Nyt menen tästä nukkumaan ja huomenna on mukava uusi päivä, jolloin tapahtuu toivoakseni kivoja asioita.
    Kiitos drinkistä ja hyvää yötä!

    Näin me erosimme Eevamarin kanssa, yhteisymmärryksessä, mutta vähän murheissamme, kumpainenkin tahollemme, nimemme, mutta emme kunniaamme menettäneinä.

    Kukaan ei pysty ketään pelastamaan, hyvä jos vähän auttamaan vastamäessä, ajattelin. Astuessani ulos, Otava (kas vain) näkyi juuri vastapäätä baarin ulko-ovea. Katsokaapa!

    Lähdin astelemaan hiukan horjahtavin askelin. Olimme Eevamarin kanssa ottaneet muutaman kunnon moukun. Tähdet, nuo tähdet ja melkein täysikuu. Otin narikasta päällystakin itse. Portsaria ei ollut - enää. Säästyi pari euroa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    LXX+ kirjoitti:

    minä tuntia myöhemmin kipittelin jäätynyttä katua katsomaan ,oliko baari tyhjä ovet kiinni.

    Oli lähdettävä tuonne toiseen baariin,kun ei ketään tullut tänne tnssittelemaan.
    Vähän kävin pyörähtelemässä, ja nyt unten maille,jaksan nousta kahvin keittoon aamulla.
    Ei näy välttyvän noilta vierailta ,jotka eivät esittele itseään,tokasevat vain jonkun arvoituksen ja häipyvät.

    Pitäisi saada pysymään sovinnollinen ilmapiiri Juttutuvassa,olisi kaikkien mukava tulla.

    Olisin mielelläni tavannut LXX :san ja Eevamarin,ehkä huommenna.
    Tähdet tähdet,enkö jo tulla saa,,,,,

    En osaa nukkua yössä kuin sen kuusi tuntia.
    Päätinkin lähteä tänne aamukahville.
    Eilen oli miellyttävää.Istuimme LXX san kanssa ja otimmr monta lasillista, puhuimme paljon ja meillä oli mukava tunnelmallinen ilta.
    Kaipasimme entistä portsariamme,juuri nyt en muista kuinka pitkä hänen lomansa vielä on.
    Täälä oli eilen illalla erikoinen tunnelma
    Kuin jossain vanhassa elokuvassa.Koin jotain nostalgiaa,Täytyy kertoa kuinka turvallisiksi
    asiakkaat kokivat eilen olonsa kun täällä oli mies.Ei minkäänlaisia hiippareita tullut huutelemaan.Istuimme jonkin aikaa ja sitten menimme kumpikin koteihimme, pikku hiprakassa tosin mutta hyvällä tuulella.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ellumari kirjoitti:

    nukuin taas "rokuliin",sitä se tanssiminen tekee.

    Täällä asuinsijoillani on aivan ihana aamu ja itsekin olen virkeänä,saiskohan jotakin järkevää aikaan.
    Ellumari,joudun pyytämään anteeksi,olen jo monta kertaa syönyt kummipoikasi terveiset.
    En kurkannut postiini monena päivänä(siellä harvoin on postia) ja niinpä kirje lojui siellä ja nyt sitten vielä unohdinkin.
    Hän on terve ja kyseli paikkaansa vielä,lupasin sen olevan voimassa,mutta eihän tuota ole näkynyt.

    Kyllä tarpeen olisi tulla,on noita kummallisuuksia sattunut ja Juttutupamme rauha on järkkynyt.
    Minusta tällä ketjulla on paikkansa,näköjään kirjoittajat tarvitsevat palstan,mihin kirjoitella sitä sun tätä.
    Olenko väärässä.

    Nyt Kirjarillekin ,toipumisen terveiset.Olipa harmi ,että matkasi peruuntui.
    Tuleehan niitä matkoja lisää,lähdetään sitten yhdessä;))

    Pitää kirjoittaa samalle paperille,kun tuo minun nikkini on aina näkyvissä ja se ärsyttää joitakin.

    Kahvi on valmista ja kahvikakkua on ja kaalikääryleet ,höysteineen listalla.
    Aurinkoista ,iloista ,kaikinpuolin hyvää päivää,Toivottelee SkillaN.

    Äänestä

  • Eevamari kirjoitti:

    Joe DiMaggio yritti "pelastaa" Marilynin.
    Valitettavasti onnistumatta.
    Tämä näytelmäkirjailija ei ollut Marilynille hyväksi.
    Muuten ei ketään oikeastaan voi pelastaa. Auttaa ehkä jossain määrin voi, eikö niin?
    Minä en taida enää ollakaan Ellumari, sillä se äänestettiin palstojen keljuimmaksi nikiksi.
    Nyt on nikin vaihdon aika.
    Taidan alkaa kulkea "villinä", ilman rekkautumista.

    että kirjoitukset 50 palstalla oli mahdottoman ruokottomia aikanaan naisen suusta kun siellä silloin kävin nyt oot toinen nainen.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    nukuin taas "rokuliin",sitä se tanssiminen tekee.

    Täällä asuinsijoillani on aivan ihana aamu ja itsekin olen virkeänä,saiskohan jotakin järkevää aikaan.
    Ellumari,joudun pyytämään anteeksi,olen jo monta kertaa syönyt kummipoikasi terveiset.
    En kurkannut postiini monena päivänä(siellä harvoin on postia) ja niinpä kirje lojui siellä ja nyt sitten vielä unohdinkin.
    Hän on terve ja kyseli paikkaansa vielä,lupasin sen olevan voimassa,mutta eihän tuota ole näkynyt.

    Kyllä tarpeen olisi tulla,on noita kummallisuuksia sattunut ja Juttutupamme rauha on järkkynyt.
    Minusta tällä ketjulla on paikkansa,näköjään kirjoittajat tarvitsevat palstan,mihin kirjoitella sitä sun tätä.
    Olenko väärässä.

    Nyt Kirjarillekin ,toipumisen terveiset.Olipa harmi ,että matkasi peruuntui.
    Tuleehan niitä matkoja lisää,lähdetään sitten yhdessä;))

    Pitää kirjoittaa samalle paperille,kun tuo minun nikkini on aina näkyvissä ja se ärsyttää joitakin.

    Kahvi on valmista ja kahvikakkua on ja kaalikääryleet ,höysteineen listalla.
    Aurinkoista ,iloista ,kaikinpuolin hyvää päivää,Toivottelee SkillaN.

    Hyviä jatkoja päivällenne.
    Matka meni mönkään, mutta nyt suppilovahveroita hakemaan lähimetsästä.
    Ehkä taas kaikki näyttääkin paremmalta kun huomenna saan pikkumiehen vieraakseni.

    Harmaasta taivaasta huolimatta valoa viikonloppuun.

    Äänestä

  • old_profile_17089 kirjoitti:

    Hyviä jatkoja päivällenne.
    Matka meni mönkään, mutta nyt suppilovahveroita hakemaan lähimetsästä.
    Ehkä taas kaikki näyttääkin paremmalta kun huomenna saan pikkumiehen vieraakseni.

    Harmaasta taivaasta huolimatta valoa viikonloppuun.

    Pistäydyn nyt vain moikottamassa ja ihmettelemässä, ettekö ollenkaan käy edes päiväkävelyllä tuolla 60 km:n lenkillä? Ei se niin pitkältä tunnu, kun koko matkan juoksee.

    Kirjaria ihmettelen, niinkö saletti vastaus oli, vai eikö muuten teema enää kiinnostanut? Onneksi nyt näkyy tervehtyneen,jospa jonkun rivin joskus laittaisi.

    Syökää hyvin, niin minäkin!

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    nukuin taas "rokuliin",sitä se tanssiminen tekee.

    Täällä asuinsijoillani on aivan ihana aamu ja itsekin olen virkeänä,saiskohan jotakin järkevää aikaan.
    Ellumari,joudun pyytämään anteeksi,olen jo monta kertaa syönyt kummipoikasi terveiset.
    En kurkannut postiini monena päivänä(siellä harvoin on postia) ja niinpä kirje lojui siellä ja nyt sitten vielä unohdinkin.
    Hän on terve ja kyseli paikkaansa vielä,lupasin sen olevan voimassa,mutta eihän tuota ole näkynyt.

    Kyllä tarpeen olisi tulla,on noita kummallisuuksia sattunut ja Juttutupamme rauha on järkkynyt.
    Minusta tällä ketjulla on paikkansa,näköjään kirjoittajat tarvitsevat palstan,mihin kirjoitella sitä sun tätä.
    Olenko väärässä.

    Nyt Kirjarillekin ,toipumisen terveiset.Olipa harmi ,että matkasi peruuntui.
    Tuleehan niitä matkoja lisää,lähdetään sitten yhdessä;))

    Pitää kirjoittaa samalle paperille,kun tuo minun nikkini on aina näkyvissä ja se ärsyttää joitakin.

    Kahvi on valmista ja kahvikakkua on ja kaalikääryleet ,höysteineen listalla.
    Aurinkoista ,iloista ,kaikinpuolin hyvää päivää,Toivottelee SkillaN.

    Sun ei SkillaN tarvitse pyydellä keneltäkään anteeksi olemassa-oloasi. Älä rasita itseäsi liialla huolehtimisella. Baarisi on menestys ja se riittää tänään. Huomisesta ei tiedä kukaan.

    Äänestä

  • totta kirjoitti:

    että kirjoitukset 50 palstalla oli mahdottoman ruokottomia aikanaan naisen suusta kun siellä silloin kävin nyt oot toinen nainen.

    Tämä baari on kuule sellainen paikka, ettei aikaisemmin ole nähty. Täällä ei katsella taaksepäin. Jos ihminen ei tällä iällä ala suunnitella tulevaisuuttaan, niin se kuule on myöhäistä! Me katsomme eteenpäin mikä tarkoittaa tätä päivää ja tätä hetkeä.

    Baari on vapaa kaikelle muulle, paitsi yhdelle asialle: riitelylle ja nälvimiselle.

    ja terveisiä lenkiltä.
    Tämän paremmaksi lokakuun lopun ilma ei voi enää tulla.
    Sinulle uusi ystävämme moikka vaan!
    Jospa se olikin joku minun sukulaiseni silloin kun niitä ruokottomia puhui, tai vaikka sinä itse!
    Jokatapauksessa Omar Kaijamia lainatakseni:

    "Kuin vierii virta, aavikolla tuuli puhaltaa, niin päivistäni jälleen taas päivä katoaa,
    Ja milloinkaan en murehtinut ole päivä kahta, en päivää joka jäi jo taa, en päivää tulevaa."

    Jatkan matkaani, kierrän Kaisniemenpuiston. Siellä on näin päiväsaikaan turvallisempaa kuin illalla, tai varsinkaan yöllä.

    Mukava nähdä sinut maalaismies siellä kantapailallasi baarissamme ja Skillanille kiitos pokemme terkuista.
    Olen todella kaivannut häntä.

    Siitä Siltasaarenkadun yli, Kirjan edestä kohti rantaa ja kierto kulman ympäri, edelleen Liisanpuistoon ja niin edelleen, entisiä lenkkeilyreittejäni jotka ovat muuttuneet vuosien saatossa. Tuttuja tienoita ja paljon muistoja sieltä mieleen tallentuneina.

    Ravintola Kaisaniemi, historiallinen paikka sekin ja monet juhlat on tullut siellä vietettyä.

    Sielläkö sinäkin lenkkeilet? Käytkö virastotalon takana puistopoluilla?
    Siellä kalliolla istuskelin kesällä ja muistelin 1950 luvulla siellä olleita puutaloja, ne purettiin ja mikä vahinko se olikaan, olisi pitänyt enemmän niitä säästää, osa Kallionkin historiaa katosi niiden talojen myötä.
    Nautin siellä kalliolla auringon paisteesta ja muistin kuinka poikani hammas katkesi siitä kalliolta pudotessaa. Joten... muistoja on tullut kerättyä niiltäkin tienoilta.
    Muuttuneet ovat paikat mutta muistoissa ne ovat tallella.
    Ja Hakaniemen torin elämä, sielläkin viihdyn edellenkin kun kaupunkiin tulen ja sinne menen ensimmäiseksi, seuraavaksi Halliin.

    Minä lenkkeilin tuolla metsässä ja nyt on sormet kohmeessa. Suppiloita löysin ja keräsin naapurillekin. Tuntuu kuin olisi muutama vuosi kadonnut iästäkin tuonne sammaleiseen metsään.

    Äänestä

  • Rauha kirjoitti:

    Pistäydyn nyt vain moikottamassa ja ihmettelemässä, ettekö ollenkaan käy edes päiväkävelyllä tuolla 60 km:n lenkillä? Ei se niin pitkältä tunnu, kun koko matkan juoksee.

    Kirjaria ihmettelen, niinkö saletti vastaus oli, vai eikö muuten teema enää kiinnostanut? Onneksi nyt näkyy tervehtyneen,jospa jonkun rivin joskus laittaisi.

    Syökää hyvin, niin minäkin!

    ja nyt vasta luin tämän viestisi.

    Kyllä näin iän karttuessa tulee useinkin mieleen olenko käyttänyt tämän ainoan elämäni oikein, olenko hukannut päiväni turhuuteen ja uneksinut siitä mihin kyvyt eivät ehkä riittäisikään?

    Olen varmasti tehnyt virheitä ja vääriä valintoja, mutta niistäkin olen toivottavasti jotain oppinut .

    Vaikeatkin aiheet kukin käsittelee omalla tavallaan. Elämä kokonaisuudessaan on täynnä kysymyksiä joihin etsimme vastauksia. Onko kaikkeen vain yksi oikea vastaus, löytyykö tyhjentävä tieto vielä mihinkään elämää koskettelevaan asiaan?
    Tiedemiehet tutkivat kaikkea ja aina löytyy uutta tietoa, vai onko sekin tieto minkä he löytävät, jo jossain esihistoriallisella ajalla ollut olemassa?
    Liian vaikeita kysymyksiä, mutta jatketaan vain.

    Äänestä

  • old_profile_17089 kirjoitti:

    Siitä Siltasaarenkadun yli, Kirjan edestä kohti rantaa ja kierto kulman ympäri, edelleen Liisanpuistoon ja niin edelleen, entisiä lenkkeilyreittejäni jotka ovat muuttuneet vuosien saatossa. Tuttuja tienoita ja paljon muistoja sieltä mieleen tallentuneina.

    Ravintola Kaisaniemi, historiallinen paikka sekin ja monet juhlat on tullut siellä vietettyä.

    Sielläkö sinäkin lenkkeilet? Käytkö virastotalon takana puistopoluilla?
    Siellä kalliolla istuskelin kesällä ja muistelin 1950 luvulla siellä olleita puutaloja, ne purettiin ja mikä vahinko se olikaan, olisi pitänyt enemmän niitä säästää, osa Kallionkin historiaa katosi niiden talojen myötä.
    Nautin siellä kalliolla auringon paisteesta ja muistin kuinka poikani hammas katkesi siitä kalliolta pudotessaa. Joten... muistoja on tullut kerättyä niiltäkin tienoilta.
    Muuttuneet ovat paikat mutta muistoissa ne ovat tallella.
    Ja Hakaniemen torin elämä, sielläkin viihdyn edellenkin kun kaupunkiin tulen ja sinne menen ensimmäiseksi, seuraavaksi Halliin.

    Minä lenkkeilin tuolla metsässä ja nyt on sormet kohmeessa. Suppiloita löysin ja keräsin naapurillekin. Tuntuu kuin olisi muutama vuosi kadonnut iästäkin tuonne sammaleiseen metsään.

    vaikka en ole joutunutkaan koskaan missään, enkä milloinkaan ryöstöyrityksen tai muun kohteeksi.
    En voi oikein tässä kertoa lenkkireittiäni, ymmärräthän?
    Palstojen ilkeimpänä tyyppinä voisin saada vaikka turpiini jossain.
    Lenkillä käyn joka päivä kuitenkin. Juuri äskenkin tulin ja poikkesin tänne Juttutupaan ohi kulkiessani.
    Otan kupin tuota vihreää teetä, jonka sairaslomalla oleva pokemme sanoi olevan jopa sydämelle hyväksi.Luullakseni minulla on kuitenkin vahva sydän, mutta ainahan voi ennalta ehkäisevästi nauttia terveellisiksi todettuja elintarvikkeita.

    Äänestä

  • LXX+ kirjoitti:

    Tämä baari on kuule sellainen paikka, ettei aikaisemmin ole nähty. Täällä ei katsella taaksepäin. Jos ihminen ei tällä iällä ala suunnitella tulevaisuuttaan, niin se kuule on myöhäistä! Me katsomme eteenpäin mikä tarkoittaa tätä päivää ja tätä hetkeä.

    Baari on vapaa kaikelle muulle, paitsi yhdelle asialle: riitelylle ja nälvimiselle.

    ja kiitos vieläkin eilisestä illasta.
    Pääsin tarinaasi ja sen tunnelmaan.
    Se oli jotenkin ennestään tuttu.
    Mistähän?
    "Tähdet, nuo tähdet ja melkein täysikuu."
    Minusta on upeaa kuulla miehen puhuvan surun orvokeista tien varrella.Sinnulla on erittäin vahva itsetunto ja käsittääkseni olet aina tykännyt naisista, siis aivan kavereinakin.
    Nyt on tämän päivän kehumis kiintiö täynnä.
    Illalla menen teatteriin katsomaan sitä Marilynin entisen miehen näytelmää*pirullinen virnistys*

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    vaikka en ole joutunutkaan koskaan missään, enkä milloinkaan ryöstöyrityksen tai muun kohteeksi.
    En voi oikein tässä kertoa lenkkireittiäni, ymmärräthän?
    Palstojen ilkeimpänä tyyppinä voisin saada vaikka turpiini jossain.
    Lenkillä käyn joka päivä kuitenkin. Juuri äskenkin tulin ja poikkesin tänne Juttutupaan ohi kulkiessani.
    Otan kupin tuota vihreää teetä, jonka sairaslomalla oleva pokemme sanoi olevan jopa sydämelle hyväksi.Luullakseni minulla on kuitenkin vahva sydän, mutta ainahan voi ennalta ehkäisevästi nauttia terveellisiksi todettuja elintarvikkeita.

    olekaan syytä ainakaan juuri lähtiessään sanoa minne menee.
    En minäkään aina kotona sanonut minne menin, olisi joskus tullut torujakin.
    Parempi se onkin kulkea turvallisia polkuja, minä tuolla metsässä, jonne vain joku ratsastaja joskus osuu hevosen kanssa samoille poluille kanssani.

    Äänestä

  • LXX+ kirjoitti:

    Tämä baari on kuule sellainen paikka, ettei aikaisemmin ole nähty. Täällä ei katsella taaksepäin. Jos ihminen ei tällä iällä ala suunnitella tulevaisuuttaan, niin se kuule on myöhäistä! Me katsomme eteenpäin mikä tarkoittaa tätä päivää ja tätä hetkeä.

    Baari on vapaa kaikelle muulle, paitsi yhdelle asialle: riitelylle ja nälvimiselle.

    ei tässä kukaan riitele

    Äänestä

  • Totta kirjoitti:

    ei tässä kukaan riitele

    Tervetuloa baariin herra... rouva "Totta"? Minä olen LXX , hassu nimi sekin - oikeastaan olen Maalaismies. Onko nimenne tosiaan Totta? Kysyn siksi, koska mielestäni on tahditonta tulla nimettömänä moittimaan meikäläistä daamia. Pyrimme näet pitämään baarin hengen säädyllisenä.

    Äänestä

  • old_profile_17089 kirjoitti:

    olekaan syytä ainakaan juuri lähtiessään sanoa minne menee.
    En minäkään aina kotona sanonut minne menin, olisi joskus tullut torujakin.
    Parempi se onkin kulkea turvallisia polkuja, minä tuolla metsässä, jonne vain joku ratsastaja joskus osuu hevosen kanssa samoille poluille kanssani.

    Ja tietenkin kaikkia muitakin moikkaan.
    Vähän yksinäistä on täällä nurkkapöydän hämärissä,
    mutta ei se mitään, olen jo niin tottunut siihen.
    Eikä se yksinäisyyden tunne johdu muista kuin itsestäni
    kun olen vähän syrjäänvetäytyjän oloinen.

    Olisi vastattavia sp:jakin, mutta ei vaan ole
    olevinaan sellaista sopivaa hetkeä ja intoa
    että saisin ne vastaukset kirjoitettua.

    Tämä baari on minulle aivan sellainen sopiva paikka
    kun tänne voi piipahtaa milloin vain
    kun on sellaisella tuullella.
    Ja aina joku mukava tuttava sattuu samaan pöytäänkin istahtamaan.

    Ovatkohan useimmat menneet jonnekin muualle
    iltaa viettämään kun niin hiljaiselta näyttää.

    No minä tässä hörppäsen kahvikuppini tyhjäksi
    Ja toivotellen hyvää yötä jatkan matkaani.
    Hei, hei.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    nukuin taas "rokuliin",sitä se tanssiminen tekee.

    Täällä asuinsijoillani on aivan ihana aamu ja itsekin olen virkeänä,saiskohan jotakin järkevää aikaan.
    Ellumari,joudun pyytämään anteeksi,olen jo monta kertaa syönyt kummipoikasi terveiset.
    En kurkannut postiini monena päivänä(siellä harvoin on postia) ja niinpä kirje lojui siellä ja nyt sitten vielä unohdinkin.
    Hän on terve ja kyseli paikkaansa vielä,lupasin sen olevan voimassa,mutta eihän tuota ole näkynyt.

    Kyllä tarpeen olisi tulla,on noita kummallisuuksia sattunut ja Juttutupamme rauha on järkkynyt.
    Minusta tällä ketjulla on paikkansa,näköjään kirjoittajat tarvitsevat palstan,mihin kirjoitella sitä sun tätä.
    Olenko väärässä.

    Nyt Kirjarillekin ,toipumisen terveiset.Olipa harmi ,että matkasi peruuntui.
    Tuleehan niitä matkoja lisää,lähdetään sitten yhdessä;))

    Pitää kirjoittaa samalle paperille,kun tuo minun nikkini on aina näkyvissä ja se ärsyttää joitakin.

    Kahvi on valmista ja kahvikakkua on ja kaalikääryleet ,höysteineen listalla.
    Aurinkoista ,iloista ,kaikinpuolin hyvää päivää,Toivottelee SkillaN.

    Sehän on aivan mukavaa, kun sinun nikkisi näkee
    silloin kun oven avaa.
    Osaat niin hyvin hoitaa tätä baaria,
    siksi monet haluavat täällä piipahtaa.

    Muistan minäkin kyllä silloin alkupuolella kun useasti kirjoittelin,
    tuntevani että minun nikkini
    on liiankin usein esillä.
    Nyt olo on jo varmempaa enkä välitä mitä jotkut tuumaavat
    jos on liian usein tai liian harvoin.
    Ainakin näin kuvittelen etten välitä, mutta ehkä kuitenkin
    sisimmässäni joku painaa jos unohdun liian harvoin oveani avaamaan,
    muodossa tai toisessa.

    Olet taas varmaankin tanssimassa näin illalla ja jollet vielä
    ole ehtinyt lähtemään , niin toivotanpa hyvää tanssituuria.

    Äänestä

  • fiiuliN kirjoitti:

    Ja tietenkin kaikkia muitakin moikkaan.
    Vähän yksinäistä on täällä nurkkapöydän hämärissä,
    mutta ei se mitään, olen jo niin tottunut siihen.
    Eikä se yksinäisyyden tunne johdu muista kuin itsestäni
    kun olen vähän syrjäänvetäytyjän oloinen.

    Olisi vastattavia sp:jakin, mutta ei vaan ole
    olevinaan sellaista sopivaa hetkeä ja intoa
    että saisin ne vastaukset kirjoitettua.

    Tämä baari on minulle aivan sellainen sopiva paikka
    kun tänne voi piipahtaa milloin vain
    kun on sellaisella tuullella.
    Ja aina joku mukava tuttava sattuu samaan pöytäänkin istahtamaan.

    Ovatkohan useimmat menneet jonnekin muualle
    iltaa viettämään kun niin hiljaiselta näyttää.

    No minä tässä hörppäsen kahvikuppini tyhjäksi
    Ja toivotellen hyvää yötä jatkan matkaani.
    Hei, hei.

    Täällähän on talo täynnä porukkaa, mutta jostain syystä ajatuksiinsa vaipuneina.

    Mikäs nyt lauantai-ilta ,ja sunnuntaisin aina yritetään nukkua pitkään aamulla. Mielestäni se on jotenkin asiaan kuuluvaa.

    Tässä ystävättäreni Mariellu.Poikkesimme juttutupaan teatterikahveelle.
    Saatan hänet kotiinsa ja pistäydyn vielä myöhemmin täällä..ehkä.

    Äänestä

  • LXX+ kirjoitti:

    Tervetuloa baariin herra... rouva "Totta"? Minä olen LXX , hassu nimi sekin - oikeastaan olen Maalaismies. Onko nimenne tosiaan Totta? Kysyn siksi, koska mielestäni on tahditonta tulla nimettömänä moittimaan meikäläistä daamia. Pyrimme näet pitämään baarin hengen säädyllisenä.

    kiitos ei enää tänne sillisalaattiin
    kunnioittaen rouva

    Äänestä

  • Aloittaja

    Totta kirjoitti:

    kiitos ei enää tänne sillisalaattiin
    kunnioittaen rouva

    suutu heti alkuun.

    Sillisalaattiin sanot, katso ketjua,ihmiset viihtyy "sillisalaatissa" jatka vain sinäkin.

    Kerro ,juttele ,tuo mielipiteesi,toivoisin sinutkin mukaan .

    Tilastonikkariksi en halua ,mutta minusta on mukava,että on ketju ,mihin voi tuoda kaikkea juttua, aihetta ei "määrätä".
    Kerromme tänään tätä,huommenna sitä sun tätä,mukavaa,,eikö vaan.
    Tietenkin on valinnan vapaus,mutta ei tämä hassumpi valinta ole.

    Äänestä

  • Totta kirjoitti:

    kiitos ei enää tänne sillisalaattiin
    kunnioittaen rouva

    Etkö tykkää sillisalaatista, sehän on tosi hyvää.
    Jospa toisit mukanasi jotain mikä sopisi sillisalaatin lisukkeeksi. No ainakin puolukkahillo on mitä maukkainta.

    Voisit vaikka jotain kirpeääkin kerallasi kantaa,
    Sellaiset maistuvat täällä myöskin, vaikka joku voimakkaasti maustettu sienisalaatti.....mitäs tuumaat?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Poika. kirjoitti:

    tule sinä mukaan ja tuo kirpeät tullessasi.
    (jos nyt tarkoitit ruokaa,miksei muutakin,ei vain kinaa)
    Tuumin että ,ruokana tykkään,sienisalaatti silloin tällöin ,tosi hyvää.
    Sieniä minulla vähän,olin saamaton,eihän niitä joka paikassa ollutkaan.
    Nyt vesi lielellä kuuntelen suppilovahveroiden keräämisestä,itse en ole oppinut keräämään ja yksin en metsään uskaltaisikaan.
    Karhut tai isot miehet söisivät ,tälläisen pienen kukan.
    Häveten tunnustan ,että puolukkahillokin on viime vuotista,melko hyvää kyllä.

    Tule kertomaan,miten teet sienisalaatin, moi ,,,

    Äänestä

Tällaisia kivoja keskustelupaikkoja me ikäihmiset tarvitaan .Nämä on poistamassa yksinäisyyden tunnetta ,ainakin luulisin että moni on jo saanut ,lapsensa maailmalle ja se elämän kumppanikin jätti ,tai otettiin sinne jonnekkin (en tarkoita sotaa) jonnekka me kaikki mennään ,ja varmanpäälle_ Mutta eletään ja nautitaan toisistamme niinkauan kun saadaan .Nyt on jo sitä kokemustakin kertynyt ---ei katsota ihmistä ulkoapäin vaan on hauska keskustella täällä ja tulla tutuksi ---Toivon kaikille mukavia hetkiä kynttilän valossa --täällä rapisee sade ikkunaan ja Herry (kääpiösnautseri) nukkuu ja puhisee kun on huvä koti täällä ulla mummun kanssa !

Äänestä
  • Kivaa kun sinunkin tiesi johti tälle palstalle.

    Tuolla chatin puolellahan olemme höpöttäneetkin,
    muistatko minua?
    Minä ainakin muistin heti kun nikkisi huomasin.

    Olet muistaakseni ulkomailla asusteleva.
    Minä täältä toiselta rannalta nyt ensimäisenä pääsen toivottamaan sinulle
    TERVETULOA.

    Äänestä

  • Aloittaja

    moi.
    Olipa kiva nähdä nikkisi tuossa ja huomata ,että olet löytänyt tänne joukkoomme.Tervetullut olet ja myös koirasi,minä muistin ,että nimi oli Jerry,sekin tuli nyt selväksi.
    Täällä me mummut ja papat,toki paljon nuoremmatkin olemme viihtyneet,baaria ja Juttutupaa pitäneet.
    Tarve jutella ja pitää seuraa on meillä kaikilla ja siksi Juttutupa baari on luotu.
    Toivottavasti tulet käymään ja viihtymään useasti.

    Kuuntelin ja katselin tuossa konserttia ,missä Marion esitti upeasti juutalaisia lauluja,minä pidän hänen kursailemattomasta tyylistään ja äänestäänkin.
    Näitä tuntemuksia ja jutusteluja täällä käsittelemme,tuo sinä omiasi mukaan.

    Lämpimästi tervetuloa pullaulla,toivottelee Skillan

    Äänestä

Eilen, tullessani saksalaisesta päivittäistavarakaupasta, koin jotakin kummallista. Kaupassa käy paljon maahanmuuttaneita, koska tavaroiden hinnat ovat halvat. He kulkevat perheittäin, isovanhemmista perheen pienimpään asti - kauniita ihmisiä.

Pyörin ajatuksissani tämän porukan mukana kiinnittämättä asiaan sen kummempaa huomiota - tietenkään. Ajaessani kotiin kirkkaan ilta-auringon viistäessä huurteisia puita, koin äkkiä valkaistumisen, nirvanan.

Nirvanan sanotaan olevan budhalaisten uskonnollisuuden korkein aste, so. tila, jossa kaikki halu ja elämäntunto on sammunut. Sitä kuvataan myös täydelliseksi, ajatuksettomaksi levon ja onnen tilaksi.

Tajusin vain kuka olen tähtimeressä, pieni tuikku miljardien ihmisten maailmassa. Yhtä hyvin voisin olla jossakin muussa kulttuurissa, mutta satun nyt olemaan vain tässä. Tajusin jotenkin olemassaolon mysteerin toisin kuin koskaan aikaisemmin.

Minulla ei ole tietääkseni mitään tekemistä budhalaisuuden kanssa. Luulen vain tuon kurdiperheen keskellä olemiseni laukaisseen jonkin tiedostamattoman asian sisälläni.

Äänestä
  • Tiedätkö mitä?
    Sinä muistutat kirjoituksinesi niin eräältä kaivatulta poistuneelta nikiltä.
    Olisikin kivaa jos olisit hän ja pysyisit täällä vielä pitkään .
    Tarkoitan tuolla pysymisellä, olit kuka hyvänsä niin on kiva lukea juttujasi.
    Huomenia.

    Äänestä

Hei, hei.
Kaikkiko vielä ovat unen helmoissa?
Minä en osannut millään nukkua sen pidempään kuin muinakaan aamuina.

Minusta on aivan hassua nuo keväisin ja kesäisin siirrettävät kellonajat.
Mitähän hyötyä siitäkin on.
Sitähän onneksi ei voida maallisessa hallituksessa päättää josko vaihdettaisiin vuodenaikojakin.

Tämä nyt on tällainen ajansiirrosta johtuva höperöinen aamun avaus tervehdyksineen.
Moikka kaikille.

Äänestä
  • koska sisäinen kello käy eri aikaa kuin nämä muutellut kesä- ja talviajat.

    Olen aina ollut aamuvirkku ja niin tänäänkin join teetä kun keittön kello näytti neljää. Senhän pitikin silloin olla kolme talviajan mukaan, en vain illalla kellojen aikaa muutellut ja vieläkin osa näyttää "väärää" aikaa.

    Onneksi nuo vuodenajat ovat vielä paikoillaan, vaikka tuntuu että kesäkin on paljon lyhyempi nykyisin, kuin lapsuuden ajan kesät.

    Saakohan sitä päivän aikana aikaiseksi yhtään enempää, vaikka kuinka aikaisin ylös nousisi.
    Oppisipa vanha koira uusille tavoille niin minäkin oppisin nukkumaan aamulla pitempään kun ei ole mihinkään kiire, kellotkin joutaisivat vaikka pysähtymään, ihan tarpeettomia meikäläiselle. Tai jossain tilanteessa pitää kyllä aikataulunkin mukaan elää, onneksi harvemmin.

    Äänestä

  • old_profile_17089 kirjoitti:

    koska sisäinen kello käy eri aikaa kuin nämä muutellut kesä- ja talviajat.

    Aikaistako? Tänään huomaa, kuinka monella kellolla sitä aikaa mitataankin. Turhauttaa,kun melkein jokaisessa on vielä erilainen mekanismi.

    Moikotus kuitenkin teille kaikille "aikavarkaille".

    Huommena alkaa marraskuu,sitten lähestyy joulu.

    Minä odotan lunta,pientä pakkasta ja joulua,olen joulun lapsi,kai siksi olen jouluunkin ihastunut.
    Pakkasta oli varmaan aika paljon täällä minun korkeuksilla,pakkasmittaria en ole saanut hankituksi,ja en tiedä mihin sen kiinnittäisin,kun on pellitetty ikkunapuitteet.
    Imukuppisen kerran ostin,mutta se putosi, neuvokaa viisaat,mikä olisi minulle hyvä.

    Katselen ulos,ihmisiä reippaana lenkillä,kyllä olisi tuo homma saatava käyntiin.

    Anua ei ole näkynyt pitkään aikaan,mikähän on kuntonsa.

    Ajattelin tehdä herkkusieni kääröjä lounaaksi.
    Kannat poistetaan ,silputaan ,sekoitetaan tuorejuustoon,silputtua sipulia ja täyte laitetaan sienen sisään käärö kierretään ameriikanpekonisiivuun ,paistetaan ja kermaa pannulle kosteudeksi.
    Perunamuussi ja raasteita,kurkkusalaattia,punajuuria ja jopa maistuu.
    Puolukkapuuro olisi hyvä makea annos.

    Nautinnollista ruokailua ja kaunista päivää,lenkkeilkää,lenkille lähtevä ,SkillaN

    Molemmille sekä Kirjarille että Skillanille.
    Jo tässä aamulla hieman kirjoittelin , sitten lähdin lenkille.
    Minun lenkkini on noin 5 km, mutta ikävä kyllä aukeaa peltoa.
    Kyllä metsälenkinkin voisin tehdä, mutta se on hieman pidempi, enkä tässä kunnossa uskalla oikein metsäpoluille mennäkään.

    Mutta koska olemme taas heränneet uuteen päivään yön pimennoista, niin olkaamma iloisia ja tyytyväisiä.
    Hei vaan.

    Rauhaakin on taas kiva nähdä.
    Oletko ollut kiireinen viime aikoina?
    Nyt vietät kuitenkin sunnuntaita leppoisan levon merkeissä.
    Piti oikein kysyä onko sinulla koira?
    Se liittyy yhteen mukavaan yhteensattumaan, mistä ei sen enempää.
    Kuten näette olen lenkille menossa.
    Poimin sisareni tyttären matkan varrelta mukaani seuraksi.
    Tavataan vielä tänään!

    Tiedätkö, ei ole kuin hetki, kun ajattelin sinun sattuvaa sanontaasi: "Tänään olen tätä mieltä, huomisesta en tiedä". Sinähän käytät sitä silloin tällöin,niinhän? Se kuvaa hyvin minunkin ajatuksiani nykyisin.

    Siitä koirasta kysyit. Lapsena, kun kaikki oli oikeastikin mahdollista, meillä oli useitakin koiria. Sitten isäni kuoltua hävisivät kaikki kotieläimet,koirat, kissat ym...

    Se näissä tämmöisissä ystävissä on ikävää, että osaavat vain haukkua ja purra (ainakin jotkut).
    Mutta jos sinulla on joku oikein hyväluonteiseksi tunnettu otus, niin sinne baarin ovelle vaan. Opetat sitten sen(hänet, kuten koiraihmiset sanovat) tunnistamaan toivotut ja ei-toivotut pyrkijät. Henkilöstöpäällikkönä sinulla on kai tämä mahdollisuus?

    koiran, mistä olen aina haaveillut.
    Korvaisihan se ainakin jossain määrin portsarin puuttumisen.
    Tosin portsarimmekin saattaa vielä palailla lähiaikoina sairaslomaltaan.Sanoin saattaa, sillä jatkolomahan on joskus tarpeen, mutta eiköhän tuo "katarri" ala olla jo paranemaan päin.
    Mukavaa saada hänet taas joukkoomme ja ajattelinkin, että hän saa pitää sen liukuvan työaikansa ja kaikki entiset luontaisedut ovat tietenkin voimassa.
    Älköön nyt vaan käsittäkö, että minä rinnastaisin hänet koiraan. Ei, ei ja vielä kerran ei.Koirahan on tunnetusti uskollinen.

    Voihan se olla hyväkin portsarin korvike silloin tällöin, eikös ne molemmat ole melko sosiaalista luonteenlaatua, tai mistä minä sen tiedän. Ajatteles, että se hauva tuijottelisi sinua anovan näköisenä illasta toiseen, pyörisi siinä jaloissa makupalaa kerjäten. Sitten voisit opettaa sen kunnon noutajaksi, hakisi mäyräkoiran silloin tällöin. Laitahan harkintaan.

    Tai et.
    Ymmärrät koirista sen verran, että vahtikoira ei hievahdakkaan paikaltaan edes pyöriäkseen emäntänsä/isäntänsä jaloissa, ennenkuin on saanut terävän käskyn.
    Minähän en kovin paljon taas "käskytä."
    Olen sellaista neuvottelevaa tyypiä, tiedäthän.

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    koiran, mistä olen aina haaveillut.
    Korvaisihan se ainakin jossain määrin portsarin puuttumisen.
    Tosin portsarimmekin saattaa vielä palailla lähiaikoina sairaslomaltaan.Sanoin saattaa, sillä jatkolomahan on joskus tarpeen, mutta eiköhän tuo "katarri" ala olla jo paranemaan päin.
    Mukavaa saada hänet taas joukkoomme ja ajattelinkin, että hän saa pitää sen liukuvan työaikansa ja kaikki entiset luontaisedut ovat tietenkin voimassa.
    Älköön nyt vaan käsittäkö, että minä rinnastaisin hänet koiraan. Ei, ei ja vielä kerran ei.Koirahan on tunnetusti uskollinen.

    Vai että koira on uskollinen mutta minä sitten en vai ? :/

    *Murrrr...* *RÄYH!* *WUF!*

    Tämä koira ei:

    - anna tassua
    - nouda keppiä
    - heiluta häntää
    - nuole kasvoja
    - ei haistele toisten takapuolia
    - ei kuseksi nurkkiin
    - leiki kuollutta

    Eikä tosiaan, koskaan, ikimaailmassa pyöri jaloissa kerjäämässä makupaloja!

    Juu, hommaa vaan koira kun se kerran on niiiiin uskollinen...

    Taidampa jatkaa lomaa....

    Äänestä

  • ZOZ kirjoitti:

    Meidän poke.
    *ryntää kaulaan,halaa, suutelee,nauraa, itkee*
    Olet toipunut ja valmiina aloittamaan työt.
    Nyt on kaikki niinkuin ennenkin ja pyydä melkein mitä tahdot, niin täytämme toiveesi, siis työasioihin nähden!
    Tänään irrotellaan pikkuisen.Otetaan kunnon ryyppy!

    Äänestä

  • ZOZ kirjoitti:

    Vai että koira on uskollinen mutta minä sitten en vai ? :/

    *Murrrr...* *RÄYH!* *WUF!*

    Tämä koira ei:

    - anna tassua
    - nouda keppiä
    - heiluta häntää
    - nuole kasvoja
    - ei haistele toisten takapuolia
    - ei kuseksi nurkkiin
    - leiki kuollutta

    Eikä tosiaan, koskaan, ikimaailmassa pyöri jaloissa kerjäämässä makupaloja!

    Juu, hommaa vaan koira kun se kerran on niiiiin uskollinen...

    Taidampa jatkaa lomaa....

    Unohdinkin, että ne makupalat kuuluvatkin sinun luontoisetuihisi, silti vielä lisää liksaa pyytelet?

    Onhan täällä jo kolehtia kerätty, minäkin viimeiseni heitin likoon. Yritähän nyt vain opetella takaisin työelämään. Otat lisää lomaa sitten taas joskus, jooko?

    Sisko puhui totuuden ja toimen sanoja.
    Hänhän on rauhanomaisesta nimestään huolimatta kuitenkin ätäkämpi kuin minä, mutta toisaalta kyllä hyvin, hyvin paljon järkevämpikin.
    Sanoisimpa, että kun Rauha toimeen tarttuu, niin valmista tulee.
    Nyt kuitenkin minä olen sinun mesenaattisi ja käänny minun puoleeni ensikädessä. Rauha sitten harkitsee asiat ja loppujen lopuksi päättää miten kiperissä paikoissa toimitaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ZOZ kirjoitti:

    Vai että koira on uskollinen mutta minä sitten en vai ? :/

    *Murrrr...* *RÄYH!* *WUF!*

    Tämä koira ei:

    - anna tassua
    - nouda keppiä
    - heiluta häntää
    - nuole kasvoja
    - ei haistele toisten takapuolia
    - ei kuseksi nurkkiin
    - leiki kuollutta

    Eikä tosiaan, koskaan, ikimaailmassa pyöri jaloissa kerjäämässä makupaloja!

    Juu, hommaa vaan koira kun se kerran on niiiiin uskollinen...

    Taidampa jatkaa lomaa....

    ruotuun vaan ja purkamaan työrästejä.

    En yhtään tykkää,kun tänä päivänä pitää kerjätä työhön,ymmärrän ,jos lääkärin paperin toimitat.

    Ellumari jo lupaili sinulle melkein kultajakkaran, minä kyllä odotan myös näyttöä meidän viihdyttämisestä ja työnkin teosta.

    No olkoon nuo vaatimukset,olen todella iloinen minäkin,jos mukaamme tulet,on sinua ollut ikävä kultsi,,,,koetathan pysyä virkeänä, jookos pyytelee sininen kukka.

    puheenjohtaja.
    Siihen tuskin kellään on mitään lisättävää.
    Eli, koska liukuva työaika mahdollistaa sinulla vain silloin tällöin virkasi hoidon ja runsaan vapaa-aikasi voit käyttää parhaaksi katsomallasi tavalla, niin lainatakseni jälleen runoilija tähtitieteilijä,matemaatikko Omar Kaijamia:

    "Nauti aikas' armaan elon mailla - tomuksi tomu tulet tomun lailla.

    Pois on viini ,laulu soitto - itsekin oot varjoasi vailla."

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    ruotuun vaan ja purkamaan työrästejä.

    En yhtään tykkää,kun tänä päivänä pitää kerjätä työhön,ymmärrän ,jos lääkärin paperin toimitat.

    Ellumari jo lupaili sinulle melkein kultajakkaran, minä kyllä odotan myös näyttöä meidän viihdyttämisestä ja työnkin teosta.

    No olkoon nuo vaatimukset,olen todella iloinen minäkin,jos mukaamme tulet,on sinua ollut ikävä kultsi,,,,koetathan pysyä virkeänä, jookos pyytelee sininen kukka.

    Vai häntää pitäis heiluttaa ja tyttösiä pitäis viihdyttää...
    No, siitä vaan musiikki soimaan ja töppöstä toisen eteen niin että hame hulmuaa!
    *Pyytää SkillaNia parketille*

    Ja sitten voluumit täysille ja rokki soimaan:
    "Get Out of My Way! I can do it all! Get Out of My way! I can do it all! Do it! Do it! I can do it all! ...."
    *Heiluu*

    Jaa, mutta ei Skiltsua saanutka heitellä ilmassa kun on niin pikkuinen ja hento.. :)
    Ookoo, pistäkää sitten vaikka "Satumaata" soimaan taikka jotain...

    Ja sitten vaihto:
    *Pyytä kummitätiä tanssahtelemaan*
    Mitäs nyt kaiuttimesta tulee ? Onkos tämä nyt sitä tangoa ? *Tarraa takapuolesta*
    Sitten mentiin!
    Yks-kaks-kol...yks-kaks-kol...
    Taaaaivutus ja suukko..

    Lopuksi jotain rauhallista Rauhan kanssa :)

    Huh!
    Tuli melkein hiki! Maalaismies voi tästä jatkaa.

    Nyt lenkille ja sitten joko suihkuun taikka saunaan...

    See you!

    "Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan se on sellainen työmiehen lauantai..."

    ...pyytäisi orkesteria Maamme-laulua soittamaan, niin juhlavalta kuulostat!

    heiluttaa, mutta muistathan, ettei sitten mitään piilohävyyttömyyksiä.
    Tuntien minut, kaiken pitää olla avointa ja suoraa.

    You do it all!
    Tanssin viet meidät virkasi puolesta, kuuluuhan toimenkuvaasi viihdyttäminen.

    Tiskijukka!
    Lautaselle Tom Jonesin "Dililah"!

    "Väärin teit, oi rakkaani, väärin teit, vaik' anteeksi pyytäisin en sua takaisin saa."

    Näinköhän se meni? Se vanha nuoruuteni aikainen biisi.

    että et voi olla tulematta,kun kaikki yhtyvät kuoroon.
    Olikohan tuo vähän niinkuin piruilua ,tuo pieni ja hento,,,,mutta olkoon, kyllä minä mukana pysyn ,vaikka heitteletkin.
    Satumaa on kyllä hyvä,poski poskea vasten,ai niin sinä olit iso,, nojaa päätäsi päälakeeni,hih

    Tarttuu takapuolesta ja tangoa,valssia se on ja suukkoja ei toisten harmiks tarvitse,,,

    Hikihän se tulee ja vasta alussa,haali nyt apujoukkoja , LXX:kään ei näy,älä nyt taas säiky
    kyllä selvitään.

    Äänestä

  • fiiuliN kirjoitti:

    Molemmille sekä Kirjarille että Skillanille.
    Jo tässä aamulla hieman kirjoittelin , sitten lähdin lenkille.
    Minun lenkkini on noin 5 km, mutta ikävä kyllä aukeaa peltoa.
    Kyllä metsälenkinkin voisin tehdä, mutta se on hieman pidempi, enkä tässä kunnossa uskalla oikein metsäpoluille mennäkään.

    Mutta koska olemme taas heränneet uuteen päivään yön pimennoista, niin olkaamma iloisia ja tyytyväisiä.
    Hei vaan.

    Mitä tarkoitit käyttämällä nikkiäni, en ymmärrä miksi oletat minun valehtelevan.

    Olen ollut poissa nytkin koko viikonlopun, joten en tiedä mitä täällä tapahtuu.

    On poistettu ja poistatettu, miksi epäilet
    jälleen, sinähän sanoit poistattaneesi.

    Olen ulalla, vaikka enhän ensikertaa, ihmettelen vain mitä miksi käytit nikkiäni, ja poistatit sen saman tien.

    Et vastaa meiliinkään, vai etkö ole saanut
    meilejäni.

    Anteeksi että kyselen täällä mutta kun
    haluaisin tietää.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    Huommena alkaa marraskuu,sitten lähestyy joulu.

    Minä odotan lunta,pientä pakkasta ja joulua,olen joulun lapsi,kai siksi olen jouluunkin ihastunut.
    Pakkasta oli varmaan aika paljon täällä minun korkeuksilla,pakkasmittaria en ole saanut hankituksi,ja en tiedä mihin sen kiinnittäisin,kun on pellitetty ikkunapuitteet.
    Imukuppisen kerran ostin,mutta se putosi, neuvokaa viisaat,mikä olisi minulle hyvä.

    Katselen ulos,ihmisiä reippaana lenkillä,kyllä olisi tuo homma saatava käyntiin.

    Anua ei ole näkynyt pitkään aikaan,mikähän on kuntonsa.

    Ajattelin tehdä herkkusieni kääröjä lounaaksi.
    Kannat poistetaan ,silputaan ,sekoitetaan tuorejuustoon,silputtua sipulia ja täyte laitetaan sienen sisään käärö kierretään ameriikanpekonisiivuun ,paistetaan ja kermaa pannulle kosteudeksi.
    Perunamuussi ja raasteita,kurkkusalaattia,punajuuria ja jopa maistuu.
    Puolukkapuuro olisi hyvä makea annos.

    Nautinnollista ruokailua ja kaunista päivää,lenkkeilkää,lenkille lähtevä ,SkillaN

    Pitäisikö meidän saada baarin ulkoven viereen elävä tuli? Minulla on jouten vanha, hyvin kaunis metallinen kyntelikkö. Siinä on hyvin kaunis kellertävä lasisuojus, Vanhaa lasia. Luulisin sellaisen houkuttelevan hyviä ihmisiä baariin.

    Kun ZOZ on palannut, hän samalla osaisi valvoa tulta. Uskaltaisimmeko?

    Äänestä

  • Anu, kirjoitti:

    Mitä tarkoitit käyttämällä nikkiäni, en ymmärrä miksi oletat minun valehtelevan.

    Olen ollut poissa nytkin koko viikonlopun, joten en tiedä mitä täällä tapahtuu.

    On poistettu ja poistatettu, miksi epäilet
    jälleen, sinähän sanoit poistattaneesi.

    Olen ulalla, vaikka enhän ensikertaa, ihmettelen vain mitä miksi käytit nikkiäni, ja poistatit sen saman tien.

    Et vastaa meiliinkään, vai etkö ole saanut
    meilejäni.

    Anteeksi että kyselen täällä mutta kun
    haluaisin tietää.

    Etkö ole saanut minulta sp:a?
    Näin kirjoitin.
    ------------
    "Pyydän tuhannesti anteeksi kun kokeilin sinun nikilläsi. Mainitsin tuolla palstalla ettei kukaan voi rekkaammattomana kirjoittaa toisen rekatulla nikillä.
    Ja uudestaan kokeilin olenko oikeassa ja luullen että sanomastasi huolimatta olet nikkisi rekannut, mutta puhuitkin totta. Olisihan minun täytynyt sinua uskoa".
    _____________-

    Avasin siis ketjun Anu nikkinä, kokeillakseni voiko rekkaamattomana kirjoittaa rekatun nikillä. Ja pahus vieköön, et ollut tosiaankaan rekannut tuota Anua, ja siksi tulikin ketju näkyviin.

    Kokeilin vain, en kirjoittanut siihen viestiin mitään , vain joitain kkkkk kirjaimia.
    Pyysin ylläpitoa poistamaan sen selittäen asiani ja se tapahtuikin jo kai minuutissa.

    En usko kenenkään ehtineen edes nähdä koko juttua.
    Mutta kyllä täältä poistettiin muutakin minun kirjoittamaani.
    En tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan, mutta en kuitenkaan mitään vakavaa virhettä tehnyt.

    Miten on vointisi laita?

    Äänestä

  • Anu, kirjoitti:

    Mitä tarkoitit käyttämällä nikkiäni, en ymmärrä miksi oletat minun valehtelevan.

    Olen ollut poissa nytkin koko viikonlopun, joten en tiedä mitä täällä tapahtuu.

    On poistettu ja poistatettu, miksi epäilet
    jälleen, sinähän sanoit poistattaneesi.

    Olen ulalla, vaikka enhän ensikertaa, ihmettelen vain mitä miksi käytit nikkiäni, ja poistatit sen saman tien.

    Et vastaa meiliinkään, vai etkö ole saanut
    meilejäni.

    Anteeksi että kyselen täällä mutta kun
    haluaisin tietää.

    Olen lähettänyt sinulle postia ja ihmetellyt kun mitään vastausta ei ole kuulunut.

    Äänestä

  • Aloittaja

    LXX+ kirjoitti:

    Pitäisikö meidän saada baarin ulkoven viereen elävä tuli? Minulla on jouten vanha, hyvin kaunis metallinen kyntelikkö. Siinä on hyvin kaunis kellertävä lasisuojus, Vanhaa lasia. Luulisin sellaisen houkuttelevan hyviä ihmisiä baariin.

    Kun ZOZ on palannut, hän samalla osaisi valvoa tulta. Uskaltaisimmeko?

    elävä tuli on ihana ja kun on suojus vielä ,ei tulipalon vaaraa.
    ZOZ kyllä huolehtii, kunhan nyt tulee tanssiurakan pois pesseenä ja levänneenä.

    Huomasit kai ,että hän sinua apuun jo huuteli,uupui reppana.
    Tuo vain se valo siihen rapun pieleen,nostetaan yöksi sisään ,ettei kukaan riko.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    että et voi olla tulematta,kun kaikki yhtyvät kuoroon.
    Olikohan tuo vähän niinkuin piruilua ,tuo pieni ja hento,,,,mutta olkoon, kyllä minä mukana pysyn ,vaikka heitteletkin.
    Satumaa on kyllä hyvä,poski poskea vasten,ai niin sinä olit iso,, nojaa päätäsi päälakeeni,hih

    Tarttuu takapuolesta ja tangoa,valssia se on ja suukkoja ei toisten harmiks tarvitse,,,

    Hikihän se tulee ja vasta alussa,haali nyt apujoukkoja , LXX:kään ei näy,älä nyt taas säiky
    kyllä selvitään.

    Olen todella pahoillani, kun nostatin myrskyn
    vesilasissa vai sanoisinko että sohaisin
    ampiaispesää.
    Ei todella ollut tarkoitus.

    Sitä ihmettelen, miksi Ellumari otti sen niin itseensä.Ei hän ole minulle
    koskaan nuivasti
    kirjoitellut enkä häntä tarkoittanut. Ellumari
    on aina ollut iloinen ja ystävällinen.

    Tämä jääköön nyt tähän.

    Mitä ihmettä Anu tuolla kirjoittelee?
    Poistetuista viesteistä ja omasta nikis-
    tään?

    Vielä kerran: Olen pahaoillani ja enpä käy enää
    ketään puolustamaan ketjuissa.

    Äänestä

  • fiiuliN kirjoitti:

    Olen lähettänyt sinulle postia ja ihmetellyt kun mitään vastausta ei ole kuulunut.

    Minä tulin kotiin nyt illalla, ja kun avasin koneen aloin lueskelemaan enkä katsonut sp;tä.

    Vastaan sinulle sinne, mutta olenhan sanonut sinulle, että ei ole tapanani valehtelu.

    Mutta hän uskoo ken kokee, ja ken kokee
    hän uskoo.

    Kyllä tämä terveys jaa mutta vastaan meilaten,
    anteeksi se kyselyni täällä, katso sp;tä kunehdit. Moikka.

    Äänestä

  • Rituli kirjoitti:

    Olen todella pahoillani, kun nostatin myrskyn
    vesilasissa vai sanoisinko että sohaisin
    ampiaispesää.
    Ei todella ollut tarkoitus.

    Sitä ihmettelen, miksi Ellumari otti sen niin itseensä.Ei hän ole minulle
    koskaan nuivasti
    kirjoitellut enkä häntä tarkoittanut. Ellumari
    on aina ollut iloinen ja ystävällinen.

    Tämä jääköön nyt tähän.

    Mitä ihmettä Anu tuolla kirjoittelee?
    Poistetuista viesteistä ja omasta nikis-
    tään?

    Vielä kerran: Olen pahaoillani ja enpä käy enää
    ketään puolustamaan ketjuissa.

    Tässä tulee helpommin väärinkäsityksiä kun ei näe toisen ilmeitä.
    Minulla on kuulemma kymenentuhannen ilmeen pärstä.

    Sinulta Rituli pyydän kyllä nyt anteeksi!
    Taitaa olla ensimmäinen kerta koko "palstahistoriani" aikanakun kun kenellekään olen anteeksipyyntöä esittämässä.

    Tein omia typeriä johtopäätöksiäni. Sorry!!

    Jatketaan siitä mihin jäimme! Kaveruudessa.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    että et voi olla tulematta,kun kaikki yhtyvät kuoroon.
    Olikohan tuo vähän niinkuin piruilua ,tuo pieni ja hento,,,,mutta olkoon, kyllä minä mukana pysyn ,vaikka heitteletkin.
    Satumaa on kyllä hyvä,poski poskea vasten,ai niin sinä olit iso,, nojaa päätäsi päälakeeni,hih

    Tarttuu takapuolesta ja tangoa,valssia se on ja suukkoja ei toisten harmiks tarvitse,,,

    Hikihän se tulee ja vasta alussa,haali nyt apujoukkoja , LXX:kään ei näy,älä nyt taas säiky
    kyllä selvitään.

    Hoplaa !!! Näin pikku Skiltsua viedään !
    Saankohan kopin... :D
    No ei, enhän minä nyt sinua pudota!

    Ai valssiako se olikin ?
    Enhän minä noista tansseista niin tiedä :)

    Silittelee pikku Skiltsua...

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    heiluttaa, mutta muistathan, ettei sitten mitään piilohävyyttömyyksiä.
    Tuntien minut, kaiken pitää olla avointa ja suoraa.

    You do it all!
    Tanssin viet meidät virkasi puolesta, kuuluuhan toimenkuvaasi viihdyttäminen.

    Tiskijukka!
    Lautaselle Tom Jonesin "Dililah"!

    "Väärin teit, oi rakkaani, väärin teit, vaik' anteeksi pyytäisin en sua takaisin saa."

    Näinköhän se meni? Se vanha nuoruuteni aikainen biisi.

    Kyllähän nyt minut tunnet...kiltti kuin pikku piltti :)

    DJ, Tom Jonesin "Sex Bomb" !

    Äänestä

  • ZOZ kirjoitti:

    Kyllähän nyt minut tunnet...kiltti kuin pikku piltti :)

    DJ, Tom Jonesin "Sex Bomb" !

    Kilttiä nähnytkään, mutta alan taas kasvattaa sinua kiltteyteen.

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    Tässä tulee helpommin väärinkäsityksiä kun ei näe toisen ilmeitä.
    Minulla on kuulemma kymenentuhannen ilmeen pärstä.

    Sinulta Rituli pyydän kyllä nyt anteeksi!
    Taitaa olla ensimmäinen kerta koko "palstahistoriani" aikanakun kun kenellekään olen anteeksipyyntöä esittämässä.

    Tein omia typeriä johtopäätöksiäni. Sorry!!

    Jatketaan siitä mihin jäimme! Kaveruudessa.

    Niin, kiitän nopeasta vastauksestsi.
    Kaikki OK.

    ZOZ taitaa olla oikein vauhdissa.
    Mikä sen mukavempaa. Iltahan on vielä
    nuori.

    Minä lähden jatkamaan sairastamistani.
    Pientä kuumetta pitää, mutta eiköhän
    se tästä tokene.

    Hyvää illanjatkoa sinullekin. Huomenna
    on uusi arki ja marraskuu.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    elävä tuli on ihana ja kun on suojus vielä ,ei tulipalon vaaraa.
    ZOZ kyllä huolehtii, kunhan nyt tulee tanssiurakan pois pesseenä ja levänneenä.

    Huomasit kai ,että hän sinua apuun jo huuteli,uupui reppana.
    Tuo vain se valo siihen rapun pieleen,nostetaan yöksi sisään ,ettei kukaan riko.

    musta nyt kipinämikkokin portsarin duunin lisäksi ?

    Nyt on niin raukea olo että...
    Endorfiinit jyllää..

    Taidampa istahtaa toviksi

    Äänestä

  • Rituli kirjoitti:

    Olen todella pahoillani, kun nostatin myrskyn
    vesilasissa vai sanoisinko että sohaisin
    ampiaispesää.
    Ei todella ollut tarkoitus.

    Sitä ihmettelen, miksi Ellumari otti sen niin itseensä.Ei hän ole minulle
    koskaan nuivasti
    kirjoitellut enkä häntä tarkoittanut. Ellumari
    on aina ollut iloinen ja ystävällinen.

    Tämä jääköön nyt tähän.

    Mitä ihmettä Anu tuolla kirjoittelee?
    Poistetuista viesteistä ja omasta nikis-
    tään?

    Vielä kerran: Olen pahaoillani ja enpä käy enää
    ketään puolustamaan ketjuissa.

    sulle tuo skillanille mennyt viesti, mutta samallahan tuli anteeksipyynnöt hänellekin.

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    Kilttiä nähnytkään, mutta alan taas kasvattaa sinua kiltteyteen.

    Paha kummitäti jahtaa piiskan kanssa!
    Pitäisköhän taas yrittää karata Skiltsun hamosen taakse...
    Jaa, mutta ei se onnistukaan kun hän on niin pikkuinen...

    Damn!

    Äänestä

  • ZOZ kirjoitti:

    Hoplaa !!! Näin pikku Skiltsua viedään !
    Saankohan kopin... :D
    No ei, enhän minä nyt sinua pudota!

    Ai valssiako se olikin ?
    Enhän minä noista tansseista niin tiedä :)

    Silittelee pikku Skiltsua...

    Poissa ollessasi maalaismiehyyteni vietiin; no ei se mitään, keksin tuon roomalaisen numerosarjan LXX . Seuraava nikkini lienee Onnimanni (tiedoksi).

    No en minä näistä aikonut, vaan kuule: toissailtana juttelimme pitkään ellumarin kanssa. Siinä on kuule sellainen tyttö, että (jos minä olisin nuorempi), mutta kun ole, niin sanonpa, että varo polttamasta näppejäsi. On älykäs kuin mikä!

    olet täällä pärjännyt flikkojen kanssa ?
    Hyvin näemmä, ainakin näin äkkiseltään näitä juttuja lukiessa.

    Joo, kummitäti on vaarallinen nainen, mutta koska kerran hengissä selvisit niin se osoittaa että hyvin ainakin tulet hänen kanssaan juttuun :)

    Pyydäppä Skiltsulta jos susta tehtäis se kakkos poke. Varmasti suostuu.

    Äänestä

  • Rituli kirjoitti:

    Niin, kiitän nopeasta vastauksestsi.
    Kaikki OK.

    ZOZ taitaa olla oikein vauhdissa.
    Mikä sen mukavempaa. Iltahan on vielä
    nuori.

    Minä lähden jatkamaan sairastamistani.
    Pientä kuumetta pitää, mutta eiköhän
    se tästä tokene.

    Hyvää illanjatkoa sinullekin. Huomenna
    on uusi arki ja marraskuu.

    hiukka troppia, C-vitamiinia, lämmintä mustaherukka mehua hunajaa.
    Ja sitten petiin.
    Paljon myös juotavaa.

    Paranemista!

    Äänestä

  • ZOZ kirjoitti:

    musta nyt kipinämikkokin portsarin duunin lisäksi ?

    Nyt on niin raukea olo että...
    Endorfiinit jyllää..

    Taidampa istahtaa toviksi

    pantteritätin viereen, niin tunnet olosi turvalliseksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ZOZ kirjoitti:

    olet täällä pärjännyt flikkojen kanssa ?
    Hyvin näemmä, ainakin näin äkkiseltään näitä juttuja lukiessa.

    Joo, kummitäti on vaarallinen nainen, mutta koska kerran hengissä selvisit niin se osoittaa että hyvin ainakin tulet hänen kanssaan juttuun :)

    Pyydäppä Skiltsulta jos susta tehtäis se kakkos poke. Varmasti suostuu.

    ihana,kun te uskolliset pojat olette kansamme(kanssani)että suostun mihin vain.
    Lepää ZOZ ihan rauhassa,kyllä joku sitä tultakin vahtii.

    Vähän kade tuli kun noin julkisesti aina vain ellumaria LXX: kin kehuu ja ZOZ suukottelee,tässä vain töitä tehdään ja aivan mitättömäksi itsensä tuntee. nyyh

    No ei vaineskaan,kyllä minäkin paikkani täytään ,heko ,heko

    Ei meikäläisestä enää ole niin vaativaan kuin portsarin tehtävään. Olishan mulla sorkkarauta piitotettuna Skiltsin komeroon, mutta pelkkä sun hahmos pitää tunkeilijat loitolla. Mulle ne naurais. Ei. Ei se käy.

    Kyllähän tyttöjen kanssa pärjää. Pari lorvailijaa kävi kiusoittelemassa FiiuliNia, joku yritti mollata ellumaria, mutta minä suomensin sille, mikä paikka tää on. Että hyvin täällä on mennyt. Sinuahan tytöt kovin ovat kaipailleet.

    Kyllä minä sinullekin suukon mieluusti annan ja sinua silittelen!

    Älä nyt niin hirveästi rehki, kyllä minäkin voin jotain muutakin tehdä kuin noita poken hommia.
    Vaikka autella tiskaamisessa taikka kokkaamisessa.
    Ja vieläpä vapaaehtoisesti ! :)

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    Tässä tulee helpommin väärinkäsityksiä kun ei näe toisen ilmeitä.
    Minulla on kuulemma kymenentuhannen ilmeen pärstä.

    Sinulta Rituli pyydän kyllä nyt anteeksi!
    Taitaa olla ensimmäinen kerta koko "palstahistoriani" aikanakun kun kenellekään olen anteeksipyyntöä esittämässä.

    Tein omia typeriä johtopäätöksiäni. Sorry!!

    Jatketaan siitä mihin jäimme! Kaveruudessa.

    Tosiaankin olen useasti maininnut kun joku on pahoittanut mielensä minun kirjoitelmistani, että se usein johtuu siitä kun emme näe toisen kasvoja.

    Minäkin kun olen lukenut omia kirjoituksiani jälkeen päin niin olen huomannut kuinka tyhmästi kirjoitan. Mutta yrittäkää ymmärtää ettei vanhuus tule yksin.

    Niin useasti olen esittänyt anteeksipyyntöjä että kerran mainitsinkin olevani anteeksipyytämisen maailmanmestari.
    Joskus tulee pyydettyä aivan turhistakin asioista ja joku viisashan onkin sanonut että kyllä anteeksi voi antaa, mutta vaikea on unohtaa.

    Ainahan joukossa tulee erimielisyyksiä, ja toisesta pidetään toisesta ei.
    Sinä olet ainakin ollut minuakin kohtaan ymmärtäväinen, kiitos siitä sinulle ja kaikille niile jotka yrittävät ainakin ymmärtää.

    Äänestä

  • LXX+ kirjoitti:

    Ei meikäläisestä enää ole niin vaativaan kuin portsarin tehtävään. Olishan mulla sorkkarauta piitotettuna Skiltsin komeroon, mutta pelkkä sun hahmos pitää tunkeilijat loitolla. Mulle ne naurais. Ei. Ei se käy.

    Kyllähän tyttöjen kanssa pärjää. Pari lorvailijaa kävi kiusoittelemassa FiiuliNia, joku yritti mollata ellumaria, mutta minä suomensin sille, mikä paikka tää on. Että hyvin täällä on mennyt. Sinuahan tytöt kovin ovat kaipailleet.

    että näytit niille tunkeilijoille närhen munat.

    No sovitaanko että jos ainakin huomisen hoitelisit näitä poken hommia...
    Sitten voin taas palailla hommiin. Käykö?

    Tuntuu että tuo loma ei ollut vieläkään tarpeeksi pitkä. Ja kaiken lisäksi alkaa marraskuu. Pahin mahdollinen kuukausi minulle..Aaarghh!

    Pelkään että Porn out...eikun siis Burn out tulee takaisin.

    Äänestä

  • AitoMdK kirjoitti:

    pantteritätin viereen, niin tunnet olosi turvalliseksi.

    Epäilyttää vaan tuo "Aito" sana nikissäsi...
    Liika varovaisuus ei ole pahasta

    Äänestä

  • ZOZ kirjoitti:

    että näytit niille tunkeilijoille närhen munat.

    No sovitaanko että jos ainakin huomisen hoitelisit näitä poken hommia...
    Sitten voin taas palailla hommiin. Käykö?

    Tuntuu että tuo loma ei ollut vieläkään tarpeeksi pitkä. Ja kaiken lisäksi alkaa marraskuu. Pahin mahdollinen kuukausi minulle..Aaarghh!

    Pelkään että Porn out...eikun siis Burn out tulee takaisin.

    Joo, mä hoidan tään illan. Paan sorkkiksen ikkunalaudalle naulakkojen taa. Tää paikka, kiitos SkillaNin ja muiden, on saanut symppis brandyn. Ne on kovia tyttöjä, MdK:kin ,jonka vieressä istut. Mutta kivoja.

    Tuosta porn outista minä vanhempana miehenä neuvon, että ota iisisti! Se ei helpota ennenkuin 70 , siis LXX (roomalaisittain), jos sittenkään, tulee mittariin. Tosiasioiden kanssa on vain yritettävä tulla toimeen.

    Äänestä

  • ZOZ kirjoitti:

    Epäilyttää vaan tuo "Aito" sana nikissäsi...
    Liika varovaisuus ei ole pahasta

    on täällä cyberavaruudessa niin arvokas nikki, että ensimmäinen versio häipyi kuin tuhka tuuleen, siitä tuo "aito"-lisuke, ettei joku toinen ala esiintyä MdK:na. Aito olen, tukkani värikin on aito teräksenharmaa...Teräsmuori, toisin sanoen. Että ota raahallisesti, ZOZ! ;-)

    Pistäydyin eilen teatterista tulomatkallani ja porukat olivat toivottoman hiljaisia.
    En edes viihtynyt kauaa, vaan jatkoin matkaani.
    Menin kotiini ja nukkumaan.
    Tänään taas ovat melkein kaikki tutut "nastut" (poken sana) koolla ja en edes ehdi kaikkia tuttuja jututtaa.
    Ritarillisen, entisen Maalaismiehen bongasin kantapöydässään.Minun on vaikea omaksua uusia nimiä ja tapoja. Olen sellainen vanhoihin kaavoihini kangistunut konservatiivi.

    Kiitti!
    Yritän rentoutua vaikka vaikeeta on.

    Pidä putiikki kunnossa !

    Äänestä

  • ZOZ kirjoitti:

    Epäilyttää vaan tuo "Aito" sana nikissäsi...
    Liika varovaisuus ei ole pahasta

    aito. Taatusti aito, siitä menen vaikka takuuseen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Rituli kirjoitti:

    Olen todella pahoillani, kun nostatin myrskyn
    vesilasissa vai sanoisinko että sohaisin
    ampiaispesää.
    Ei todella ollut tarkoitus.

    Sitä ihmettelen, miksi Ellumari otti sen niin itseensä.Ei hän ole minulle
    koskaan nuivasti
    kirjoitellut enkä häntä tarkoittanut. Ellumari
    on aina ollut iloinen ja ystävällinen.

    Tämä jääköön nyt tähän.

    Mitä ihmettä Anu tuolla kirjoittelee?
    Poistetuista viesteistä ja omasta nikis-
    tään?

    Vielä kerran: Olen pahaoillani ja enpä käy enää
    ketään puolustamaan ketjuissa.

    lämmittää,kun joku puolustelee,älä lopeta sitä.(aina olet kohdallani niin tehnyta9

    Olen vahvasti sitä mieltä ,että väärinkäsityksiä ovat,nuo vähäiset.
    Anu ihmetteli kun niitä juttuja poistetiin ,jossakin kohdassa,ihmettelen minäkin,luulin unta nähneeni ,kun ensin oli joku "piikki" ja kohta hävisi,no kaikki on nyt kunnossa, jatketaan vaan.

    Sitkeä on tautisi,koetahan levätä, uni paras lääke on, laulussakin sanotaan.
    Hyvää yötä nyt ,Rituli.

    Äänestä

  • AitoMdK kirjoitti:

    on täällä cyberavaruudessa niin arvokas nikki, että ensimmäinen versio häipyi kuin tuhka tuuleen, siitä tuo "aito"-lisuke, ettei joku toinen ala esiintyä MdK:na. Aito olen, tukkani värikin on aito teräksenharmaa...Teräsmuori, toisin sanoen. Että ota raahallisesti, ZOZ! ;-)

    näkyy olevan, teräksenharmaat hiukset.

    Pantterin täpliä ei kyllä näy...ellei niitä sitten löydy...hmmm...jostain muista vaatekappaleista...

    Noh, ole sinä sitten vaikka terästä niin minä olen titaania. Sitä samaa metallia mitä muistaakseni mm. avaruussukkuloihin käytetään
    :D

    Saako pantteritädille tarjota oluen ?

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    aito. Taatusti aito, siitä menen vaikka takuuseen.

    kummitätikin...

    Kai minun sitten täytyy uskoa jos kerran sinä niin sanot. Ei tarvitse aitoustodistuksia näyttää..
    Muistan itsekin kun sinä hihkuit innosta kun tuonne talkoisiin ilmestyi "nuorikundi" ja sitten petyit kun se olinkin "vaan mä"...
    Kiitti vaan niin perkeleesti :/

    Noh, olkoot...
    Ottaako kummitäti myös oluen ?

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    Pistäydyin eilen teatterista tulomatkallani ja porukat olivat toivottoman hiljaisia.
    En edes viihtynyt kauaa, vaan jatkoin matkaani.
    Menin kotiini ja nukkumaan.
    Tänään taas ovat melkein kaikki tutut "nastut" (poken sana) koolla ja en edes ehdi kaikkia tuttuja jututtaa.
    Ritarillisen, entisen Maalaismiehen bongasin kantapöydässään.Minun on vaikea omaksua uusia nimiä ja tapoja. Olen sellainen vanhoihin kaavoihini kangistunut konservatiivi.

    En minäkään, ellumari, suoraan sanoen tykkää yhtään tuosta LXX :sta. Nuorelle käy kirjainyhdistelmä, kuten ZOZ, mutta ei meikäläiselle.

    Mitä jos ottaisin Maalaismiehen heittämällä tähden perään. Ja aina kun se napattaisiin, minä pistäisin uuden tähden. Kerro mitä mieltä olet, ja mitä muut. Nimi on tärkeä. Nimi ja vaatteet tekevät miehen.

    Äänestä

  • ZOZ kirjoitti:

    näkyy olevan, teräksenharmaat hiukset.

    Pantterin täpliä ei kyllä näy...ellei niitä sitten löydy...hmmm...jostain muista vaatekappaleista...

    Noh, ole sinä sitten vaikka terästä niin minä olen titaania. Sitä samaa metallia mitä muistaakseni mm. avaruussukkuloihin käytetään
    :D

    Saako pantteritädille tarjota oluen ?

    mielelläni otan pienet "oluset" kun oikein meidän portsari tarjoaa...

    Äänestä

  • ZOZ kirjoitti:

    kummitätikin...

    Kai minun sitten täytyy uskoa jos kerran sinä niin sanot. Ei tarvitse aitoustodistuksia näyttää..
    Muistan itsekin kun sinä hihkuit innosta kun tuonne talkoisiin ilmestyi "nuorikundi" ja sitten petyit kun se olinkin "vaan mä"...
    Kiitti vaan niin perkeleesti :/

    Noh, olkoot...
    Ottaako kummitäti myös oluen ?

    Etkä sä nyt mikään "vaan"ole tietenkään. Tulipahan sanottua, kunhan hölötin.
    Muuten kasvatus on aiheellista aloittaa taas nyt heti.
    Tarkoitan tuota perkelöimistä. Vaikka täytyisihän sitä yrittää kirolemattomuudessa, sekä raittiudessa näyttää hyvää esimerkkiä....

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    En minäkään, ellumari, suoraan sanoen tykkää yhtään tuosta LXX :sta. Nuorelle käy kirjainyhdistelmä, kuten ZOZ, mutta ei meikäläiselle.

    Mitä jos ottaisin Maalaismiehen heittämällä tähden perään. Ja aina kun se napattaisiin, minä pistäisin uuden tähden. Kerro mitä mieltä olet, ja mitä muut. Nimi on tärkeä. Nimi ja vaatteet tekevät miehen.

    mä olin niin tottunut siihen.!
    Vaikka olenkin maalta ja siitä ylpeä, niin sinulle ei jostain syystä istu tuo Maalaismies.
    Otan kyllä selvää mistä se johtuu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ZOZ kirjoitti:

    kummitätikin...

    Kai minun sitten täytyy uskoa jos kerran sinä niin sanot. Ei tarvitse aitoustodistuksia näyttää..
    Muistan itsekin kun sinä hihkuit innosta kun tuonne talkoisiin ilmestyi "nuorikundi" ja sitten petyit kun se olinkin "vaan mä"...
    Kiitti vaan niin perkeleesti :/

    Noh, olkoot...
    Ottaako kummitäti myös oluen ?

    suukin pesuun ,lomalla unohtuu nuo säännöt,näköjään,vai onko ollut huonoa seuraa.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    En minäkään, ellumari, suoraan sanoen tykkää yhtään tuosta LXX :sta. Nuorelle käy kirjainyhdistelmä, kuten ZOZ, mutta ei meikäläiselle.

    Mitä jos ottaisin Maalaismiehen heittämällä tähden perään. Ja aina kun se napattaisiin, minä pistäisin uuden tähden. Kerro mitä mieltä olet, ja mitä muut. Nimi on tärkeä. Nimi ja vaatteet tekevät miehen.

    että otat Maalaismies-nimen takaisin, heitä sinne perään tähtiä, niinkuin upseereilla on!
    Väärennökset tunnistetaan kyllä.

    Äänestä

  • Rituli kirjoitti:

    Olen todella pahoillani, kun nostatin myrskyn
    vesilasissa vai sanoisinko että sohaisin
    ampiaispesää.
    Ei todella ollut tarkoitus.

    Sitä ihmettelen, miksi Ellumari otti sen niin itseensä.Ei hän ole minulle
    koskaan nuivasti
    kirjoitellut enkä häntä tarkoittanut. Ellumari
    on aina ollut iloinen ja ystävällinen.

    Tämä jääköön nyt tähän.

    Mitä ihmettä Anu tuolla kirjoittelee?
    Poistetuista viesteistä ja omasta nikis-
    tään?

    Vielä kerran: Olen pahaoillani ja enpä käy enää
    ketään puolustamaan ketjuissa.

    Kertoisitko minulle tarkoititko tosiaan että olisin se pahanilmanlitu täällä porukassa?
    Omasta mielestäni en ole montaa kertaaa sinun viestiisi vastannut, miksi oikein epäilet minua noista nimettömien nikkien kirjoittelusta.
    Koska se ei ollu Ellumari josta vihjailit, niin selvästi tarkoitit minua.

    Olen joskus ollut vain toista mieltä jostain asiasta, sekö sinun mielestäsi antaa aiheen pahoittamaan minunkin mieleni vihjailussasi. Etkö kertoisi suoraan , sillä ainoastaan selvittämallä asia, me pystymme täällä kavereina kirjoittamaan.
    Aivan samoin perustein, kun sinä vihjailet jotakin toista, niin myöskin sinua voi epäillä aivan samaisesta kirjoittajasta.

    Jos emme voi olla ystäviä, niin älkäämme aiheuttako kaunaa palstan keskuudessa vaan koettakaamme sopia samaan joukkoon.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    suukin pesuun ,lomalla unohtuu nuo säännöt,näköjään,vai onko ollut huonoa seuraa.

    Sori kultsi...unohtui.
    Pääsi lipsahtamaan vanhasta tottumuksesta ja kun on vielä hiukkasen väsy lenkistä.

    Saa nähdä tuleeko tuo tätsy taas piiskansa kanssa...

    Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    mä olin niin tottunut siihen.!
    Vaikka olenkin maalta ja siitä ylpeä, niin sinulle ei jostain syystä istu tuo Maalaismies.
    Otan kyllä selvää mistä se johtuu.

    Mulla on lapsesta asti ollut nimiongelmia. Äiti paiskasi sellaisella nimellä etten kehtaa sanoa. Muuten (niinkuin jossakin ellumari sanoit) itsetuntoni on kohdallaan. Nyt kyllä mennään metsään nimen kanssa. Helena04 ja joku muukin tietää, kuka olen, itse en ole varma. Pitäisikö minun nyt vuorostani mennä porn out lomalle, kuten kolleegani ZOZ?

    Äänestä

  • nuorikundi kirjoitti:

    Sori kultsi...unohtui.
    Pääsi lipsahtamaan vanhasta tottumuksesta ja kun on vielä hiukkasen väsy lenkistä.

    Saa nähdä tuleeko tuo tätsy taas piiskansa kanssa...

    Pe*le nyt sekoaa jo näissä kirjautumisissakin...
    Jos menis nukkuun...

    Nyt on niin väsy että nukahdan vaikka pantteritädin pehmoselle polvelle....

    Hyvää Yötä!

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    suukin pesuun ,lomalla unohtuu nuo säännöt,näköjään,vai onko ollut huonoa seuraa.

    Tulin minäkin heittämään jäähyväiset tähän juttutupaan, ennenkuin ovet suljetaan.

    Kahvit varmaan täällä on jo loppu, mutta
    tulihan sellainen hoppu.

    Ehdin kuitenkin jutun tähän heittää, vaikka
    lumet jo kohta loat peittää.

    Siispä kerron teille jutun kolmesta iäkkäästä naisesta.

    Ensimmäisellä naisella oli ikää 96 vuotta,
    toisella 94 ja kolmannella 92 vuotta.

    96 vuotias lähti päästämään kylpyammeeseen vettä,
    laittoi toisen jalan ammeeseen.

    Hän alkoi huutaa, olenko menossa vai tulossa
    ammeeseen.

    94 vuotias kuuli huudon ja lähti kapuamaan
    rappusia .

    Hän pysähtyi, hän huusi olenko menossa vai tulossa.

    92 vuotias kuuli naisten huudot ja vastasi,
    tulen auttamaan avaan vain ensin oven kun
    joku koputtaa.

    Äänestä

  • LXX+Maalaismies kirjoitti:

    Mulla on lapsesta asti ollut nimiongelmia. Äiti paiskasi sellaisella nimellä etten kehtaa sanoa. Muuten (niinkuin jossakin ellumari sanoit) itsetuntoni on kohdallaan. Nyt kyllä mennään metsään nimen kanssa. Helena04 ja joku muukin tietää, kuka olen, itse en ole varma. Pitäisikö minun nyt vuorostani mennä porn out lomalle, kuten kolleegani ZOZ?

    vai mistä pornolomasta puhut ;-)?

    Nimiongelmista tuli mieleen, kun luin äitini suvusta tehtyä kirjaa ja näin siellä jonkun kaukaisen sukulaisen, joka oli kastettu Svanteksi. Se oli siihen aikaan kun oli hienoa antaa lapselle ruotsalainen nimi. Suomalaisten on tunnetusti vaikeata lausua kahta konsonanttia peräkkäin jos ne ovat nimen alussa ja niin tästä pojasta tuli Vante, joka suomeksi on lapanen/tumppu... Kukapa haluaa olla tumppu, vaikka olisikin pienikokoinen?

    Äänestä

  • ZOZ kirjoitti:

    Pe*le nyt sekoaa jo näissä kirjautumisissakin...
    Jos menis nukkuun...

    Nyt on niin väsy että nukahdan vaikka pantteritädin pehmoselle polvelle....

    Hyvää Yötä!

    kun olisin toivonut että olisit jättänyt "ällän" pois tuosta sanasta "polvelle" niin olisit nukkunut pehmoisemmin...;-)

    Äänestä

  • Rituli kirjoitti:

    Olen todella pahoillani, kun nostatin myrskyn
    vesilasissa vai sanoisinko että sohaisin
    ampiaispesää.
    Ei todella ollut tarkoitus.

    Sitä ihmettelen, miksi Ellumari otti sen niin itseensä.Ei hän ole minulle
    koskaan nuivasti
    kirjoitellut enkä häntä tarkoittanut. Ellumari
    on aina ollut iloinen ja ystävällinen.

    Tämä jääköön nyt tähän.

    Mitä ihmettä Anu tuolla kirjoittelee?
    Poistetuista viesteistä ja omasta nikis-
    tään?

    Vielä kerran: Olen pahaoillani ja enpä käy enää
    ketään puolustamaan ketjuissa.

    Lähetin jo meilin fiinulle koska meillä oli vähän sekaannusta.

    Luultiin ja todettiin minut sitten syyttömäksi,
    kaikki on hyvin, toivottavasti.

    Äänestä

Kiitän kaikkia baarimme asiakkaita ja tietenkin Skillania, loistavaa emäntäämme hienosta huolenpidosta. Kello on enemmän kuin mitä se näyttää, koska viisareita on viime yönä kierretty taapäin.

Päivä ja ilta on sujunut rauhaisasti, säädyllisesti sekä jopa sivistyneesti. ZOZ:in jättäessä portsarin velvollisuudet minulle, pyydän teitä pikkuhiljaa sonnustautumaan kotia lähtöön. Huomenna on maanantai, se tiedoksi heillekin, joille on samantekevää mikä päivä on.

Kas, nyt alkaa kuulua lähtömusiikkia, hetkinen, Maarithan se jazzailee. Hyvää yötä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_16083 kirjoitti:

Tervetuloa uusittuun baariimme ,jonka aivan omavaltaisesti ,ristin Juttutuvaksi.
Otan myös vapauden pitää tervetuliaispuheen.

Elämä on vakava asia .

Vaikeuksia ja harmeja tulee varmaan jokaisen tielle.
Jaksaaksemme ,tarvitsemme myönteisiä kokemuksia,
ilon hetkiä.
Niitäkin jokaisen elämä ainakin jossakin määrin antaa ja niistä saa voimia,kestää vaikeuksia.

Olemme monissa ketjuissa olleet leikkimielisiä,huumorilla höystäneet juttujamme, saaden aikaan aivan oman mielikuvitusmaailman.
Sanottakoon mitä tahansa ,niin tämä on koettu hauskaksi ja todella olemme voineet huomata miten hyvän mielikuvituksen ja huumorin omistamme.
Arjen keskellä ,monien sairauksien ja vastoinkäymisien keskellä ,on voinut tulla tänne kuvittelemaan näitä juttuja ja joskus tuntuu,kuin aivan oikeasti olisimme mukana.

Paheksuntaakin on herättänyt vanhojen ihmisten haihattelu,mutta onko pakko aina olla järkevä,vanhojenkaan.
Mikä vielä on havaittava kivaksi on se,että myös nuorien kanssa leikinlasku/huulenheitto on ollut kivaa.
Täällä emme tunne ikärajoja ,kaikenikäiset ovat tervetulleita mukaan.

Edelleen toimii vanhat säännöt ,ei kinata,ei arvostella(pilkku voi olla vaikka missä)ei moitita,jos tälläistä tarvetta tulee,huumorilla kuorrutetaan.
Tiedän ,että pitkät puheet ovat rasite,minun on vain vaikea lopettaa ,kun alkuun pääsen.

Minusta vanhojen asioiden muistelu,voisi edelleen värittää keskusteluamme, musiikista voisimme vaihtaa mielipiteitä ,samoin teatteri ja kirja arvosteluja voisimme tuoda esiin.
Suositella ,lääkitä ,hoivata ja kuunnella.
eiköhän näistä löydy aiheita tähänkin ketjuun.

Lopuksi haluan sanoa,että Juttutupamme on viihtyisä ,vielä kun runonikkarit astuvat kehiin,tiskijukat ja portsarit ruotuun,yritän laittaa tuoretta kahvia kuppiin aamusta alkaen,apujoukkoja varmaan löytyy ,joka lähtöön.
Tervetuloa meidän kaikkien yhteiseen Juttutupaan,toivottaa SkillaN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu