Asun asumuserossa perheestäni. Alaikäiset lapseni ovat 6 v. ja 14 v. Käyn heillä melkein joka päivä kylässä. Lapset eivät käy luonani, koska asuntoni on vain 26 m2. Muuten asumme lähellä. Tuntuu, että elämä on vain vastoinkäymisiä. Aina sitä ja tätä kinaa ja riitelyä, hoidettavaa, rahan menoa. Käyn työssä kuten puolisonikin. Harrastan liikuntaa. En missään nimessä voi sanoa olevani onnellinen. Elämä tuntuu todella raskaalta. Samaa valittaa (väsymystään) myös puolisoni. Hän on ulkomaalainen, joten meillä on reilun kymmnen vuoden kulttuuriero. Olemmekin erlaisia. Onko täällä tosiaan perheitä, joilla on ikäisiämme lapsia ja tuntevat elämänsä onelliseksi! Tuntuu niin vieraalta, että olisin onnellinen.
Luetuimmat keskustelut
Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri351078- 71848
Nainen, olet ihanin maan päällä
Ei ole toista. Olet ihanteellinen, kaikkien mittapuitteni täyttymys. Sisäinen kauneutesi sinetöi ulkoisen ja juuri se sa40710Koska tulet minulle näkyväksi
Koska astut piilostasi esiin? Miksi pysyttelet niin kaukana? Etkö voisi tulla päättämään tämän ikävöinnin? Saisin vihdoi40686Poliis. Poliisi osoitti aseella Tampereella kun mies avasi oven
Poliisi Poliisi osoitti aseella Tampereella, kun mies avasi siviilipoliisiauton oven Mies kuvasi keskiviikkoiltana bus191541- 43489
- 45470
jumala ei auta hittojakaan..
kuka tahansa voi kirjottaa lapulle mitä vaan ja väittää että jumala olisi sen kirjoittanut... onko yksikään raamatun kir204463Onneksi en ole riippuvainen Kuhmo Oy:stä
Lähinnä naurattaa, kun ylipainoiset, punakat kuljetus ja muutkin yrittäjät yrittävät lohdutella itseään uuden omistajan6437Mikä on mielestäsi keskustelupalstan tarkoitus?
Tuolla toisessa ketjussa kävi ilmi jotain minkä itse koen hieman hassuksi. Nykypäivänä yllättävän moni ilmeisesti kokee,169434