Sain lapsen noin kuukausi sitten. Iloitsin alkuun, kaikki oli niin uutta ja ennenkokematonta. Nyt kuitenkin koen lapsen taakaksi. En pääse enää yhtään mihinkään. Olen kotonamme päivät "vankina". Lähteminen lapsen kanssa tuntuu liian työläältä. Lapsi on kiltti, syö ja nukkuu hyvin eli varsin helppo lapsi. Silti tunnen elämäni menneen roskakoriin. En koskaan suunnitellut tällaista elämää, elämästäni piti tulla aivan jotain muuta. Olen ollut aikeissa jo soittaa lastensuojeluun, että hakisivat lapsen pois ja etsisivät sille paremman kodin. Toinen suunnitelmani on, että lapsen isä huolehtisi lapsesta yksin eromme jälkeen. Varmasti moni miettii, että kyse olisi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Ei ole, elämäni on vaan muuten ollut useamman vuoden jo erittäin stressaavaa (lähiomaisen ja uran menetys, koko omaisuuden ja kodin menetys). Olen syöttänyt, hoivannut ja huolehtinut lapsesta, niissä mitään puutteita ei ole. Olen hankkinut sille kaiken tarvittavan. Sisimmässäni kuuluu kuitenkin hätähuuto, päästäkää minut pois ja antakaa minun aloittaa koko elämäni alusta!! Mieheni sanoi minulle eilen, ettei minusta ole äidiksi. Etten pysty edes imettämään lasta (maitoa ei tule riittävästi) enkä osaa pestä sen vaatteitakaan (pesin väsyksissä liian kuumassa vedessä ja villavaate kutistui). Mies aikoo hommata lakimiehen ja osoittaa oikeudenkäynnissä sen ettei minusta ole äidiksi. Mies ei vaan tiedä että joudun luopumaan äitiydestäni omasta tahdostani jo muutenkin. En vaan enää jaksa eikä minusta ole mihinkään. Olen taistellut elämässäni jo niin pitkään, enää siivet eivät vaan enää kanna.
Luopuminen lapsesta
pakon edessä
9163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. Vaikkei olisi varsinaista masennusta, hormonaaliset muutokset voivat vetää mielen matalalle. Miksi mies ei tue sinua? Hyvänen aika, sinullahan on vielä fyysinen synnytyksestä toipuminen kesken! Jos haluaisit lisätä imetyksen määrää, kannattaa ottaa yhteyttä Imetyksen tuki ry:n tukiäideiltä. Joskus maidon riittämättömyys saattaa johtua kilpirauhasen vajaatoiminnasta, mutta yleensä maidontuotantoa on mahdollista lisätä. Jos et jaksa jatkaa imetystä, sekin on ok, eikä lapsen isällä pitäisi olle siihen nokan koputtamista. Äiti tietää tuon asian parhaiten.
http://www.imetys.fi/index.php/tukea-tietoa/tukea-imetykseen/imetystukipuhelin
Voisitteko varata yhteisen ajan perheneuvolaan? Voi olla, että mies ei ymmärrä, mitä olet käynyt läpi raskauden ja synnytyksen myötä. Tuore äiti tarvitsisi kannustusta, eikä itsetunnon lyttäämistä :(
Kyllä sitä kaikenlaiset ihmiset menee lisääntymään. Vanhemmuus on valinta ei kukaan pakota. Suututtaa äitinä tällaiset!! Kukaan lapsi ei ansaitse tuollaista. Toivon niin että jokainen lapsi saisi rakastavat ja välittävät vanhemmat. Moni ei ota huomioon siinä vaiheessa kun lapsentekoa aletaan harkita sitä miten lapsen tulo mullistaa koko elämän. Lapsi ei ole mikään nukke jonka voi hylätä sitten kun ei jakseta tai haluta enää leikkiä. Kasvakaa aikuiseksi henkisesti hyvät ihmiset ennen kuin teette omia lapsia. Olen puhunut!
Ajattele viellä asiaa ja juttele asiasta avoimesti . Ja pyydä apua jos tarvitset sillä olet kokenut kovia raskaus aika ja synnytys. Et ole huono äiti vaan väsynyt ja tarvitset myös välillä lepoa . Jos haluat jutella auttaisin mielelläni. Mutta älä tee liian pikaisia päätöksiä äläkä luovu vauvasta.
Luulen, että tuo (en minä tätä halunnut-elämäni menee hukkaan) tulee jokaisella. Itselläni on vain lapsipuolia, mutta kun muutin niiden kanssa yhteen asumaan ja pienempi oli vielä siinä iässä ettei osannut tehdä mitään yksin, minusta tuntui juuri tuolta. Omassa kaveripiirissäni on nyt menossa lapsensaantivaihe ja tuollaista vastaavaa viestiä on kyllä tullut jokaisesta suusta. Osa on kehdannut sanoa ihan suoraan, osa kiertoilmaisuin joista kokonaiskuva on sitten pikkuhiljaa rakentunut.
Anna lapsen isälle yksinhuoltajuus, jos hän kerran sitä haluaa. Voit sitten alkaa tapailla lasta myöhemminkin, hän ei katoa maailmasta. Mutta nyt voit hyvin aloittaa elämäsi alusta ja ilman lapsen tuomaa rasitusta. Pääset helpommalla kun menet lastenvalvojalle eron yhteydessä ja sielä teette miehesi kanssa sopimuksen siitä, että lapsi jää isälleen. Jos kerran isä kokee olevansa hyvä hotaja ja sinä et halua lasta hoitaa, asia on aika järjestyksessä.
Toivottavasti ap olet jo ymmärtänyt, että sinun olisi paras hakea ihan ammattiapua, eikä missään nimessä lukea eikä varsinkaan ottaa vakavissaan mitään näitä keskustelupalstojen mielipiteitä.
Sinulla ei ole parisuhde kunnossa ja miehesi kuulostaa melkoiselta paskiaiselta. Miksi olet tuollaiseen tilanteeseen halunnut lasta?
Ala nyt hoidattamaan lastasi enemmän miehelläsi ja ota aikaa itsellesi kun voit. Ero teille tulee, mutta älä kokonaan hylkää lastasi. Miehesi kuulostaa huonommalta huoltajalta lepselle, sillä sinä olet sentään kyennyt pitämään lapsen tyytyväisenä. Imetys ei ole hyvän äitiyden mittari. Miehesi taitaa olla juntti?
Soita aloittaja heti huomenna neuvolaan (kätilö/terveydenhoitajalle) ja kerro avoimesti mitä tunnet ja miten mies sinua "kannustaa" raskaalla äitiyden alkutaipaleella. Et saa tukea jos et osaa/ymmärrä pyytää tukea. Tarjolla on kyllä vaikka mitä, sekä neuvolan että lastensuojelun puolelta. Isän höpinät vauvan yksinhuoltajuudesta ovat jotakin, jota voi harkita yli kolmivuotiaan kohdalla. Vauvasi tarvitsee ja rakastaa juuri nyt juuri sinua, äitiä! Jos on huono olo pidempään, lähde turvakotiin kokoamaan äitiyden palikoita kaikessa rauhassa. Sitä varten erilaista perhetyötä ja turvakoteja on, ettei väsynyttä äitiä jätetä yksin huolineen.
Voitko lähteä vaikka äidillesi pariksi päiväksi vauvan kanssa virkistymään?
Missä sanotaan.."Isän höpinät vauvan yksinhuoltajuudesta ovat jotakin,
jota voi harkita yli kolmivuotiaan kohdalla"..."äidille pariksi päiväksi virkistäytymään"
voi v..ittu mitä skeidaa, oletko unohtanut et lapsella isäkin?.. ns. kumma jos äidillä
masista niin äidille apua ja ihan normaalia, jos isällä taas niin apua ei kuulu, ei
normaalia ja lapset pois isältä..sairasta toimintaa vastoin lapsen etua.