Annatteko te kaikki alle 1v:lle oikeaa ruokaa

Olen tässä vähän somessa seurannut kun äidit jakaa reseptejä kaikenmaailman kokkailuista alle vuoden ikäiselle vauvalle. Siis olenko minä vaan jotenkin myöhässä kun meillä vajaa 10kk saa edelleen soseita ja sormiruokana vihanneksia, hedelmiä ja maissinaksuja? Tuli jotenkin vähän hölmö olo kun itse olin ajatellut tarjota normiruokaa vasta sitten 1v:n kieppeillä.
2169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

minä en tällaiseen ilmiöön ole törmännyt, mutta tarkentaisitko, käyttävätkö nämä ihmiset rasvaa, mausteita ja suolaa yms. lastenruuassa?

minulla on 7,5kk ikäinen poika ja olen antanut hänen jo maistella esim. täysjyväriisiä ja -pastaa pieniä paloja. meillä ei niiden keitinvedessä käytetä suolaa eikä öljyä, joten siksi olen antanut jo niitä napostella, kun on kiinnostunut niistä. poika kyttää nykyisin jo, mitä minun lautaselta löytyy ja on jotenkin luontevaa antaa tuollaisia sallittuja juttuja hänelle, kun kerta maistuukin. ukki tietämättäni oli antanut pojan nakertaa ruisleivän kantaa, mutta en repinyt pelihousujani sen takia, vaikka leivässä on suolaakin.

mutta muuta "aikuisten" ruokaa en ole kyllä ajatellut antaa hänelle vasta kuin juuri siinä yhden vuoden korvilla. olen suunnitellut tekeväni kuukauden parin päästä esim. makaronilaatikosta tai lohikiusauksesta vauvan versioita, mutta jotain perusyrttejä (esim. tilli) kummenpaa en niihin laita. me käytetään perheessä aika paljon mausteita ja totutellaan niihinkin sitten pikkuhiljaa pojan kasvaessa. minusta on tärkeää, että vauvat oppivat ruokien perusmaut ja olenkin pitänyt ruuat mahdollisimman yksinkertaisina. sitten lapsen kasvaessa ja osatessa paremmin ilmaista itseään voidaan tutustua erilaisiin makuyhdistelmiin lapsentahtisesti.

lapsen kummi juuri tiedusteli kyläillessään, annetaanko pojalle jouluruokia (on tuolloin juuri 10kk) ja vastasin, että ei. haluan pitää asiantuntijoiden neuvoista kiiinni enkä tarjota suolaa, rasvaa yms. pojalle, kun jouluruuatkin perinteisesti on tosi epäterveellisiä. näin juuri dokkarin amerikkalaisten ylipainoisten ihmisten sydämmistä ja jo lapsilla paljon merkkejä sydänsairauksista. siksi meillä mennään suositusten mukaan.

Äänestä

Riippuu aivan mitä tarkoitat kokkailulla :D Helpostihan siitä arkiruuastakin saa semmoista mitä 10kk ikäinen voi syödä. Minä itse en ole ollut koskaan mikään hellan ääressä viihtyvä kotiäiti, vaan olen käyttänyt ajan mieluummin lasten kanssa touhutessa. Toki arkiruuat olen tehnyt, mutta kaupan ruokia on kumpainenkin syönyt jotakuinkin sinne 10kk tienoille, jonka jälkeen olen alkanut antamaan meidän muiden ruokaa vähemmillä maustamisilla. Vauvoina yritin olla tehoäiti ja tehdä noita soseita itse, mutta meidän muksut ei alkaneet niitä syömään millään, joten ostin sitten kaupasta. Ilmeisesti tuo normiruuan laittaminen onnistuu paremmin, kun se uppoaa aika hyvin :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


myöhässä? kirjoitti:

Olen tässä vähän somessa seurannut kun äidit jakaa reseptejä kaikenmaailman kokkailuista alle vuoden ikäiselle vauvalle. Siis olenko minä vaan jotenkin myöhässä kun meillä vajaa 10kk saa edelleen soseita ja sormiruokana vihanneksia, hedelmiä ja maissinaksuja? Tuli jotenkin vähän hölmö olo kun itse olin ajatellut tarjota normiruokaa vasta sitten 1v:n kieppeillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu