Haluatteko päästä vaikuttamaan tietokirjallisuuden tulevaisuuteen? Nyt siihen on mahdollisuus.
Olemme saaneet AVEK:n CreaDemo -konseptitukea joukkorahoittamiseen ja yleensäkin joukkoistamiseen perustuvan tietokirjakustannuskonseptin kartoittamiseksi. Kyseessä on siis nimenomaisesti tietokirjallisuuden edistämishanke.
Kyselylomakkeen sähköinen muoto löytyy täältä: http://goo.gl/forms/Eq29YWsdFP (edellyttää evästeiden käyttöä selaimessa). Ensimmäisen vaiheen kyselylomakkeen dead line on 7.11.2014
Perusajatuksena on löytää uusia tapoja rahoittaa ja toteuttaa tietokirjahankkeita siten, että itse prosessi ja tuote palvelisivat mahdollisimman hyvin kohderyhmiä; toimintatapa helpottaisi tietokirjailijoiden ja kääntäjien työtä, tekisi kustantamisesta vähemmän riskialtista ja kannattavampaa, tuottaisi laadukkaita kirjoja joille on kysyntää, innostaisi sekä nykyisiä että tulevia tietokirjojen lukijoita sekä tuottaisi mielekkään tietokirjojen ehdotus- ja palautejärjestelmän. Kehitteillä oleva konsepti ei korvaa nykyisiä tietokirjojen tuottamistapoja, vaan täydentää niitä.
Hankkeessa ei toteuteta mitään palvelua, vaan vain arvioidaan mahdollisen tai mahdollisten palvelu- ja tuotantokonseptien sisältöä ja toteuttamiskelpoisuutta. Jokaiselle prosessiin osallistuvalle toimitetaan ensisijaisesti sähköisesti hankkeen väliraportti ja loppuraportti.
Tavoitteet ovat korkealla ja niihin pyritään siten, että kaikilla asiasta kiinnostuneilla olisi mahdollisuus osallistua ja muokata prosessia. Siksi lomakkeen kysymykset ovat melkoisen avoimia. Joukkorahoitus ja joukkoistaminen merkitsee sitä, että tavalliset ihmiset voivat yhdessä ammattilaisten kanssa vaikuttaa asioihin sekä palvelujen ja tuotteiden kehittämiseen ja rahoittamiseen, tässä tapauksessa tietokirjojen tuottamiseen ja itse tietokirjojen tuottamisen ja rahoittamisen järjestelmään.
Voit vastata nimettömänä.
http://www.nomerta.net/creabottomup.php
Taustatietoa hankkeesta:
http://www.nomerta.net/KirjeCreademoiliiteTaustatietoahankeesta.pdf
Haluatko päästä vaikuttamaan tietokirjallisuuden tulevaisuuteen?
CreaDemoBU
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo203490257-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2883019- 1341787
Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2281607Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671431J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.841206Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor641164By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei751149Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(781109- 591107