Kun marsut sairastuva, niin ne piilottavat sairautensa aina viimeiseen asti ja ensimmäinen merkki sairaudesta on yleensä alakuloisuus ja jos tauti ehtii liian pitkälle alkaa syömättömyys sekä ulostaminen ja virtsaaminen lakkaavat. Kun marsu ei syö niin sitä täytyy pakkosyöttää sillä se ei kestä yhtään paastoa. Yleisimpiä sairastumisia ovat vilustumiset jolloin marsu aivastelee aivan kuten me ihmisetkin. Ruuasta ja heinästä (huonolaatuisista) johtuvia sairauksia ovat mm. erilaiset suolistosairaukset. C-vitamiinin puute aiheuttaa myös oireita. Tiettyjä ruokia ei saa antaa esim. kaaleja, ja ruokavalion tulisi olla vaihteleva sillä muuten marsulle saattaa kertyä esim. virtsakiviä. Marsuille saattaa myös tulla erilaisia ulko- ja sisäloisia. Kun marsut syntyvät saavat ne emoltaan ihoonsa pieniä valkoisia kirpuntapaisia ulkoloisia jotka saattavat joillain marsuilla alkaa kunnolla pesiytymään joten marsu kannattaa opettaa siihen että sitä pestään ja se täytyykin joskus pestä esim. koirille tarkoitetulla kirppushampoolla, mutta muista huuhdella kunnolla ja kuivata marsu föönillä ja pyyhkeellä jottei se vilustu. Älä kuitenkaan pese marsua liian usein sillä sillä on herkkä iho joka saattaa alkaa hilseilemään...
muuta ei tällä kertaa tule ainakaan minulle mieleen :) toivottavasti oli edes jotain apua!
0Äänestä
kiiuli
Kiitos kaikile jotka ovat kirjoittaneet näitä sairauksia!
Vastaukset 2
Vanhimmat

kiitos jo etukäteen!