Tarina Meistä Kahdesta

joknyvaan kirjoitti:

lukekaa! arvostelkaa! tiedän pitkä, mut...no kertokaa te kuinka toden mukanen!

Tarina Meistä Kahdesta

   Me, eli minä ja sinä. Meitä ei oikeastaan koskaan ollutkaan, oli vain minä ja sinä, tai sinä ja minä. Jos ei muuten, niin mä ja sä, tai sitten sä ja mä, mutta ei koskaan me. Läheltä liipaisi, mutta ei osunut.
   Sitä, mikä meni vikaan, mä mietin usein. Mä vaan en voinut ymmärtää, mikä mussa oli. Ihmettelin, oliko mun siniset silmäni liian pienet tai suuret, vai eivätkö lyhyet hiukset sopineetkaan mulle yhtä hyvin kuin pitkät, ehkä hiukan omaperäiset käytöstavat? Mähän olin aina ollut lyhyt, jos se siitä sitten, mutta ei, ei Rikukaan pitkä ollut.
   Riku ei itse asiassa edes ollut sen oikea nimi, se oli kastettu Rikhardiksi, vanhemmat olivat ilmeisesti halunneet ”arvokkaan” nimen pojalleen. Rikuksi sitä kaikki sanoivat, opettajia myöten. Riku ei mun tietääkseni ollut mikään takanurkan sauhuttelija, muuten vaan lyhyt, kai se siitä vielä kasvaisi. Tai niin, ei OLLUT. Nykyään tupakka kyllä maistuu.
   Yksinkertaisesti, eräänä päivänä mä, Tiia Haapala, huomasin olevani pahasti lätkässä Rikuun. Siitä se sitten alkoi, Tarina Meistä Kahdesta.
   
   Oikeastaan kaikki alkoi kotitaloudentunnilla, sillä ensimmäisellä, millä me saatiin valita ryhmät, mutta niissä kaikissa oli pakko olla kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Kun opettaja käski ottaa pariaan kädestä kiinni, mä nappasin parhaan kaverini Kristan kädestä kiinni, niin oli sovittu jo välitunnilla.
   Riku odotti hetken ja pahimman hälyn laskeuduttua asteli Samun viereen, joka oli Rikuakin lyhyempi. Katsellessani ympärilleni, huomasin Rikun vetävän ponnekkaasti Samua mun ja Kristan luo.
   Mä olin toisaalta helpottunut, Riku ja Samu tulisivat taatusti olemaan helpommat keittiökaverit kuin kukaan niistä, joita olin kestänyt ala-asteen, toivoen että maa nielaisisi heidät, eli helpommat lähinnä siksi että Riku ja Samu tulivat sivukouluilta.
   Toisaalta, ihastuksen kanssa on huono tehdä töitä, tai sitten ei. Enhän mä muutenkaan ollut ollut kauan ihastunu siihen. Mutta oli miten oli, minun oli pakko jatkaa hylkivää rooliani, jostain sain nimittäin päähäni, että Riku olisi ihastunut minuun. Koko ajan se haukkui Kristaa, niin kuin seiskaluokkalaisilla pojilla oli tapana. Minusta se ei sanonut halaistua sanaa… ainakaan mitään negatiivista. Hylkivä rooli siksikin, koska kaikki ystäväni luulivat minun vihaavan Rikua, vaikka enhän minä ollut kuin hiukan ihastunut, ihan hiukan vain.
   
   Seuraavana keskiviikkona odotimme köksän Vilma-open tulemista luokan oven edessä. Vilkku, (lempinimi, ylläri, ylläri) tuli voivotellen luokan eteen:
   – miksihän kotitalouden- ryhmät on näin jaettu, Vilkku näytti harmistuneelta, ja sen ääni värisi, niin kuin normaalistikin. Se ei ilmeisesti ollut tyytyväinen siihen että kotitalouden ryhmät eivät olleet samat kuin luokkajaot, joten Vilkku teki ”julman” päätöksen:
   – aa:laiset, teillä on tänään kotitaloutta, b:llä vasta huomenna, se on selvempi niin! Joten meidän ryhmää ei enää ollut, Samu oli a:lla, Riku, Krista ja mä oltiin b:llä. Torstaina alkutunnista jaettiin uudet ryhmät.   Meidän luokassa (eli b:llä) oli yhdeksän poikaa, neljä ”tuttua” ala-asteelta. Koska meidän luokan luokkahenki oli ala-asteella ollut huono, päättivät ne neljä (oikeastaan niitä oli viisi, se yks oli mukavampi ja sen parina oli tosi hiljanen, sivukoululainen poika) plus yksi Vihulainen (kotoisin Vihusta, ihan totta. Sen nimi oli Kristian), että, toiseen ryhmään meni luokan suosituin likka, ja toiseen ”ei-mäkättävät”. Mäkin kuuluin niihin mäkättäviin, en thank god, kaikkien mielestä.
   Likoista oli jäljellä enää vaan mä ja Krista, ja Maiju ja Suvi, pojista taasen Rikhardit, Jesse ja toinen Kristian. Meidän luokalla oli kaksi Kristiania ja kaksi Rikhardia. Jälkimmäistä Rikhardia kutsuttiin Riksaksi.
   Me neljä likkaa oltiin syvis mietteis. Ope oli sanonut että tytöt sais päättää. Mäkään en kehdannut Kristalle sanoa suoraan että halusin mennä Rikun ryhmään, joten totesin:
-   jos annetaan Maijun ja Suvin päättää.
Se sopi Kristalle ja mä tiesin että Maiju ja Suvi ei Rikun ryhmään menis. Maiju ja Suvi puhelivat hetken ja Maiju totesi sitten:
   – me taidetaan mennä Riksan ja Jessen ryhmään.
Riku ja Kristian tulivat mun ja Kristan viereen ja kuuli Rikun sanovan:
   – on täs ryhmäs onneks yks kiva likka, toi Tiia, meinaan.
Mut valtasi silmitön ilo, jos se sittenkin tykkäsi musta.

   Vuoden edetessä torstait oli joko odotetuimpia, tai pelätyimpiä, mä jopa kerroin mun kavereilleni mun ihastuksestani Rikuun.
   
   Vappu pistää muistot tulvimaan mieleen. Olin kavereiden kanssa Kristalla, illalla mulle tuli kummallinen halu lähettää Rikulle vappuviesti, mutta en vielä silloin ollut tosissani siinä asiassa, mutta aamu pisti minut lähettämään sen vappuviestin, mutta sen piti olla jotenkin erilainen, joten rupesin Kristan ja Maijun kanssa ideoimaan viestiä. Tällainen siitä sitten tuli:

:)=Jorma,
:(=Jorma,
§:)=Jorma
:/=Jorma,
:)=Jorma.
Tässä on 5 Jormaa.
Käytä niitä hyväksesi.
Jonkinmoista vappua!
T. Minä

T. Minä, koska, Rikulla ei ollut vielä silloin mun numeroa. Hetken epäröityäni viesti lähti, ja toinen tuli takaisin:

Sitä samaa
Kuka muuten oot

Suorasukainen vastaus ja harkitsin lähettäisinkö mitään takaisin. Mun ei tarvinnut, rakas ystäväni, Krista Anttonen teki sen mun puolesta, tietysti kysyi mun lupani ja kertoi mitä siihen kirjoittaisi:
-   mä kirjotan tähän et; kyl sä sen tunnet joka äsken lähetti sulle
sen viestin, saanks mä Tiia lähettää tän?
-   Joo, mä vastasin, koska luulin, ettei se kehtasi sitä lähettää, mut
se yllättikin ja lähetti sen.
   – anna vinkki, Krista kihersi.
Kristan tuntien, vinkki lähti pian. Siinä luki; torstai. Sen jälkeen ei Rikulta tullut viestin viestiä. Sinä päivänä, siis…
   Hetken suostuttelujen jälkeen myös Krista suostui lähettämään ihastukselleen, Juusolle, vapputervehdykset.

   Seuraavana torstaina, neljännellä tunnilla, eli äidinkielen tunnilla, Riku, joka istui mun vieressäni, nojautui hiukan muhun päin ja kysyi:
-   Säkö sen viestin mulle lähetit?, sen missä oli niitä Jormia,
Mä nyökkäsin ja kerroin Kristan lähettäneen ne muut.

   Sitten se tapahtui, se ratkaiseva liike. Silloin se ainakin tuntui ratkaisevalta:

   Kerran köksän tunnin töiden aikana Riku tapansa mukaan yritti taas härnätä mua (mä luonnollisesti härnäsin takaisin, sehän kuului mun luonteeseen), ja yhtäkkiä Krista totesi Rikulle:
   – sä taidat olla vähän ihastunut Tiiaan.
Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, mullekkin. Mutta Riku taisi olla valmistautunut siihen, niin nopeasti vastaus tuli:
-   ehkä ihan pikkiriikkisen.
Riku naurahti, luultavasti siksi kun väänsin sen kättä kaikin voimin päästäkseni ”puristus-otteesta”.
   Ennen kuin kysyt että enkö minä yhtään hätkähtänyt Rikun vastausta, kerron että olin saada sydärin, ainakin lähes. Mutta se oli pakko peittää, peittämisessä olen aina ollut hyvä tälläkin kerralla sanoin:
-   niin varmaan,
tai sitten jotain muuta näsäviisasta. Sellaisista tilannetta ei jälkeenpäin muista.

   Sen jälkeen torstait oli yleisesti otettuna odotettuja. Kyllä Riku multa kerran kysyi että otinko mä tietotekniikan valinnaisesti, johon mä vastasin, normaaliin sävyyn, että; no, en. Sitte se kyseli muista valinnais-aineista jotka mä olin valinnut, ja hyppi kattoon kun kuuli mun valinneen musiikin. Se oli ainut neljästä aineesta joka mulla oli sama kuin Rikulla. Kukaan meistä neljästä, Riku, Krista, Kristian, mä (meidän köksän ryhmä), ei ollut valinnut kotitaloutta, kaikilla oli musiikki. Ensin tulee mieleen, että; ojasta allikkoon, jos halusi päästä viisastelevasta Kristianista tai Rikusta eroon, mutta ei, oli eri asia olla niiden kanssa köksän kuin musiikin tunneilla. Eri opettaja, ns. vapaus vähentyy. Riku ei enää pääse ahdistelemaan mua, eikä Kristian pääse latelemaan näsäviisauksia. Toisaalta niitä ”ahdisteluja” tulee välillä ikävä.

   Pian köksän tunnit olivat ohi. Niin oli peruskoulun seitsemäs luokkakin. Mun suhteeni Rikuun… no päätelkää itse, miten käy kun ei näe ihmistä, johon on pahasti lätkässä, kymmeneen viikkoon. Suhde katkeaa? Voi olla, mutta meille ei käynyt niin. Varmaan siksi ettei ollut suhdetta mikä olisi voinut katketa.
   Eli n. kuukausi koulun päättymisen jälkeen sain Kristalta viestin:

Kuvaile minua
Yhdellä sanalla!
Vain yhdellä… Ja
Lähetä se
Minulle. Lähetä
Sitten tämä
Viesti ystävillesi
Nähdäksesi
Millaisia
Reaktioita saat
Vastaukseksi…!

   Lähetin Kristalle jalomielisesti viestin, missä luki , kysäisin myös Kristan mielipidettä siihen, että lähettäisin kyseisen viestin Rikulle. Ei se siihen varsinaisesti vastannut, joten mä lähetin sen viestin. Sain vastauksen pian. En vaan ensin meinannut uskaltaa viestiä avata. Viestissä oli vain yksi sana, yksi ainoa. Siinä luki . Hulluksihan mä meinasin tulla. Ja kun vihdoin tokenin, sai Riku viestin jossa kerroin sen olevan ”ihan söpö”.

   Sen jälkeen en kuullut Rikusta mitään(hetkeen), epäilin jopa, oliko se edes saanut sitä viestiä. Ikävä taasen kasvoi kasvamistaan.

   Juhannusviesti Rikulle mulla oli jo valmiina yli viikko ennen juhannusta. Juhannus-illan vietin Kristan perheen mökillä, siikaslaisen Ronjan ja tietysti Kristan kanssa. Ronja sai viestin Rikulta ja mä päätin lähettää Rikulle seksikästä juhannusta ennen keskiyötä. Juu-u usko vaan, seksikästä. Vastauksessa luki samoin, ja sitten vielä se tiedusteli mitä olin tehny kesälomalla.

Vai samoin…
Saitko muuten sen
mun viestin sen sun
’kaunis’ viestis jälkeen?
En tainnu saada siitä
välitystietoja… oon
muuten aatellu sua…


   Tollai mä sille vastasin. ”Joo sain sen söpö viestin. Odotan ja kiireellä koulun alkua että näen sut :)” en mä sitä heti ääneen lukenu.
   Paluuviestiä viivytin yli keskiyön. Koska en ollut Kristalla yötä, päätin lähettää viestin vasta kotona. Kotiin päästyäni tekstasin Rikulle; ”ai ootat vai… oot sä niin sulonen:) varo muuten Ronjaa, se uhkas järkätä meijät yhteen, jos se sua haittais… hyvää yötä, jos oot menos nukkuun;)”. Kännykkä piippasi viestin merkiksi ja mä poistin välitystiedot. Pian 3310:ni piippasi uudelleen ja selasin innolla Rikun viestin näkösälle.

Hyvä että varotit.
Oon menos aika
lailla pian nukkuu
hyvää yötä! Ajattelen
sua

   Sähköä kulki lävitseni tappava määrä, mutta silti voin koko ajan paremmin. Sen illan tekstailut oli tekstailtu ja painuin sängynperukoille miettimään Rikua. Unikaan ei meinannut tulla silmään.

   Aamulla olin pirteä, vaikka en kauaa kerinnytkään nukkua. Mutta, kukapa ei olisi.

   Seuraava kontakti Rikuun oli 5. heinäkuuta. Silloin vietin aikaani mummoni ja vaarini luona pikkusiskoni kanssa. Ikävä oli kasvanut valtavaksi, joten päätin lievittää kipuani tekstaamalla Rikulle, uteliaan pikkusiskoni nukahdettua. Kerroin viestissä kuinka paljon mun oli sitä ikävä ja, että ajattelen sitä paljon. Kysyin myös miten sen loma oli mennyt.
   Se vastasi loman menneen kivasti. Polvessa 3 tikkiä. Haluaisi nähdä mut jossain ja taitaa olla vähän ihastunu muhun. Vastaukseksi lähetin suruvalittelut tikeistä ja muuta hempeää, loppuun lisäsin vielä virtuaalisuukon.

   Koskahan seuraavan kerran kuulin Rikusta… ai niin, Kristan mökillä taas. Ketähän siellä olikaan… Krista, Maiju, Anna ja mä.
   Annasta te ette vielä tiedäkään mitään. Anna on a:lla joten en ole hänestä paljoa kertonut. Ruskeat keskipitkät hiukset, ei koskaan riidoissa kenenkään kanssa.
   Niin… pullonpyöritystä kun pelattiin, pisti ne mut soittaan Rikulle. Mikäs siinä… se siinä että multa meni 20 minsaa sen päättämiseen että uskallanko mä soittaa. Ja sitten ku mä uskalsin, se ei vastannu. Hetken päästä kyllä tuli viesti;

Mitä asiaa sul oli
T: riku

Joten mä soitin sille:
   – et sitte uskaltanu soittaa?
   – en
   – me vaan pelattiin pullonpyöritystä ja noi pisti mut soittaan sulle. Mikä sun jalkaas tuli
   – vedin kirveellä…
   – kirveellä?!? Mitä sä kirveellä?
   – no mitä kirveellä yllensä? (hieman pilkallinen äänensävy)
   – katkotaan jalkoja! No ei ny. Hakataan puita.
   Siinäpä ne puhelun kohokohdat. Sen äänen kuuleminen oli ihanaa. Sen kanssa puhuminen oli vielä ihanampaa. Loppuilta meni transsissa. Viisi viikkoa, sitten mä näkisin sen.

   28. heinäkuuta istuskelin mummolan sohvalla ja selailin Pirkkaa. Vitsipalstalla oli tällainen vitsi; tekstari: Olet varmaan hirveen väsyny kun juoksit mun ajatuksissa koko yön.
   Tuo Rikulle, ajattelin, mutta päässäni oleva ääni sanoi; se vois pitää sitä tunkeilevana, joten viesti jäi lähettämättä.
   Seuraavana aamuna heräsin kymmenen aikoihin. Näin yöllä Rikusta unta ja olo oli mahtava kun heräsin. Katsahtaessani äänettömällä ollutta puhelintani, huomasin ruudussa lukevan: ei tilaa uusille viesteille.
   Kukahan mua oli kaivannut? Ensimmäinen viesti oli Lotalta, jonka luona Helsingissä olin viihtynyt viikon. Me pohdittiin oras sanaa, koska henget olivat kertoneet sen meille kun me kysyttiin niiltä vihasiko Riku mua. Joku Lotan kaveri oli keksinyt sille paremman merkityksen kuin itävä verso.
   ”On Rakastanut Aina Sinua”. Siihen ajattelin, että olisi se hienoa, jos se viesti jolle mun kännyssä ei ollut silloin tilaa, olisi ollut Rikulta. Kristalta se kumminkin olisi.
   Viesti saapui ja lähettäjän paikalta minua tervehti iloinen kielihymiö. Tärisin onnesta, viesti oli Rikulta. Etkä ikinä arvaa mitä siinä luki.

Olet varmaan hirveen
väsyny kun juoksit
mun ajatuksissa
koko yön

   Että näin. Tekstasin Rikulle: ”en varmaan kuitenkaan yhtä väsyny ku sä… sä oot sentään juassu jo monta yötä peräkanaan;)”.
   Tämän päätin olla kertomatta Kristalle, tämän halusin pitää lähestulkoon omana tietonani, olisi niilläkin sitten jotain kysyttävää pullonpyörityksessä. Ainoa joka ensihätään saisi tietää, olisi Lotta.

   Joku päivä, ei paljoa ennen loman loppumista, menin Kristan ja Maijun kanssa Kristan mökille. Puheltiin kaiken näköisiä ja musta tuntu koko ajan enemmän ja enemmän siltä, ettei Krista välitä yhtään siitä miten mul ja Rikul oli menny. Krista on niin sen Juusonsa perään, ja se on sentään 8 vuotta Kristaa vanhempi.
   
   Kun Rikun näkemiseen oli enää 8 päivää, 17h 22minuuttia, kirjoitin päiväkirjaani näin: Telkasta tuli world cup-maailman tähdet. Myönnän. Olen hulluna jääkiekkoon. Hullumpana kuin moni uskoisikaan. Mitä olisikaan elämä ilman Tuomo Ruutua (joka on muuten TOSI hyvän näkönen), Saku Koivua tai Teemu Selännettä? Se olisi elämää ilman Tuomo Ruutua, Saku Koivua tai Teemu Selännettä, eli täysin merkityksetöntä.
   Mä rupesin pohtimaan oikein kunnolla. Mitä olisi elämä ilman Rikua? Se olisi elämä ilman Rikua, eli täysin merkityksetöntä. En ollut kuullut Rikusta mitään sitten 29. päivän jälkeen.
   Ystäväni olivat kyllä kuulleet… multa. Krista, saatikka sitten kukaan muu, Lotan lisäksi, ei vieläkään tiennyt Rikun viestistä. Eihän se niitä kiinnostanut, ei ne ainakaan myöntäny. Viidettä päivää mä sitä salailin, eli yllättävän hyvin mulla oli mennyt. Muiden salaisuudet mä kyllä osaan pitää, ei sellaista salaisuutta kellään olekaan, mutta omia mulla hädin tuskin on, mitäs mä omiani salailemaan?

   Joskus ennen loman loppumista äiti antoi virallisesti antanut luvan tekstailla Rikun kanssa, usko pois! Kristianin kanssa myös, mutta se ei oikein innosta. No, ennen kuin kysyt, niin;
   Mä sain viestin, Kristalta. Äiti uteliaana, tapansa mukaan, kysyi keneltä se oli. ”Kristalta, miks sä aina sitä kysyt”. Äiti selitti että sitten kun en enää vastaisi, se olisi joltain pojalta. Sitten perään se vielä luetteli kenen kanssa mä nyt en ainakaan saisi tekstailla. Eikä se vielä mitään; sen oli pakko saada tietää keillä kaikilla meidän luokan pojilla mun numeroni oli. Mähän kuuliaisesti sanoin että Salmisella (nörtti-Kristian) ja Rikhardilla, johon äiti kysymään kummalla. Halmeen, mä vastasin ja äiti naurahti, ”no, ne saa sulle mun puolestani viestejä lähettää”.
   Et äiti kulta osannut arvatakaan paljonko olin Rikun kanssa tekstannu. Eipä sen kummemmin tarvinnu osatakkaan.

   Lopulta ne sitten sai tietää, oikeastaan vaan Anna ja Krista. Ne sai tietää että Riku lähetti mulle sen viestin. Mulle tuli pakkomielle kertoo se, ku ne eivät uskoneet mua, ku mä sanoin niille että, mä sain sen, eli mä jouduin vielä näyttään sen niille. Sitte ne kyllä usko.
   Torstainakaan ei Riku tullut torilla vastaan, turhaan sielläkin kävin maleksimassa. Entisen Fysiikan-open näin, Kristan mummon myös, mutta ei mitään Rikuun viittaavaa.
   
   Taas, vähän ennen koulun alkamista, olisko ollut perjantai, sai Riku multa viestin. Kysyin siltä sen horoskooppimerkin, ja muuta turhaa… ei voi mitään et, oli niin kova ikävä sitä.

Hengis ollaan.
Mun horoskooppi
merkki on vaaka.
En usko tähtiin.
Mä oon ny tehny
puu hommia

oivoi! Ja vastaus…

aiot sitte katkasta
toisenki jalan… vainni..c(:
et usko tähtiin!?!
Väitäkkö muka ettet
Oo koskaan nähny
tähtiä taivaalla!?
Vai että puusepäks tähtäät..;)

   Siihenkin vastaus saapui pian. Ei aijo katkaista kumpaakaan. Auttelee isäänsä puitten sirkkelöinnissä. Eikä se näe tähtiä kesällä. Jahans.

Joku ei oo ollu
hereillä fyssan tunnilla.
Vainnic(: mikäs se
aurinko olikaan?
Ainiin tähti!
Ikävä… aurinkoo… mut
sua enemmän ku sitä!

   Seuraavaa viestiä odotellessani mä pompin riemusta. Mä näkisin Rikun pian
No okei ei
oo oikeen tullu
seurattua fysiikan
tunnilla. No kohta
nähään kun koulu alkaa

niinpä taidettiin. Varo vaan, vielä mä sulle tähdet näytän! Vaikka Riku ei usko horoskooppeihin, mä uskon silti, joten, eikun nettiin tekeen yhteensopivuustestejä. Ensin maikkarin sivuilta, täydet! Voiko onnellisempaa ihmistä ollakaan ku mä? Kaikki muukki horoskoopit sano vaan kaikkee hyvää oinaan ja vaa’an suhteesta.

   Näistä Lotta kuuli ensimmäisenä, muut eivät kuulleet mitään pitkään aikaan. Kyllä mä vielä yöllä kehotin sitä katsomaan taivaalle viestillä, mutta se sai sen vasta aamulla, eikä se siihen vastannut, mä toivoin ettei se loukkaantunut. Yhden horoskoopin mukaan, vaakapojasta saa romanttista treffi-seuraa. Kunhan tuli mieleen.

   Koulun alkuun ei ollut enää kauaa. Tasan 21 tuntia. Maanantaina tajusin että mä olin nähny niitten auton kesälomalla! Tuntu makeelta, vaikka mä tiesinki ettei Riku ollu siä kyytis.

   Sitte se alko. Käyminen kidutuslaitoksessa. Ja mä näin Rikun ekan kerran sitte kymmeneen viikkoon. Se oli ruskettunu ja se oli leikannu hiuksensa lyhyiks. Ne oli semmoteet ”tyngät”. Kai se oli josain vaihees kesää ajanu päänsä kaljuks. Ne hiukset kyllä sopi sille. Se tuntu ihanalt nähä se ekaa kertaa paljaine olkapäine. Mut must tuntuu, et se tosiaanki vihaa mua(niinku mä Lotalle väitin kaks viikkoo). En mä nähny sen ees hymyilevän mulle. Mulla ittelläni oli kestohymy päällä. Kuka ei hymyilis, ku näkee ihastuksensa ekaa kertaa sitte kymmenee viikkoo. Tjaa, se! Tai sitte se on tosi hyvä valehteleen.
   Ainut hohto minkä mä löysin siittä päivästä, oli enkun tunnilla, kun ei me edes puhuttu privatesti missään vaiheessa. Mut no kummiski: Savola(meidän enkun ope) kävi kirjaa läpi ja sitte se sano: ”Tää on sitte sekalaisesti kappaleita. Tos yhdes on horoskooppeja…”. Silloin mä katsahdin Rikuun ja toivoin et se olis vaihtanu ees yhen pienen katseen mun kanssa. Kristan tai Maijun kanssakaan mä en sitä katsetta voinu vaihtaa ku ne ei tienny niistä viimesimmistä viesteistä. Mutta ei Riku mun kans mitään katsetta vaihtanu, pikemminki ittensä kans. Se katto eteensä mitään näkemättömästi, ihan ku se olis muistellu niitä viestei.
   Siinä se oli, eka päivä. Suurin piirtein. Tulihan meidän luokalle uus oppilaski. Sen nimi on Mikko, tai joku semmone. Aika hiljanen. Se toi mun mieleen mun isoveljen, joka nyt on jo perustanu perhettäki. Hiukset sillä oli samanlaiset ja se oli kans aika hiljanen, silloin ku se peruskoulus oli.
   Sen mä Rikusta voin viä sanoo, et sillä on ihanan pehmeet kädet. Nyt sä kuitenki aattelet että TÄ! Sähän et ees puhunu sille mut sä oot silti kosketellu sen käsiä! No joo… sen käsi ny vaan sattu osuun mun käteen.
   Ei, niin ei. Silloinki ku se tuli sieltä takaa päin, ei elettäkään. Ennen kesälomaa se olis varmana puristanu takamuksesta, mut ny, ei elettäkään, ei ees pientä katsetta.
   Mä niistä loppukesän viesteistä jo aattelin, et mitä Rikulle on tapahtunu, ku pisteet on lisääntyny puolella. Nyt mä olin varma, että jotain kauheeta. Ulkonäkö oli vaan parempi(ja se on plussaa ), no käytöskin omilta osin oli tosi hyvää(se ei haukkunu ketään[lisää plussaa ]). Mutta jotain puuttu, ja se oli juur se mitä mä toiminnallisena, romantiikkaa kaipaavana ihmisenä tarvin. En mä sen nimee tiedä, se on joku romantiikan laatu varmaan, mut se on mulle miehes tärkee juttu. Jos sitä ei oo, täytyy olla muuten vaan romanttinen, ja ei se Riku NIIN romanttinen oo. Eli paras olis jos se sais sen mikä-ny-sitte-lieneekään takasin.
   Mun oli taas ikävä sitä. Näin siinä aina kävi. Ku sitä vähän aatteli, niin heti oli ikävä. Ikävä, sen ruskettuneita käsivarsia, vihreitä silmiä, kaikkee mitä siinä ny sitte oli. Itte asias, mulla oli ihan semmone olo, et sillä taitaa olla pieni sixpackin poikanen vatsassansa. Ei sillä mun tietääkseni sixpackiä oo ollu.
   Mut miehistyny se oli loman aikana. Mieleltään kuin kropaltaan. Sillä oli ihanan leveet hartiat. Just ihanat.

   Toisena koulupäivänä, Riku anto mulle mun ruotsin kirjan. Eks oo hienoo! Nyt sitä siten taas ajattelet; ”onks toi ihan pimpo? Ruotsin kirjan?”. Mutta ei sillä väliä. Se vaan sattu löytään sen. Mä kyllä varmaan lehahdin punaseks. Mitään muuta ei tänään oikeestaan tapahtunu.

   Kolmas päiväkin oli pian ohi, enkä mä tiedä mistä kertomisen aloittaisin. Se muisti että mä otin musiikin valinnaiseks. Siitä mä meinasin tulla hulluks.

Viikonloppuna täällä järjestettiin disco. Sinne mä menin Maijun, Kristan ja Ronjan kanssa, toivoen löytäväni Rikun sieltä. Normaalisti toivoa ei olut koska se asui kuutisen kilometriä keskustasta, mut ny siellä oli sen äiti buffetissa, jälkeenpäin huomasin sen siskonkin olevan siellä.
   Ei Rikua dicossa. Joten, se ilmiselvästi saa multa viestin. Niin se saikin. Tekstasin siinä tanssiessani, että siellä oli ’tosi kova meno’ ja ettei se sitte discoon tullu. Jotain sellasta.

En tällä kertaa

Kuiva vastaus, ajattelin kun rupesin tekstaamaan seuraavaa.

Tylsää.. johtuuko
kenties äitestäs
ja siskostas?
Ei tää oo kovin
paljo väkee..
oikeestaan hyvä
ettet tullu.
Mä en osaa tanssia!

Siinä mä sitten hytkyin pikku g:n tahdissa ja odottelin viestiä. Melussa ei kuulunu mitään, eikä tärinäkään kunnolla tuntunu. Joten, pian mä olin saanu viestin.

Niistäkin
no ketä siä on?
No en mäkään
osaa tanssia
muutaku hidasta

Krista, Rinja, Maiju, Liimu ja Johanna. Ei ne kaikki tähän viestiin mahu. Siinä vaiheessa mä kysäisin Kristalta että halusko se lähettää Rikulle terveisiä. Ei se halunnu, joten, mä kysyin Ronjalta, joka suostu heti. Lisäsin viel viestin loppuun et; moido, Pakarinen kutsuu!

Sano annalle
terkkuja kans.
Ja hyvät illan jatkot

Siihen en heti keksiny mitään, joten mä annoin paluu viestin odottaa ensimmäisiin hitaisiin.

No ny tää
tulee hitaita. Tuu
tänne! Tjaa.. ei ketään
lavalla. EI EDES
ME! Ja se ny o
ihme. Tanssimista
o vaikee lopetaa
ku o vauhtiin päässy..x)

Ei se siihen enää vastannu.

   Se oli niin lähellä. Se että se olis istunu koko loppuvuoden mun takanani englannin tunnilla. Mutta mä mokasin, mä suorastaan pelotin sen pois.
   Ja sit ku mä en ees estäny Kristaa lähettämästä sitä viestii. Niin, Krista tekstas Rikulle. Ja nolas mut… eikä se ees vastannu. Mä toivoin et se ei sanois siitä mitään, siitä Kristan tyhmästä viestistä. Miks sen piti sille mennä kertoon, et mä valitan koko ajan et Riku vihaa mua. Ihme ettei kirjottanu siihen sitäki että mä haukuin itteeni tyhmäks. Tai syytä siihen. Ihan ku mä en muka itte osais itteeni nolata.

   Mä luulin, silloin, ettei mua vois tän enempää nolata ja nöyryyttää, mut mä erehdyin, erehdyin karvaasti. Mä totta kai toivoin koko ajan, et se tulis lähelle istuun fyssan tunneilla, ku muilla tunneilla se ei kovin lähelle tulis. No, tuli se eteen istuun, Jessen viereen. Meillä on kaksoispulpetit fyssan luokas. Siitä mä olin onnellinen, ja pystyin jopa pitään turpani tukos, etten häätäis sitä pois.
   Kaikki meni hyvin, kunnes Krista joka istu mun vieressäni, kysyi Rikulta, että vihasko se mua. Mä löin Kristaa olkapäälle.
   Haluatte toki tietää, mitä Riku siihen sano. Se totesi; ”Säkö sen viestin lähetit? Enhän mä sitä vihaa…”. Just sillä äänen painotteella. Sillä ”en mä sua vihaa, mut en mä kyllä voi sietääkään”.

   Nyt se sitten tuli. Se aika ku ei tunteista saa selvää nii millään. Se on niin sulonen, mut silti se ärsyttää niin hirveesti. Anna pyysi mua lauantaiks ristirockiin. Totta kai mä lupauduin menemään, ja meninki. Mikäs mua estäis.

   Ny se oli sitte kaput. Finito. Over. Ohi. Tai siis mä luulin niin. Ristirockis, mulle tuli pakko lähettää Rikulle viesti. Keksin jopa jotain lähetettävää.

Keltä luulit sen
Kristan viestin
olleen?8) uteliaisuus
iski.. puhuikko
muuten totta sillo
kemman tunnil..?
Annalt terveisii!

Mä yritin rauhottaa jännitystä selaamalla kuvia Annan kännykästä, ja mä pelästyin ku mun 3310:ni alko täristä. Rikulta oli tullu viesti.

No kyllä mä
jotenki arvelin
että se oli siltä. Kyl
puhuin. Sano kans
Annalle terkkuja

Arvelit.. vainni:p, mulla ei kestäny kauaa seuraavaan viestiin, et muuten vastannu mulle siihen ku siä tunnilla kysyin et jatkuuko se et ’mut en voi siätääkkään’. I need an answere! Tai jotain sellasta… Me painuttiin Annan kaa kuunteleen terapiaa, ja samalla mä vilkuilin kännyäni. Se vaan ei piipannu.
   Kello näytti jo melkein puolta kymmentä, ja mä päätin luovuttaa. Pian Riku sai multa viestin;

Tjaa… kaippa tuo
riittänee vastaukseks…

Eikä Rikusta kuulunu mitään sen jälkeen. Kovin pian. Ja mä ku olin aina kuvitellu, et mä taistelisin miehestä viimeseen saakka, jos se aikoi häipyy. Mut mä luulin, et mä pääsisin helpommal näin.
   Riku ny vaan ei enää välitäny musta, en tiä oliko koskaan välittänykkään. Viä joku päivä mä olin surullinen, ku meidän köksän ryhmää ei enää ollut. Myöhemmin mä luulin, et taitaisin päästä helpommalla näin. Rikusta on jäljellä enää vaan muisto. Ja kaikki ne viestit. Siihen asti että järki riitti niiden tuhoomiseen.

   Meidän juttu. Niin. Ei, se ei päättyny, viä silloin. Rikun näkeminen koulus tuotti koko ajan tuskaa, siks mä kai aina käänsin pääni pois. Kunnes:

   Ku mä sain sen, mä olin tappelemas pikkusiskoni kans. Mä pelästyin tärinää, ja ku mä tajusin sen olevan viesti, luulin sen olevan Kristalta. Totta kai mun sisälläni oli pieni haave siitä, et se olis Rikulta, mut multa meni silti muutama sekunti tajuta se, et se tosiaan oli Rikulta.

Mitä aineita
meillä on huomenna

   kysymystä ihmettelin hetken. Oliko se kenties hukannu lukujärjestyksen? Mitä väliä! Mä ravistelin mun pikkusiskon irti mun jalasta, ja juoksin huoneeseeni, lukkarin ääreen, tietty. Kirjoitin viestiin aineet, mitä meillä molemmilla oli, ja kerroin että mulla oli saksaa, eli sillä oli maa- ja mettä taloutta.

Kiitän

   Niin Riku tyylinen vastaus.

   Uusin Pirkka ilmesty taas(se mistä se viesti oli). Se tais olla joku tekstarien erikoisnumero. Sieltä mä sitten hain mitä mä lähettäisin Rikulle. Pakkohan mun jotain.

Tällä hetkellä
maailmassa 25 %
nukkuu… 36 %
tekee töitä… 38 %
bailaa… JA YKS
TAUTISEN SÖPÖ
TYYPPI LUKEE VIESTIÄ!

Mä lähetin sen. Se lähetti sen mulle takas. Samanlaisena. Takasin mun oli pakko viesti lähettää, eli ei ku ”oi” kehiin kysymyksiä. Arvaas mitä mä kysyin!

En taida kertoo!
Arvaa?

Kysymysmerkin "arvaan" peräs mä huomasin vasta illalla. Se sopi siihen jotenki niin hyvin. Et sä tietenkään keksiny mitä mä kysyin. Vai keksikkö? No, kolmen pisteen vihje:

ARGH! Ei noin saa tehä!
Tiina? Vainoharhanen?
Mäki kerron sulle millä
nimellä sä oot jos sä
kerrot millä nimel
mä oon. En mä osaa arvata!

Joko arvasit? Joo, mä kysyin siltä millä nimellä mä oon sen kännykäs. Sit se vastas. Se vastas et, et, kulti. Totta kai mä siihen vastaamaan. Ja nyt se kyllä jo tietää et se on joskus ollu mun kännykäs nimel nallekarhu.
   Illalla viel tekstasin sille ”suomi rulettaa” viestin, ku Suomi voitti Tshekin ekas wch-ottelus.


Onko sulla sähköposti osotetta?
Jos mä vaikka joskus
lähettäisin sulle jonku
turhan viestin…
et muuten osais
sanoo et monelta ne kisat alkaa…?

Lotta ei suositellu mailiossan kysymistä, mut mä tiesin, et mua harmittais jos en kysyis. Joten mä kysyin.
   Ny mulla oli sen ossa, ja sillä on mun molemmat ossat. Ja illan, noin kymmenen viestin aikana, mä sain myös tietää, misä se sil hetkel oli, sit mä kysyin siltä, et mikä liittymä sil on ja sain mä kysyttyä sen syntymäpäivänki. Se on mua puol vuotta ja päivän nuorempi.

   Lauantai, ja meillä oli koulua. Me mentiin jämille rämpii. Mä en tietenkään päässy Rikun kans samaan ryhmään. Mun huono tuuri ei voinu sallia sitä. Kyl se yhes välis heitti mua kävyllä, ja mä heitin sitä kahella, mut yks Anu ei oikein pitäny meidän käpysodasta, ja se uhkas pistää meidät punnertaan jos meidän käsis olis ykski käpy. Se sota loppu siihen.
   Sit Riku näki yhdellä Elinalla karkin, joita me saatiin jousiammunnasta. Se pyysi sitä siltä, mut ei Elina antanut. Mul oli semmone viä jäljellä, nii mä sanoin Rikulle et se saa sen jos mä saan heittää sen. Se anto luvan, sai karkin, ja mä sain heittää sitä sil. Ja mä tietty olin ilonen. Se vaan kuulu meidän ”suhteeseen”, siis niinku kaikki tappeleminenki.

   Sitte se vaan oli yksinkertaisesti loppu. Mä sain viestin siltä, se ei ollu enää kiinnostunu musta. Yhtään. Poistin kaikki sen viestit, vaihdoin nimen.. Ja yritin koko ajan unohtaa. Ja unohdin. Mitä nyt joskus kirjottelen runoja. Ja ei se mitään. Mulla on jo uusi tyyppi kenen kans tekstailla.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä