Hei ! Kaivataan käytännön kokemuksiin perustuvia vinkkejä robotti-imureista. Aikomus hankkia sellainen. Tekeekö halpis-imureilla mitään vaan pitääkö olla kallis ?
Kokemuksia robotti-imureista
147
47146
Vastaukset
- marjatta m.
Kokeiltu on - kirpputorille päätyi. Toimii, jos ei ole liikaa tavaraa, tuolinjalkoja yms. haittaamassa kulkua. On toimiva isommissa tiloissa missä pääsee liikkumaan. Kun eteen tulee esim. ruokapöytä ja tuolit, ei pääse ruokapöydän alle, jos tuoleja ei ole siirretty edestä pois. Samoin kirjoituspöytä ja tuoli ovat yhdessä este. Eli pienet välit ja kulmat jää siivoamatta ja kone jää junnaamaan paikalleen. Jos on paksuja mattoja hapsuineen, voi kone jäädä paikalleen, mutta ainakin minun robottini ilmoitti heti että nyt ei pääse liikkumaan kun edessä on este.
Muuten kyllä kiva peli.
Minun robottini oli iRobot, eli noin keskihintainen.- Iina29
Robotti-imuri aivan turha kapistus kotona,
en edes harkitse ostamista.
Halpis imureiden kanssa pitäisi olla mukana
korvakuulokkeet ja imuteho usein surkea,
säästää väärässä paikassa ostamalla sellaisen! Iina29 kirjoitti:
Robotti-imuri aivan turha kapistus kotona,
en edes harkitse ostamista.
Halpis imureiden kanssa pitäisi olla mukana
korvakuulokkeet ja imuteho usein surkea,
säästää väärässä paikassa ostamalla sellaisen!"en edes harkitse ostamista"
Eli et ole kokeillut?
Meillä ollut n. viikon, hyvä kone tuntuu olevan.- kiitih1
laupias60 kirjoitti:
"en edes harkitse ostamista"
Eli et ole kokeillut?
Meillä ollut n. viikon, hyvä kone tuntuu olevan.ollut kohta vuoden sillä aikaa voi pyyhkiä laittioita toisesta päästä kun imuri hoitaa hommat toisessa menee yläkerrassa ja alakerrassa kerran pari viikossa kätsy
- Taru36
laupias60 kirjoitti:
"en edes harkitse ostamista"
Eli et ole kokeillut?
Meillä ollut n. viikon, hyvä kone tuntuu olevan.Oli 2 viikkoa koekäytössä ja
voi piru mikä riesa oli,
no jos joku olisi maksanut
lisäkäytöstä niin olisin voinu
harkita käyttöä pari kertaa vuodessa.
Varmaanki 5-10-v päästä markkinoille
voi tulla toimiva laite,niinhän se oli puhelimissakin,
ekat sutta ja sekundaa. - 50 vuotta imuroinut
Ahtaasti kalustettuun asuntoon ei kannata hankkia. paras siellä missä on tilaa ja väljyyttä sekä kalusteet, joiden alle pääsee helposti. paras tila voisi olla vaikka maamiesseuratalonn juhlasali, missä ei ole mitään estettä.
Navigoiva, järjestelmällisesti etenevä Samsung jaksaa puurtaa 35-40 min ja ehtii puhdistaa koko 4h k asunnon, jos ei ole pitkäkarvaisia mattoja, mitkä jumittaa imurointia ja syö turhan paljon akkua.
Lattialta pitää poistaa nilkkasukat, langanpätkät ja isommat hiustuput, sillä ne kääriytyy harjasosaan ja sen päätylaakereihin koko ajan akkua rasittaen.
Tuon mahanalasharjan joutuu leikkaamaan puhtaaksi teräväkärkisillä saksilla melko usein ja kasetti pitää tyhjentää jokaisen käyttökerran jälkeen.
Eli huoleton ja vaivaton vain mainosmiesten puheissa.
Samsung osaa hyvin navigoida ja paikata tekemättömät kohteet. Palaa myös asiallisesti asemaansa, jos sen ympärillä on riittävästi vapaata tilaa.
Ei saa olla pitkäkarvaisia mattoja, joita imuri tukistaa, tukkeutuu tgai jopa juuttuu. Kerran letitti jopa liian pitkät verhot.
Jos akku ehtyy, niin latauksen jälkeen palaa jatkamaan keskeytynyttä työtään.
Ahtaissa paikoissa voi joutua "umpikujatilaan" , jolloin palaa asemalle, mutta pitkin seiniä koukkaillen. Muuten navigaattirin silmä pelittää hyvin, samoin muut etu- ja sivutähystimet, jos silmät muistaa pitää puhtaina ettei sekoa.
Samsungissa on myös kaukosäädin ja virtuaaliseinä, millä aluetta voi rajata.
Kaikkiaan työskentely on sellaista hipsuttelua, että välillä pitää ainakin käytävämattoja imuroida hyvin imevällä pussittomalla imurilla, mikä sekin pitää tyhjentää jokaisen käyttökerran jälkeen ettei imuteho heikkene.
Kaikissa olisi vielä runsaasti kehitettävää ja on paljon huollettavia kohteita - parasostos
Taru36 kirjoitti:
Oli 2 viikkoa koekäytössä ja
voi piru mikä riesa oli,
no jos joku olisi maksanut
lisäkäytöstä niin olisin voinu
harkita käyttöä pari kertaa vuodessa.
Varmaanki 5-10-v päästä markkinoille
voi tulla toimiva laite,niinhän se oli puhelimissakin,
ekat sutta ja sekundaa.Millainen kone sinulla oli, halpis? Ja milloin?
Uusimmissa on esim. hepa-suodin jo sekä harjojen tilalla "lastat"
Voin sanoa, että toimii.
Eikä törmäile, sekä majakalla voi tehdä suojakilvenkin. - Meillä noita on.
Iina29 kirjoitti:
Robotti-imuri aivan turha kapistus kotona,
en edes harkitse ostamista.
Halpis imureiden kanssa pitäisi olla mukana
korvakuulokkeet ja imuteho usein surkea,
säästää väärässä paikassa ostamalla sellaisen!"Robotti-imuri aivan turha kapistus kotona,
en edes harkitse ostamista.
Halpis imureiden kanssa pitäisi olla mukana
korvakuulokkeet ja imuteho usein surkea,
säästää väärässä paikassa ostamalla sellaisen!"
Tyypillinen väärä käyttö. Robotti-imurin idea on se, että se siivoaa silloin kun ei olla kotona. Melu on siis sivuseikka. Niin paljon se ei melua, että naapuri häiriintyisi. Toinen idea on se, että robo laitetaan imuroimaan useasti. Silloin sillä imurointikertojen määrällä kompensoidaan imurin huonompi teho. Totta nimittäin on, että robotti-imuri ei ole yhtä tehokas kuin tavallinen pölynimuri. Mutta kun sen laittaa imuroimaan vaikka joka päivä, kun olet töissä, niin kylläpä se vaan jotain saa aikaan. Eikä vie sinun aikaasi.
Jos joku kuvittelee, että roboimuri on vaihtoehto tavalliselle imurille, niin siinä kyllä erehtyy. Tavallisella imurilla tehtyjä siivouskertoja roboimuri vähentää, mutta ei poista. Sillointällöin joutuu kuitenkin kaivamaan sen imurin esille, kun se roboimuri ei pääse joka paikkaan.
Meillä on kolmas roboimuri menossa. Minusta suurimmat puutteet ovat akun kesto ja pölysäiliön tyhjennys. Akut eivät kestä vuotta (iRobot) ja pölysäiliö on niin pieni, että se on tyhjennettävä käytännössä joka imuroinnin jälkeen. Vai onko meillä sitten niin paljon pölyä... - Anonyymi
laupias60 kirjoitti:
"en edes harkitse ostamista"
Eli et ole kokeillut?
Meillä ollut n. viikon, hyvä kone tuntuu olevan.Meillä ollut 1,5 kk ja tosi tyytyväisiä oltu myös. Äänellä ei ole niin väliä kun imurin voi ajataa imuroimaan kun olet esim töissä. Me käynnistetään netin välityksellä imuri välillä kun ollaan pihalla tai vaikka kauppa reissulla.
- Anonyymi
Meillä noita on. kirjoitti:
"Robotti-imuri aivan turha kapistus kotona,
en edes harkitse ostamista.
Halpis imureiden kanssa pitäisi olla mukana
korvakuulokkeet ja imuteho usein surkea,
säästää väärässä paikassa ostamalla sellaisen!"
Tyypillinen väärä käyttö. Robotti-imurin idea on se, että se siivoaa silloin kun ei olla kotona. Melu on siis sivuseikka. Niin paljon se ei melua, että naapuri häiriintyisi. Toinen idea on se, että robo laitetaan imuroimaan useasti. Silloin sillä imurointikertojen määrällä kompensoidaan imurin huonompi teho. Totta nimittäin on, että robotti-imuri ei ole yhtä tehokas kuin tavallinen pölynimuri. Mutta kun sen laittaa imuroimaan vaikka joka päivä, kun olet töissä, niin kylläpä se vaan jotain saa aikaan. Eikä vie sinun aikaasi.
Jos joku kuvittelee, että roboimuri on vaihtoehto tavalliselle imurille, niin siinä kyllä erehtyy. Tavallisella imurilla tehtyjä siivouskertoja roboimuri vähentää, mutta ei poista. Sillointällöin joutuu kuitenkin kaivamaan sen imurin esille, kun se roboimuri ei pääse joka paikkaan.
Meillä on kolmas roboimuri menossa. Minusta suurimmat puutteet ovat akun kesto ja pölysäiliön tyhjennys. Akut eivät kestä vuotta (iRobot) ja pölysäiliö on niin pieni, että se on tyhjennettävä käytännössä joka imuroinnin jälkeen. Vai onko meillä sitten niin paljon pölyä...Juuri näin. Ei kai sitä kotona silloin olla kun robotti imuroi. Ajoitetaan käynnistymään niin et on ite töissä tai sitten käynnistää kännykällä imurin kun on vaikka kaverin luona kylässä. Ei paljoa meteli haittaa jos ite on esim 5km päässä 🤣🤣
- Anonyymi
laupias60 kirjoitti:
"en edes harkitse ostamista"
Eli et ole kokeillut?
Meillä ollut n. viikon, hyvä kone tuntuu olevan.Huomioi että se imueikin pitää huoltaa ja tyhjentää.
Pienet pölypussit.
Lisköwi huolto ja varaosat
Jos on koiraperhe voi käydä niin että koiran ripuli jasivoupåivä sattuu saman aikaan kun et ole kotona jos ymmärtää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä ollut 1,5 kk ja tosi tyytyväisiä oltu myös. Äänellä ei ole niin väliä kun imurin voi ajataa imuroimaan kun olet esim töissä. Me käynnistetään netin välityksellä imuri välillä kun ollaan pihalla tai vaikka kauppa reissulla.
Onko koiraa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomioi että se imueikin pitää huoltaa ja tyhjentää.
Pienet pölypussit.
Lisköwi huolto ja varaosat
Jos on koiraperhe voi käydä niin että koiran ripuli jasivoupåivä sattuu saman aikaan kun et ole kotona jos ymmärtääOnneksi 2023 irobot ei mene koiran eikä ihmisen jätöksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä ollut 1,5 kk ja tosi tyytyväisiä oltu myös. Äänellä ei ole niin väliä kun imurin voi ajataa imuroimaan kun olet esim töissä. Me käynnistetään netin välityksellä imuri välillä kun ollaan pihalla tai vaikka kauppa reissulla.
Parempaa tapaa imuroida ja mopata lattiat ei ole. Pääsee helpolla. Meillä on kaksi. Toinen pelkästään imuroi ja toinen tekee molempia. Suosittelen.
- Halpa harvoin hyvä
Neato tuli hommattua reilu vuosi sitten. Ollut käytössä kerran - pari viikossa ja ollaan kyllä oltu tyytyväisiä. Kuinka kauan sitten toimii, sitä en ala arvailemaan.
Pirun tehokas laite, mutta vaatiihan se vähän viitseliäisyyttä. Ruokapöydän tuolit npitää nostaa pöydälle, kuten myös vähän muutakin. Laite pitää tyhjentää joka kerta ja joskus jopa kesken siivousta (on koira) Myös harja vaatii säännöllistä puhdistusta.
Parhaasta en tiedä, kun kokemusta on vaan tuosta yhdestä. Kuitenkin Neato on ilmeisesti ainoa, jossa on oikea imuri. Muut vain rapsuttelevat, vai olenko ihan väärässä?
Halpisimureissa mahtaa mennä rahat hukkaan. Näin minulle on käynnyt ainakin halpis-työkaluhankinnoissa.- kissala
Neoton Botvac kyllä ovat ainoat ok tähän mennessä.
Kerää kaiken kissan hiekan ja kaiken karvan ongelmitta 10 kissan kissalassa.
Halvalla ei saa mitään hyvää - 8 + 16
kissala kirjoitti:
Neoton Botvac kyllä ovat ainoat ok tähän mennessä.
Kerää kaiken kissan hiekan ja kaiken karvan ongelmitta 10 kissan kissalassa.
Halvalla ei saa mitään hyvääEn pidä imuroinnista ja kokeilimme pari kolme vuotta sitten jotain Samsungia (?). Olisi toiminut muuten ihan hyvin, mutta sekosi maton hapsuihin.
Onko vinkkiä, mikä malli toimisi myös hapsullisten mattojen kanssa? - Powered by you
Halvinta on olla ostamatta . Sulla on terve kroppa ja tavan imuri , joka yhdistelmä on lyömätön . Voit ostaa itsellesi , eli robotille lahjan hyvästä päätöksestäsi.
- Ropotti Popotti Pops
Kuulostaa siltä, että ropotti-imureissa on kyseessä teknologia, joka teettää enemmän työtä kuin vapauttaa työstä.
- Ropotti Popotti Pops
Powered by you kirjoitti:
Halvinta on olla ostamatta . Sulla on terve kroppa ja tavan imuri , joka yhdistelmä on lyömätön . Voit ostaa itsellesi , eli robotille lahjan hyvästä päätöksestäsi.
No ihminenhän just ei ole ropotti, kun ihminen niinku selviää HIVENEN PAREMMIN sellaisista asioista kuin pöydänjaloista. Ihminen voi niinku kattella, että jaaha, mitens tuon nyt tekis, ja sit kans tehä sen. On niinku sitä LUOVAA ONGELMANRATKAISUA UUDESSA TILANTEESSA, EIKÄ OHJELMAKOODIN SANELEMAA PÖHKÖYTTÄ TILANTEESSA, JOHON ROPOTIN OHJELMAKOODISSA EI OLE VARAUDUTTU.
- Botti1234
8 + 16 kirjoitti:
En pidä imuroinnista ja kokeilimme pari kolme vuotta sitten jotain Samsungia (?). Olisi toiminut muuten ihan hyvin, mutta sekosi maton hapsuihin.
Onko vinkkiä, mikä malli toimisi myös hapsullisten mattojen kanssa?Leikkaa hapsut pois tai vaihtaa mattoa. Samalla tavalla kannattaa hoitaa myös muut pitkäkarvaiset matot. Siinäkin tapauksessa, että imuroi itse käsin.
- Anonyymi
Nokun se levittää keran koiran ulosteet koko kämpään nin sitten sen hyöty kuitaantuu
- Anonyymi
Ropotti Popotti Pops kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että ropotti-imureissa on kyseessä teknologia, joka teettää enemmän työtä kuin vapauttaa työstä.
Pitääkö se bielä tyhjentää ja huoltaa
- Anonyymi
Toinen Neato kesti neljä ja toinen kahdeksan vuotta. Heikko kohta laitteiden tutka, joka kummassakin lakkasi toimimasta.
- Anonyymi
Powered by you kirjoitti:
Halvinta on olla ostamatta . Sulla on terve kroppa ja tavan imuri , joka yhdistelmä on lyömätön . Voit ostaa itsellesi , eli robotille lahjan hyvästä päätöksestäsi.
Mistä sinä kenenkään kropan kunnon tiedät? Huonopolviselle eläkeläiselle verraton apu, enemmän kuin hintansa arvoinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö se bielä tyhjentää ja huoltaa
Mitäs imuria ei tarvitse tyhjentää? Akkujen vaihto kerran vuoteen, n. viisi minuuttia.
- allukka2
Hei! Minä taasen sanoisin, että noin 200 egee on maksimi, mitä kannattaa maksaa.
Tuollainen 500 euron idän ihme ei näköjään käyttäydy sen fiksummin kuin hieman halvempikaan, mutta ensimmäinen kunnon (silti varovainen) puhdistus vuoden käytön jälkeen sai sen heti pysyvään error-tilaan, enkä ole vielä jaksanut korjauttaa.
Eli jos maksat 200 ja hajoaa, niin pännii. Jos maksat 500 ja hajoaa, niin pännii vielä enemmän.
Alle satasen laitteissa alkaa varmasti olemaan jo puutteita, eli siksi tuo n. 200 euron hinta. - Heh heh naurattaa.
Ihmiset joilla on vakavia mielenterveysongelmia siinä mielessä, ettei heillä ole arkijärkeä, ei maalaislogiikkaa ja uskovat ihan kaikkiin huuhaajuttuihin ihan sikana ja sokeasti, juuri he ovat materialismi uskonnon tuputtajien kulta-asiakkaita, joten heille pystyy myydä ihan kaikkea p a s k a a ilman pakettiakin ja ennen kaikkea kamoja, joille yhtenäistä on huuhaa, toimimattomuus eli epäkäytännöllisyys.
Ainoa seuraus mitä tuollaisista leluista on, ihmisten laiskistuminen entisestään ja sitä seuraavat erilaiset sairaudet liikunnan puutteesta johtuen. Samalla rahalla saisi kymmeniä pattereilla toimivia leluja, jotka voi laittaa pörräämään lattialle ilman päämäärää, jos niin helevetisti haluaa katsella kun lelut pörräävät itsestään.- riippuen tiloista..
Oli toimiva isossa avarassa okt:ssa. Nyt kaksiossa tarpeeton. Kun menee imurointiin niin vähän aikaa ja ahtauden vuoksi ei edes kaikkialle pääsis
- Heh heh naurattaa.
riippuen tiloista.. kirjoitti:
Oli toimiva isossa avarassa okt:ssa. Nyt kaksiossa tarpeeton. Kun menee imurointiin niin vähän aikaa ja ahtauden vuoksi ei edes kaikkialle pääsis
Niin no, totta osin, ehkä, suhteellista kuitenkin.
Mutta siivousalan ammattilaisena jo 35 vuotta hommia tehneenä olen toista mieltä.
Ja robotti-imuri ei näe sitä mitä minä näen. Jo pelkkä uv lampulla katsominen näyttää kuinka likaiseksi lattiat jää robotti-imurin harjaksien jäljiltä. Ihminen vaan kuvittelee, että joo, kun villakoira on kadonnut robotti-imurin kitaan, on "siistiä" mutta se hienojakoinen pöly, mikä jää lattialle edelleen, se "ei näy" ja juuri sitä niissä kodeissa hengitellään. - Kauanko naurattaa?
Heh heh naura sinä vaan, kun olet noin kaikkitietäväinen toisten mielenterveysongelmista. Olen psykiatrinen sairaanhoitaja ja pitänet minuakin mielenterveysongelmaisena, kun ostin ihan koemielessä robotti-imurin. Hieman pilke silmäkulmassa, koska se ei raha-asioitani hetkauta puoleen eikä toiseen, niin ajattelin kokeilla. Hyvinhän se toimii, koska minulla on iso asunto, huoneet isoja eikä kovin paljoa huonekaluja. Onhan sitä mukava katsella ja ennekaikkea sen voi laittaa töihin vaikka joka päivä, niin missään vaiheessa ei tule kovin paljoa pöyä eikä roskia lattialle. Suursiivoissa toki käytän "oikeaa " imuria.
Mitä taas tulee ihmisten laiskistumiseen, niin enemmän ihmiset laiskistuvat, kun eivät viitsi kulkea työmatkojaan jalkaisin tai polkupyöräälä. Minä poljen joka päivä töihin 5 km, välillä kylmemmillä ilmoilla kävelen mutten koskaan autolla! Joten, ei kannata yleistää.Tosin täällä on suurin osa näköjään sellaisia tyyppejä, joilla on oma vahva mielipide joka asiasta, oli se mikä hyvänsä ja vaikka asiasta ei mitään tiedettäisikään, kuten tällä naurajallakin näyttää olevan :)
Sinulla on aivan selvästi parikin kompleksia, joista toinen on ns. jumalkompleksi :) No- ehkä saat joskus hoitoa ongelmiisi, koska SINULLA niitä näyttää olevan eikä niinkään muilla !! Saat tämän diagnoosin aivan ilmaiseksi.... - hmh.
Niin mikä naurattaa? Miksi se juuri robotissa menee se laiskistumisen raja?
Jos enempi tekemistä haluat, älä osta imuria ollenkaan, vaan lakaise pölyt käsin.
Erilasten asioiden automatisoituminen on jo vajaa pari sataa vuotta tapahtunut asia. Koneilla tehdään lähes kaikki raskas työ tänä päivänä . . . Ei ole lapiomiehiä työmailla, jne.
Teollisuudessa robotto kasaa tavarat.
Kuten sananlasku sanoo, tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. - hmh.
Heh heh naurattaa. kirjoitti:
Niin no, totta osin, ehkä, suhteellista kuitenkin.
Mutta siivousalan ammattilaisena jo 35 vuotta hommia tehneenä olen toista mieltä.
Ja robotti-imuri ei näe sitä mitä minä näen. Jo pelkkä uv lampulla katsominen näyttää kuinka likaiseksi lattiat jää robotti-imurin harjaksien jäljiltä. Ihminen vaan kuvittelee, että joo, kun villakoira on kadonnut robotti-imurin kitaan, on "siistiä" mutta se hienojakoinen pöly, mikä jää lattialle edelleen, se "ei näy" ja juuri sitä niissä kodeissa hengitellään.Robotti imurit ovat ehkä vielä alkeellisia, mutta muutaman vuosikymmenen päästä niitä todennäköisesti käyttävät kaikki.
Teknisestihän robotti-imuriin saisi vaikka minkälaiset anturit, joilla näkee nekin partikkelit mitä ihminen ei näe edes minkään lamppujen kanssa, muttei siinä taida olla mitään mieltä. Lisäksi hinta nousee kohtuuttomaksi. :) - Blaalbaa
Kauanko naurattaa? kirjoitti:
Heh heh naura sinä vaan, kun olet noin kaikkitietäväinen toisten mielenterveysongelmista. Olen psykiatrinen sairaanhoitaja ja pitänet minuakin mielenterveysongelmaisena, kun ostin ihan koemielessä robotti-imurin. Hieman pilke silmäkulmassa, koska se ei raha-asioitani hetkauta puoleen eikä toiseen, niin ajattelin kokeilla. Hyvinhän se toimii, koska minulla on iso asunto, huoneet isoja eikä kovin paljoa huonekaluja. Onhan sitä mukava katsella ja ennekaikkea sen voi laittaa töihin vaikka joka päivä, niin missään vaiheessa ei tule kovin paljoa pöyä eikä roskia lattialle. Suursiivoissa toki käytän "oikeaa " imuria.
Mitä taas tulee ihmisten laiskistumiseen, niin enemmän ihmiset laiskistuvat, kun eivät viitsi kulkea työmatkojaan jalkaisin tai polkupyöräälä. Minä poljen joka päivä töihin 5 km, välillä kylmemmillä ilmoilla kävelen mutten koskaan autolla! Joten, ei kannata yleistää.Tosin täällä on suurin osa näköjään sellaisia tyyppejä, joilla on oma vahva mielipide joka asiasta, oli se mikä hyvänsä ja vaikka asiasta ei mitään tiedettäisikään, kuten tällä naurajallakin näyttää olevan :)
Sinulla on aivan selvästi parikin kompleksia, joista toinen on ns. jumalkompleksi :) No- ehkä saat joskus hoitoa ongelmiisi, koska SINULLA niitä näyttää olevan eikä niinkään muilla !! Saat tämän diagnoosin aivan ilmaiseksi....Empä alkaisi kovasti liputtamaan tuon 5km pyörämatkan vuoksi. Jos päivittäinen työmatkasi on 2*2,5km, ei matkan taittamiseen mene kävellenkään kuin parikymmentä minuuttia suuntaansa, pyörällä noin puolet vähemmän.
Jos taas tarkoitit päivittäisen työmatkasi olevan 2*5km, kaupungista riippuen taitaa tuon matkan vielä pyörällä päästä jopa nopeammin kuin autolla/bussilla. Esimerkiksi täällä Tampereella pääsen tuon 5-7km matkan nopeammin polkupyörällä, kuin millään moottoroidulla ajoneuvolla. Pyöräteillä kun ei ikinä joudu ruuhkaan tai parkkipaikkaa etsimään, eikä talvisinkaan tarvitse töistä lähtiessä skrapailla ikkunoita ;).
Fiksumpaahan se on työmatka käyttää hyötyliikuntaan kuin lähteä työpäivän jälkeen erikseen lenkille, jos vain mahdollista (kaikkien työmatkat kun eivät ole alle 10km, taikka työssä tarvitaan omaa autoa yms) :). - 15 + 19
hmh. kirjoitti:
Robotti imurit ovat ehkä vielä alkeellisia, mutta muutaman vuosikymmenen päästä niitä todennäköisesti käyttävät kaikki.
Teknisestihän robotti-imuriin saisi vaikka minkälaiset anturit, joilla näkee nekin partikkelit mitä ihminen ei näe edes minkään lamppujen kanssa, muttei siinä taida olla mitään mieltä. Lisäksi hinta nousee kohtuuttomaksi. :)Jep. Veikkaisin ettei 10 vuoden päästä enää imuroida itse. Lattian vesipesun korvaaminen kotitalouksissa kestänee vähän kauemmin. Miksi teettää työtä ihmisellä, jos kone tekee sen paremmin ja halvemmalla?
Heh heh naurattaa. kirjoitti:
Niin no, totta osin, ehkä, suhteellista kuitenkin.
Mutta siivousalan ammattilaisena jo 35 vuotta hommia tehneenä olen toista mieltä.
Ja robotti-imuri ei näe sitä mitä minä näen. Jo pelkkä uv lampulla katsominen näyttää kuinka likaiseksi lattiat jää robotti-imurin harjaksien jäljiltä. Ihminen vaan kuvittelee, että joo, kun villakoira on kadonnut robotti-imurin kitaan, on "siistiä" mutta se hienojakoinen pöly, mikä jää lattialle edelleen, se "ei näy" ja juuri sitä niissä kodeissa hengitellään.No joo en ole uv-valolla katsonut myöskään vaimon imuroinnin/lattianpesun jälkeenkään.
Fiksu kone, pitää koirankarvat/pienen hiekan poissa.
Oikeaa imuria tarvitaan, eli haihattelijoille tiedoksi se ei siivoa vaan vähentää siivottavaa..- Hy hy hymilyttää
Heh heh naurattaa. kirjoitti:
Niin no, totta osin, ehkä, suhteellista kuitenkin.
Mutta siivousalan ammattilaisena jo 35 vuotta hommia tehneenä olen toista mieltä.
Ja robotti-imuri ei näe sitä mitä minä näen. Jo pelkkä uv lampulla katsominen näyttää kuinka likaiseksi lattiat jää robotti-imurin harjaksien jäljiltä. Ihminen vaan kuvittelee, että joo, kun villakoira on kadonnut robotti-imurin kitaan, on "siistiä" mutta se hienojakoinen pöly, mikä jää lattialle edelleen, se "ei näy" ja juuri sitä niissä kodeissa hengitellään.Ensin olit huolissasi laiskistumisesta ja liikunnan puutteesta. Nyt olet huolissasi hienojakoisesta pölystä.
Minä olen huolissani juttujesi loogisuudesta. - Ropotti Popotti Pops
hmh. kirjoitti:
Niin mikä naurattaa? Miksi se juuri robotissa menee se laiskistumisen raja?
Jos enempi tekemistä haluat, älä osta imuria ollenkaan, vaan lakaise pölyt käsin.
Erilasten asioiden automatisoituminen on jo vajaa pari sataa vuotta tapahtunut asia. Koneilla tehdään lähes kaikki raskas työ tänä päivänä . . . Ei ole lapiomiehiä työmailla, jne.
Teollisuudessa robotto kasaa tavarat.
Kuten sananlasku sanoo, tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.Ja ropotti-imureiden käyttäjät ne vasta paljon työtä tekee, muut pääsee vähemmällä.
- Anonyymi
Heh heh naurattaa. kirjoitti:
Niin no, totta osin, ehkä, suhteellista kuitenkin.
Mutta siivousalan ammattilaisena jo 35 vuotta hommia tehneenä olen toista mieltä.
Ja robotti-imuri ei näe sitä mitä minä näen. Jo pelkkä uv lampulla katsominen näyttää kuinka likaiseksi lattiat jää robotti-imurin harjaksien jäljiltä. Ihminen vaan kuvittelee, että joo, kun villakoira on kadonnut robotti-imurin kitaan, on "siistiä" mutta se hienojakoinen pöly, mikä jää lattialle edelleen, se "ei näy" ja juuri sitä niissä kodeissa hengitellään.Jq levittää koiran eipulipaskat pitkinkiva siisboone
- Anonyymi
Kauanko naurattaa? kirjoitti:
Heh heh naura sinä vaan, kun olet noin kaikkitietäväinen toisten mielenterveysongelmista. Olen psykiatrinen sairaanhoitaja ja pitänet minuakin mielenterveysongelmaisena, kun ostin ihan koemielessä robotti-imurin. Hieman pilke silmäkulmassa, koska se ei raha-asioitani hetkauta puoleen eikä toiseen, niin ajattelin kokeilla. Hyvinhän se toimii, koska minulla on iso asunto, huoneet isoja eikä kovin paljoa huonekaluja. Onhan sitä mukava katsella ja ennekaikkea sen voi laittaa töihin vaikka joka päivä, niin missään vaiheessa ei tule kovin paljoa pöyä eikä roskia lattialle. Suursiivoissa toki käytän "oikeaa " imuria.
Mitä taas tulee ihmisten laiskistumiseen, niin enemmän ihmiset laiskistuvat, kun eivät viitsi kulkea työmatkojaan jalkaisin tai polkupyöräälä. Minä poljen joka päivä töihin 5 km, välillä kylmemmillä ilmoilla kävelen mutten koskaan autolla! Joten, ei kannata yleistää.Tosin täällä on suurin osa näköjään sellaisia tyyppejä, joilla on oma vahva mielipide joka asiasta, oli se mikä hyvänsä ja vaikka asiasta ei mitään tiedettäisikään, kuten tällä naurajallakin näyttää olevan :)
Sinulla on aivan selvästi parikin kompleksia, joista toinen on ns. jumalkompleksi :) No- ehkä saat joskus hoitoa ongelmiisi, koska SINULLA niitä näyttää olevan eikä niinkään muilla !! Saat tämän diagnoosin aivan ilmaiseksi....Vqrmaqn äänestät bielä köyhänä kokoolustakin
- iRobot
iRobot oli käytössä noin 6 vuotta se oli ihan kiva kapistus kun laitoin sen päälle aamulla ennen työhön menoa ja kun tulin kotiin lattia oli puhdas.
Hyödyt:
Pölyt ja pienemmät roskat saa pois päivittäin.
Ei tarvitse odottaa vieressä, esim kauppareissun aikana saa lattiat siivottu.
Siivoa sängyn ja kaappien alla, siis ei tarvitse kumartua joka paikka.
Harmit:
Akku ei kestää kuin korkeinta pari tuntia tehokasta imurointia
Jouduin vaihtamaa akku ainakin parin vuoden välein.
Lankat, narut, kenkänauhat ja pitkä karvan matot jumittaa kapistusta
Reunat ja kulmat jää siivuottamatta
Ahtaissa paikoissa se jää jumiin.- 23/1
Munulla on ollut kohta vuoden iRobot moppi,joka pyyhkii kostealla liinalla lattiat. Se on ollut korvaamaton apu,koska olen liikuntarajoitteinen. Kyllä se nurkat ja jonkun verran seinaän vierustoja jättää siivoamatta, mutta saan ne helposti siivottua itse. Suurimman osan työstä se kuitenkin tekee. Siinä on myös kuiva pölyjen pyyhimismahdoölisuus. Lattait täytyy kuitenkin harjata välillä,koska muuten robotti pyörittää pölyä ympäriinsä. Mutta ehdottomasti en luovu robotista,koska se tekee suurimman työn,ja minulle jää vain viimeistely.
- Tiina28
Siinä sitä on ihmettelemistä,
kun tämä lelu jäänyt jumiin ja
jauhaa koko päivän samaa paikkaa,
tai johan se sammuu ku akku loppuu ja
ilta on pelastettu laiiskalassa.
Mulla meni 10 min imuroidessa ja
nurkatkin tuli otettua!
Jokainen tavallaan....... iRobot
yksi puute vielä: Et koskaan voi imuroida sohvaa tai sänkyä, kuten tavallisella imurilla. Silti suosittelen robotti-imuria minäkin.- onsekone
isomimmi50 kirjoitti:
iRobot
yksi puute vielä: Et koskaan voi imuroida sohvaa tai sänkyä, kuten tavallisella imurilla. Silti suosittelen robotti-imuria minäkin.Niin, kyllähän sohvan/sängyn voi imuroida manuaalisesti vielä, ei sitä OIKEAA imuria pidä pois heittää sillä robottti ei pysty ( vielä ) kaikkeen.
onsekone kirjoitti:
Niin, kyllähän sohvan/sängyn voi imuroida manuaalisesti vielä, ei sitä OIKEAA imuria pidä pois heittää sillä robottti ei pysty ( vielä ) kaikkeen.
Pois sitä ei oo heitetty, mutta poika vai sen oikean imurin omaan kotiinsa. Mun täytyy ostaa uusi, kun kerkii ja on siihen rahaa.
- tavalline taavi
Kyll minnuu immee pareiten Sirpa-merkkine imuttaja ;)
- Anonyymi
Tää oli paha...
- Älä osta
Täyttä sontaa ainakin minun kokemukseni mukaan. Ostin vaimolleni sellaisen ns. hyvän ja kalliin äitienpäivälahjaksi. Lattia pitää olla täysin tyhjä. Ei mattoja eikä tuolinjalkoja ym. esteitä. Kulkee helposti sitä samaa rataa. En onnistunut sitä käyttämään. Nyt seisoo virattomana varastossa. Rahat menivät kankkulan kaivoon.. Kehittely näyttää vielä olevan kesken, joten ehkä 10 vuoden kuluttua jo toimiikin,
Hei,paljollako myyt "seisoo virattomana varastossa"-olevan imurisi? Mikä merkki ja koska ostettu?
- En edes harkinnut
kun lopetin Allaway-keskuspölynimurin käytön sen alkaessa pitää pahaa meteliä. Ostin kierrätyskeskuksesta pienen Electrolux-imurin jota olen käyttänyt jo pari vuotta. Kätevä laite ja hyvin on toiminut 8€ vehkeeksi. Ainoa asia siinä on että pitää puhdistaa välillä jotta teho säilyy. Voin kuvitella että se on joutanut poistoon koska oli ostaessakin tukossa. Naiset tuskin osaavat sitä purkaa ja puhdistaa niin että se vielä toimiikin puhdistuksen jälkeen. Kovasti helpottaa kun on paineilmaa käytettävissä puhdistuksessa apuna. Taidan ostaa samatyyppisen imurin myös auton ja lämmityskattilan siivoukseen.
- Anonyymi
Mikään ei voita aloavaytä kun hinojakoinen pöly menee suoraan ulos eikä jää sisälle
Äentin qllergikko
- 14+4
Sama se minkähintainen se robotti-imuri on, imuroi paremmin kuin useimmat miehet ja jotkut naiset.
- osta tai älä, mutta
Erittäin hyvä laite ainakin minun kokemukseni mukaan. Ostin vaimolleni sellaisen ns. hyvän ja kalliin lahjaksi. Lattian ei tarvitse olla täysin tyhjä. Matot voi tietysti olla paikoillaan, Neato imuroi myös ne. Kevyemmät tuolit nostetaan pöydälle, ihan niinkuin muutenkin siivotessa teemme. Ei kulje samaa rataa, vaan käy läpi joka paikan. seinänvierustoita ja nurkkia myöten.
Hyvin olemme onnistuneet sitä käyttämään. Ei seiso virattomana varastossa, vaan on käytössä pari kertaa viikossa. Rahaa on mennyt turhempaankin. Kehitystyö näyttää olevan pitkällä. Laite suunnistaa sekä palaa latausasemaansa todella hienosti Millainen robotti mahtaa olla 10 vuoden kuluttua, kun jo nykyäänkin toimii noin hienosti. - fdsafdsa
Akkukäyttöisenä pieni imuteho, soveltuu lähinnä leivänmurujen ja kahvinpurujen imurointiin, mutta ei siivoukseen. Pölynimuri on pölynimuri ja robotti-imuri lelu.
- Neato...
Miksi fdsafdsa kirjoitat mitään, jos et ole edes nähnyt kunnollista robotti-imuria?
Leluina minäkin laitetta pidin, mutta tulipa kuitenkin hankittua kokeilumielessä testivoittaja. Aivan ehdoton laite, joka hakkaa tehollaan tavallisen, ilman moottoroitua suulaketta olevan koti-imurin mennen-tullen.
Ainoa, mikä tuossa vielä epäilyttää, on kestävyys. Jos hajoaa parissa vuodessa korjauskelvottomaksi, niin sitten hatuttaa. Nähtäväksi jää, mutta ainakin vuoden käytön jälkeen kaikki on vielä ok.
- böö
Neato ihan varteenotettava vaihtoehto
- klaus2
mulla neato. Aivan mahtava imuri, tekee joka päivä siivouksen päivällä ja puhdasta tulee. ja varsinkin hyvä kun on koira, maksoi yli 500e mut on ainut kone joka todella myös imee. ja kokeilin että ensin imuroin itse perinteisesti ja robo sen perään niin säiliö tuli vielä puolilleen joten hyvää jälkeä tekee.
- Milla26
No ei ollu paha hinta lelusta,
millanenkohan sun perinteinen imuri oikein on,
huh mis pöpöläs olette asuneet,ei ihme et sairauksia! - klaus2
Milla26 kirjoitti:
No ei ollu paha hinta lelusta,
millanenkohan sun perinteinen imuri oikein on,
huh mis pöpöläs olette asuneet,ei ihme et sairauksia!2v vanha miele jonka imuteho on et matot nousee lattialta enkä ole sairastanut enkä yhtään päivää ollut töistä pois 14 vuoteen ja silloinkin olin flunssassa kun menin ottamaa influessarokotuksen
- klaus2
Milla26 kirjoitti:
No ei ollu paha hinta lelusta,
millanenkohan sun perinteinen imuri oikein on,
huh mis pöpöläs olette asuneet,ei ihme et sairauksia!ja voin väittää kun asun poikamiehenä et huushollini on viimeisen päälle. olen käynyt muutamien sinkkunaisten luona ja huusholli on aivan järkky
- Millasi26
klaus2 kirjoitti:
ja voin väittää kun asun poikamiehenä et huushollini on viimeisen päälle. olen käynyt muutamien sinkkunaisten luona ja huusholli on aivan järkky
Vahinko ettei ne käyneet sun luona,
tai oikeastaa hyvä niin ei ole
nähneet millainen mies olisi tarjolla,
ei viitsi edes imuroida!
Ei kai Miele ole enää kellään,
sehän oli jo susi syntyessään,
Kuluttaja lehti anoi 1 pistettä kymmenestä ja
senkin vain siitä kun kone lähti käyntiin! - klaus2
Millasi26 kirjoitti:
Vahinko ettei ne käyneet sun luona,
tai oikeastaa hyvä niin ei ole
nähneet millainen mies olisi tarjolla,
ei viitsi edes imuroida!
Ei kai Miele ole enää kellään,
sehän oli jo susi syntyessään,
Kuluttaja lehti anoi 1 pistettä kymmenestä ja
senkin vain siitä kun kone lähti käyntiin!No hyvä kun tiedät asiat ja hyvää joulua sinullekin
- Oikea imuri
Kuulostaa aika työläältä robotti-imurin käyttö. Pitää putsata se joka käytön jälkeen, nostella tuoleja, päästää loukkoihin vangiksi jäänyt imuri vapaaksi jne. Eikö samalla vaivalla ihan oikeasti imuroi? Pitäähän sitä muutenkin siivota. Pölyt pyyhkiä, matot kopistella, imuroida pikkupaikat mihin pääsee vain sillä putkiosalla.
Pikku vaivahan se imurointi on.- Näimpänäin
Onhan niitä jo itsensä tyhjentäviä robojakin. Menevät imuroinnin päätyttyä taikka latauksen ollessa vähissä lataustelakalleen latautumaan ja samalla tyhjentävät roskat ja pölyt säiliöstään siihen telakkaan. Sitä en sitten tiedä, mitenkä paljon suurempi se telakan säiliö on ja kuinka usein sitä tarvitsee olla tyhjentämässä.. taikka jos telakan tyhjentäminen on unohtunut niin kippaako robotti-imuri oman säiliönsä täyteen telakan säiliöön jolloin pölyt ja roskat valuvat pitkin lattiaa. Jostain kyllä muistan kuulleeni, ettei tuota tyhjennysasemaa/telakkaa tarvitsisi sen useammin tyhjentää kuin normaalia pölynimuria/pölypussia.
Omaa kokemusta näistä vempeleistä ei ole, aivan kuten sanoit: Pikku vaivahan se imurointi on. Lisäksi on monia 'paikkoja' jotka viikottain imuroin ja joihin en uskoisi yhdenkään robotin pystyvän. Esimerkiksi lattialistat, lämpöpatterit, sohvat nojatuolit ja rahit (kyllä, nekin olisi hyvä imuroida viikottain) sekä mattojen alta vaikken niitä kävisikään tamppaamassa. Kissataloutena imuroin vielä kiipeilypuunkin kangasosat/tasot sekä kissan pedit. Toki saattaisi siinä säästää vähän aikaa, jos robo imuroisi lattiat ja matot samalla kun itse imuroisin kaiken muun :D. En vain näe minkäänlaista järkeä ostaa toimivan Mielen rinnalle yhtä kallista, tai jopa kalliimpaa toista imuria.
- mummo-55
Jos on mattoja,niin halppis merkillä ei tee mitää.Kannattaa katsoa testituloksia.Itselläni on dyson ja se on ollut hyvä.Nousee hyvin mattojen päälle.Toiminut nyt jo 2vuotta.Sen vaatii että hyvä puhdistus imurointien välissä.
- klaus2
vain neato on oikea imuri kaikki muut ovat lakaisukoneita
- lakaisukone
Neato ei itseasiassa ole kovin hyvä.
Tutki vähän internettiä ja lue arvosteluja muualta päin. - ? ? ? ?
lakaisukone kirjoitti:
Neato ei itseasiassa ole kovin hyvä.
Tutki vähän internettiä ja lue arvosteluja muualta päin.http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/04/24/robotti-imuritestin-voitti-omatoimisin-neato
http://mpc.fi/nettilehti/pdf/1310201116.pdf
http://kauppa.robokeskus.fi/image/data/Dokumentit/Neato_MB.pdf
http://ellabellaballerina.blogspot.fi/2012/06/suuri-robootti-imuri-testi-roomba.html
Uusi neaton malli on vielä kehittyneempi ja hiljaisempi. Suomenkielinen valikko ja siihen on tullut myös sivuharja. Myäs telaharjan irroitus / kiinnitys on yksinkertaistunut
Ostin sellasen halvemman,aluksi se oli pirun tyhmä mutta kun oppi talon tavoille,niin en luopuisi siitä enää milloinkaan.Nykyään se käy siivoamassa autonkin ihan käskemättä,tosin tuhkakupin se aina jättää tyhjentämättä,johtuu varmaan siitä kun se ei ite polta.Eikä se ihan kauheeta meteliäkään pidä vaikka niin väitetään.
- siivoja
Minä ostin noin 5v sitten. Muuten hyvä imuri,mutta ei imurointi onnistu nurkissa.
Olempa heittänyt nurkaan. Ostin kunnon imurin ,joka toimii nurkasta nurkaan. - Dyynäri
Kyllä päräs röbötti-imyri ön väimö.
- klaus2
mut kun kaikki eivät halua pitää vaimoa ja jos sellaisen kivan löytää niin on paljon ihanampaa tekemistä kuin imurointi. joten antaa koneiden hoitaa taloustyöt.
- Romba
Ostakaa romua, siinä hyvä, pitää antaa imuroida joka päivä 1.15minsaa,niin kyllä pölyt saa kyytiä,teen niin ja sitten kun pesen lattiat , niin kyllä on vähemmän roskaa, jos ollenkaan,itse en luopuisi siitä ,se romba ja kalleimman puoleinen, voihan sitä imuroida matot vanhalla imurilla, mutta
- Romba8
Tarkoitan että ostakaa romba,siinä hyvä,
- Hyvin toimiii
Kun Ilari merkkinen aviopuolisi ottaa oikean imurin kätee
- allerginen
Olen
hankkinut iromba robot imurin maksoi muistaakseni jotain 795 euroa.
olen pölyallerginen, imurissa on vakiona hepa suodin jota kaipasin,
ensimmäisen imuroinnin jälkeen todettu kuinka hyvin ottanut sen hienon pölyn pois, erikoisten telojen ansiosta myös matolta.
Kahden viikon jälkeen oireet hellittänyt, voin vain olla tyytyväinen. Ei allergia pois ole lähtenyt, eikä tulee lähtemään.
Imuri toimii!
Gigantista kun ostaa saa erikoisen lupauksen 30 päivän aikana täysi palautus oikeus. Siksi mekin uskalsimme kokeilla ja ostaa tuote. Ei tarvinut palauttaa."lupauksen 30 päivän aikana täysi palautus oikeus"
Samat sanat, sanoin myyjällekin, että varmasti tuon takaisin ellen ole tyytyväinen.
- Osta leipäkone
Ei toimi kallis, eikä halpa.
- Laiskuus huipussaan
Kyllä on laiskaa porukkaa ettei mitään väliä, että pitää moisiin hökötyksiin rahansa laittaa..huh. Kohtahan se pitää sitte hommata robotti joka hakee sen kaapista ja puhdistaa sen etttei vaan tarvi itseään rasittaa. Niin o onhan se toki laiskalle kiva maata sohvalla ja yrittää katsella töllöä kun robotti huutaa nurkissa :)
- imyri
Kyll röpötti-imurin vöi östää , jös hälyää.
- Anonyymi
Vöikö mykä?
- ääkköshåmåbörjelle
ääkköshåmå on börjen imuri!!!
- Xizor
Roomba 555 on ollut joitakin vuosia. Ihan kelvollinen kapistus, mutta pitää ymmärtää sen rajoitukset. Tavaraa ei saisi mielellään huoneessa olla liikaa, kone kannattaa puhdistaa joka toisella kerralla vähintään ja säiliö tyhjentää tietysti joka kerralla. Noin kerran vuodessa voi joutua avaamaan harjayksikön perusteellisesti ja noukkimaan pölyt ja kissan-/koirankarvat rattaiden välistä. Jos akku pääsee kokonaan tyhjenemään (esim jää jonnekin nalkkiin ja kukaan ei huomaa ajoissa), saattaa käydä niin että kone ei enää tunnista millon se on telakassa kiinni ja tämä tekee ajastetusta käytöstä vaikeaa. Uuden akun ostaminen saattaa auttaa. Maksaa noin 50 euroa.
Riippuu paljon ihmisestä, kannattaako olla robotti-imuri vai ei. Pitääkö enemmän imuroimisesta vai robotin harjojen putsauksesta? Minä pidän jälkimmäisestä. Imurointi on niin tylsää, että ajatukset alkavat harhailla, ja sitten joku kohta jää imuroimatta eikä sitä huomaa ennen kuin on laittanut imurin pois. Robotti imuroi paljon huolellisemmin kuin minä, vaikka ei se tietenkään tavallista imuria sataprosenttisesti korvaa. Käytän sitä tavallisesti niin, että kannan ylimääräiset huonekalut huoneesta pois, laitan sen sinne siivoamaan ja itse siivoan viereisessä huoneessa. Samalla kuulen jos robotille tulee joku ongelma. - Faktaa....
Joudun kipulääkkeillä käynnistämän päivän ja kun illalla raahaudun kotia niin ei tee ensinmäisenä mieli alkaa imuroimaan.
Ostin ensin prismasta sellaisen halppisrobotin ja oli kova ääninen eikätoiminut kuin ½ vuotta ja akut sököt, eikä se muuten montaa kertaa onnistunut kulkemaan juuttumatta jonnekkin.
Ostin sitten satasen kaliimman samsungin vehkeen joka on hiljaisempi ja suoriutuu imuroinnista myös mattojen päältä.
Kynnykset ei haittaa vaan nousee hyvin 3 cm kynnysten yli.
Eihän se tosiaan nurkkia siivoa mutta ero on valtava siihen kun en jaksanut ½ vuoteen imuroida ja nyt kun kone imuroi.
Hienojakoista pölyä on muuten pölylokero täynnä ja hepasuodatin nappaa myös pienet hiukkaset.
Halpaa ei kannata ostaa 300€ ylöspäin, ja vinkki, kokeilkaa kaupassa ennen ostoa niin kuuletta käyntiäänen.
Niin ja eihän tuo maksanut kuin yhden tai korkeintaan 2 kapakkareissun verran joten voisisin ostaa nuita vaikka joka kuukausi kun en pahemmin lääkkeiden takia voi alkoa käyttää.- Selkävaivainen
Aika arvokkaita ryyppyreissuja sulla kuitenkin on, vaikka romuna tuletkin töist kotio.
Itse en moiseen pystyisi. En rahallisesti enkä muutenkaan.
- väsähtänyt ämmi.
Minulla on"piika pölynimuri" tyttärenpoikani antama nimi,
Se on hyvä laiskalle emännälle kakkosimurina, en ole tekninen
ihminen joten käyttösäännöt on jäänyt vähälle oppimiselle,
mutta olen ihan tyytyväinen.
Tuolit ja tavarat vain pois lattialta, mattojen hapsut on syytä lyhentää,
niihin se juuttuu, hiukset pitkät kiertyy harjaksiin, joten niitä joutuu
välillä poistamaan kesken imuroinnin.
Sohvakaluston alle se ei mahdu koska ne on niin matalat, niihin
voi kyllä hankkia korotetut jalat, kunhan sattuu muistamaan.
Tavallisella imurilla kyllä selviää nopeamminkin ja saa myös hyllyt,
taulut ja muut samantien puhtaaksi, nyt ne jää pyyhittäviksi.
Mutta olen huonokuntoinen ja teen nuo hommat harvakseen,
imuri kyllä siivoa leivänmurut ja muut roskat lattialta, siksi se on
mukava vain napista painaa ja piika tekee työn,
sen siivous vie sitten oman aikansa.
Jos tulosta sitten katsoo pölyn määrästä niin sitä kyllä kertyy.
välillä se tiputtelee pieniä pölypalloja lattialle, en tiedä mistä
johtunee, ehkä tarvitsee puhdistuksen, mutta olen tyytyväinen
hankintaan, hinta oli muistaakseni 300e.
Kovin kevyet matot ja kynnysmatot se kasaa ja saattaa juuttua,
ne on paras puhdistaa ulkona.
pikkusiivoukseen kätevä laite, varsinkin huonokuntoiselle. - kaivataan
Mikä imuri toimisi parhaiten peniksessä, sain tarpeeksi vaimostani joka harrasti yhdenyön juttuja teininä.
toivoen avaaja
Olen kuullut, että robotti-imurissa on tiukat sensoriaukot, myh - esso55
Ota yhteyttä, nimimerkki kaivataan
Täältä löytyisi robotti-imuri edullisesti,
[email protected]- Tämmöstä..
Mikään imuri ei toimi kauaa kunnolla ilman säännöllistä huoltoa. Robotti-imurin (vain Neatosta omaa kokemusta) säiliön tyhjennys kestää n ½ minuuttia. Harjan putsaamiseen menee 2-3 min - vähän riippuu sitä, mitä harjaan on kietoutunut.
Ei tuo robo meilläkään imuria ole täysin korvannut, tarvitaanhan sitä väliin vähän perusteellisempaakin nysväämistä, eikä sillä huonekaluja voi imuroida.
Mutta älyttömän hyvä ja tehokas laite se on ylläpitämään puhtaustasoa. Meilläkin kun tuppaa tuota hiekkaa ja karvoja kertymään kahden koiran ansiosta melkoisesti, niin robo hoitaa kivasti ja hyvin välisiivoukset 2-3 kertaa viikossa.
Harvoin tuo mihinkään kiinni jää ja jos jää, tai harja jumiutuu, nin pysähtyy automaattisesti sekä ilmoittaa häiriöstä pienellä merkkiäänellä. Pysähtymisen aiheuttaa yleensä vain talouspaperi, sukka tms. kietoutuessaan harjan ympärille.
Yksi hapsullinen matto on myös hieman ongelmallinen, siihen se jää joskus kiinni. Pitkäkarvainen matto ei ole mikään ongelma ja imuri menee melko matalan sohvankin alle sekä ylittää kynnykset vaivattomasti. Imuri osaa myös pysyä vain niissä huoneissa, joita halutaan siivottavan. Meillä se ei mene vessaan, kodinhoitohuoneeseen, pesutiloihin ja saunaan. Eikä tipahda edes pihalle, vaikka ulko-ovi sattuisi olemaan auki.
- Tapauskohtaista?
Väittäisin että, riippuu ajasta, tilasta ja käyttötarpeesta mutta ennenmuuta siitä mitä
vaaditaan..siis siisteydeltä.
Oikeestaan taitaa olla sama kun työkaluissa eli tehtävään sopiva on paras.
Ja laadukkaimmat roboimurit taitaa maksaakkin paljohkosti.
En oikein usko et mikään ropotti pääsee imemään kaikkien sohvien alta, kun sitä
ei pysty aina edes tekemään siirtämättä kalusteita.
Ei siis minusta ole kätevä aivan kaikkialla mutta ehkä parhaimillaan avarammissa
tiloissa joitten imuroiminen muuten veisi paljon aikaa,
Oudolta tuntuu myöskin jättää mitään konetta valvomatta, vaikka jos nyt kumminkin
jotain sattuu? - 10 cm
^Varmaan näin, siis tapauskohtaista. Muista imureista en tiedä, mutta tuo meidän robotti menee ~10 cm jaloilla olevien kalusteiden alle. Menee siis hyvin painavan kulmasohvamme alle, kuten myös sänkyjen, stereotason ja lattialla seisovan kaapin alle. Itse asiassa meillä taitaa olla vain yksi kaluste, jonka alle se ei mahdu..
Sattumalta huomasin, että onpahan jo lattianPESUrobottejakin myynnissä.. Sellaista tuskin tulee hankittua, tuo imevä ja harjaava Botvac 85 riittää meille ainakin toistaiseksi.
Linkki muutamaan pesurobottiin, jos jotain kiinnostaa: http://kauppa.robokeskus.fi/index.php?route=product/category&path=75_68 - oiehr
Itselläni on ollut jo 5 vuotta iRobot roomban halvin malli. Verraton peli päivittäiseen/viikottaiseen imurointiin. Tekee siistimpää jälkeä kuin tavallinen imuri.
Olen kokeeksi imuroinut ensin tavallisella imurilla kämpän, ja sen jälkeen pistänyt robotin töihin, yllätyin miten paljon pölyä se saa vielä irti matoista. Matot ovat todella puhtaita robotin työskentelyn jälkeen.
Vähän joutuu paikkoja järjestelemään ennenkuin päästää robotin irti, minimaalinen sisustus itsellä (keittiötuolit pöydälle). Ihan joka paikkaan robotti ei pääse, ne paikat imuroin tavallisella imurilla samalla kun imuroin sohvan nojatuolit n. 2krt/kk- aina löytyy pölyä
Teepä joskus toisinpäin, pane ensin robotti töihin ja imuroi sitten tavallisella imurilla, jossa on uusi pölypussi. Yllätyt uudestaan!
- aina löytyy likaa
aina löytyy pölyä kirjoitti:
Teepä joskus toisinpäin, pane ensin robotti töihin ja imuroi sitten tavallisella imurilla, jossa on uusi pölypussi. Yllätyt uudestaan!
Ei pöly lopu koskaan, jos on yhtään mattoa lattialla. Ihan sama miten päin tekaa ja kuinka moneen kertaan.
Toinen parempi testi:
Pese lattia märällä mopilla / rätillä ja jätä kuivaamatta. Pese uudelleen ja kuivaa lastalla, niin näet mikä sotku lattiaan on jäänyt.
- Härmäläänen
Puheohjattu vaimo on paras imuri, niin pölyn kuin muunkin...!
Namnam! - KELVOTON VEHJE
Oma kokemus oli: avasin paketin ja luin käyttöohjeen. Paketoin uudestaan ja palautin kauppaan.
Oli sellainen halpa tarjousimuri Prismasta viime joulun aikaan. Olisi pitänyt matotkin viedä pihalle ja mitä kaikkea vielä.
Samalla vaivalla siivoan sitten muuten. Olisin halunnut, että tavallisen imuroinnin sijasta voi robotin antaa imuroida matot mukaan lukien.
En ainakaan enää vastaavaan sorru. Ehkä sitten joskus ovat tarpeeksi kehittyneitä, että niiden varaan voi todella jotain laskea. Toivottavasti siihen mennessä, kun olen niin vanha ja raihnainen, etten muuten jaksaisi siivota itse.- Epsome
Kun halpaa ostaa, halpaa saa. Luulitko saavasi parhaan laitteen halvalla Prisman tarjouksesta? Lukiko ohjeessa todellakin että matot pitää viedä pihalle? Nehän voi nostaa tuolille jos halpisimuri ei niistä selviä. tosin mattoja pitää välillä ulkoiluttaa.
Taloudessa on pari paimentolaismattoa talvisin lattialla. Niistä ei Neato tykkää. Tavalliset matot imuroi. Eipä paimentolaismattoja saa puhtaaksi letkuimurillakaan. Ulkona ne on ravisteltava. Ja lumikäsittely ei lampaanvillalle pahaa tee.
- Ostan kun tulee
Samsungilta löytyy paras. Uusi malli on tulossa joskus.
Samsung kartoittaa tilan kuvaamalla kameralla ylöspäin.
Lisäksi siinä vr9000 mallissa on ultraäänisensorit, eli ei törmäile. Lisäksi maavara on suurempi.
Hapsuihin se kyllä varmaankin tarttuu :( - 4 777
Sellainen kaksi jalkainen kiltti ja rikas vastakkaista sukupuolta oleva ihminen jolla ei ole mitään siivoamista vastaan on paras.
- Sam Sung
Samsunggin ropottiimuri
- äänekäs
- hidas
- vaati avaran lattiatilan
- vaatii puhdistukse vähintään kerran viikkoon, pyörivien harjojen ympärille jankkautuu hiukset yms tosi tiukkaan
kerää tositehokkaasti karvat hiekan hiuksen pölyn
painelee mukisematta mataliin tiloihin, mm. sohvan alle
imuiroi poissaollessa
yllättävän harvoin sotkeutuu esteisiin
Toimii - LahdenRantala
Pekka Sauri Kertoo teille Mielellään, miten automaattipölynimuri toimii :-)
- roboneato
Neato signature pro kotona, meillä kolme koiraa. Täytyy sanoa, etten enää ikinään luopuisi. ajastimella lähtee aamuisin töihin ja palaa latausasemaan, kun on tarvis! Helppoa ja tehokasta.
- roobooots
Kannattaa hankkia sellainen malli jossa on HEPA tms. kunnon poistoilman suodatus.
Ei ole mitään järkeä levitellä sitä pölyä lattiolta takaisin hengitys ilmaan robotin avulla, jos suodatusteho ei ole kunnossa. Siinä on robotti-imurien heikoin lenkki. - vanha konsti
Täysi turhake . samaa luokkaa kuin robottiruohonleikkurit. kokeiltu on naapurilla imuri meillä ruohonleikkuri ei hyvä.
- eiksje
No tule nyt pöllö 2019 luvulle. Ei kait ne nyt 2014 vielä toimineetkaan, vaan olivat lähinnä prototyyppejä.
- robotti imuri
toimii. ainakin minulla 40 neliöä, ei kynnyksiä akku kestää 40min, matto sileä, jossa ei hapsuja, kirjahylly sellainen jonka alle pääsee, menee sängyn alle. joskus imuroin tavallisella, selkä kipeä, ja imurointi hankalaa, sopii pieneen asuntoon, akku ei riitä isoon asuntoon öllut 5 vuotta, hyvä peli
- NeatoBotvac85
Meillä ratkaistiin hapsu ongelma leikkaamalla hapsuja lyhyemmäksi :D. Paksu karvamattokin lähtee hyvin puhtaaksi (vähän verkkaisempaan tahtiin mutta puhdasta tulee!) Kevyet matot myös heitettiin pois Neaton alta. Ja pari johto kohtaa on myös hoidettu pois alta.
Ei ole valittamista ollut! Kahden vuoden aikana imuroitu koira taloudessa varmaan 3-4 kertaa. Imuroi nurkat, listat ja sängynalusenkin mitä ei itse tule siivottua ja myös imee matoista pölyn. Ja ihan tosissaan jos on legot, sukat tai johdot lattialla niin ethän sinä siitä pölynimurillakaan pääse ohitse, miksi robotti-imurin täytyisi? :)
Neato botvac 85 siis kyseessä ja about viis ja puol sataa maksanut, joka pennin arvonen, ei kaduta. Imuroi päivittäin 3 huonetta, keittiö ja eteinen. Jos löytyy paha ongelmakohta talosta (lastenhuone tai vaikka johtosotku tietokonepöydän alla) niin mukana tulee myös rajausteippi. Tadaa, sekin ongelma siis ratkaistu :) eli jos vähän viitsii vaivata niitä aivosoluja niin voi senkin ajan käyttää hyödyksi vaikka lasten, lemmikkien tai oman puolisonsa kanssa tai mennä vaikka lenkkeilemään ulos. Itse säästän varsinkin koiran karvanlähtö aikana imuroimiseen kuluvan ajan eli varmaankin pari tuntia viikossa ainakin, jos oikein jynssää niin kolmekin tuntia viikossa (laskettu 20 minuutin imuroimisella joka päivä, koiran omistajat kyllä tietävät) :D niin kyllä toimii. Ihan mahtava.
Ja jos joku vielä jaksaa valittaa pölysäiliön tyhjentämisestä niin ihan vapaasti. Jos sitten imuroit mieluummin koko asunnon kaks kolme kertaa viikossa normi imurilla niin ihan vapaasti :). Minä en. Mieluummin käytän 2 minuuttia pölysäiliön tyhjentämiseen ja muussa neaton siivouksessa pätee sanonta että, kuinka paljon enemmän siivoat sitä, niin sitä kauemmin ja paremmin se siivoaa sinun asuntoasi. :)
Eli Neaton perussiivous rutiini meillä on ollut: joka toinen päivä pölysäiliö (aluksi kerran päivässä) ja suodattimen puhdistus kuivalla astia harjalla. (menee kaksi minuuttia) sitten harvemmin /tarvittaessa hiukset harjaksesta ja pölyt paineilmalla tai rätillä "silmistä" ja bumbereista pois. Siinä menee varmaankin kauheat 5 minuuttia. Iik! :D
Kannattaa hankkia juuri oikea imuri oikeisiin tarpeisiin. Halvempikin riittää avarassa ja eläimettömässä, yksin asujan kämpässä. Parempi tarvitaan sokkeloiseen, eläimelliseen ja isoon asuntoon. Ja onneksi on keksitty palautusoikeus, katso siis mistä ostat ja kokeile halpaa ja osta parempi. Niin me tehtiin. Ostettiin ensiksi Samsungin robotti-imuri, mutta parka oli ihan eksyksissä ja jätti karvakasoja pitkin taloa. Ostettiin siis Neato. Joo, pitää ääntä niinkuin normaali imurikin mutta kuka sitä on kuuntelemassa joka päivä kun olemme töissä, ei kukaan :D
Ja suosittelen ottamaan selvää mallin varaosista. Varaosia löytyy ainakin Neato ja roomba merkille. Ja olen valmiiksi jo ottanut selvää (kun kahden vuoden takuu on loppumassa), että melkein kaikkia osia saa Neatoon vaihdettua. Myös perusakkujen ja suodattimien lisäksi, ne tosin pitää ulkomailta tilata mutta kertakäyttötavara Neato ei ehdottomasti ole!
Harjat ja suodattimet ovat kulutustavaraa. (Suodatin kestää kauemmin mitä paremmin sitä putsaat ja pari vesipesuakin sille voi antaa) Akku tulee myös jossain vaiheessa vaihtaa. Markkinoille on juuri tullut litium akullinen Neato botvac connect, voisikin vaihtaa uuteen robotti-imuriin. :) Mutta yleisimmin mallit ovat vielä huonompi akkusia nikkeli-akkuja.
Kannattaa myös huomioida onko siinä imutehoa (jos on koiria /hiekkaa/ allergiaa)(Neatosta löytyy) ja miten imuri suunnistaa huoneissa. Meillä osaa suunnistaa hyvin huoneesta toiseen, kuhan on ovet auki :D ja palaa latauksen jälkeen imuroimaan samasta kohdasta mihin oli jäänytkin.
Toivotan kaikille onnea etsintään! Joku mikä käy toiselle ei välttämättä käy toiselle, pitää kuitenkin muistaa että kun löydät sen oikean ja ongelma paikat tulee ratkaistua et edes huomaa koko imurin olemassaoloa. Kotona on vain maagisen puhdasta joka päivä, vaikka isolla koiralla olisikin karvanlähtö juuri silloin. :)
Ja jos et halua sellaista omaan kotiisi (vaikka et sellaista ole koskaan edes kokeillutkaan) niin mahtavaa että silti jaat mielipiteesi ihmisille ketkä ovat hankkimassa sellaista. Peace! - bobokena
Leluja kaikki ja suurin osa tehdään made in china vaikka on ns laatumerkki kysessä
kuten vorwerk 750 eur valmistusmaa kiina et se siitä Saksalaisesta laatumerkistä ! - Imurointiinkyllästynyt
Onko robotti-imurit kehittyneet 2016 vuonna? Kannattaako harkitakaan 150 m2:n kaksikerroksiseen taloon?
- ne.ato.jo.3.v
2-kerroksisessa pitäisi oikeastaan olla 2 ropottia. Ne ei osaa kiivetä, mutta putoamatta osaavat olla. Ainakin meidän osaa.
Hyvä laite on hintansa arvoinen, halpikset = täyttä kuraa.. - Neato-fani
Meillä on Neato toiminut kuin unelma. Inhoan normi-imurointia, koska selkä menee kipeäksi ja nivelreumaiset kädet eivät tahdo kestää.
Neato imuroi joka arkipäivä, kun alan etätöihin n. klo 10.30. Yksikerroksinen kotimme on aina mukavan siisti.
Meillä ei hirvikoirat pahemmin sisällä oleskele, mutta lattialämmitys aikaansaa parissa päivässä villakoiria nurkkiin ja seinän vierille, vaikka asutaan miehen kanssa nykyään kahdestaan.
Keittiötuolit nostetaan aamuisin pöydälle ja lisäksi pari pikkuhuonekalua nostan myös aamuisin pois tieltä. Mattoja on muutama, mutta edes narumatto ei aiheuta ongelmia, kunhan ei ole yli 5-6 cm pitkät narut.
Pölykasetin tyhjennän silloin, kun Neato alkaa valittaa, yleensä 3 päivän välein. Vähän isomman puhdistuksen teen vain n. 3-4 kertaa vuodessa elikä puhdistan oikealla imurilla rullan ja kaikki kolot mitä pystyy mahdollisimman hyvin.
Muista roboista ei ole kokemusta, mutta niin tyytyväinen olen näiden 4 vuoden aikana Neatoon ollut, että saman merkkisen laitteen ostan myös seuraavaksi päivitettynä, koska nykyisen olen tyttären toiveen mukaisesti luvannut menevän hänen uuteen kotiinsa. - Porno-Jalmari
Itse hajotin kaikki robotti-imurini kun kyllästyin niiden maailmanvalloitussuunnitelmiin.
- Anonyymi
Jos haluat ongelmia, niin oste samsungin robotti-imuri. Täyttä paskaa.
- Anonyymi
Hankimme kerrostalokotiimme Deepot Ozmo 950 merkkisen koneen. Latasimme laitteen, siirtelimme tilan mahdollisimman vapaaksi ja kone käyntiin. Teki hyvää jälkeä kunnes tuli ensimmäisen n. 3 mm korkuisen maton kohdalle. Kone yritti päästä mattoa imuroimaan, mutta noin 15 minuutin jatkuvalla yrityksellä ei sinne päässyt. Siirtyi välillä lähellä olevalle 5 mm maton luokse ja tulos taas sama. Katsoimme aikamme tätä onnetonta nyhräämistä ja reilun tunnin kuluttua totesimme, että mainio laite, jos ei asunnossa ole huonekaluja tai mattoja, mutta meillä niitä sattui olemaan, niin varmaan muissakin kodeissa. En tiedä,miten laite ylittää kynnyksen, sillä paikallaan pysyneet normaalit parin kolmen sentin korkuiset matot olivat sille ylipääsemätön este. Laite oli meillä yhden kokeiluukerran verran ja sitten se palautettiin liikkeesseen, meillä ku on jokaisessa huoneessa jopa mattoja ja vieläpä huonekalujakin. Seuraavan kerran palaamme asiaan 10 vuoden päästä, jos vaikka tekniikka edistäisi laitteen toimivuutta. Tunsimme olevamme mainoksen uhreja. Laite oli meille täydellinen pettymys.
- Anonyymi
Yksistään robotti-imurilla ei voi mitenkään selvitä. Eihän se pääse edes joka paikkaan, esim. jalkalistan päältä ja huonekalujen ympäriltä se ei saa mitään pois. Saati sitten, että se kiipeilisi seinillä katonrajasta pölyjä ja hämähäkinverkkoja noukkimassa. Eli muitakin siivousvälineitä tulee tarvitsemaan, jos robotti-imuria haluaa käyttää.
Nykyinen robotti-imuri onkin lähinnä moderni lelu, jossa haikaillaan futuristisia aikoja. Se sopii avaraan kotiin pika-avuksi, kun ei jaksa itse imuroida ja kun halutaan yleisilmettä siistiä eli vapaata lattiatilaa. Käytännössä se on siis itsestään kulkeva rikkaimuri. - Anonyymi
Joku kuvasi robotti-imurinsa puuhia nettiin. Videolta selvisi, että imuri pörrää mielivaltaisesti ristiin rastiin lattialla. Robo saa todellakin olla sillä tyylillä koko päivän päällä, jos meinaa, että se siksakkaa kaikki kohdat läpi. Ja todennäköisesti jää silti kohtia, johon sen sattumanvarainen säntäily ei lainkaan osu.
Ihan söpön näköinen siivouskaveri, mutta kuuluu auttamatta sarjaan aikuisten lelu.- Anonyymi
Ehkä lyhyt katseleminen voi joskus näyttää siltä, mutts kyllä 10v vanha neatonkin osaa järjestelmällisesti imuroida vaikkei osaakkaan vielä itse tyhjentyä.
- Anonyymi
Toimii
Saimme joulahjaksi irobon hyvin nousee matoille ja tykkään kovasti. Te jotka haukutte, odottakaa kunnes nivelrikko iskee ja imurointi on yhtä tuskaa. Jos imuroi normi imurilla, eihän sekään siirrä itse tuolia pöydän edestä. Todella hyvä apuri, totta kai tarvitsen normi imurin jolla tarvitsee imoroida nyt harvemmin, kun robotti imuroi melkein päivittäin.- Anonyymi
Tottakai ne aina jotain auttavat. Mutta kyllä nykyisenlaiset robotti-imurit ovat vielä samaa tasoa kuin Star Warsin roskapöntön näköiset robotit. Siis suhteellisen naurettavia vempaimia, kun ottaa huomioon, että nykyään on jo tekoälyrobotti Sophia ym. vastaavia robotteja keksitty.
- Anonyymi
TCL tuo näköjään oman robotti-imurimen markkinoille. Ihan näppärä vekotin. Meillä perheessä ollut nyt Xiaomin Vacuum Mop robotti-imuri. Ollut kyllä ihan hyvä ja pitää huushollin siistinä ja moppaa ihan hyvin.
https://www.diginyt.fi/tcl-tuo-ces-innovaatiopalkinnon-voittaneen-sweeva-robottipolynimurinsa-nyt-pohjoismaiden-markkinoille/ - Anonyymi
Hei, meillä roomba 692 eikä paljoa kehumista; koiran karvat pyörittää muutaman sentin nipuiksi muttei imuroi säiliöön, liekö staattista sähköä tai jotain. muruset imuroi sisäänsä kyllä mutta ne koiran karvat jää lattiaan ikään kuin kiinni. "takaisin latausasemaan" -käsky ei oikein mene jakeluun kun etsii asemaa pitkiä aikoja ja jää milloin mihinkin pyörimään ns. kaaosteorian mukaan eli ei ainakaan ole mitään karttaa muistissa. Yllättävän heikko esitys.
- Anonyymi
Ei noita huonoja malleja kannata ostaa. Robotti-imurit on kehittyneet hurjasti ja jää melkein normi imurit jo kakkoseksi ellei jo jää. Meille taloudessa tämän https://ruutunopeus.fi/paras-robotti-imuri/ vertailun voittaja iRobot Roomba S9 Plus ja on kyllä paras ostos ikinä.
- Anonyymi
Ihan turha kapistus omakotitaloon. Sopii pieneeen yksiöön. Eivät toimi 5g verkossa. Jonkun somesisällön tuottajan (ulostajan) mukaan pesee lattiatkin. Noh kokeile pestä lattia puolella desiä vettä ja nenäliinalla.
- Anonyymi
Onko kokemusta jota jakaa?
- Anonyymi
Meillä on ollut Neato kohta 10 vuotta. Eka versio oli susi, mutta saatiin takuuseen tilalle uudempi malli. Akkupaketti vaihdettu 2 kertaa ja telaharja uusittu kertaalleen, muuten ei mitään vikaa.
Vaikea kuvitella elämää ilman robottiapulaista... - Anonyymi
Ostin vuosi sitten Mamibot-robotin. On kyllä imuroinut ja hoitanut työnsä hynin, wi-fi toimii moitteettomasti.
Nyt olisi huollon tarpeessa, MUTTA Helsingissä oleva huoltoliikkeen henkilökunta EI puhu Suomea !!
Puhelinautomaatti jauhaa Eestiä vai Viroako se on ja asiakasneuvoja puhuu englantia.
Löin luurin kiinni ja heitin robottipaskan kierrätykseen- Anonyymi
Kannattaa ostaa mieluummin irobotin joku malli. Huolto toimii hyvin helsingissäkin... mä luin tän artikkelin https://robottiimuri.com/robotti-imuri-kokemuksia/ ja tolta sivulta sai hyviä vinkkejä. Vahva suositus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa ostaa mieluummin irobotin joku malli. Huolto toimii hyvin helsingissäkin... mä luin tän artikkelin https://robottiimuri.com/robotti-imuri-kokemuksia/ ja tolta sivulta sai hyviä vinkkejä. Vahva suositus
robotti-imurien kamerat tietoturva?
Oletteko miettineet, että mitä kaikkea imuri kuvaa :) :)
- Anonyymi
Imureiden omistajat, mistä hankitte vaihdettavat suodattimet ja harjat? Nettikaupoista vai kodinkoneliikkeistä? Onko hinnoissa eroa? Entä onko nettikauppojen tai kodinkoneliikkeiden varaosien laadussa eroa?
- Anonyymi
Imureita myyvästä liikkeestä, että välttämättä saa tarvitsemiasi vaihto-osia. Kun tilaat ne sitten nettikaupasta ja imurisi sattuu mistä tahansa syystä hajoamaan takuuaikana, simsalabim, takuu ei olekaan voimassa, koska olet käyttänyt "vääriä" osia.
terveisin entinen Gigantin asiakas - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Imureita myyvästä liikkeestä, että välttämättä saa tarvitsemiasi vaihto-osia. Kun tilaat ne sitten nettikaupasta ja imurisi sattuu mistä tahansa syystä hajoamaan takuuaikana, simsalabim, takuu ei olekaan voimassa, koska olet käyttänyt "vääriä" osia.
terveisin entinen Gigantin asiakasIhan samoja osia myyvät kivijalkaliikkeissä kuin nettikaupoissakin. Pitää vaan muistaa ostaa ne merkkiliikkeestä hivenen kalliimmalla. Muutoin takuu raukeaa.
- Anonyymi
Meillä on ollut monta vuotta käytössä iRobot Roomba i7 imuri. Se on ollut erittäin hyvä. Välillä se jää jumiin sukkaan tai johtoon, joka on lattialla. Jos nyt pitäisi ostaa uusi robotti-imuri niin ostaisin kyllä ehdottomasti sellaisen missä on myös moppaus ominaisuus. Esim Roborock S7 MaxV Ultran. Tuolta https://etsiparas.fi/siivous/robotti-imuri/ on hyvä vertailla eri robotti-imureiden ominaisuuksia.
- Anonyymi
Suurempaa valehtelua en ole lukenut koskaan netistä.
Jos haluat käyttää ropotti-imuria niin kaikki matot pitää ottaa pois lattialta ja mieluummin nostaa tuolit ja huonekalut pois . Se imuroi hyvin vapaan tilan mutta jää takkuamaan mattoihin ja huonekalujen jalkoihin.
Ketjussa kehuvat ovat taatusti koneita välittävät tai myyvät tahot.- Anonyymi
Meillä ollut robotti-imuri jo kohta 10 vuotta.
Kirjoitus 2014-10-21 15:14:44 tällä palstalla taitaa olla minun aikaansaannoksia, muistelisin..
Tuo ensimmäinen Neato hajosi n. 2 v ikäisenä. Takuu toimi ja saatiin mukisematta uusi (uudempi malli) tilalle.
Tämä uusi, siis nyt 8 v vanha, on toiminut moitteetta ja toimii edelleen, ainoastaan akku on jouduttu vaihtamaan kaksi kertaa. Muutama suodatin mennyt ja harja vaihdettu kertaalleen. Suodatin kestää iät ja ajat, kunhan viitsii imuroida sen aika ajoin eikä siivoa robotilla märkää likaa.
Ei takkua tavallisiin mattoihin, mutta pitkakarvaisten kanssa ei tosiaan toimi. Sellaisia me ei harrasteta, joten ainoatakaan mattoa ei tarvitse ottaa lattialta.
Ruokapöydän tuolit nostetaan pöydälle, 2 min juttu. Oikein mitään muuta ei tarvitse välttämättä nostaakaan. Tosin sukkia tms. ei saa olla lattialla, niihin se tukehtuu. Siinäkään sinänsä mitään, osaa sammuttaa itsenä ja piippailee aikansa. Hyvin harvoin jää mitenkään muuten jumiin, sanoisin ehkä 1/20 kerrasta.
Matalat kynnykset eivät tuota ongelmia ja osaa myös varoa putoamista rappusille. Meillä on yhdellä kynnyksellä magneettinauha, joka estää Neaton pääsyn kodinhoitohuoneeseen ja sieltä pesu- ja saunatiloihin.
Neato on käytössä kerran-kaksi viikossa. Silla aikaa kun se siivoaa, siivotaan keittiö, vessa kph yms. Pyyhitään pölyjä, vaihdetaan lakanoita jne..
Neatossa on telaharja, sivuharja ja imu, tämä yhdistelmä toimii. Pölysäiliö on tupaten täynnä joka ainoa siivouskerta, joten enpä robottia ihan turhakkeeksi sanoisi. Tiedän että markkinoilla on pelkillä harjoilla rapsuttelevia robotteja. Pidän niitä lähinnä leluina.
Huollosta sen verran, että suodatin imuroidaan silloin, kun imuri on käsillä = minuutin homma. Laite tulee myös putsattua perusteellisesti pari kertaa vuodessa = 5 min.
Jos ja kun joskus hajoaa, niin uusi tulee tilalla aivan varmasti.
T: Ei myyvä taho, vaan ex-siivousalan yrittäjä.
- Anonyymi
Itse ostin just vähän aikaa sitten iRobot Roomba J7+ -robotti-imurin. Käyttökokemusta ei ole vielä kovin pitkältä ajalta, mutta tähän asti vaikuttaa aivan loistavalta. Kalliiksihan tuo tuli, mutta on kyllä ehdottomasti hintansa arvoinen. Olin aikeissa ostaa moppaavan iRobot Combo J7+ -imurin, mutta sen saatavuus on ainakin tällä hetkellähuono, tuntuu olevan loppu kaikkialta. No Powerilla on 60 päivän palautusoikeus, eli kokeilen nyt tätä nnykyistä roboimuria kaikessa rauhassa ja katsotaan sitten vaihdanko tämän vielä moppaavaan malliin.
Jokatapauksessa tämä iRobot Roomba J7+ vaikuttaa tämän lyhyen käyttökokemuksen perusteella aivan loistavalta. Robotti osaa tyhjentää itsensä isompaan pölysäiliöön, jossa on pölypussi. eli robotin lataustelakassa on myös isompi pölysäiliö, johon robotti tyhjentää itsensä jokaisen imuroinnin jälkeen. Tyhjennysoperaatio on hiukan äänekäs, mutta se kestää vain jotain 10 - 15 sekuntia. Eikä toi tyhjennuyskään ole kyllä läheskään yhtä äänekäs kuin mun perinteinen imurini. Koska roboimuri osaa tyghjentää itsensä sen voinee jättää kuukausiksi hoitamaan hommansa omia aikojaan ilman, että sen omaa pölysäiliötä tarvitsee olla tyhjentelemässä. Tarkotus on ostaa tyhjennyssäiliön pölypusseja, suodattimia ja muita varaosia varastoon mutten ole ehtinyt vielä sitä tehdä.
Robotissa on oppiva tekoäly, jonka ansiosta roboimuri osaa väistellä esteitä. Esteiden väistely vaikuttaa toimivan hienosti. Ensimmäisellä kämppääntutustumiskierroksella, jolla robo ei vielä siivonnut, roboimuri kierteli hiukka epämääräisessä järjestyksessä tutkimassa kämppää. Mutta jo ensimmäisellä siivouskerralla robo oli oppinut järjestelmällisyyttä ja imuroi selkeästi suorina linjoina edestakaisin. Ekalla siivouskerralla robo ajaeli vielä edestakaisin makuuhuoneen ja olohuoneen väliä jne, mutta toisella siivouskerralla robo oli jo selvästi oppinut lisää ja homma muuttunut entistäkin järjestelmällisemmäksi. Toisella siivouskerralla robo meni heti ensin makuuhuoneeseen ja imuroi sen kokonaan järjestelmällisesti. sitten se siirtyi olohuoneeseen ja teki siellä saman jne.Eli robo oli jo toisella kerralla oppinut siivoamaan huoneen kerrallaan ilman ravaamista huoneesta toiseen.
Imurointitulos on loistava ja robo selviää hienosti myös matoistani, mitään pitkäkarvaisia mattoja mulla ei ole. Ruokapöydän tuolien väliin robo ei mahdu, koska tuolien jalat on liian lähekkäin, mutta ei ole iso vaiva nostaa tuolit pöydälle imuroinnin ajaksi. Pitäisi uusia tuo pöytä ja tuolit jokatapauksessa jossain vaiheessa ja yritän ostaa sitten sellaset tuolit, joiden jalkojen väliin robo mahtuu.
Roboimurista on aivan valtava apu. Olen itse sokeutunut joten imurointi perinteisellä imurilla on vaikeaa. Ikinä ei voi olla varma, että kaikki pöly tulee imuroitua eikä voi olla varma siitä tuleeko kaikkialta imuroitua. Tuon takia pitää jyystää joka paikka moneen kertaan varmuuden vuoksi ja silti ei voi olla varma siitä, että kaikkialta tuli imuroitua ja pölyä ei jäänyt. Lisäksi perinteisen imurin kanssa tulee pudoteltua tavaroitta eikä sitten tiedä mikä putosi ja mihin se meni. fSamaten perinteisen imurin kanssa tulee kolhittua ja satutettua itseäni sekä kompasteltua imuriin. Etenkin jos laskee imurin hetkeksi kädestä niin vaikka kuinak tietää, että se on siinä lattialla niin silti tulee kompasteltua imuriin, sen kärsään ja johtoon. Itselläni on sokeuden lisäksi tyypin 1 diabetes ja 1.5 vuotta sitten todettiin sydämen läppävikakin. En ole mikään vanhus ja kunto on yleisesti hyvä, mutta noiden asioiden takia oon monesti ollut aivan poikki imuroinnin jälkeen ja verensokeri on pudonnut liian alas jne. Oonkin jättänyt imuroinnin enimmäkseen avustajalleni, mutta pakkohan se on ollut itsekin imuroida välillä koska avustaja ei ole aina paikalla ja imurointiin kuluu avustustunteja, joita voisi käyttää muuhunkin.
Nyt roboimuri helpottaa elämää aivan valtavsti. Ei tarvitse itse koskea imuriin ja avustajankaan kanssa ei tarvitse käyttää aikaa imurointiin kun robo hoitaa sen. Varmaan aina välillä tarvitaan sitä perinteistä imuria sellasten paikkojen imurointiin mihin robo ei pääse, mutta robo hoitaa homman enimmäkseen ja mulle jää enemmän aikaa tehdä avustajani kanssa kaikkea muuta.
Roboimurin ohjaaminen sujuu hienosti älypuhelimella ja älykellolla käyttämällä iRobotin omaa sovellusta tai Google Home -sovellusta. Kieltämättä myös aika luksusta kun voi pötköttää sängyssä peiton alla ja voi klikata älykellosta Google Home -sovelluksesta roboimurin siivoamaan :-)
T. miksuh- Anonyymi
Lisään vvielä sen, että tuon iRobot Roomba J7+ -robotti-imurin esteilyn väistely tekoälyn avulla todellakin toimii hienosti. Oon esimerkiksi kokeillut laittaa ihan tarkoituksella sukan lattialle. Roboimuri tuijotti sitä pari sekuntia ja sitten se päätti kiertää sukan. Loistavaa. Jos roboimuri ei ole ihan varma siitä onko jokin este se myös osaa lähettää esteestä kuvan puhelimeen. Roboimurille voi sitten kertoa onko kyseessä oikeasti este vai saako siitä ajaa yli. Tuolla tavalla roboimurin tekoäly oppii kokoajan paremmaksi tunnistamaan esteitä. Koska itse olen sokea, niin joudun toki kysymään avustajaltani mitä kuvassa on, jos robo sellaisen puhelimeen lähettää. Robotin tekemään karttaan voi mys merkitä huoneita ja siivousalueita joiden avulla robon voi käskeä vaikka siivoamaan pelkästään ruokapöydän ympäristö. En ole vielä tuota tehnyt, koska se pitää tehdä avustajan tai jonkun muun näkevän avulla, koska itse en tietenkän pysty robon tekemää karttaa näkemään. Tarkotus olisi kuitenkin tehdä tuo lähiaikoina.
T. miksuh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisään vvielä sen, että tuon iRobot Roomba J7 -robotti-imurin esteilyn väistely tekoälyn avulla todellakin toimii hienosti. Oon esimerkiksi kokeillut laittaa ihan tarkoituksella sukan lattialle. Roboimuri tuijotti sitä pari sekuntia ja sitten se päätti kiertää sukan. Loistavaa. Jos roboimuri ei ole ihan varma siitä onko jokin este se myös osaa lähettää esteestä kuvan puhelimeen. Roboimurille voi sitten kertoa onko kyseessä oikeasti este vai saako siitä ajaa yli. Tuolla tavalla roboimurin tekoäly oppii kokoajan paremmaksi tunnistamaan esteitä. Koska itse olen sokea, niin joudun toki kysymään avustajaltani mitä kuvassa on, jos robo sellaisen puhelimeen lähettää. Robotin tekemään karttaan voi mys merkitä huoneita ja siivousalueita joiden avulla robon voi käskeä vaikka siivoamaan pelkästään ruokapöydän ympäristö. En ole vielä tuota tehnyt, koska se pitää tehdä avustajan tai jonkun muun näkevän avulla, koska itse en tietenkän pysty robon tekemää karttaa näkemään. Tarkotus olisi kuitenkin tehdä tuo lähiaikoina.
T. miksuhNiin ja sellainen toinen lisäys alkuperäiseen viestiini, että tuossa iRobot Roomba J7+ -robotti-imurissa on myös ajovalot , joten se pärjää pimeässäkin. Se voi siis navigoida ja siivota pimeässäkin kämpässä. Vanhemmassa iRobot i7+ -roboimurissa tuota ominaisuutta ei vielä ollut. yksi näkevä tuttuni on sanonut, että tuo mun imurini tuo hyytävästi mieleen Terminaattori-leffat kun robo ajelee ympäri kämppää ajovalo loistaen :-D
T. miksuh - Anonyymi
"Voit palauttaa ostamasi tuotteen – joka on samassa kunnossa kuin ostohetkellä – 60 päivän kuluessa tuotteen ostamisesta tai vastaanottamisesta ja saat rahasi takaisin."
Näinköhän palautus onnistuu? Meinaan, että Roombasi tuskin on samassa kunnossa kuin ostohetkellä. Suomeksi sanottuna sama kunto = käyttämätön ja alkuperäisessä pakkauksessaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Voit palauttaa ostamasi tuotteen – joka on samassa kunnossa kuin ostohetkellä – 60 päivän kuluessa tuotteen ostamisesta tai vastaanottamisesta ja saat rahasi takaisin."
Näinköhän palautus onnistuu? Meinaan, että Roombasi tuskin on samassa kunnossa kuin ostohetkellä. Suomeksi sanottuna sama kunto = käyttämätön ja alkuperäisessä pakkauksessaan.Powerissa kyllä vakuutettiin, että mahdollisen palautuksen voi kyllä tehdä. Sanoivat ettei laatikkokaan ole välttämätön kunhan kaikki pakkaukseen kuuluva on mukana. Robottia saa myös kokeilla, mutta tottakai se pitää puhdistaa ennen palautusta.
Nyt vaikuttaa kuitenkin, että mitään tarvetta robotin palauttamiseen ja vaihtamiseen ei ole. Tämä nykyinen roboimurini tekee aivan loistavaa jälkeä vaikkei tässä moppausominaisuutta olekaan. Robon siivousjälki on ihan käsittämättömän hyvä. Lisäksi en oikein jaksa uskoa siihen, että parin kilon painoinen kevyt robo saisi mopilla pinttynyttä likaa irti, eli en taida viitsiä alkaa vaihtamaan roboimuriani moppaavaan malliin. Olen enemmän kuin tyytyväinen tähän robooni.
T. miksuh
T. miksuh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Powerissa kyllä vakuutettiin, että mahdollisen palautuksen voi kyllä tehdä. Sanoivat ettei laatikkokaan ole välttämätön kunhan kaikki pakkaukseen kuuluva on mukana. Robottia saa myös kokeilla, mutta tottakai se pitää puhdistaa ennen palautusta.
Nyt vaikuttaa kuitenkin, että mitään tarvetta robotin palauttamiseen ja vaihtamiseen ei ole. Tämä nykyinen roboimurini tekee aivan loistavaa jälkeä vaikkei tässä moppausominaisuutta olekaan. Robon siivousjälki on ihan käsittämättömän hyvä. Lisäksi en oikein jaksa uskoa siihen, että parin kilon painoinen kevyt robo saisi mopilla pinttynyttä likaa irti, eli en taida viitsiä alkaa vaihtamaan roboimuriani moppaavaan malliin. Olen enemmän kuin tyytyväinen tähän robooni.
T. miksuh
T. miksuhLisään vielä sen, että jos niikseen tulee niin alkuperäinen pakkaus on kyllä tallella ja avasin sen niin varovasti kuin mahdollista eli pakkaus on täysin ehjä auki leikattuja teippejä lukuunottamatta. Mutta en tosiaan ttaida viitsiä alkaa roboa vaihtamaan, koska tämä on aivan loistava.
T. miksuh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisään vielä sen, että jos niikseen tulee niin alkuperäinen pakkaus on kyllä tallella ja avasin sen niin varovasti kuin mahdollista eli pakkaus on täysin ehjä auki leikattuja teippejä lukuunottamatta. Mutta en tosiaan ttaida viitsiä alkaa roboa vaihtamaan, koska tämä on aivan loistava.
T. miksuhNiin ja liikkeeseen verkkokaupasta tilaamani roboimuri tuli lisäksi suojapahvilaatikossa, sekin on täysin ehjä. Olin ihan tarkoituksella tarkkana ja varovainen noiden kanssa ja kaikki on tallella.
T. miksuh
- Anonyymi
Kyllä on ihmisillä laiskuus huipusssaan.
- Anonyymi
Roomba i7 ja verkkokauppa.com = surkea yhdistelmä. Laite ei toimi kunnolla. Yhteys katkeilee. Verkkokauppa sanoo, ettei mene takuuseen. Pilvipalveluna todella huono. Ainoa plussa on se, että kun sattuu lähtemään imuroimaan, laite imuroi 3/5.
- Anonyymi
Neato on palvellut jo 8-9 vuotta. Akku vaihdettu kaksi kertaa, muuten ei ole ollut vikoja. Yllättävän pitkää toiminut. Kop, kop.
Ei toimi jos lattiamattojen päissä on pitkiä hapsuja. Telaharja tarttuu kiinni ja imuri jää jumiin. Muiden mattojen kanssa ei ongelmia ja matalat kynnyksetkin ylittyvät helposti.- Anonyymi
Meillä iso talo, jonka alakerrassa vanha Neato, yläkerrassa Lidlin robotti. Neato on parempi, mutta ihmeen hyvin Lidlinkin imuri toimii ja siivoaa. Suunnistuksessa ja "älykkyydessä" Silvercrest ei pärjää lähellekään Neatolle. Neato on myös tehokkaampi tehaharjan ansiosta, jollaista ei ole Lidlin imurissa.
- Anonyymi
Kunnon siistijä voi sammuttaa valot sitten viimeiseksi varmasti. Hankkikaa yksi semmoinen.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1404472Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3512243Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik42220Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481901- 1081843
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4591805Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4841640MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571519Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4931376Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat451350