Ukkohalla?

Kertokaapas kokemuksia Ukkohallasta?
113081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Toissavuonna tuli käytyä puoli päivää. Riippuu ihan siitä mitä haet. Lasten kanssa varmaan hyvä paikka. Löytyy grillikatosta yms, rinteet ovat loivia. Lähikoulut ilmeisesti käyttää paikkaa, ainakin silloin oli pikkukoululaisia bussilasteittain. Jos olet tasoltasi auraaja niin ehkä silloin riittäisi mielenkiintoa muussa tapauksessa kannattaa suunnata Paljakkaan. Siellä on loivat rinteet lapsille ja jyrkempääkin löytyy, sekä huomattavasti pidempää.

Äänestä
  • no minä olin siellä perheen kanssa viime vuonna
    ja hiljaista oli. Mutta erittäin viihtyisä paikka
    varsinkin perheen kanssa.
    ihan hyvät pitkät rinteet.
    rauhallinen ympäristö
    hyvät hiihto ladut ja maastot.
    tänä vuonna paljakkaan

    Äänestä

Ukkohalla erittäin kaunis paikka sekä talvella että kesällä.Lunta talvisin piisaa ja ladut ja rinteet loistavassa kunnossa.Majoitusmahdollisuudet hyvät ja suht edulliset.Sijaintipaikka hyvä katselee mistä ilmansuunnasta hyvänsä.Lapsiperheille varsinkin hyvä paikka olkoon ajan kohta mikä hyvänsä,mutta nuorille ei kesä aikana oikein tahdo tekemistä löytyä.Joten suosittelen paikkaa talviaikaan varsinkin lapsiperheille.

Äänestä

Mainio paikka esim. murtomaahiihtää ja tehdä kelkkaretkiä, käyn ainakin kerran keväässä hiihtämässä. Tulen ilolla monen sadan kilometrin päästä! Tutustu mainoon majoitukseen aivan rineteiden ja latujen juurilla:

http://kotisivu.mtv3.fi/vuokramokit/

Äänestä

Ukkohalla on ihan ok. mutta jos tulee pitemmän matkan päästä, niin kannattaa ajaa ohi ja mennä rukalle. Ukkohallassa on melkein samat hinnat kuin rukalla...mutta taso ei. Ukkohallassa huolletaan rinteet huonosti, välineet ei oo ihan vimpan päälle, yö-elämä...mikä yö-elämä? ja niin lepposia rinteitä että hohhoijaa... paljakka menee samaan kastiin, paitsi että siellä on lisänä paljon venäläisiä ja vittumaisia paikkakuntalaisia... Lapsena oli ihan ok. paikkoja, mutta enpä menis enää.
Ruka-Pyhä-Ylläs-Levi... sinne menisin..ja menen.

Äänestä

ukkohalla on huono paikka.joka ei usko terve menoa

Äänestä

kyllä on hienot mainokset netissä ukkohallasta.kerran käytiin porukalla ja päätettiin että ei toista kertaa.iltasella ei mitään tekemistä rinteet menee aikasten kiinni lähellä ei mitään kauppoja.eikä mitään ravintola tarjontaa

Äänestä

Mulla hyviä kokemuksia hintataso kohdallaan, ladut ja rinteet ainakin viime talvena hyvässä kunnossa.
Ei mikään piletys paikka mutta hiihtokeskuksena hyvä.
Ja jos haluaa vaihtelua lasketteluun niin voi poiketa Paljakassa.

Äänestä
  • Talviloma paikka sopivan matkan päässä. Rinneliput edulliset:)

    Äänestä

Lestaperheitä ihan sairaasti. Rinteet aika heikot, ei ole sen arvonen että kannattaisi maksaa mitään. Tunti ajoa lisää niin olet Rukalla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


QWer kirjoitti:

Kertokaapas kokemuksia Ukkohallasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu