Lasten hankkiminen ei ole minulla vielä ajankohtaista (vaikka lupa adoptointiin iän puolesta jo heltiäisi) mutta olen jo teini-ikäisestä saakka kypsytellyt ajatusta että kun aika koittaa, haluaisin mieluummin adoptoida kuin tehdä lapsia. Syitä tähän on monia, ja vuosien varrella niitä on löytynyt aina vaan lisää. Perimmäinen syy on se että vaikka ymmärrän miksi monet vanhemmat haluavat biologisen lapsen (omaa lihaa ja verta, yhdessä rakkaan kanssa luotu ihme, raskaana olemisen kokemus jne.), minä en keksi yhtään syytä miksi haluaisin nimenomaan bio-lapsen. Sillä onko joku muu sen lapsen synnyttänyt vai minä ei ole minulle (eikä varsinkaan lapsen kannalta) mitään merkitystä. Tämä on siis vain se mitä itse tunnen, ymmärrän kyllä miksi sillä voi jollekkin muulle olla merkitystä, enkä sitä millään tavalla tuomitse.
Kuitenkin kun tunnen näin, niin siitä seuraa ihan puhtaasti looginen ajatus että jos minä joskus haluan perheen ja on jo olemassa olevia lapsia jotka tarvitsevat perheen, niin miksi ihmeessä tekisin lapsen sen sijaan että adoptoisin.
Ongelmahan on se että miten tällaisen ajatuksen myy sille elämänkumppanille. Itse en ole 15 vuotiaasta asti ollut suhteessa yhdenkään pojan/miehen kanssa joka tämän näkökulman ymmärtäisi. Nykyisen kumppanin (ja toivottavasti sen tulevan isän) kanssa keskustellessa olenkin nyt alkanut taipua ajatukseen että vaikka koen omalta kohdaltani oikeaksi sen että ainoastaan adoptoisin (haluan todennäköisesti ison perheen, neljäkin lasta), niin kumppanin takia olisin valmis tekemään yhden bio-lapsen ja adoptoimaan loput. Elämähän ei tällaisia suunnitelmia välttämättä seuraa, mutta ajatus on kuitenkin tämä.
Parisuhteen realiteetit (eli siis kultaisen kompromissin) olen siis jo hyväksynyt, mutta silti kiinnostaisi löytyykö koko maailmasta, tai alkuun tästä foorumista yhtä ainutta ihmistä joka ajattelisi samalla tavalla kuin minä. Eli adoptiota ensimmäisenä ja parhaana vaihtoehtona (bio-lasten sijasta vaikka niiden saaminen olisikin mahdollista). Itse en ole tällaiseen ihmiseen vielä törmännyt, sen sijaan kyllä yleiseen tyrmistykseen ja kritiikkiin kun olen esittänyt ajatuksiani. Usein ne on tulkittu esim. siten että en halua lapsia ollenkaan, VIHAAN lapsia ym.
Mitä mieltä olette? Onko adoptio vain varajärjestelmä kun luonto ei tee tehtäväänsä, tai sen lisänä, vai onko se tasavertainen vaihtoehto biologiselle lisääntymiselle.
Kuitenkin kun tunnen näin, niin siitä seuraa ihan puhtaasti looginen ajatus että jos minä joskus haluan perheen ja on jo olemassa olevia lapsia jotka tarvitsevat perheen, niin miksi ihmeessä tekisin lapsen sen sijaan että adoptoisin.
Ongelmahan on se että miten tällaisen ajatuksen myy sille elämänkumppanille. Itse en ole 15 vuotiaasta asti ollut suhteessa yhdenkään pojan/miehen kanssa joka tämän näkökulman ymmärtäisi. Nykyisen kumppanin (ja toivottavasti sen tulevan isän) kanssa keskustellessa olenkin nyt alkanut taipua ajatukseen että vaikka koen omalta kohdaltani oikeaksi sen että ainoastaan adoptoisin (haluan todennäköisesti ison perheen, neljäkin lasta), niin kumppanin takia olisin valmis tekemään yhden bio-lapsen ja adoptoimaan loput. Elämähän ei tällaisia suunnitelmia välttämättä seuraa, mutta ajatus on kuitenkin tämä.
Parisuhteen realiteetit (eli siis kultaisen kompromissin) olen siis jo hyväksynyt, mutta silti kiinnostaisi löytyykö koko maailmasta, tai alkuun tästä foorumista yhtä ainutta ihmistä joka ajattelisi samalla tavalla kuin minä. Eli adoptiota ensimmäisenä ja parhaana vaihtoehtona (bio-lasten sijasta vaikka niiden saaminen olisikin mahdollista). Itse en ole tällaiseen ihmiseen vielä törmännyt, sen sijaan kyllä yleiseen tyrmistykseen ja kritiikkiin kun olen esittänyt ajatuksiani. Usein ne on tulkittu esim. siten että en halua lapsia ollenkaan, VIHAAN lapsia ym.
Mitä mieltä olette? Onko adoptio vain varajärjestelmä kun luonto ei tee tehtäväänsä, tai sen lisänä, vai onko se tasavertainen vaihtoehto biologiselle lisääntymiselle.
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Onko adoptio vain varajärjestelmä kun luonto ei tee tehtäväänsä, tai sen lisänä, vai onko se tasavertainen vaihtoehto biologiselle lisääntymiselle."
Olen sitä mieltä, että se on kaikkia edellämainittuja. Ei ole olemassa absoluuttista vastausta, joka olisi totta kaikille.
Ajattelen niin, että lapselle adoptio on korkeintaan toiseksi paras vaihtoehto; kansainvälisissä adoptioissa kolmanneksi paras.
En ole ihan varma onko hyvä idea tehdä lapsia kumppanin vuoksi. Kyllä niitä täytyy haluta itsekin. Muutoinhan biolapsi on vain niitten oikeiten lasten saamisen välikappale, ja se saattaapi hyvinkin heijastua elämään, vaikka vakaasti uskoisi että ei heijastu.
Lapsen kannalta tulee kyllä olemaan väliä sillä oletko hänet synnyttänyt sinä vai joku muu.
En pidä ihmeellisenä sitä, että haluaa adoptoida. En näe sitä sen kummempana kuin sen, että sellaiset joilla on biologisia lapsia ja mahdollisuus saada lisää lisääntyvät adoptoimalla.
On teitä, siis meitä :) Monen asian summa meilläkin johti päätökseen kansainväisestä adoptiosta. Nyt olemme jo perhe, joten mahdollista se on vaikka lapsettomuus ei olekkaan taustalla. Se onkin eri asia miten saat miehesi innostumaan asiasta, en oikeastaan osaa sanoa asiaan mitään, koska meillä tästä täysin yhteinen ymmärrys. Sen voin sanoa kuitenkin, ettei tämmöiseen päätökseen saa toista painostaa, se olisi väärin jo lasta kohtaan.
"Sillä onko joku muu sen lapsen synnyttänyt vai minä ei ole minulle (eikä varsinkaan lapsen kannalta) mitään merkitystä."
Tuo laitoin silmään, eli lapselle sillä kyllä juuri onkin merkitystä. Adoptio on hyvin traaginen tapahtuma, se on erittäin surullinen päätös yhden perheen elämässä, toki iloinen alku toisessa, mutta lapsi on kokenut myös sen toisesta luopumisen. Hänellä on myös aina kahdet vanhemmat, ne biologiset joiden kanssa ei voinut elää, mutta jotka antoivat hänelle elämän ja rakennuspalikat joista hän muodostuu ja sitten me adoptiovanhemmat, joiden kanssa hän jakaa elämänsä, joilta oppii asioita ja jotka ovat läsnä.
Minusta adoptio on tasavertainen tapa saada lapsia, mutta joillekkin se tulee kuvioihin vasta kun luonto tekee stopin. Se ei mielestäni ole mitenkään tavatonta tai väärin sekään, kuten ei se, että haluaa adoptoida ilman lapsettomuustaustaa. Jotkut saavat valitsevat kummatkin, biot ja adoptiot.
Lopuksi: On hyvä ymmärtää adoption merkitys myös lapselle, se ei aina ole niin yksinkertaista kuin meille vanhemmille on saada adoptiolapsi.
Onnea matkaan!
Tarkennan vielä mitä tarkoitin tuolla "ei lapsen kannalta merkitystä".
Ymmärrän kyllä että lapselle ehdottomasti paras vaihtoehto on jos hän voi elää turvallisesti samassa perheessä syntymästään saakka. Asia nyt kuitenkin on niin että maailmassa on kenties miljoonia lapsia joilla tähän ei ole mahdollisuutta. Tähän minä en voi valitettavasti vaikuttaa muuten kuin varmistamalla että mahdollinen oma tuleva bio-lapseni ei tällaiseen tilanteeseen joudu (ja ehkä osallistumalla ennaltaehkäisevään työhön). Mielestäni tässä epätäydellisessä maailmassa tärkeämpää kuin se kuka lapsia synnyttää on se että jo olemassaolevista lapsista pidetään huolta. Adoptoimalla lapsen en riistä syntymättömältä bio-lapseltani mitään. Myöskin perheettömän lapsen kannalta on sama saanko minä bio-lasta. Eli mielestäni kaikki syyt joita bio-lapsen tekemiseen on, ovat itsekkäitä (tällä en tarkoita etteivätkö ne olisi ymmärrettäviä tai hyväksyttäviä). Bio-lapsen tekemisellä (vs. adoptiolla) ei ole kenellekkään muulle mitään merkitystä kuin mahdollisesti tekijälle. Ei sille syntymättömälle lapselle, ei jo olemassa olevalle perheettömälle lapselle, ei yleisen elämän jatkuvuuden kannalta tai minkään muunkaan. Tällä hetkellä tosiasia on se että lapsia maailmassa on enemmän kuin heitä haluavia perheitä.
Toivottavasti ilmaisin itseäni vähän selkeämmin.
Minä en ehkä oikein ymmärrä sinua.
Mielestäni on luontevinta nähdä adoptoiminen ja biovanhemmuus yhdenvertaisina.
Hmmm... tuntuu jotenkin, että sinulla olisi pointtina PELASTAJUUS, ei vanhemmuus. Ei hyvä.
Motiivini ei ole pelastajuus, ihan niin ylimielinen en ole! Silloin olettaisin että minulla on ratkaisut toisten ihmisten ongelmiin. Tästä ei ole kysymys.
Minulle henkilökohtaisesti asia on hyvin yksinkertainen: jos minä haluan perheen, eli siis äidiksi, ja on jo olemassa oleva lapsi joka perheen tarvitsee, niin en näe mitään syytä miksi me kaksi ihmistä (tai kuinka monta nyt olisikaan) emme sitä perhettä yhdessä muodostaisi. Pure Logic.
Korostan siis että tämä on miten koen asian OMALLA KOHDALLANI. Se että kaikki kokisivat asian näin ei olisi edes toivottavaa. Lähinnä tämän aloituksen tarkoitus oli selvittää että löytyykö muita samoin ajattelevia, ja se että miksi toisin ajattelevien on niin vaikea ymmärtää tai hyväksyä kantaani.
En tiedä minkä ikäinen olet, mutta tiedätkö, että moni nuori ihminen ajattelee alkuun lapsen saamisesta noin. Minäkin ajattelin.
Se kuuluu tiettyyn kehitysvaiheeseen, jossa ajatellaan lapsen saantia vaihtoehtona, mutta jossa todellinen sitoutuminen tuntuu vielä vaikealta.En tarkoita, että tietoisesti haluaisit olla sitoutumatta, mutta ajatus äidittömästa/isättömästä lapsesta ja itsestä on vähemmän pelottava kun kaikki ne mielikuvat joita oman (biologisen)lapsen saamiseen liittyy.
Adoptio on siis oikein hyvä vaihtoehto, mutta ensisijaisena vaihtoehtona se herättää aina hiukan epäilyksiäkin motiiveista.
Nyt en käsitä mitä tarkoitat "vähemmän sitova"??? Oletko ollenkaan tietoinen mitä adoptioon liittyy ja mitä asioita adoptioneuvonnassa käydään läpi? Väitän, että suurinosa adoptiovanhemmista aikapaljon enemmän miettineet juuri sitä haluavatko oikeasti lapsen vai toteuttavatko jotain kaavaan, johon kuuluu talo-lapset-koira.
Olen tietoinen, kun olen alalla.Ymmärsin kuitenkin että sinä et mainittuja prosesseja ole käynyt läpi?
Ihminen on niin erikoinen värkki ettei aina ymmärrä omia motiivejaan kun vasta myöhemmin.
Olen vasta todella nuori mutta aina halunnut adoptoida lapsen. Olen todellakin sitä mieltä, että miksi tehdä koteihin uusia lapsia kun jotkut lapset ovat sitä vailla?
Aivan. Olisin valmis auttamaan koditonta/huonon kodin omaavaa lasta. Ajatusleikkinä voisi ajatella: Jos meillä olisi lapsi, mitä tapahtuisi sille lastenkodissa/kadulla elävälle nappisilmälle silloin? Tapahtuisiko mitään? Ainakaan parempaa?
veit sanat suustani!
Olen ihan samoilla linjoilla kanssasi.
Kiva kuulla, että meitä on muitakin. Kukaan ei ole vielä tähän mennessä kunnolla ja oikeasti ymmärtänyt näkökantaani.