Neuvoa

Onko mahdollista tulla raskaaksi viikko siitä kun kuukautiset ovat alkaneet, mutta kuitenkin jo loppuneet?! Tiedän, että ainahan se on mahdollista, mutta kuinka mahdollista?
2534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Viikko kuukautisten alkamisesta on 8. kiertopäivä. Ovulaatio tapahtuu yleensä kierron puolivälissä eli 14. päivä, jos kierto on säännöllinen 28 päivää. Ovulaatio voi kuitenkin tapahtua aikaisemminkin. En tiedä kuinka paljon aikaisemmin, vaihtelua kai esiintyy samallakin henkilöllä. Ajatellaanpa, että ovulaatio tapahtuu esim. 10. kiertopäivänä. Siittiöt voivat hyvinkin elää 2 vrk (joskus jopa 5 vrk), joten voisi olla mahdollista tulla raskaaksi viikko kuukautisten alkamisen jälkeen. Tai ainakin hedelmöittyminen on mahdollista, enpä sitten tiedä onko kohdun limakalvo tuossa vaiheessa raskaudelle otollisessa tilassa.

Äänestä

Yhdestä yhdeksää naista sadasta tulee raskaaksi yhden yksittäisen yhdynnän jälkeen riippuen yhdynnän ajoittumisesta kuukaitiskierrosta. Elikkä on hyvinkin mahdollista.
Itselläni pitäisi alkaa menkat parin päivän sisällä, eilen petti kortsu poikakaverin kanssa. Oma poika on vasta 6kk joten oli pakko hakea varmuuden vuoksi jälkiehkäisy pillerit!
Oliko teillä ehkäisy? Jälkiehkäisy pillerit ei ole ehkäisy menetelmä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaipaava kirjoitti:

Onko mahdollista tulla raskaaksi viikko siitä kun kuukautiset ovat alkaneet, mutta kuitenkin jo loppuneet?! Tiedän, että ainahan se on mahdollista, mutta kuinka mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu