Mielipiteenne, kiitos!

Emme edes harkinneet ottavamme vain yhden kissan koska kaksin niistä on seuraa ja iloa (ja myöskin hieman harmia) toisilleen. Tuosta sekopäisyydestä en niinkään tiedä. Äitini luona on yksinään elänyt 12v 5kk leikattu tyttönen eikä hän sekopäinen ole koskaan ollut. Asiaan tietty voi vaikuttaa sekin että tuo kissa on saanut kulkea vapaasti sisällä ja ulkona tahtonsa mukaan.

niin, ota yhtäaikaa. Itse tykkään, et on kaksi kissaa. Meillä vain kävi niin, että toinen puolivenäjänsinin.(tyttö) oli jo 3v. ja nyt kk sitten otimme persialaisen (poika) koht. 1v. ja ne eivät ole tottuneet toisiinsa. Venäj,sin. on arka kisu ja persial. reipas reilu kolli, jokapaikassa. Kumpaakaan en antaisi pois. Omalla tavallaan kumpikin kun ovat niin erilaisia ovat ainutlaatuisen ihania. Jospa sinua onnistaisi ja kisut tulisivat keskenään juttuun, olisi se ok. Tiedän, että ajan kanssa meidänkin kisut ystävystyvät, niin käy useimmiten. Kuitenkin niillä on mielenkiintoa nyt jo kun seuraavat toinen toistansa. Neuvo on ota kaksi, jos saat ne eri huoneisiin nukkumaan yöksi, muuten voi mennä yöunet.

Hei,
meillä on yksi kissa - eikä ollenkaan sekopäinen. Vaatii kyllä varmasti enemmän seurustelua ja leikkimistä ihmisten kanssa. Olemme molemmat kissanomistajat eläkeläisiä, joten aikaa on hänelle. Onnea valinnallesi.

meillä oli ensin yksi, mutta kuinkas ollakkaan niin iski"vauva" kuume niin piti ottaa toinen kaveriksi. tekisi mieli ottaa vielä kolmaski, kun kumminkin asun kolmiossa ja tilaa olisi. aika näyttää otanko kolmannen riiviön. kyllähän noihin saa rahaa uppoomaan, mut kun rakkailleen on ostettava vain parasta. meillä on kisut tullut suht hyvin keskenään toimeen ikäeroa on n.1 1/2 v ja kummatkin on narttuja. ei meidän vanhempi neiti sen hullumpi ollut yksin.. se vaan nöksähti kun tuli toinen taloon. ei tullut 2 päivään edes ovelle vastaan, kun tulin töistä.

Meillä on yksi kissa ja hyvin pärjää,mutta seuraa se kyllä kaipaa ihmisiltä, jos olet paljon poissa kotoa niin kannattaa hankkia kaksi, mutta kissa on onnellinen kun saa olla ainut huomion keskipisteenä, kahdelle kissalle voi tulla joskus pientä kinaakin.

Omalta osaltani "sekopäisyys" ainukaisella kissalla ei ole mitään urbaanilegendaa. Otin 80-luvun lopulla yhden ainoan narttukissan, ja se tuntui olevan kyllä pikkaisen pihalla päästään... Kerran se esim. hyppäsi kynnet ojossa takaani selkääni kiinni. Nam...

Mutta. Niinä aikoina ei ollut valistuneita ihmisiä kertomassa minkä ikäinen kissan pitäisi olla luovuttaessa, ja epäilen pahasti että se oli vasta 2 kk jos sitäkään (aika rääpäle). Ei sillä kyllä ollut mitään vauvamaisuuksia (imemistä yms.) ongelmanaan, mutta muita kissoja se vihasi kuin ruttoa. Naapurin kissat tottakai ajettiin hevon kuuseen, ja kun annoin sen tehdä pennut jotta saisin sille kaverin, se ei edes kehrännyt ikinä pennuilleen, ja sitten kun nämä olivat tuskin 3 kk ikäiset, alkoi vihata niitä ja vihasi niitä 10 v putkeen (pidin kaikki 3).

"Kolmosetkin" olivat luonteeltaan vähän erikoisia, kaikki arkoja kuin jänikset ja narttupentu hermostunut vinkuja jonka kanssa oli kyllä hermot välillä tiukalla - eli liekö peräti perinnöllistä sekopäisyyttä, vai vaikuttiko emon käytöshäiriö (kehräämättömyys) pentujen kehitykseen? Ei se emo synnytettyään meinannut edes tajuta alkaa pentujaan hoivaamaan väännettyään ne paljaalle lattialle.

...oli avon kanssa aluksi vain yksi kissa (kolli). No olimme jo pitkään miettineet että sille pitäisi kyllä hankkia kaveri koska se joutuu olemaan päivät yksinään kun olemme töissä ja koulussa, sitten tuli tilaisuus ottaa tyttökisunpentu ja me otimme. Hetkeäkään emme ole joutuneet katumaan, kissat ovat kuin paita ja peppu ja aivan erottamattomat. Tässä meidän tarina! Toivottavasti on edes jotain apua tästä.

Itselläni on kaksi kissaa. Mielestäni kannattaa olla kaksi, niin ne viihdyttävät toinen toistaan. Ehkä säästyt suuremmilta tuhoilta huoneistossasi kun kissa ei yksin pura turhautumistaan verhoihin yms..Ja omasta kokemuksesta voin sanoa että mielellään ottasin jopa kolmannen, kun on niiiin ihania. Ainakin meidän yksilöt..