Hulluja ja humalaisia perjantaisin klo.13.00.Ruuanjako milloin huvittaa,ei niin kuin tiedotteessa edellisella keralla on luvatttu.Ymmärrämme sen että ihminen on vajavainen,tälläkertaa on mennyt kyllä yli sietorajan,ruuanjako tulisi järjestää uuteenuskoon.
Helluntailaisten seurakunta
KGP
14502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
??
#$£¥.
Tehkää haaska ruuistanne kiljuvalle jalopeuralle kappelikujalle.
kuka on niin köyhä tai pihi, kun edes moiseen avuttomaan jakoon on joutunut?
Kuka on joutunut nälkäluukulta sontaluukulle ankarassa pyrstöyskässä?ilman pyyhkeitä.
Eikä se ollut, että viis leipää ja kaksi kalaa. Vuodeksi uskovaiselle sapuskaa.
Kuka se olikaan, jonka kerrotaan ruokkineen viisi miestä ja kaksi kalaa viidellätuhannella leivällä?
Ei ole jakajien syy, jos sinne menee joku humalassa. Kyllä siitä on sanottu ja jopa asianomaisia on varoitettu, mutta kun näille ei mene äly jakeluun.
Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi.
Mielestäni jokainen joka tekee edes eleen köyhien tai muuten vajavaisten eteen on kuningas ellei sitten itse nosta itseään.
Kuhmossa on tunnetusti vähän hyviä ihmisiä johtuen sukusiitoksesta. Jokatoinen on korhonen ja loput kyllösiä ja muita pääkkösiä, sukua keskenään yhtäkaikki, ei kenenkään pää sitä kestä.
Köyhän on otettava vastaan mitä vastaan tulee, niin se vain on.
Jos nimimerkkisi tavoittelee lyhennettä KGB, niin yhden kirjaimen verran pieleen menee. Sanomasi uskottavuus kärsii saman verran, olipa lukija mitä tahansa mieltä uskonasioista ja -lahkoista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/KGB
Ei ole tavoiteltu lyhennettä KGB,älä ole laisinkaa huolissasi ja voit edelleen uskoa ristivetoon.
Rohkeasti vaan omalla nimellä, kyllä sinut jo tiedetään.
1 Kor.14:34-35
KGP tarkoittaa Kuhmon gynekologi palvelu.