tän olen keksinyt vähän aikaa sitten...toinen 'runoni' on otsikolla menetys rakkausrunot palstalla...
Istun yksin metsässä.
Kuulin äänen takaani.
Jähmetyin paikoilleni.
Kuka on takanani oleva olento?
En jää ottamaan siitä selvää.
Lähden hiipimään eteenpäin,
mutta taakse en katso.
Kuulen jonkun sanovan nimeni.
Jatkan silti matkaa.
Olento toistaa nimeäni,
pyytää pysähtymään.
Pysähdyn ja jähmetyn taas paikoilleni.
Tunnen jonkun kämmenen olkapäälläni.
Se kuiskaa ’ystävä’.
Alan tärisemään,
kuka on tämä kumma olento?
Ystäväni?
Joku tuntematon?
Kenties henkiolento?
Siirryn eteenpäin askeleen verran.
Käsi ei irrota minusta.
Katson olkapäätäni.
En näe mitään siinä, tunnen vain.
Henkiolento, se se on.
Vaihtoehtoja ei ole monia.
Joko käännyn katsomaan taakseni tai lähden juoksemaan.
Käännyn.
Kukaan ei ole vastaanottamassa katsettani,
Vain lämmin tuulen puuskahdus.
Vai oliko se tuuli?
Kenties tämä henkiolento, totean.
Näkyviin alkaa ilmestyä käsi, kädet ja koko vartalo, kasvotkin.
Huulet alkavat liikkua muodostaen sanan ’ystävä’.
Nyt kuulen ääntäkin : ’ystävä, älä yksin ole,
tule luokseni ja kerro huolesi, olen täällä aina ja ikuisesti.
Nyt, mene ja palaa takaisin kun huoles on suuret.’
Henkiolento katoaa,
jään yksin.
Kuiskaan ’tulen takaisin, lupaan sen’.
Lähden kotiin rauhallisin mielin.
Henkiolento.
Olen nähnyt ja kuullut sen ja tulen sen vielä näkemäänkin.
Ehkä sinäkin, ystävä.
Istun yksin metsässä.
Kuulin äänen takaani.
Jähmetyin paikoilleni.
Kuka on takanani oleva olento?
En jää ottamaan siitä selvää.
Lähden hiipimään eteenpäin,
mutta taakse en katso.
Kuulen jonkun sanovan nimeni.
Jatkan silti matkaa.
Olento toistaa nimeäni,
pyytää pysähtymään.
Pysähdyn ja jähmetyn taas paikoilleni.
Tunnen jonkun kämmenen olkapäälläni.
Se kuiskaa ’ystävä’.
Alan tärisemään,
kuka on tämä kumma olento?
Ystäväni?
Joku tuntematon?
Kenties henkiolento?
Siirryn eteenpäin askeleen verran.
Käsi ei irrota minusta.
Katson olkapäätäni.
En näe mitään siinä, tunnen vain.
Henkiolento, se se on.
Vaihtoehtoja ei ole monia.
Joko käännyn katsomaan taakseni tai lähden juoksemaan.
Käännyn.
Kukaan ei ole vastaanottamassa katsettani,
Vain lämmin tuulen puuskahdus.
Vai oliko se tuuli?
Kenties tämä henkiolento, totean.
Näkyviin alkaa ilmestyä käsi, kädet ja koko vartalo, kasvotkin.
Huulet alkavat liikkua muodostaen sanan ’ystävä’.
Nyt kuulen ääntäkin : ’ystävä, älä yksin ole,
tule luokseni ja kerro huolesi, olen täällä aina ja ikuisesti.
Nyt, mene ja palaa takaisin kun huoles on suuret.’
Henkiolento katoaa,
jään yksin.
Kuiskaan ’tulen takaisin, lupaan sen’.
Lähden kotiin rauhallisin mielin.
Henkiolento.
Olen nähnyt ja kuullut sen ja tulen sen vielä näkemäänkin.
Ehkä sinäkin, ystävä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.