Oon 16-v homopoika. Haluisin kertoo iskälle et oon homo. Asun iskän kans ja sen olen ainoa poika. Kertokaa miten omat vanhempanne on suhtautunu, kun ootte kertonu niille.
miten kertoa
hui
61378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vanhemmat olivat pidemmän aikaa jo epäilleet minun olevan homo. Toin kotiin aina "kavereita" eikä minulla ollut koskaan tyttöystävää. Aika hyvin vanhemmat suhtautuivat asiaan. Ei ensimmäistäkään vitsiä heittäneet asiasta. Heidän mielestä tärkeintä on olla onnellinen elämässä.
Eli vanhempien pitäisi suhtautua asiallisesti, mutta ei vain taida olla aina käytännössä niin...
Jos oot tosisas niin rohkeesti vaan. Ite olin enemmän sekasin
No onhan asian tiimoilta kirjakin kirjoitettu "Ulos kaapista" -niminen teos, kirjoittanut Marja-Leena Parkkinen. Siinä on koottuja aitoja kokemuksia siitä, miten vanhemmat ja sukulaiset ovat suhtautuneet uutisiin ja uskon että se auttaa löytämään sanoja tilanteeseen.
Itselläni vanhemmat on tiennyt jo jonkin aikaa, mutta kerroin asian vasta noin "ohimennen" heille vähän aikaa sitten ja ei siinä mitään, suhtautuivat niin hyvin kuin vain voi. Siitä vaan, rohkeutta :)
sano suoraan
Moi!!! Oon myös homo poika 16,5wee.
Musta tuntuu et mun vanhemmat taitaa tietää asian. Mun luokkakaveri Jari on mun kans ollu mun huoneessa monta kertaa. Kerran unohtu lukita ovi ja mutsi yllätti kun oltiin sängyn päällä alushousut vain jalassa, kummallakin seisoi.
Siitä tuli sitten kyselyä, no totta kai..
Kerran mutsi löysi Jarin bokserit kaapista ja niissä oli monet spermat ja siitä mutsi tais jo viimeistää arvata et oon homo.
Vanhemmat on suhtautunu tosi hienosti asiaan.
No ei ne nyt ihan kannusta mut ei oo kieltäny.
Mä tykkään tietysti tosta Jarista ollaan tunnettu jo 5 vuotta, ollaan nähty toistemme kikkelin kasvu ja karvojen ilmestyminen .
Jari on hieno poika todella mun makuun.
Kerro ihan rohkeesti isälles, ja olis kiva jutella sun kanssa enemmän.