Muutettuani uuteen kouluun tapasin erään aika kivan pojan, jota en aluksi ajatellut kuin vain ystävänä. Nyt ollaan n. kuukauden ajan nähty koulussa päivittäin ja muutama kerta käyty jääkiekko-otteluissa (koska olemme kamalia faneja), joissa on ollut älyttömän hauskaa. Tässä parin päivän ajan se poika on saattanut mut koulun jälkeen kotiovelle asti. Tänään me sitten oltiin suutelemassa ekaa kertaa kotimatkalla ja minä annoin vain pienen pusun huulille sen sijaan, että olisin antanut oikein mojovan suukon.. Minä olen vain niin ujo, etten kehdannut. Mikä avuksi, kun aina kun ollaan lähekkäin, niin alkaa yhtäkkiä pelottamaan? Pelkäänkö läheisyyttä?
Pelottavaa..
Anouni
2333
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja menee ohi kun olette enemmän yhdessä. Itsellä ihan sama juttu, meni ohi n. 3 kuukauden seurustelun jälkeen. Joten älä huolehdi, et luultavimmin pelkää läheisyyttä, jännität vain uutta tilannetta. =) Paras kun kuitenkin selität tuon sille pojalle, ettei hänelle tule mitään tyhmiä ajatuksia.
Kiitos, että vastasit.. Hyvä tietää, että se on ihan normaalia. Nyt on pojalle kerrottu ja asia oli hänestä ihan ok. Kiitos, että autoit. :)