Meiltä loppui normaali kristallinen kissanhiekka ja kaapissa oli silikaattinen Perlinette-kissanhiekka, joka mittaa terveyttä. Elikkä, jos virtsa muuttaa hiekan väriä epänormaaliksi (vihreä, sininen, punainen ym.), niin kyseessä on tulehdus. Sitä sitten ensimmäistä kertaa kokeilin.
Hiekka on muuttunut tummansiniseksi enkä osaa sanoa kumpi kissoista (meillä siis kaksi kissaa) kärsii jostakin tulehduksesta vai kärsiikö sitten molemmat.
Molemmat kissat syövät, juovat ja leikkivät normaalisti. Käyvät myös hiekkalaatikolla aivan normaalisti ja ainakin äänen perusteella virtsasuihkukin on normaali. Molemmat leikattuja kollikissoja.
Muuta en osaa sanoa kuin, että yhden kissan pissa haisee todella vahvalta ammoniakilta. Haissut jo pentuiästä asti. On nyt noin 1,5 vuotias.
Jos en olisi ikinä käyttänyt tuota hiekkaa, niin en olisi edes epäillyt mitään tulehdusta. Nyt huolestuttaa.
Eläinlääkäriin varaan ajan maanantaiksi, mutta onko kenelläkään kokemusta kertoa, että kuinka paha tulehdus voisi olla kyseessä ja mikä tulehdus, jos kissa käyttäytyy aivan normaalisti? Ja Kakkaa ja pissaa myös normaalisti?
Kissalla virtsatientulehdus tai muu vastaava vaiva!?
10+17
0
305
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1024639- 272415
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1102312- 2002199
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4261997- 1751545
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1001279Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.331087Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72986Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?79870