Nyt alkaa näkyä Suomen pakolaispolitiikan tuloksia.Ruotsinmallin matkiminen tuo myös Ruotsinmallin mukaiset ongelmat.
Kohta ei täälläkään tohdi kulkea kadulla voi joutua hottentottien ryöstämäksi tai raiskaamaksi!
Kohta ei täälläkään tohdi kulkea kadulla voi joutua hottentottien ryöstämäksi tai raiskaamaksi!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Se on juuri näin. Mutta miksi? Eikö meidän päättäjät todellakaan näe mihin ollaan menossa?
Yhteiskunta järjestelmien vika, siellä missä ei ole töitä siellä on joutoaikaa, joka purkautuu väärällä tavalla.
Taitaisi olla hyvä, että olisi jonkinlainen sovittu pakkotyöjärjestelmä jonka kautta ihmiset saisiavat toimeentulonsa.
Suuri osa pakolaisista ovat työttömiä, kun tänne "otetaan" pakolaisia pitäisi heille heti järjestää "pakkotyötä" jolla ansaitesevat tomeentulonsa, tietysti suomalaisten pitäisi päästä saman edun piiriin.
Vihreät ja Rkp ?
tässä oikea tulos
Suurimmat puolueet ja sielläkin on oikeistopuolueilla ylivoima.
"Kalluppien" mukaan persutkin kuuluvat suuriin puolueisiin.
Persut eivät ota vastuuta, koska siellä on vain vastuuttomia.
Oikeistopuolueet ovat haalineet tänne näitä mustiksia " työvoimapulaa paikkaamaan"
eli siis halpatyövoimaksi jottei palkkoja tarvitsisi korottaa. Ruotsalaiset ja viherhomot ovat halunneet monikulttuurisuuden rikastuttavan Suomea. RKP myös ehkä siksi että tuntisivat olevansa vieläkin parempia ihmisiä auttaessaan pakolaisia.
vasemmisto on taas halunnut auttaa muidenmaiden " kärsivää työväenluokkaa".
Joten kaikki ovat syyllisiä.
käytit avauksessasi rasistista ilmaisua ihmisestä hyi häpeä.
Hottentotti ei ole rasistinen ilmaus koska se on heimon nimi tosin hottentotti heimo on kuollut sukupuuttoon.
Hottentotti Veenusta esiteltiin aikoinaan ympäri eurooppaa lajinsa viimmeisenä edustajana hänet täytettiin kuolemansajälkeen jo on kai vieläkin näytillä jossain.
Tosin viimmeisen hottentotin kivespusseista tehtiin tupakka kukkaro Englantilaiselle pastorille joka oli ansioitunut hottentottien hävittämisessä.
Katujengeille on annettava toimintavapaus, muuten kyseessä on vihapuhe kansanryhmää vastaan...!