Kokemuksia aikuisen koiran/vanhemman pennun ottamisesta

Koiraa ottamassa

Apulasta ja Torilta löytyy paljon pois myytäviä aikuisia koiria, joista myyjä mainitsee luopuvansa mm. allergian, ajan puutteen tai muuttuneen elämäntilanteen takia. Olen ottamassa koiraa, ja minulle ei ole mikään välttämättömyys, että se tulee aivan pienenä karvapallona. Vähän kuitenkin epäilyttää... Ovatko nuo mainitut syyt niitä oikeita syitä koirasta luopumiselle, vai onko takana jokin käytösongelma, josta ei haluta kertoa...

7

2127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5+3

      Nuo syyt, tavallaan ne on oikeita syitä tavallaan epäilyksesikin osuvat oikeaan. Eli ajanpuute ja elämäntilanteen muuttumista koirasta luopumispäätökseksi on edeltänyt yleensä pitkä aika jolloin koiran tarpeita on laiminlyöty. Kuka enemmän kuka vähemmän, mutta kun tulee avioero esimerkkinä, niin sitä edeltää pitkä riitely tai salailujakso jonka aikana kumpikaan ei oikein jaksa huolehtia koirastaan. Tällöin kasvatus pääsee levähtämään ja koira oppii olemaan kukkona tunkiolla. Ajanpuute taas usein merkkaa sitä että on otettu kykyihin nähden liian vaativa koira ja ennenkuin sen on valmis tunnustamaan ja koirasta luopumaan, kuluu jälleen arvokasta aikaa jolloin koiraa voisi ja kuuluisi kouluttaa. Allergia puolestaan voi tosiaan tarkoittaa ihan oikeata allergiaa, mutta myös sitä yleisvitutusta siitä että on koiran ylipäätään hankkinut. Ei välttämättä riskitöntä sekään

      Mutta sitten vähän sellaiseen lohdullisempaan asiaan. Eli vaikka kasvattamisen joutuisitkin ihan alkutekijöistä, niin se tärkein asia on yleensä kuitenkin opetettu koiralle kuin koiralle. Eli sisäsiisteys. Harvoja tapauksia lukuunottamatta yli vuoden ikäiset koirat on jo opetettu tarpeilleen ulos.

      Jos otat koiran vv 1-3vuotias, niin varaudu henkisesti että koira voi koetella todellakin hermojasi. Jos tuntuukin että sinusta kuoriutuu silloin sisästäsi pieni natsi, niin älä hämmenny siitä. Koirasi kun on tuossa välissä tullessaan murrosikäinen ja sellaiselle asioiden saaminen jakeluun ei välttämättä aina tapahdu kovin helposti ja kauniisti. Tilanne vähän sama kuin adoptoisit jenginuoren. Se kiitos tulee sitten siinä 3-vuotispäivän jälkeen. Silloin sieltä suurella todennäköisyydellä kuoriutuu se ihana haukku mikä vain odottanutkin kuoriutumistaan.

      Minulla on juuri tuollainen, pellossa ensimmäisen elinvuotensa kasvanut poikakoira. Sen kanssa seuraavat pari vuotta minulle tulon jälkeen taisteltiin tahtojen taistelua. Minä voitin, samoin koira voitti. Se maaginen voitonpäivä meille oli vähän 3-vuotispäivänsä jälkeen. Nyt se on pian 9-vuotias elämäniloinen ja -nälkäinen varsin hyvin koulittu sesse. Ja yhteenkuuluvuutemme hitsaantuu koko ajan entistäkin paremmaksi. Enpä tuota kokemusta vaihtaisi, mutta seuraavan koiran, kunhan aika tuosta jättää joskus vajaan 10 vuoden kuluttua, taidan ottaa yli 3-vuotiaana. Näin saan ainakin rauhallisen koiran mahdollisen täystuho-AD/HD:n sijaan.

      • 4 v kokemuksella

        Ei ne yli 3-vuotiaat välttämättä ole rauhallisia, jos ne ovat saaneet kasvaa pellossa koko ikänsä! Onpahan vaan kertynyt enemmän kokemusta pahan tekoon sun muuhun!


      • 5+3
        4 v kokemuksella kirjoitti:

        Ei ne yli 3-vuotiaat välttämättä ole rauhallisia, jos ne ovat saaneet kasvaa pellossa koko ikänsä! Onpahan vaan kertynyt enemmän kokemusta pahan tekoon sun muuhun!

        Joo no, voi ollakin. Mutta ikä tekee nopeasti tehtävänsä eikä sitä energiaa riitä siihen pahantekoon enää tossa vaiheessa kuin riitti nuorena hunsvottina. Saadakseen vanhemman koiran rauhalliseen olotilaan ei tarvitse lenkkeillä joka päivä 12-20 kilsaa, kuten meillä tehtiin ne pari ekaa vuotta, vaan riittää alle kymmenen kilsan lenkit.

        Hyvä puoli silti tuosta järjettömästä lenkkeilymäärästä nuoren koiran kanssa oli että nyt on koissu edelleen elämänsä kunnossa. Ei läskin tippaa missään kohtaa, toisin kuin monilla ikätovereillaan jotka tahtoo muistuttaa enemmän tankkia kuin koiraa.

        Ja aloittajan ei kannata nyt mitenkään pelästyä tätä lisäystä sillä kaikki koissut eivät varmasti ole samanlaisia yhtä liikunnallisia luupäisiä kuin tämä mun oli ja on. Mutta tästä koettelemuksesta syntyi välillemme kestävä side.


      • 4 v kokemuksella
        5+3 kirjoitti:

        Joo no, voi ollakin. Mutta ikä tekee nopeasti tehtävänsä eikä sitä energiaa riitä siihen pahantekoon enää tossa vaiheessa kuin riitti nuorena hunsvottina. Saadakseen vanhemman koiran rauhalliseen olotilaan ei tarvitse lenkkeillä joka päivä 12-20 kilsaa, kuten meillä tehtiin ne pari ekaa vuotta, vaan riittää alle kymmenen kilsan lenkit.

        Hyvä puoli silti tuosta järjettömästä lenkkeilymäärästä nuoren koiran kanssa oli että nyt on koissu edelleen elämänsä kunnossa. Ei läskin tippaa missään kohtaa, toisin kuin monilla ikätovereillaan jotka tahtoo muistuttaa enemmän tankkia kuin koiraa.

        Ja aloittajan ei kannata nyt mitenkään pelästyä tätä lisäystä sillä kaikki koissut eivät varmasti ole samanlaisia yhtä liikunnallisia luupäisiä kuin tämä mun oli ja on. Mutta tästä koettelemuksesta syntyi välillemme kestävä side.

        Minulle sitten sattui varmaan aivan poikkeava tapaus.
        Vajaa 4-vuotiaana tuli meille ja pahantekoa jatkui varmaan pari vuotta. Ei auttanut pitkät lenkit, päin vastoin, mitä pitempään käveltiin, sitä enemmän tuhottiin seuraavana päivänä. Kasvattaja meinasi, että se elää uudestaan pentuaikaa, jota ei kennelissä samalla tavalla elänyt kuin kotioloissa. Eihän kennelissä ole petivaatteita, koriste-esineitä, kaukosäätimiä ym. kodin tavaraa!
        Nykyinen koirani on yli 8-vuotias, ja virtaa riittää siinä missä nuorissakin! Tosin pahojaan ei tee, koska itse opetin sen pentuna talon tavoille!
        Siksi suosittelen ennemmin pennun ottamista kuin täysi-ikäisen!


    • ei aina pilattuja

      Syy voi olla mikä vain. Paljon näkee esim. 1 vuotiaita koiria, ajanpuutteen ym. takia. Todellisuudessa koiran murkkuikä painaa päälle, eikä siitä kyetä huolehtimaan asianmukaisesti. Ei jakseta, ei osata, ei haluta, kuvitellaan koiran olevan jo pilalla. Toki on hyvä, ettei koira noin laiskalle ihmiselle jääkään. Mutta uuden omistajan on osattava hieman päätellä oikeaa syytä.
      Eli, se vuoden pari vanha koira ei aina ole ongelmakoira, vaan koirasta luovutaan ettei siitä ongelmakoiraa ehtisi tullakaan.

      Allergia on mielestäni typerin syy ikinä. Ei ole yllätys, että koira allergisoi. Lisäksi allergeenia ei tulisi varoa ja vältellä, vaan opettaa elimistö sietämään. Toki jos talouteen on tullut vauva joka allergisoi rajustikin, en tiedä onko siedätys ok.
      Pentukoirat allergisoivat myös enemmän pentukarvan takia, ja sille siedättyy myös.

      Itse otin 1 vuotiaan koiran, josta luovuttiin "ajanpuutteen takia". Koirassa ei mitään vikaa, ei ongelmakäytöstä tms. Hieman herkkä ja alistuvainen. Ainut vaan että miehiin suhtautui epäillen, vielä 11 vuodenkin jälkeen. Etenkin jos mies on humalassa tai haisee viinalta, koira yrittää paeta tilanteesta. Epäilenkin, että tuota koulutettiin kovemmalla kädellä, entiset omistajat kun eivät ehkä aivan asiallisimmasta päästä olleet.

    • Tuossahan noita jo tulikin. Kouluttamaton ei ole välttämättä ole ongelmakoira. Hiukan työtä voi vaatia vaan saada kontakti ja saada koulutus alkuun.

    • Näin teet

      Menet luonnollisesti katsomaan koiraa sinne kotiin, ja pyydät vaikka mennä lyhyen lenkin sen kanssa vielä jos siltä tuntuu. Ei sikaa tarvitse eikä saa säkissä ostaa, tiedä vaikka olisi joku pentutehtailija, eli tarkistat lähtökohdat ja käytöksen etukäteen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11233
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2222
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1619
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe