Tyttöystävän kaverit

Hei! Haluaisin kuulla kuinka läheisiä olette tyttöystävänne kavereiden kanssa ja toisinpäin. Vietättekö aikaa porukalla vai kulkevatko molemmat omien kavereidensa kanssa?

Meillä vietetään aikaa omien kavereiden kanssa, mutta lähden välillä myös tyttöystävän mukaan jos he ovat menossa iltaa viettämään. Tyttöystävääkin pyydän välillä mukaan meidän menoihin, mutta usein hänellä on ihan oikeita esteitä esim. hyvin epäsäännölliset työajat.
Tyttöystäväni kaverit ovat melkein kaikki heteroita, kuten omanikin, ja eteen nouseekin kysymys ns. "tyttöjen illoista". Jos he viettävät tyttöjen iltaa, jolloin poikaystävät jätetään kotiin niin pitäisikö silloin minunkin jäädä kotiin?

Itselläni on myös välillä ongelmana, että en ole täysin oma itseni hänen kavereidensa kanssa jos tyttöystäväni on paikalla. En tiedä mikä on ongelmana, mutta jotenkin jäädyn eikä juttu luista, tiedostan liikaa mitä teen. Pidän heistä kyllä kovasti. Tämä ärsyttää tyttöystävääni. Meillä on kyllä myös hauskaakin porukalla. Tyttöystäväni on kertonut että he kyllä pitävät minusta. Yhdessä olemme olleet vajaa vuoden.
7431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Meillä olen ollut mukana illanvietoissa vain jos tyttöystävien kavereiden miehetkin olleet (tyttiksen kaverit enimmäkseen heteroita). En siis ns. "tyttöjen illoissa" ole ollut. Meillä on aika eri kaveriporukat mutta toki joskus nähdään "ristiinkin". Itse en kuitenkaan esim. tyttiksen kamujen kanssa ole sillä tavalla yhteydessä että vaikka itse soittelisin heille. Varmaan aika sama meininki kuin monilla hetskupariskunnilla.

Tuo mitä puhuit ettei olo ole mukava saattaisi johtua epävarmuudesta. Mulla meni aikaa tottua tyttiksen kavereihin kun olen tuntemattomassa seurassa vähän ujo, mutta meni se sitten ohi kuk paremmin tutustuttiin. Jos tyttiksesi on ujoudestasi (?) ärtynyt niin se ei tietenkään helpota tilannetta.

Äänestä
  • Siis tyttöystävän kavereiden miehet, on vaan yksi tyttis...

    Äänestä

Et ole POIKAystävä, joten mikset voisi osallistua tyttöjen iltoihin? Vai onko ne niin naisellisia menoja, ettei sua edes kiinnosta? :D

Äänestä
  • Kyllä musta on ainakin kiva nähdä välillä kavereita ilman että heillä on seurustelukumppani mukana. Toisin jos on paljon porukkaa muutenkin niin sittehän se on ihan sama onko jolloin poika/tyttöystävä mukana.

    Äänestä

Minun heterokaverini pyysi, että kutsuisin tyttöystäväni kaveriporukkamme tyttöjen iltaan :'D

Äänestä

Kiva ! Minulla taas on kaksi mimmiä jättäneet kun olis ollut aika tutstua mun tärkeisin ihmisiin . Sitpä ajattelin että lesbot haluaa aina omistaa toisen ja olla kahdestaan . Ei kiiinnosta enää .

Äänestä

Hahah mä oon hengaillu mun tyttöystävän kvereiden kanssa jopa ilman että mun tyttöystävä ees on ollu mukana :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lalalaa kirjoitti:

Hei! Haluaisin kuulla kuinka läheisiä olette tyttöystävänne kavereiden kanssa ja toisinpäin. Vietättekö aikaa porukalla vai kulkevatko molemmat omien kavereidensa kanssa?

Meillä vietetään aikaa omien kavereiden kanssa, mutta lähden välillä myös tyttöystävän mukaan jos he ovat menossa iltaa viettämään. Tyttöystävääkin pyydän välillä mukaan meidän menoihin, mutta usein hänellä on ihan oikeita esteitä esim. hyvin epäsäännölliset työajat.
Tyttöystäväni kaverit ovat melkein kaikki heteroita, kuten omanikin, ja eteen nouseekin kysymys ns. "tyttöjen illoista". Jos he viettävät tyttöjen iltaa, jolloin poikaystävät jätetään kotiin niin pitäisikö silloin minunkin jäädä kotiin?

Itselläni on myös välillä ongelmana, että en ole täysin oma itseni hänen kavereidensa kanssa jos tyttöystäväni on paikalla. En tiedä mikä on ongelmana, mutta jotenkin jäädyn eikä juttu luista, tiedostan liikaa mitä teen. Pidän heistä kyllä kovasti. Tämä ärsyttää tyttöystävääni. Meillä on kyllä myös hauskaakin porukalla. Tyttöystäväni on kertonut että he kyllä pitävät minusta. Yhdessä olemme olleet vajaa vuoden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu