Minulla yksinhuoltajuus. Isyys on tunnustettu ja tapaamiset sovittu joka toinen viikonloppu. Lähinnä lastenvalvojan ohjeen mukaan. Neljään vuoteen isä ei ole käynyt, eikä edes soittanut. Lapsi ei muista saatikka tunne isäänsä. (sen verran pieni vielä) Nyt siis lapsi on alkanut kysellä isästään. Miten voisi kertoa lapselle, ettei isä ole koskaan ollut kiinnostunut hänestä tai hänen kuulumisistaan yms...
Vastaukset 2
- totuuden torvi
sanot totuuden. yksinkertaista. että tuuli toi ja tuuli vei ja isä kulkee tuulen tiellä eikä taida koskaan kohdalle osua,
- Toinen torvi
Mielestäni on sitä parempi, mitä aikaisemmin tuollaiset asiat paljastetaan. Jos lapsi saa tietoa isästään tai muusta vastaavasta jo aivan pienenä, hän tottuu ajatukseen ja alkaa pitää asiaa itsestäänselvänä. Mitä myöhemmin tiedon saa, sitä suurempana järkytyksenä se tulee. Joten ei kannata ajatella ainakaan niin, että kerron sitten joskus myöhemmin kun lapsi on isompi ja ymmärtää paremmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051760
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441247Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS461109Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231000Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita172839Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13790Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201713- 46709
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?14702Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40636