5kk uroskoira

Huolestunut1234

Minulla on 5kk ikäinen cockeripoju, joka on varsinainen syöppö ja hajuhirmu! Syö jatkuvasti käpyjä, kiviä, keppejä, lehtiä, jne. maasta ja yrittää vielä tämän jälkeen juosta saalis suussaan karkuun. Tiedän, että olen tehnyt väärin, kun olen aikaisemmin noukkinut kaikkea pennun suusta, kun olen pelännyt, että se on jotain vaarallista ja tästä on ilmeisesti kehittynyt "peli" tai tapa, että pentu luulee että varasten sen saaliin. Olen kuitenkin lopettanut suusta noukkimisen hetki sitten, mutta ärsyttävä syöminen ja hihnan kiristyminen karkuun juostessa jatkuu edelleen ja tuntuu voimistuvan. Milloin tämä kaiken syöminen lakkaa myös ulkona? Kotona ei pureskele enään muuta kuin lelujaan. Pitäisikö tässä tilanteessa koiralle opettaa "jätä" käsky vai lähteekö tämä käytös itsestään pois? Minusta pentu on vain kovin vanha tälläisten asioiden pureskeluun ja kanteluun, kun siskoni koira lakkasi jo 3kk iässä tämän käytöksen. Hampaatkin ovat jo vaihtuneet. Tosin jokainen koira on yksilö..

Sitten toinen ongelma: murrosikä lähestyy ja ennen pentu ingnoorasi lähes kaikki vieraat koirat ellei erikseen menty tutustumaan. Nyt kuitenkin vetää, hyppii, kiljuu ja saa hepulin, kun vastaan tulee ihan mikä tahansa koira. Kuuluu varmasti normaaliin kehitykseen, mutta eniten on alkanut pelottaa tämä muutoksen tuoma haukkuminen. Pentu ei hauku juuri ikinä paitsi innostuessaan, kun leikkii toisen koiran kanssa. Mutta nyt AINA pimeällä kävellessä, tuo on alkanu haukkumaan vieraita koiria. Kerran päivälenkillä haukkui myös sienimetsällä kyykkivän mummon: oli selkeästi epävarma/ilmoittava haukku. Näiden koirien kohtaaminen iltamyöhään tai aamupimeällä sen sijaan on aivan toisenlainen: innostunut haukku: häntä heiluu ja kun vain päästään tarpeeksi lähelle niin hepulikohtaus tulee jälleen. Pitäisikö tässä alkaa käyttämään makupalaa niin, että aina kun näkee toisen koiran, haetaan kontakti pennun nenän kautta makupalalla ja mennään ohi, kunnes saa palkan? Vai onko tämäkin ohimenevää käytöstä, johon ei sen koommin tarvitse puuttua? Tähän liittyen, koira myös innostuu AINA kaikista lapsista ja etenkin oman pihan tutuista lapsista, jotka eivät kuitenkaan omaa minkäänlaisia käytöstapoja.. Olen jo useamman kerran kieltänyt lapsia tulemasta pennun luokse, kun se huutaa, ulvoo, vikisee ja käy aivan kierroksilla. Ikinä eivät lapset tottele vaan tulevat aina, kun pentu on villeimmillään tätä silittämään.. Todella rasittavaa. Nämä lapset myös pilaavat koulutuksen ja kyttäävät ulkona aina viikonloppuisin (kun ovat täällä mummolassa), milloin tulen ulos pennun kanssa.. Tästä on tullut mahdoton ongelma, enkä voi nauttia enää viikonloppulenkkeilystä.. Mummokaan ei saa lapsia kuriin. Onko täällä myös lapsikouluttajia?

Sitten vielä, miten saisin hihnavetämisen loppumaan? Pentu osasi kävellä hihnassa nuoremalla iällä ja sai siitä palkinnoksi herkkuja tai lelun. Nyt kuitenkin tunnun olevan tuolle aivan yhdentekevä nameineni, kun se saa vainun toisesta koirasta tai näkee toisen koiran ja kiskominen, sekä vikinä voi alkaa! Pentu on kovaluontoinen ja tottelee sisällä täydellisesti, mutta ulkona on nykyään täysi kaaos. Vapaana kuitenkin kulkee suht totellen metsässä: tulee luokse kustusta jne. ja saa hihnaan helposti kiinni. Kuitenkin jos vastaan tulee toinen koira, tuo pysähtyy ensin valppaan oloisena, jonka jälkeen lähtee ryntäämään vierasta koiraa kohti, joka on äärimmäisen noloa, sekä vaarallista ja kun eivät mitkään käskyt tällöin päde. Miten opettaa koira pysymään paikalla, vaikka vastaan tulisi koira? Paikan osaa jo niinkin, että kävelen tuon ympäri tai menen 20m päähän ja tulen takaisin, mutta korvat unohtuu heti, kun näkee toisen koiran.

7

1595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huolestunut1234

      Sitten vielä, milloin koira aloittaa nostamaan jalkaa? Eilen pentu teki ensimmäisen "merkkihajunsa" kierimällä kahteen otteeseen. Pentu myös nylkyttää muita koiria alistaakseen. Huolestuttavinta on, että tämä aloitti sen jo 10vkon iässä, vaikka todella aikaiselta se kuulostaakin. Kohteeksi joutui siskoni seurakoira ( 1v), joka kävi myös haastamassa pentua, kun tuo yritti nukkua: meni makaamaan, tuijotti suoraan silmiin ja häntä heilui: olemus oli jännittynyt. Olimme tällöin äitimme luona kylässä. Tästä seurasi sitten tappelu, jota aluksi luulin leikiksi: pentu voitti ja asettui selällä makaavan koiran päälle purren tuota kaulasta. Komensin pois. Siskoni koiralla oli ollut häntä täysin koipien välissä, mutta myös kovaluonteisena tuo haastoi vielä kahdesti peräkanaan pentuni samalla lopputuloksella. Viesti meni kuitenkin perille: kun pentu edes käveli siskoni koiran ohitse, tuo käänsi päänsä poispäin alistuksen merkiksi. Pentu myös hääsi tämän koiran "alueeltaan" (olohuoneesta) pois. Tämän jälkeen ja kesken yritti myös nylkyttää tätä koiraa. Komensin aina pois, eikä sen koommin ole yrittänyt. Tämä kaikki siis tapahtui pennun ollessa vain 10vko ja olen täysin varma, että kyseessä ei ollut leikki vaan ihan selkeä dominointi ja johtajuuskiista. Olen vain äimänä siitä, että kaikki tuo tapahtui kun pentu oli vasta 10vko. Muiden koirien kanssa ei ole tämmöistä tapahtunut. Nylkytystä kuitenkin on ollut koirapuistossa, sekä naapurin koiran kanssa, joka kuitenkin ingnooraa tai komentaa. Pentu on yrittänyt myös 11vkon iässä dominoida naapurin koiraa laskemalla päätään tuon pään tai selän päälle. Pelkään, että koirasta tulee erittäin dominoiva ja joutuu täten vaarallisiin tilanteisiin koirapuistossa.. Toistaiseksi nylkyttänyt koirapuistossa vain toista vanhempaa mittelipentu-urosta. En ole varma voiko tuo nylkyttää tätä dominoidakseen vai siksi, että on innostunut/mitteli on liian innostunut. Sillä muutkin koirapuiston koirat yrittivät nylkyttää juurikin tätä mittelipentua. Kuitenkin cockerinikin sai sitä osakseen yhdeltä tiibetinspanielipojalta, joka oli selkeästi koko koirapuiston pomo. Siksi kysynkin, pitääkö minun kieltää pentua joka kerta, kun se nylkyttää muita, vaikka nylkytettävä osaisi itsekin puolustautua?

    • Kyllä oppii

      Tuo et koira syö maasta mitä löytää ei ole haitallista koirat oksentavat varsin helposti mikä ei sula. Anna koiran juosta karkuun älä itse juokse.
      Opeta koiralle luoksetulo makupalalla se on kaiken A tarvitaessa saat sit koiran pois joka tilanteesta. Tuo koiran ohituksen opetus kyllä onnistuu makupalalla pidät makupalaa kädessäsi koiran kohdatessa palkitset kuin ohitus on hyvin mennyt. Katsekontakti makupalaan myös seuraamisen opettamiseen ettei vedä hihnassa vähän kerrallaan .

      • Muistaa vaan

        koko ajan koiraa opettaa niin aikuisena eli 2-3 vuotiaana saa nauttia rauhallisen koiran kanssa elämästä. Rauhallisesti ja maltilla siihen asti. Vain ne asiat jotka ovat koiran tai toisten kannalta vaarallisia tai hengenvaarallisia, kielletään ja kielloista pidetään kiinni. Muut ei-toivottavat asiat kielletään, mutta niistä voi tarvittaessa hiukan joustaa, vaikka pääsääntöisesti niistäkin pidetään kiinni.


    • Jeps.

      Kaiken mahdollisen syöminen viittaa siihen, että sillä on tylsää lenkillä. Aktivoi sitä jotenkin, tai käy uusissa paikoissa esim. kaupungin keskustassa.

      Mikään huono käytös ei mene välttämättä ohi itsestään (kiskominen toisia kohti, kaiken syöminen yms.), joten "jätä" käsky on syytä alkaa opettaa. Älä päästä pentua enää hihnalenkillä toisten luokse, vaan ala määrätietoisesti opettaa, että muut ohitetaan eikä niiden luo mennä... Vetäminen loppuu silä, että pysähdyt heti jos hihna kiristyy ja matka ei jatku askeltakaan niin kauaan aikaan kun hihna on kireällä. Ja olet siis todella tiukka tämän kanssa, etkä ajattele että voit mennä pari metriä hihna kireälläkin - vaan hihna kireällä ei mennä askeltakaan. Alussa eteneminen voi olla tosi hidasta, mutta kyllä se pian huomaa mikä on homman nimi. Jos et itse ala saada käytöstä kuriin, niin ota yhteyttä kouluttajaan.

      Jalan nostaminen alkanee noin 7 kk ikäisestä reilun vuoden ikään, se vaihtelee vähän koiran koon mukaan kuten yksilökohtaisestikin. Pienet rodut kuitenkin kypsyvät ennemmin kuin suuret, ja kysehän on siis murrosiästä ja sukukypsäksi tulemisesta.

      "Lapsi -ongelmaan" ei valitettavasti taida olla ratkaisua... Ihminen on kovapäisin otus kaikista, eikä taida uskoa millään, joten ainut keino on muuttaa tai sietää tuo, mutta tiedostaa että koiran käytös vieraita ihmisiä tai ainakin lapsia kohdatessa tulee olemaan huonoa, koska nämä vieraat lapset opettavat koirasi käyttäytymään huonosti palkitsemalla sitä huonosta käytöksestä. Voin "lohduttaa" että aikuiset tekevät tuota myös, ja he vasta kovapäisiä ovatkin, eikä mikään kielto ja selitys mene perille...

      • Huolestunut1234

        Olen tehnyt alusta alkaen tätä "puuksi tekeytymistä", kun pentu vetää. Ennen toimi ja tuli nätisti vierelle ja katsoi silmiin, sekä sai palkkion. Nykyään, jos vetää ja pysähdyn, tuo vain etsii maasta jonkin kivan naposteltavan ja asettuu maahan makuulle.. Ei auta huutelut, enkä siihen halua edes syyllistyä, kun tiedän, että ei tule. Lenkillä me kuitenkin leikimme mukaan ottamallani lelulla, käymme paljon metsässä vapaana, jossa pentu noutaa leluaan minulle, josta palkkioksi saa vetää kanssani sitä. Myös tänne, odota, vierelle ja paikka käskyä treenataan jokikinen päivä metsässä kuin myös hihnassa. Mutta sitten kun koiruuden suussa on jotain (käpy, kivi, lehti tms.), tuota ei kiinnosta makupalat tai koulutushetket lainkaan. Olenkin ihan ymmälläni, että miksi? Kyllä vain ennen kiinnosti, vaikka mitä olisi suussa ollut.. No kai tämä on tätä murrosiän tuomaa itsepäisyyttä.. Selkeä "johtaja" taidan kuitenkin olla jo pennulle, että tuskin mistään kiistoista kyse. Pentu on myös sisäsiisti. Kärsimätön kuitenkin ruoan suhteen, vaikka odottaa istualteen lupaa ottaa ja katsoo vielä silmiin. Jos aikaa pitkittää, alkaa tuo pitää kamalaa vinkumista.. Sama lenkille lähdettäessä.. Olenkin alkanut jo puuttua tähän: pidän kuppia niin kauan itselläni hallussa, vaikka siinä menisi tunti, kun tuo vinkuu. En kyllä tiedä, onko tämä turhaa pennun kiusaamista (välillä tuntuu siltä), mutta toiset taas sanoneet, että se on hyväksi pennulle, jos on ahne. Ja kun cockerithan ovat tunnettuja kupinvahtaajia.. Ja liiallinen innostus ruokaan voi johtaa aggressioon tai niin olen ainakin itse kuullut ja todennut.. Ainakin käy järkeen.


      • Tuosta kuppijutusta
        Huolestunut1234 kirjoitti:

        Olen tehnyt alusta alkaen tätä "puuksi tekeytymistä", kun pentu vetää. Ennen toimi ja tuli nätisti vierelle ja katsoi silmiin, sekä sai palkkion. Nykyään, jos vetää ja pysähdyn, tuo vain etsii maasta jonkin kivan naposteltavan ja asettuu maahan makuulle.. Ei auta huutelut, enkä siihen halua edes syyllistyä, kun tiedän, että ei tule. Lenkillä me kuitenkin leikimme mukaan ottamallani lelulla, käymme paljon metsässä vapaana, jossa pentu noutaa leluaan minulle, josta palkkioksi saa vetää kanssani sitä. Myös tänne, odota, vierelle ja paikka käskyä treenataan jokikinen päivä metsässä kuin myös hihnassa. Mutta sitten kun koiruuden suussa on jotain (käpy, kivi, lehti tms.), tuota ei kiinnosta makupalat tai koulutushetket lainkaan. Olenkin ihan ymmälläni, että miksi? Kyllä vain ennen kiinnosti, vaikka mitä olisi suussa ollut.. No kai tämä on tätä murrosiän tuomaa itsepäisyyttä.. Selkeä "johtaja" taidan kuitenkin olla jo pennulle, että tuskin mistään kiistoista kyse. Pentu on myös sisäsiisti. Kärsimätön kuitenkin ruoan suhteen, vaikka odottaa istualteen lupaa ottaa ja katsoo vielä silmiin. Jos aikaa pitkittää, alkaa tuo pitää kamalaa vinkumista.. Sama lenkille lähdettäessä.. Olenkin alkanut jo puuttua tähän: pidän kuppia niin kauan itselläni hallussa, vaikka siinä menisi tunti, kun tuo vinkuu. En kyllä tiedä, onko tämä turhaa pennun kiusaamista (välillä tuntuu siltä), mutta toiset taas sanoneet, että se on hyväksi pennulle, jos on ahne. Ja kun cockerithan ovat tunnettuja kupinvahtaajia.. Ja liiallinen innostus ruokaan voi johtaa aggressioon tai niin olen ainakin itse kuullut ja todennut.. Ainakin käy järkeen.

        ehkä itse tekisin(koska omalleni tein niin) että en kauhiasti pitkittäisi odottamista. Mutta sen sijaan pitäisin koiralle koko ruokailun ajan seuraa. Rapsuttele ja silitä sekä oio vaikka takkuja turkista, lisää hiukan kuppiin sapuskaa, pidä jaloilla kupista kiinni jotta pysyy paikallaan jne. Näin sesse tottuu siihen että ruokaa ei kukaan ole varastamassa. Jos perheessä useampia ihmisiä niin kaikki voisi osallistua tähän, jolloin se paremmin tottuu että vieraskin voi olla kupin läheisyydessä. Ja muistakaa siinä vaiheessa kun sorkitte kuppia niin ilmoittaa koiralle mitä tulee tapahtumaan. Eli "odota, saat vähän vielä lisää" tai "pieni hetki, anna minä pidän sitä vastaan jaloilla niin ei luista" ja kun homma hallussa niin "ole hyvä, jatka vaan lounastamista".

        Ja sitten tuli mieleen että tuossa tilanteessa kun huutelu ei auta, niin kyllä sitä harvakseltaan voi ladata kunnon perkeleet joilla taivas putoaa koiran niskaan. Kevyt ravautus hihnasta vihjaamaan että olisi parempi uskoa. Ei sesse siitä rikki mene, kunhan ei nyt ihan tavaksi tule. Aikuisena sitten ei enää juuri tarvitse asiaan enää palata.


    • Kun pentu nylkyttää/alistaa muita, valtailee millon mitäkin, vinkuu eri asioista, tekee mitä sen omaan päähän pälkähtää, haukkuu muita, niin sillä ei ole selkeää "johtajaa". Vähän niinkuin ne pikkuipanatkaan ei ole kenenkään hallinnassa.

      Jos odottaa että toinen koira sanoo vastaan nylkyttäjälle, siinä voi joku kerta käydä huonosti. Nylkyttäjien takia jotkut ihmiset vievät koiransa pois koirapuistoista, koska eivät halua että heidän koiransa ajetaan siihen pisteeseen että ne joutuvat rähisemään. He eivät kouluta koiriansa ja vaadi niiltä kilttiä käytöstä jotta päsmärit saisivat käydä nylkyttelemässä mielin määrin.

      Kasvuikäiselle penuulle saa tuplata koulutuksen ja tekemisen määrän, jotta sen käytös pysyy hallinnassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe