Eila Kaisla /it

Onko teistä kukaan käynyt Helsingin suunnassa Eila Kaislan it-rekryissä.
Jessus sentään. Kerronpa oman tarinani.

Haastattelijana (vai pitäisikö sanoa haistattelija) toimi mieshenkilö jolla ego oli enemmän kuin kohdallaan. Kyseli ja kysymyksissään vähätteli työnhakijaa.

Intti asioista ja oli töykeä. Halusi ilmoittamatta kaikenmaailman todistukset lastentarhasta yliopistoon asti.

Ei osannut hymyillä tunnin kyselyjen aikana kertaakaan.

Kerrassaan yksi surkeimmista rekryfirmojen haastattelijoista joita olen kohdannut.
Tähän päivään mennessä ei ole ilmoittanut asiasta edes sähköpostitse mitään. Tosin en hänen toimestaan mihinkään näin jälkikäteen olisi menossakaan. Vituttaa vaan se turha ajan kuluttaminen.

Minulle tuo toiminta aiheutti sen että vanha ennakkoluuloni Eila Kaislaa vastaan sen kun syventyi. Ei ikinä enää tuohon toimistovirkailijoiden välitysfirmaan. Ja miten ihmeessä joku laittaa teknisen alan työhaun E,Kaislan hoidettavaksi. Erittäin omituista,
12468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ylipäätään rekryfirmat ovat nykyään lähinnä vitsi IT-alalla. Hae töitä omatoimisesti suoraan hakemalla paikkoihin, niin on ihan eri meininki! Oikein asiallista ja mukavia ovat olleet tähän asti haastattelutilanteet itsellä PK-seudulla. Valitettavasti paikkaa ei vielä ole irronnut, mutta se on eri asia. Nykyään ei ihan peruskoodaus tyyliin perus-OOP Javalla, web-koodaus Python/PHP, tai sulautetut C:llä enää riitä, vaan pitää olla jo kirkkaampaa kärkeä, että paikka tärppää. Johtunee viime aikojen isoista irtisanomisista.

Äänestä
  • Olet tuossa kyllä ihan oikeassa. Rekryfirmat ovat vain pilaavana ja välistä vetävänä siinä työnhakijan sekä työnantajan välissä.

    Äänestä

  • Olen käynyt useiden eri rekryfirmojen ja suoraan työnantajien haastatteluissa ja vaihtelee kyllä se tyyli tosi paljon, osassa haastattelijat ovat olleet erittäin mukavia ja asiallisia, jopa yllättävän mukavia... Sitten totta kai löytyy myös tuota toista äärilaitaa. Aikoinaan joskus kävin suoraan Nokian HR-ihmisten haastattelussa ja olivat mielestäni varsin töykeitä, että ei ne suoratkaan haut aina mitään herkkua ole. Joten ikinä ei kyllä tiedä etukäteen että minkälainen tyyppi ja haastattelutyyli on vastassa kun menee jonnekin haastatteluun.

    Mielestäni kannattaa aina mennä haastatteluun, jos vain työpaikan kuvaus vastaaa omaa koulutusta ja työkokemusta.

    Äänestä

  • aksfösfkj kirjoitti:

    Olen käynyt useiden eri rekryfirmojen ja suoraan työnantajien haastatteluissa ja vaihtelee kyllä se tyyli tosi paljon, osassa haastattelijat ovat olleet erittäin mukavia ja asiallisia, jopa yllättävän mukavia... Sitten totta kai löytyy myös tuota toista äärilaitaa. Aikoinaan joskus kävin suoraan Nokian HR-ihmisten haastattelussa ja olivat mielestäni varsin töykeitä, että ei ne suoratkaan haut aina mitään herkkua ole. Joten ikinä ei kyllä tiedä etukäteen että minkälainen tyyppi ja haastattelutyyli on vastassa kun menee jonnekin haastatteluun.

    Mielestäni kannattaa aina mennä haastatteluun, jos vain työpaikan kuvaus vastaaa omaa koulutusta ja työkokemusta.

    "Mielestäni kannattaa aina mennä haastatteluun, jos vain työpaikan kuvaus vastaaa omaa koulutusta ja työkokemusta. "
    -No mutta tuo nyt on loogisesti mahdotonta!
    Pitää joko vastata koulutusta TAI työkokemusta omalla kohdallani. Näistä valitsen tietysti paikan, joka vastaa koulutusta, koska työkokemus on sitä, mikä on hankittu hengen pitimiksi koulun käynnin ohella..

    Äänestä

Itse kävin kanssa vuosia takaperin kerran haastattelussa siellä it-hommiin littyen, palkassa yrittivät kitsastella, nauroin ja työllistyin toista reittiä sitten. Jos olisin nuori ja hakisin sitä ensimmäistä it-paikkaa niin mielummin vaikka manpowerille menisin.

Äänestä
  • Itse sain taas Baronolta palkkatarjouksen, joka oli niin hyvä että olin ihan ihmeissäni...

    Kyseessä oli työpaikka Baronan kautta Tiedolle vuokrahenkilöksi.

    Äänestä

  • aöskjfkls kirjoitti:

    Itse sain taas Baronolta palkkatarjouksen, joka oli niin hyvä että olin ihan ihmeissäni...

    Kyseessä oli työpaikka Baronan kautta Tiedolle vuokrahenkilöksi.

    Kyseessä on ns. ketjuttaminen. Laitonta hommaa. Kannattaa ilmoittaa ely keskukseen!

    Äänestä

Itse en saa Baronalta mitään tarjouksia enää, kerran sain tarjouksen mutta olin käynyt jo heidän asiakasyrityksessään aikaisemmin haastattelussa samalla viikolla.

Äänestä
  • Kun hankit oman erikoisosaamisen ja teet työsi hyvin niin voitkin sitten vain ottaa vastaan head huntereiden puheluita, kilpailuttaa tarjoukset ja valita parhaista. Kannattaa hankkia ja arvostaa omaa osaamista sekä unohtaa Eilakaislat ja vastaavat amatööriputiikit.

    Äänestä

  • EilaKaista kirjoitti:

    Kun hankit oman erikoisosaamisen ja teet työsi hyvin niin voitkin sitten vain ottaa vastaan head huntereiden puheluita, kilpailuttaa tarjoukset ja valita parhaista. Kannattaa hankkia ja arvostaa omaa osaamista sekä unohtaa Eilakaislat ja vastaavat amatööriputiikit.

    Amatööriputiikki tuo kyllä onkin it-alalla.
    Eikös firma aikanaan ollut sellainen toimistosihteerin välittäjäfirma.

    Itse en tuonne lähtisi haastatteluun vaikka työpaikka tulisi olemaan missä.
    Kun se "missä" ei kovin hyvää lupaile.

    Suuria puheita, maine nolla.

    Äänestä

Ei kannata asioita kyseisen firman kanssa IT-asioista.
Talo täynnä merkantteja ja muita paperin pyörittäjiä joilla ei ole mitään käsitystä - mistään!

Äänestä

Ihmetyttää myös se, että miten joku IT-firma rekrytoi Eila Kaislan kautta, toi lafkahan oli pikkupojille vitsi jo 70-80-luvulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


686868 kirjoitti:

Onko teistä kukaan käynyt Helsingin suunnassa Eila Kaislan it-rekryissä.
Jessus sentään. Kerronpa oman tarinani.

Haastattelijana (vai pitäisikö sanoa haistattelija) toimi mieshenkilö jolla ego oli enemmän kuin kohdallaan. Kyseli ja kysymyksissään vähätteli työnhakijaa.

Intti asioista ja oli töykeä. Halusi ilmoittamatta kaikenmaailman todistukset lastentarhasta yliopistoon asti.

Ei osannut hymyillä tunnin kyselyjen aikana kertaakaan.

Kerrassaan yksi surkeimmista rekryfirmojen haastattelijoista joita olen kohdannut.
Tähän päivään mennessä ei ole ilmoittanut asiasta edes sähköpostitse mitään. Tosin en hänen toimestaan mihinkään näin jälkikäteen olisi menossakaan. Vituttaa vaan se turha ajan kuluttaminen.

Minulle tuo toiminta aiheutti sen että vanha ennakkoluuloni Eila Kaislaa vastaan sen kun syventyi. Ei ikinä enää tuohon toimistovirkailijoiden välitysfirmaan. Ja miten ihmeessä joku laittaa teknisen alan työhaun E,Kaislan hoidettavaksi. Erittäin omituista,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu